Anna Rauhala, FM, jatko-opiskelija

Löysin kansatieteen opiskellessani Wetterhoffilla vaatetusalaa. Opintoihin kuului Sinikka Peltovuoren pitämä kansatieteen kurssi ja samoihin aikoihin Hämeen linnassa avautui Ildikó Lehtisen ja Pirkko Sihvon tekemä näyttely Rahwaan puku. Puku- ja tekstiilihistoriallinen kiinnostus johti siihen, että jatkoin suoraan neuleisiin erikoistuneeksi artenomiksi valmistuttuani opiskelemaan kansatiedettä Helsingin yliopistoon.

Ajoitus oli sopiva, sillä silloisen kansatieteen assistentti Sanna Kaisa Spoofin vetämä kenttätyökurssi pidettiin Iitissä, paikallisten maalaistalojen tekstiilejä inventoimassa. Kenttätyökurssin jälkeen sain mahdollisuuden kirjoittaa kolme artikkelia teokseen Iitin Tiltun kapiot. Iittiläinen käsityöperinne (SKS 2003). Innostus tutkimiseen oli syttynyt.

Erilaiset projektityöt veivät kuitenkin mukanaan, eikä väitöskirjan tekemiselle jäänyt aikaa. Tein eri tahoille teollisuusperinteeseen, luovutettuun Karjalaan sekä käsityöperinteeseen liittyviä näyttelyitä, muistitiedon keruu- ja tallentamistyötä, julkaisuja ja tapahtumia. Projektityöt sopivat hyvin elämäntilanteeseeni, tuomalla joustoa työn ja perheen yhteensovittamiseen. Toki mukana on ollut myös jatkuva epävarmuus siitä, mistä seuraava työ löytyy. Usein kuitenkin yksi projekti on poikinut työtä jostakin muualta.

Kansatieteessä minua kiehtoo ihmisten kokemusten esiin tuominen ja kuuleminen. Olenkin saanut paneutua moneen koskettavaan elämäntarinaan. Karjalaisista siirtokarjalaisiksi -projektissa on mieleeni paininut erityisesti erään sota-aikana evakkoon lähteneen naisen halu jakaa kanssani kokemus, josta hän oli vaiennut kuusi vuosikymmentä. Monikulttuurinen käsityö -hankkeessa taas kuulin inkeriläisiltä paluumuuttajilta tarinoita ajasta Siperian työleireillä, missä neulonta oli pelastanut heidät mahdolliselta nälkäkuolemalta.

Yksi mielenkiintoisimmista töistäni on ollut Viipuri Keskuksen projektina toteutettu Viipurin linnamuseon Suomen itsenäisyyden ajan Viipuri -näyttely. Näin jälkeenpäin ajateltuna sen arvoa nostaa nykyinen Venäjän poliittinen tilanne, joka tuskin enää mahdollistaisi vastaavan projektin toteutumista. Näyttelyä tehdessäni pystyin hyödyntämään koulutustani monipuolisesti. Sisällön lisäksi suunnittelin näyttelyn visuaalisen ulkoasun ja piirsin teetettävien vitriinien mallit. Näyttelyn toteutus oli välillä kuin seikkailusarjasta. Kerran odotimme keskellä yötä Viipurin asemalla junaa, jonka konduktöörin matkaan oli Helsingissä saatu laitettua puuttuneet valaisimien osat. Saimme myös yhteydenottoja kulttuuriperintöä myyviltä mustan pörssin kauppiailta.

Järjestökentällä olen saanut työskennellä eri aloilta tulevien ihmisten kanssa, joiden elämänkokemusten mukana tuomia näkemyksiä arvostan. Välillä on tullut eksyttyä itse aiheesta, mutta toisaalta olen saanut kuulla lennokkaita tarinoita, kuten kansliapäällikkö Kauko Sipposen muisteluksia Moskovan matkoilta presidentti Kekkosen kanssa. Toisaalta on pitänyt pysyä tiukkana omille näkemyksilleen ja sille, että työn tilaajakaan ei voi muokata menneisyyttä haluamansa näköiseksi.

Pidän tärkeänä sitä, että tehty työ ja muistiorganisaatioihin tallennetut aineistot tavoittavat myös muita kuin tutkijoita. Ilahduttavan monen projektin tuotokset ovatkin näkyneet laajalle yleisölle. Naisten ja lasten evakkoajasta kertovista haastatteluista on tehty kymmenosainen televisiosarja Muistojeni Karjala ja Monikulttuurinen käsityö -hankkeesta TaitoTv -ohjelmasarja. Inkeriläisille paluumuuttajille sain välitettyä osan heidän Neuvostoaikana kadottamastaan käsityöperinteestä Kansallismuseon suomalais-ugrilaisiin kokoelmiin tallennettujen neulemallien ja niistä tekemieni ohjeiden sekä pitämieni kurssien avulla.

Pari vuotta tiedehallinnossa tutkimusetiikan ja tiedonjulkistamisen parissa herättivät uudelleen kipinän oman tutkimuksen tekemiseen. Nyt olen palannut takaisin juurilleni, jotka saivat minut aikoinaan hakeutumaan kansatieteen opintojen pariin, neulontaa taitona, perintönä ja hyvinvointina käsittelevän väitöskirjani kanssa. Kansallismuseossa tänä keväänä pitämissäni neulontakahviloissa perinneneuleet ja niistä saatavat ideat yhdistyvät tekemiseen ja yhteisölliseen neulomiseen. Jälleen kerran iloitsen siitä, että voin oman tutkimukseni kautta tuoda museokokoelmissa olevaa kulttuuriperintöämme yleiseen tietoisuuteen.

Huhtikuun blogihaasteen saa Kansallismuseon vastaava museolehtori Hanna Forssell.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *