Kaisa Herlevi
Kansatieteen opiskelija

Opiskelu avaa näkymiä – ensimmäinen vuosi kansatieteen opintoja takana

Löysin kansatieteen ystäväni Jenny Steniuksen kautta, joka aloitti kansatieteen opinnot Helsingissä kun taas itse aloitin englannin kielen opiskelut Turun yliopistossa. Pian minulle selvisi etteivät kieliopinnot tyydytä pohjatonta uteliaisuuttani ja vimmattua haluani perehtyä moniin eri asioihin. Juteltuani Jennyn kanssa totesin, että ehkäpä kansatiede olisikin sopivampi ala minulle.

Pohdin sitä vuoden, olin töissä Alepan kassalla ja päätin, että minusta tulee kansatieteen opiskelija: kävin pääsykokeessa ja pääsin sisään. Lukemisprosessi ja pääsykoekirjan mielenkiintoisuus vahvistivat sitä käsitystä, että olin valinnut oikean alan.

Kuluneena kesänä olin kesätöissä Haminan kaupunginmuseossa ja pääsin näkemään pienen vilkaisun siitä mitä kansatieteilijän työ museoalalla voi olla. Jo yhden vuoden opinnot ovat antaneet minulle perspektiiviä ja ymmärrystä arvostaa sitä, mitä museoissa tehdään kulttuuriperinnön säilyttämiseksi, tutkimiseksi ja jakamiseksi, ja miten antoisaa se voi olla kun uskaltaa katsoa ”outside of the box”. Mielenkiintoisinta olivat erilaiset ihmiset ja heidän tarinansa, joihin pääsin tutustumaan pienen muisteluseinäprojektin parissa.

Kansatieteessä kiehtoo ihmisläheisyys ja uudenlaiset näkökulmat, joiden kautta voi tutkia pinnalta katsottuna ulkopuolisille merkityksettömiltä vaikuttavia asioita, jotka paljastavat muutoksen yhteiskunnassa, ajattelussa ja elämän reunaehdoissa.

Kansatiede on mielestäni oppiaineena yleissivistävä, ja siihen voi yhdistää erilaisia sivuaineita, kuten yhteiskuntatieteitä tai oikeastaan mitä vaan, jotka tuovat lisää perspektiiviä kansatieteen opiskeluun, ja samalla kansatiede tuo perspektiiviä sivuaineiden opiskeluun. Parasta on poikkitieteellisyys ja sen luomat mahdollisuudet opiskella ja tehdä hyvin kiinnostavia asioita.

Toivon, että tulevista koulutusleikkauksista huolimatta kansatieteen oppiaineen opetuksen taso säilyy ennallaan, on aina ollut ihana mennä kiinnostaville luennoille ja antoisiin seminaareihin.

Haastan seuraavaan blogikirjoitukseen ystäväni Jenny Steniuksen, joka on tällä hetkellä maisterivaiheessa. On mielenkiintoista kuulla mitä hänellä, pidemmälle ehtineellä opiskelijalla on sanottavana.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *