Tervetuloa elämäni ensimmäiseen blogiin!

Aiemmin pidin riimustelua piirtämisen taitamattomuutena. Olen oppinut miksi pieni lapsi ei osaa pysyä paperin rajoissa ja piirroksissa on merkillisiä perspektiivejä. Lapsi ei osaa piirtää asioita siten, että jokin “ei näy”, vaan hän piirtää esimerkiksi takana olevan henkilön ilmaan leijumaan!  

1.ryhmätunnilla keskustelimme

Väriympyrä.

kokemuksistamme koulun kuvataidetunneilla. Osalla opetus oli ollut arvostelevaa ja luovuutta rajoittavaa. Omat kokemukseni ovat hyviä. Lapset nauttivat väreistä, ja opin koulussa sekoittamaan ihania värejä.

Opettajalla oli keinot saada minut käsittelemään syvällisiä asioita piirtäen ja maalaten. Varhaislapsuudesta muistan muovailun ja askartelun: ilon siitä, että osasin ohjauksessa tehdä jotain niin kaunista.  Muistan tehneeni myös kotona omia askartelujani kerhossa oppimaani keinoa soveltaen. 

Kaikki lapset haluavat rakentaa majoja, mutta ympäristöstä löytyvät materiaalit eivät useinkaan riitä unelmien majaan. Ympäristötaide, kuten luonnonmateriaalien sommittelu, hiekasta ja vedestä rakentelu, ovat hiilineutraaleja ja maatuvia sekä liikunnallisia ja ulkoilullisia taidemuotoja, joita voi harjoittaa kaikkialla. Kuvataiteen tehtävä on harjaannuttaa aisteja. Liikkuminen, kuuntelu, haistelu, arviointi ja jopa maistelu toteutuvat hyvin luonnossa.  

Kuva on erilainen kuin maja. Se on litteä, mutta silti hyvä minän rakentamisen väline. Lapsi voi käsitellä kuvissaan eri sävyisiä kokemuksia. Piirtää voi paitsi yksin, myös yhdessä. Samalla kehittyvät taidot suunnitella yhdessä, neuvotella, ottaa toinen huomioon, huomata erilainen näkökulma.  

Opettaja voi tarkastella lasten työskentelyä kehityksen, ilmaisun, kulttuurin tai pedagogiikan näkökulmista.  Tunnin rakenne sisältää myös välineiden siivousta lopussa. Tämä voi olla jollekin lapselle mieluisin osa oppituntia.