Intuitiivisia vasteita väkivaltaisesta radikalisoitumisesta ja ekstremismistä, osa 1-3

Väkivaltaisen radikalisoitumisen, ekstremismin ja terrorismin käsitteiden käyttö on lisääntynyt 2000-luvun alusta lähtien voimakkaasti. Samalla käsitteistä ja niihin kytkeytyvistä ilmiöistä esitetään julkisessa keskustelussa moninaisia määritelmiä ja selitysmalleja. Laaja julkinen keskustelu johtaa siihen, että lähes jokaisella meistä on omia taustaolettamuksia ja asenteita teemaan liittyen.

Tutkijoiden keskuudessa ei vallitse konsensusta keskeisten käsitteiden määritelmistä, mutta omassa tutkimuksessani käytetään toistaiseksi Sisäministeriön (2016) Kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelman määritelmiä, jossa:

”Väkivaltaisella ekstremismillä tarkoitetaan sitä, että väkivaltaa käytetään, sillä uhataan, siihen kannustetaan tai se oikeutetaan aatemaailmalla tai ideologialla perustellen. Väkivaltainen radikalisoituminen on yksilöllinen prosessi, joka voi johtaa siihen, että yksilö liittyy väkivaltaisiin ekstremistisiin ryhmiin tai toimintaa. Äärimmillään väkivaltainen radikalisoituminen voi johtaa terroristisiin tekoihin.” (Sisäministeriö 2016, 11.)

Edellä kuvatun määritelmän mukaisia väkivaltaisia ääri-ideologioita ovat siis esimerkiksi koulusurmakultti, jihadismi, muu uskonnolla perusteltu ekstremismi, vasemmistoradikalismi, äärioikeistolaiset ideologiat kuten kansallissosialismi ja vastajihadismi tai yhden asian liikkeet.

Intuitiiviset vasteet ja FAQ

 Tutkimusaiheen esiin nousemisen jälkeen kohtaan moninaisia kommentteja ja kysymyksiä. Kutsun näitä intuitiivisiksi vasteiksi, jotka tarjoavat tutkijalle eturivin paikan havainnoida niitä yleisiä ajatuksia, asenteita, taustaoletuksia sekä pohdintoja, joita aiheeseen yleisesti liittyy. Käytän tätä blogikirjoitusta väylänä käydä yleistä keskustelua niiden kommenttien kanssa, joita usein kohtaan kerrottuani: ”Hei! Olen Katja Vallinkoski ja tutkin väitöskirjassani väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin esiintymistä, käsittelyä ja ennaltaehkäisyä suomalaisissa oppilaitoksissa.”

(Photo by Thomas Drouault on Unsplash)

1.  ”Joo, kouluissa esiintyy kyllä tosi paljon väkivaltaa nykyään.”

Kouluissa esiintyy yhä enenevässä määrin väkivaltaa, mutta vain harvoissa tapauksissa kyse on väkivaltaisesta radikalisoitumisesta tai ekstremismistä. Koko Suomesta perusopetuksen, lukio ja ammatillisen koulutuksen kentältä keräämässäni aineistossa (n=1149) mainintoja kouluissa esiintyvästä väkivallasta, eli kouluväkivallasta on runsaasti, ja esiintyessään se nähdään esimerkiksi yksilöiden välisten konfliktien ratkaisumallina tai seurauksena oppilaan/opiskelijan muista ongelmista. Väkivaltaista ääriajattelua ja ekstremismiä, jossa väkivaltaa käytetään keinona yhteiskunnallisten muutosten ajamaiseen, kouluissa esiintyy huomattavasti vähemmän.

2. ”Hyvä aihe, kouluturvallisuudessa on kyllä paljon kehittämisen varaa.”

Myös kouluturvallisuuteen, ja erityisesti turvallisuuskulttuurin ja -johtamisen kehittämiseen pitää suunnata tutkimusta ja kehitystyötä, mutta mikäli miellämme väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyn oppilaitoksissa turvallisuustyöksi, se luo konnotaatioita jo ilmenneeseen uhkaan vastaamisesta, reaktiivisesta toiminnasta, joka tarkoittaa, että ennaltaehkäisevien toimenpiteiden suhteen ollaan myöhässä. Sen sijaan, että puhuisimme väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisystä turvallisuustyönä, tulisi ajatukset ja puhe kääntää sellaisen laajan turvallisuuskulttuurin luomiseen, joka huomioi turvallisuustekijöiden lisäksi ne teemat, jotka ennaltaehkäisevät laajapohjaisesti väkivaltaista ääriajattelua ja tukevat demokraattista elämäntapaa.

Sieckelinck, Kaulingfreks & De Winter (2015) toteavat tutkimuksessaan, että kouluissa väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja ekstremismiin liittyviin teemoihin on keskitytty roistojen (villain) tai uhrien (victims) narratiiveilla. Mikäli mahdollisessa radikalisoitumisvaarassa olevat oppilaat/opiskelijat nähdään roistoina, jää oppilaitosten tehtäväksi työskennellä turvallisuustoimijoiden apuna mahdollisessa profiloinnissa. Uhrinäkökulma näkee puolestaan väkivaltaisesti radikalisoituneen yksilön haavoittuvana, ja esimerkiksi alttiina propagandalle tai aivopesulle jättäen huomioitta väkivaltaisesti radikalisoituneen yksilön henkilökohtaisen aktiivisen roolin.

Roisto- ja uhrinarratiivien rinnalle väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennaltaehkäisyyn oppilaitoksissa tarvitaan kasvatuksellista kontribuutiota.

3. ”Tärkeä aihe. Syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat ovat tosi iso ongelma Suomessa.”

Tapahtuneen terrori-iskun, koulusurman tmv. jälkeen on tyypillistä, että käsittääkseen tapahtunutta kauheutta, vastauksia etsitään selitysmalleista, joissa tekijän motiiveja kuvataan mielenterveyteen tai syrjäytymiseen liittyvien teemojen kautta.

Jamieson & Flint (2015, 20) kuitenkin huomauttavat, että toisin kuin usein luullaan, valtaosa terroristeista ole henkisesti häiriintyneitä tai psykologisesti poikkeuksellisia yksilöitä.

Myös terrorismitutkija, dosentti Leena Malkki on käsitellyt syrjäytymisen roolia väkivaltaisessa radikalisoitumisessa Politiikasta.fi blogikirjoituksessaan laajasti.

(Photo by Iz zy on Unsplash)

Jatkuu….

Kouluissa esiintyvä väkivalta ≠ koulukiusaaminen

(Photo by Kat J on Unsplash)

Jouduin taannoin perustelemaan, miksi koulussa tapahtuvaa väkivaltaa ei tulisi määritellä koulukiusaamiseksi. Oma kantani liittyy käytettyjen käsitteiden tarkoituksenmukaisuuteen.

Koulukiusaamisen ja kouluväkivallan käsitteiden käytössä tulee olla tarkka, sillä käytetyt käsitteet ja termit luovat todellisuutta. Perusteet käsitteiden käytön muutokselle löytyvät mielestäni siitä, ettei koulu(laitos) ole yhteiskunnasta irrallinen instituutio, vaan pikemminkin sen peili, yhteiskunta pienoiskoossa. Missä muussa ympäristössä väkivaltaa voitaisiin kutsua kiusaamiseksi?  Miltä kuulostaisi lehtilööppi ”vakavasta kiusaamistapauksesta baarissa”? Eikö kiusaamiskäsitteen käyttö olisi tässä tilanteessa sopimaton? 

Kuvattaessa kouluväkivallan ilmiöitä koulukiusaamisena aliarvioidaan teon/toiminnan vakavuutta. Kun on joutunut todistamaan väkivallantekoja kouluissa, huomaa, kuinka sopimatonta näiden tekojen kategorisointi koulukiusaamiseksi on. Tutkija Tomi Kiilakosken mukaan: ”Koulukiusaaminen muuttuu jossakin tilanteessa riittämättömäksi käsitteeksi. Se ei enää ole pätevä työkalu ilmiöiden kuvaamiseen. Tarvitaan kouluväkivallan termi kuvaamaan rajuja tekoja.” (Kiilakoski 2009, 35.)

Hän on myös esittänyt, että laajalle levinneenä ilmiönä, kouluväkivaltaa ei ehkä tunnisteta riittävässä määrin sosiaaliseksi ongelmaksi ja että sen yleisyyden perusteella ”kouluväkivallan käsitteen käytölle on selkeitä perusteita lasten ja nuorten kokeman väkivallan valossa.” (Kiilakoski 2009, 39.) Tyypilliset koulukiusaamisen määritelmät vallan epätasapainon ja/tai systemaattisuuden, haitan aiheuttamisen ym. näkökulmasta ovat riittämättömiä.

(Photo by Andrik Langfield on Unsplash)

Tähän liittyy myös käytännön ongelmia. Koulukiusaaminen ei ole rikosoikeudellisesti rangaistava teko, koulussa toteutettu väkivallanteko on. Tällöin kouluissa saattaa unohtua se, että nyt kiusaamiseksi määritelty toiminta saattaa toisinaan täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Nykyään “koulukiusaamiseksi” luokiteltujen tekojen alle mahtuu myös tekoja, jotka saattavat täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen, vahingoteon tai laittoman uhkauksen tunnusmerkistöt.

Koulukiusaamistapaukset hoidetaan tyypillisesti koulun sisäisin toimin. Niputtamalla kouluväkivalta osaksi koulukiusaamista luodaan virheellinen kuva siitä, että näistäkin tilanteista selvitään sisäisin toimin.

Ongelma ei tässä ole se, että tietyt tahot määrittelevät kaiken henkisen ja fyysisen kiusaamisen väkivallaksi vaan se, että termi kiusaaminen yhdistetään väkivaltaan sekä se, että joukko hyvin heterogeenisia tekoja kulkee saman yläkäsitteen – koulukiusaaminen – alla.

(Photo by rawpixel on Unsplash)

Haasteena tutkijan kannalta on se, ettei Suomessa tilastoida systemaattisesti kouluväkivallantekoja. Kouluhenkilöstöön kohdistuva väkivalta kirjataan uhka- ja vaaratilanneraportteihin, oppilaisiin kohdistuva ei. Väkivallan teot koulussa kulkevat mukana kiusaamisesta kertovissa tilastoissa.

Käsitteelle koulukiusaaminen on varmasti paikkansa monissa tilanteissa, mutta sen rinnalle tarvitsemme myös puhetta kouluväkivallasta.

Summasummarum: jos väkivalta ei ole kiusaamista muualla yhteiskunnassa, miksi se olisi sitä kouluissa? Opetetaan lapsille ja nuorille käytännössä sekä käsitteiden tasolla, että väkivalta on väkivaltaa tapahtuipa se missä tahansa.

Lähteet:

Kiilakoski, T. (2009). Viiltoja. Analyysi kouluväkivallasta Jokelassa. Nuorisotutkimusverkosto / nuorisotutkimusseura. Verkkojulkaisuja 28.