Camilla Lindholm: Minun tarinani

 

Camilla Lindholm
FT, pohjoismaiset kielet
professori, pohjoismaiset kielet, Tampereen yliopisto

 

 

 

 

Väittelin tohtoriksi Helsingin yliopistossa kesällä 2003. Oppialani oli pohjoismaiset kielet, ja väitöskirjan aiheena lääkäreiden esittämät kysymykset lääkärin vastaanotolla. Keskityin erityisesti lääkäreiden moniosaisiin kysymyksiin, eli tilanteisiin, joissa lääkärit esittävät useita kysymyksiä peräkkäin.

Hoiva-avustajasta lääkäreiden potilalle esittämien kysymysten tutkijaksi

Olen aina rakastanut lukemista ja kirjoittamista. Lapsena lainasin valtavia määriä kirjoja kirjastosta, ja ensimmäisen oman “kirjani” kirjoitin ruutuvihkoon 10-vuotiaana. Lapsena halusin kirjailijaksi, kun taas teini-iässä ajattelin, että minusta tulisi toimittaja, jotta voisin elättää itseäni kirjoittamalla. Lopulta päädyin yliopistoon opiskelemaan pohjoismaisia kieliä.

Kun tein yliopistolla ensimmäisen kirjallisen työni, eli proseminaari-tutkielmani, tajusin, että tutkiminen voisi olla minua varten. Kannoin haavetta mukanani läpi yliopisto-opiskelun, ja onnekseni sain gradua tehdessäni tiedon kiinnostavasta aineistosta, jota tarjottiin jollekulle väitöskirjatutkijalle. Opiskelujen ohella olin ollut hoiva-avustajan työssä monta vuotta, ja lääketieteen ja hoivan maailma oli siis minulle ennestään tuttu. Kun kuulin, miten työkaverini oli värikkäin sanakääntein kertonut kokemuksistaan lääkärin vastaanotolla, aloin haaveilla tekeväni väitöskirjan siitä, miten ihmiset kertovat lääkärikäynneistään, ja kun graduohjaajani sitten kertoi saaneena käyttöönsä videoaineiston lääkäreiden ja potilaiden vuorovaikutuksesta, tartuin siihen heti.

Väitöskirjatutkijan elämä on muutakin kuin väitöskirjan kirjoittamista

Tein ensin lisensiaatintyöni ja sitten väitöskirjani kokoaikaisesti, erilaisten apurahojen ja oman yksikön lyhytaikaisten työsuhteiden turvin. Pääsin alkuun Helsingin yliopiston 350-vuotisrahaston yksivuotisella apurahalla ja sitä seurasi muita rahoituksia. Olin toki pätkärahoituksella, mutta minulla oli aina pitkää pätkää, eli en missään vaiheessa joutunut turvautumaan muutaman kuukauden apurahoihin.

Minun oli helppo yhdistää väitöskirja ja muu elämä, koska en ollut väitöskirjaa tehdessäni perheellinen. Olen kuitenkin ylpeä siitä, että sain jatkettua väitöskirjatyötäni vaikka erosin pitkästä parisuhteesta kesken prosessin, sillä ero oli erittäin kova paikka ja se aiheutti huomattavia elämänmuutoksia. Muuten pyrin aina erottamaan työaikani vapaa-ajasta; puoli viiden aikaan lähdin aina töistä kotiin ulkoiluttamaan koiria. Se on muuten asia, josta väitöskirjani ohjaaja kiitti minua erityisesti karonkkapuheessaan. Valitettavasti olen huomannut, että rajojen pitäminen on hankalampaa jonglööraavaalle perheelliselle professorille kuin mitä se oli nuorelle ja riippumattomalle väitöskirjatekijälle.

Väitöskirjatutkimuksessa antoisaa oli itse tutkimus, asioihin perehtyminen, kirjallisuuden lukeminen, analyysien tekeminen ja kirjoittaminen. Ydintehtävän lisäksi nautin väitöskirjaa tehdessäni konferensseista, tohtoriopiskelijoiden vertaistuesta ja verkostojen luomisesta. Sekä itse tehtävä että akateemisessa yhteisössä toimiminen tuntuivat mielekkäiltä.

Haasteita loivat kirjoittamiseen ja suuren projektin läpiviemiseen liittyvät paineet ja omiin kykyihin kohdistuvat epäilyt. Näihin kielteisiin tunteisiin auttoi parhaiten muiden tuki. Minulla oli onnekseni kaksi toisiaan täydentävää ja sitoutunutta ohjaajaa, jotka luotsasivat minua väitöskirjataipaleellani. Heidän lisäkseen sain parasta tukea silloisen oman laitokseni väitöskirjatutkijoilta, joiden kanssa olin mukana perustamassa laitoksemme jatko-opiskelijayhdistystä (Doktorandföreningen Nordok vid Nordica), joka on edelleen voimissaan tänä päivänä!

Väitös jännitti etukäteen, mutta keskustelu olikin inspiroivaa

Jätin väitöskirjani esitarkastukseen marraskuussa 2002, ja pääsin väittelemään seuraavan vuoden kesäkuussa. Esitarkastusprosessiin kuului siis yli puoli vuotta, mikä ei ainakaan silloin ollut kovin epätavallista. Väitöspäivä tuntui melko epärealistiselta, ja myös väitöstä edeltävä jännitys muutti koko ajan muotoaan. Jännitys taisi minun kohdallani huipentua noin viikko ennen väitöstä, jolloin tunsin itseni varsin ahdistuneeksi. Parina väitöstä edeltävänä päivänä tuntemukset muuttuivat odotukseksi – jännitti edelleen, mutta ennen kaikkea halusin vain, että tilanne olisi ohi.

Väitöksessä pahinta oli astuminen saliin. Sain pidettyä itseni kasassa siihen asti, kun piti aloittaa lektio. Katsoin ylös muistiinpanoistani, näin äitini ja purskahdin melkein itkuun hermostuksesta. Äiti ei kuulunut yliopistolle, ja minun ei kuulunut olla näyttämöllä kaikkien muiden edessä – siltä tuntui. Onneksi hermostuminen oli pahinta juuri lektion aikaan, ja kun pääsin vastaväittäjäni kanssa vauhtiin, keskustelu tuntui hetkittäin jopa inspiroivalta. Muistan ystäväni sanoneen jälkeenpäin, että kun hän näki minun hymyillen heristävän sormea, hän tajusi, että pahin jännitys oli väistynyt, ja nautin keskusteluista.

Väitöksestäni mieleeni on jäänyt myös vastaväittäjäni kanssa käyty keskustelu juuri ennen kuin lähdimme kävelemään väitössaliin. Tapasimme ohjaajani huoneessa, ja puhuimme lyhyesti myös jännityksestä. Vastaväittäjäni totesi, että hänen näkökulmastaan hänen asemansa oli erityisen haasteellinen, koska “salissahan kaikki ovat sinun puolellasi”. Minun oli tuolloin vaikea ymmärtää, mitä hän tarkoitti, mutta myöhemmin itse vastaväittäjänä ollessani olen sisäistänyt hänen sanojensa merkityksen syvällisemmin: olen ymmärtänyt, että vastaväittäjää hermostuttaa yhtä paljon kuin väittelijää, ja lisäksi hän kokee olevansa yleisön silmissä “pahiksen” roolissa.

Eteenpäin akateemisella uralla

Olen jatkanut akateemista uraa väitöksen jälkeen. Väitökseni aikoihin olin silloisessa assistentin (tohtorikoulutettavan) tehtävässä, ja minulla oli vielä vuosi jäljellä assistentuuria siinä vaiheessa, kun väittelin. Jatkoin silloisella pohjoismaisten kielten laitoksella määräaikaisissa opetuspainotteisissa tehtävissä noin kaksi vuotta väittelyn jälkeen, kunnes aloitin Suomen Akatemian rahoittamana tutkijatohtorina. Pian väitökseni jälkeen olin kerännyt uuden tutkimusaineiston, mutta pääsin kuitenkin aloittamaan sen parissa vasta kun väitöksestä oli kulunut tuo pari vuotta, sillä olin väitöksestä väsynyt, ja minun oli myös vaikea tiedostaa, mihin minun piti mennä ja millaisiin tehtäviin minun pitäisi hakeutua.

Kolmevuotinen Suomen Akatemian tutkijatohtorikauteni venyi lopulta viisivuotiseksi, sillä sain kauden aikana kaksi lasta, joiden kanssa olin vanhempainvapailla yhteensä melkein 2,5 vuotta. Toisen vanhempainvapaan aikana tulin myös valituksi yliopistonlehtoriksi, ja palasin vanhempainvapaaltani tähän tehtävään, jota hoidin siihen asti, kunnes jäin kolmannelle vanhempainvapaalleni. Tämän kolmannen vanhempainvapaan aikana sain puolestaan Suomen Akatemian viisivuotisen akatemiatutkijarahoituksen, jota palasin kahden vuoden vanhempain- ja hoitovapaalta hoitamaan. Viisivuotisen akatemiatutkijakauden aikana olin myös yhden vuoden määräaikaisena professorina, ja viisivuotiskauden jälkeen hoidin niin ikään vuoden verran määräaikaisen professorin tehtävää. Nykyisessä tehtävässäni, pohjoismaisten kielten professorina Tampereen yliopistossa, aloitin elokuussa 2019.

Väitöstutkimuksen aikana opin työskentelemään pitkäjänteisesti, verkostoitumaan ja viestimään

Jatko-opinnoissani opin tieteellisen substanssin ohella paljon projektinhallinnasta, työn suunnittelusta ja pitkäaikaisesta työskentelystä. Se on ehdottomasti väitöskirjan tekemisen parhaita puolia. Opin myös verkostoitumisesta ja viestimisestä. Näistä taidoista on ollut hyötyä väitöksen jälkeisessä työskentelyssä. Väitöksen jälkeen olen kuitenkin joutunut opettelemaan, miten jonglöörataan arjessa ja miten eri tehtäville löytyy aikaa silloinkin, kun oma kalenteri täyttyy monenlaisista tehtävistä. Väitöskirjaprojektin aikana opin keskittymään ja työskentelemään pitkäkestoisesti, mutta eri tehtävien välillä sukkulointi on pitänyt opetella väitöksen jälkeen.

Haluaisin antaa väitöskirjantekijöille vihjeen, että kannattaa olla rohkea. Sekä akateemisessa maailmassa että muualla työelämässä sattuu vastoinkäymisiä, ja pitää vain tiedostaa, että nämä vastoinkäymiset kuuluvat työelämään.

Selitä ekaluokkalaiselle lapselle, mitä teet työksesi.

Kirjoitan työkseni kirjoja ja lyhyempiä tekstejä. Koska olen tutkija, minun pitää ennen kirjoittamista selvittää paljon asioita, joita sitten yhdistelen uusiksi kokonaisuuksiksi. Pidän tosi paljon työstäni, koska olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta. Työssäni opetan myös aikuisia, esimerkiksi tulevia ruotsin kielen opettajia. Parasta työssäni on tekemisen ilo.

 

Julkaistu maaliskuussa 2021 (LI).