Uusi! / New! – Seminaarit 2018 / Seminars 2018

Ohjeet Langnetin aineisto- ja tekstiseminaarien rahoitukseen vuonna 2018

Please scroll down for a summary in English

Tausta: Suomen Kulttuurirahasto (SKR) myönsi helmikuussa 2018 Langnetille 25 000 euroa aineisto- ja tekstiseminaarien sarjaan. Rahoituksen tarkoitus on auttaa väitöskirjatutkijoita 1) saamaan palautetta tutkimustyöstään yli yliopistorajojen ja 2) pääsemään osaksi kotimaista tiedeyhteisöä. Myönnetystä summasta vähennetään HY:n yleiskustannusosuus 15%, joten käytettäväksi jää 21 250 euroa. Tästä löytyvät Langnetin SKR:lle lähettämän hakemuksen tiivistelmä ja budjetti.

Mihin raha käytetään: Raha käytetään aineisto- ja tekstiseminaarien matkoihin, majoituksiin, ruokailuihin tai tilakuluihin. Seminaarit pyritään järjestämään paikkakunnalla, jossa on jo valmiiksi mahdollisimman paljon osallistujia, tai jonkin alalla merkittävän tapahtuman yhteydessä. Seminaarin voi myös järjestää yliopistojen tutkimusasemilla tai leirikeskuksissa. Matka- ja majoituskuluissa väitöskirjatutkijat ovat etusijalla; väitelleiden ja ohjaajien kuluja voidaan maksaa, jos niihin ei löydy muuta rahoitusta. Rahalla ei voida maksaa päivärahoja, palkkioita tai muita kuluja. Ohjaajat ja väitelleet osallistuvat talkooperiaatteella. Rahoja voidaan myöntää vain ns. liittymiskuntoisen ryhmän seminaariin, eli ryhmän on oltava viivan yläpuolella ryhmien esittelysivulla.

Miten raha käytetään: Seminaarien toteutuksesta vastaavat Langnetin teemaryhmätkoordinaattorin avustuksella. Teemaryhmien vastuuhenkilöt suunnittelevat seminaaritapahtuman, tiedottavat siitä teemaryhmän sähköpostilistan kautta, keräävät osallistujatiedot ja laativat budjetin, lomake tässä. Osallistujat ilmoittavat matkarahan tarpeesta oman teemaryhmänsä vastuuhenkilöille, ohje tässä. Koordinaattori ilmoittaa budjetin hyväksynnästä 3-4 päivän kuluessa. Tapahtuman laskut osoitetaan Langnetille, ohje tässä. Teemaryhmien vastuuhenkilöt tekevät tapahtumasta lyhyen raportin, lomake tässä. Langnetin johtoryhmän päätös rahojen käytöstä löytyy tästä, pöytäkirjan kohta 9.

Miten raha jaetaan teemaryhmien kesken: Jos 21 250 euroa jaetaan 14:lle teemaryhmälle, laskennallinen osuus ryhmää kohden on noin 1500 euroa. Tämän summan puitteissa voidaan kokoontua yksi tai useampi kerta. Ryhmien koot ja ryhmäläisten tarve matkarahoihin kuitenkin vaihtelevat. Ryhmä voi perustelluista syistä esittää ja saada hyväksytyksi keskimääräistä suuremman budjetin. Tämä edellyttää sitä, että jokin muu ryhmä käyttää vuoden 2018 aikana vastaavasti vähemmän rahaa. Teemaryhmien vastuuhenkilöitä kehotetaankin omaa budjettia rakentaessaan ottamaan huomioon myös muiden ryhmien tarpeet ja rajallinen kokonaisbudjetti.

Lisätietoja koordinaattorilta, ulla.vanhatalo@helsinki.fi

 ***

 Funding instructions for Langnet data and text seminars 2018

  • In February 2018, Finnish Cultural Foundation granted 25 000 euros for Langnet data and text seminar series. The funding aims to help the Langnet PhD students 1) to get feedback from scholars outside of their home institution and 2) get into contact with other linguists working in Finland. After the 15% overhead to the University of Helsinki, total of 21 250 euros will be used for seminars. The summary of the grant application can be found here, and the budget is here (in Finnish only).
  • The money will be used for organizing data and text seminars: travels, accommodations, food or seminar rooms. No daily allowances, salaries or other costs can be paid. Supervisors or post docs will participate as volunteers. PhD students are the first to get their travel expenses paid, travel expenses for supervisors and post docs can be paid only if there are no other funding available. The funding can only be allocated to “established” theme groups, see the current groups here above the line.
  • The seminars will be organized by the Langnet theme group leaders with the help of Langnet coordinator. The theme group leaders will plan the event, send information via the theme group list, collect the participants and create the budget, find the form here. The seminar participants will inform their need for travel grants directly to the theme group leaders, find the instructions here. Team group leaders will fill the budget form, and they will hear about its acceptance within 3-4 days. After the event, all bills are sent to Langnet, instructions here. After the event, the organizers will send a brief report, find the form here. The Langnet board discussion on the travel grant policy can be found here, paragraph 9 (in Finnish only).
  • The groups may organise one or more seminars with the average sum 1500 euros per theme group. The groups vary in size, and some participants need more money for travelling. The average sum may be exceeded if some groups accordingly manage with less money during the year 2018. Dear theme group leaders, please consider the needs of the others as well when planning your seminar. Our total budget is limited.
  • Further information from Langnet coordinator: ulla.vanhatalo@helsinki.fi