On the 15th of March 2018 the Language Centre held the #LCevents workshop “Talking Cultures” as a way to let members of the University of Helsinki practice their foreign language skills, while learning more about intercultural communication. Starting with a brief introduction about intercultural communication gave participants the necessary context to delve deeper into the topic at 9 different language tables. There students and the odd staff member could communicate in Chinese, English, Finnish, French, German, Italian, Japanese, Nordic languages and Spanish. Members of the Language Centre’s course assistant program took over as hosts of the different language tables, creating an authentic atmosphere and giving participants the chance to communicate with natives.

At the end of the workshop the teams from each table had produced a poster with important factors of communication for their chosen language and culture. The following poster walk allowed participants to look at what the other teams produced and to discuss what they had learned.

This project was a true collaboration between staff and students. Under guidance of the LC OOTU (Support fo teaching and learning) specialists Nina Sulonen and Janne Niinivaara, international OOTU assistants Ignacio Valero Rodenas and Zi Yu LC trainee Sina Timme developed the idea of having a workshop.

The aim was to have an event type that sets itself apart from formats such as language cafés or clubs. To do so, the concept needed some added value, besides having participants practice their language skills. Hence, the idea of a workshop was born. The project also further increases the involvement of international students and bringing them together with local students.

In view of the university’s goals of increasing internationalization and promoting multiculturalism, as well as fostering an environment of equality and diversity, the topic intercultural communication was chosen. Whereas not all students or staff have the chance to take part in a course on intercultural communication, this workshop was a chance to spike their interest in the topic and to open them up to the topic in a welcoming and fun way. This format of the workshop also further decreased barriers of talking, as no teachers were visibly present, and it was different to normal classroom activities.

Through this workshop and future ones, the Language Centre and its staff and students take an active role in creating a diverse work and study atmosphere, as well as increasing multicultural awareness; two of the key focus areas of the university’s equality plan.

Text: Sina Timme

Photos: Janne Niinivaara

Hei. I’m Sina. I am a trainee at the language centre of the University of Helsinki. I came to Finland as a master’s exchange student, and helped out at the language centre as a course assistant in the German unit and OOTU assistant in the autonomous learning unit. I enjoyed my stay immensely, and the collaborative and creative atmosphere in the language centre is what made me want to do an internship here.

International student inclusion has been a part of my student life since the beginning. I was born and raised in Germany but ended up doing most of my studies abroad. I got my Bachelor in Business Administration from the Netherlands, where I was also active as a student buddy and promotional student and got my first experience of student inclusion and involvement. Moreover, I went abroad for a practical semester in Hong Kong and an Erasmus exchange in Tampere. Through having a tutor in Tampere, and later in Helsinki, I got another glimpse of how students could impact the university community. Yet, those activities are separate from actual classes and thus student involvement is limited.

As my idea about cultures, people and learning had evolved over the years and become one of my main interests, I decided to do my Master in Intercultural Management, in France. There I studied ethnography, intercultural communication, diversity management and related subjects, which gave me even more tools and frameworks of how to look at interactions and communications between people and cultures. I also helped conceptualising and leading intercultural workshops, as well as helped develop a training game in relation to gender, sexual orientation and gender identity. The workshops allowed us to apply what we had learned by sharing the knowledge with our student participants. Even more significantly was the training game, as it is a real life project with a company, allowing us students to shape an actual, sellable tool. Other groups organised a career event or planned a programme for international visitors. Nonetheless, these are again examples of limited student involvement. Students are given more autonomy, and interact with the university community and partners, yet, this is very program and course specific, and does not represent a wider approach.

Finally, my exchange brought me to the University of Helsinki, and I got to know a different approach to (international) student inclusion and involvement. Compared to my previous experiences, the approach at the Language Centre of the University of Helsinki, shows an extraordinary amount of trust into the students and openness for collaboration. It is based on fostering equality, inclusion and learning on multiple levels, and adds significant value for everyone involved.

Professional value of international student assistants

First of all, international student inclusion is very rewarding from a professional point of view. It enables course assistants to learn from experienced professionals and gives them a chance to try out different activities and ideas, to truly show initiative, since it all happens in a safe and supportive environment. This is valuable not just to those aiming to be a teacher in the future. The collaboration with the teachers and other assistants is a great source of exchange, learning and creativity. For me, it also meant gaining confidence in my skills as an assistant, confidence when presenting and explaining something in front of a group. Learning to explicate something complex, to non-native speakers, has a significant impact on one’s communication skills. This improvement in confidence and communication skills of the course assistants can contribute to their integration into the university community and feeling more at ease in their foreign environment, as well as their professional skills.

On the other hand, there is also professional value for language students and teachers. Economic circumstances such as an increasing demand for Chinese language skills, happenings such as Brexit or economic developments that affect the demand for example for Spanish, and French, force language centres to rethink their approaches and what they offer. The content of classes can shift, for example to focus on CVs, job applications and current affairs. International course assistants can ease these continuous adaptations. Through student inclusion, for example by having native course assistants, language is brought to life and presented more realistically. These students can bring in their up to date knowledge about their culture, relevant terminology and nuances that are not present in a simple text book. The teachers can expand their cultural and linguistic knowledge without having to attend separate trainings or use their limited time. Meanwhile, language students benefit from up to date and authentic input.

From language teaching towards intercultural competences

Not only do people from different cultural backgrounds come together in classes, but language teaching also goes beyond just language. For example, when my Swedish teacher talks about fika or the new gender-neutral pronoun I am not just learning the language, I am learning the culture, values and habits in Sweden. But this can also become an issue. In my opinion, language teaching can also accidentally generalise and reduce a culture to stereotypes. Having international assistants helps to keep material and input for the students up to date, especially when talking about sensitive topics such as stereotypes, minorities, political aspects and many more. Moreover, meeting a native speaker gives students the possibilities to ask questions and challenge what they might have seen or heard in the media. This can also lower inhibitions when talking to foreigners in the future and decrease the barrier between Finnish and internationals in general. Instead of feeling estranged when learning a new language and culture, they have the chance to ask questions and to get a native’s point of view. In return, the course assistants get to ask local students about their culture, which also makes the students reflect on what they consider ‘normal’ and increase their cultural self-awareness.

Each assistant brings in a unique personal and academic background, which results in a lot of fresh thoughts and creative ideas. In my case, due to my background I am well aware of cultural differences and how to approach them. Having this knowledge, combined with my other experiences abroad, I as a language centre assistant or trainee, can say “stop, watch out” or “this seems typical in Finland but have you considered that elsewhere…” And I know that my comments will fall on open ears. Being included in such a way, and having what makes me different seen as a value helps greatly in making me feel more equal and welcome at the university. Instead of being just a guest or addition to the university I become an active, contributing member.

This awareness and openness towards cultural differences is not just important on a personal level. The existence of intercultural studies and the many human resource trainings regarding this, prove that intercultural communication is an issue especially in the work place and when getting people to work together. Cultural competences and intercultural awareness are on an increasing amount of job adverts. In my opinion, gaining these competences early on is not just “nice” but a significant asset. Language classes bring together people from very different fields, some which might have hardly any exposure to the international community of the university and Finland in general. Attending classes where course assistants are present, gives students a safe place to learn from each other and to build up their intercultural competences.

Unique guidance opportunities

Languages and communication skills are key competencies in a majority of jobs nowadays, be it business, research or healthcare. Thanks to the assistants, language students get to practice their communication skills more thoroughly and get out of their comfort zone; as assistants can spend more time on students than teachers and have more flexibility. For example, as an international trainee, I am hosting pronunciation clinics. Due to my flexible schedule, I can meet with small groups of students and focus on their individual needs and wants. This can also help students who might otherwise not be able to follow courses fast enough, those who have a very tight schedule, and those that want to perfect their level of speaking to use it in a professional setting. Due to having international assistants, the language centre is able to expand its offers in various ways, e.g. by offering language clubs for select languages and different workshops. In regards to job skills, offers can include CV and interview training, grammar clinics, etc. Coming from a more business related background, I can let that shape my work here and advocate for an increasing focus on employability and working culture.

Moreover, the international assistants can also build up a more personal bond with students. The assistants can also talk to them on a more personal level, which can be more motivating for students, as they get to choose the topics and can focus on what they care about. This applies especially to out of classroom activities. During autonomous courses assistants can organise get-togethers and excursions outside the normal classroom frame. No matter how low the hierarchy between teachers and students in Finland, it is still a distinction that can make it challenging for students to freely express themselves. Activities without teachers allow students to learn and engage in a different atmosphere and lowers inhibitions to speak.

Embracing diversity

Last but not least, I also feel responsible for representing diversity and the interests of minority groups – not just due to my studies and interests. I can use my own experiences as a member of several minority and diverse groups, to raise questions, awareness and issues that might get overlooked otherwise or are unique to e.g. non-Finnish students. Knowing that I can be an advocate and push for inclusion and diversity is a very empowering feeling. It is a simple fact that teachers and staff simply do not have the resources to focus on every little detail. Thus, having course assistants to point out e.g. outdated job terminology and offer insight into neologisms and new gender neutral words, adds another level to this cooperation. International assistants can also help with making the courses more accessible for non-Finnish students e.g. by helping with translations and paying special attention to those students in class. Not only is it a goal of the university to foster a positive attitude towards diversity and equality, I know from personal experience that the inclusion of diverse people and situations in the classroom materials can mean the world to the students who identify with them. International students can also offer a better insight and increase awareness of minority groups and their struggles in the assistant’s home country and culture, e.g. ethnical minorities, but also the treatment of gender and sexual minorities or different religions.

The unique guidance opportunities mentioned previously are nice in general, but especially useful for people who have problems during normal classes or those who have a learning disability. Consequently, course assistants can ensure that those students receive more attention and support. This fosters equality and understanding for unique learners and ensures that people do not get left behind.

To conclude

To keep up the quality of language teaching, we need to be creative, and this program gives international students the opportunity to make a positive impact – not separate from classes or the rest of the university, but by being right in the middle of everything, working together with language centre staff and students.

Sina Timme,

Language Centre Trainee

Miten raikkaalta tuntuukaan kerran vuodessa, ja juuri pimeimpään aikaan, tapahtuva ajatusten vaihto jo legendaariseksi muodostuneen Minikonferenssin muodossa!”

– Suvi Punkkinen, yliopisto-opettaja, Minikonferenssin järjestelytoimikunnan jäsen –

Minikonferenssin yleisö kuuntelemassa Mirjami Matilaisen ja Lauri Haapasen posteriesityksiä.

Noin 70-päinen joukko kokoontui järjestyksessä viidenteen Minikonferenssiin, joka perinteiseen tapaan järjestettiin marraskuun viimeisenä torstaina. Tällä kertaa tämä viime vuosina HY:n ja Aallon Kielikeskusten yhteisesti järjestämä konferenssi pidettiin Helsingin yliopiston kielikeskuksessa. Konferenssissa kuultiin alustuksia jälleen useista kielten opetukseen liittyvistä aihepiireistä. Digitalisaation uudet tuulet olivat esillä useammissa esitelmissä (muun muassa Pasi Puranen, Jaana Suviniitty & Diane Pilkinton-Pihko ja Sofia Sevón & Taija Votkin), samoin käytännön kielistrategia Aallossa (Erja Antell & Heidi Rontu) sekä HY:n Kielikeskuksen työelämähanke (Johanna Vaattovaara & Sinikka Karjalainen ja Carola Rewell-Heikkinen & Johanna Manner-Kivipuro).

”Minulle tuli konferenssin aikana useamman kerran iloisesti mieleen, että tämä on jo viides kerta, kun järjestämme yhteistä konferenssia. Ja esityksiä kuunnellessa vahvistui se näkemys, että tätä pitää ehdottomasti saada lisää, tätä traditiota pitää jatkaa. Opimme entistä enemmän tuntemaan kollegoita ja jakamaan asioita ja testaamme mukavassa ilmapiirissä omia ajatuksia, omia uusia hankkeita”, iloitsee saksan lehtori Pauli Kudel Aalto-yliopistosta. Pauli oli mukana järjestelytoimikunnassa ja toimi konferenssissa digitaalisuutta käsittelevän rinnakkaissession puheenjohtajana.

Anna-Maria Peltomäen esitys videoitujen haastattelujen käytöstä opetuksessa tempaisi kuulijat mukaansa.

Helsingin yliopiston kielikeskuksen ranskan yliopisto-opettaja Suvi Punkkinen kehui Minikonferenssin esityksiä. Hän kertoo saaneensa kollegoiden esimerkeistä vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin, ja samalla rohkeutta mennä pedagogisesti eteenpäin.

”Nostan hattua Aallon kielikeskuksesta Aija Elgille ja Petri Myllyselle, jotka ovat suunnitelleet suomen kielen MOOC-kurssin ulkomaalaisille. Luova kirjoittaminen puolestaan sai Paul Gravesin yhtä luovassa esityksessä sopivat reunaehdot, joiden raameissa voi uskaltaa vaikka runoilla opiskelijoiden kanssa. Lopuksi vielä erityismaininta kenellepä muulle kuin HY:n kielikeskuksen verkko-opetuksen ja viestinnän koordinaattori Janne Niinivaaralle, joka rohkeasti nosti esiin ja samalla toivottavasti karisutti epäilyjämme liittyen digiin”, Suvi kiittelee.

Konferenssin järjestelyissä oli auttamassa myös kaksi Kielikeskuksen kurssiassistenttia; Polina Bogdanovskaia ja Aliaksei Babets. He auttoivat keittiön puolella ja huolehtivat ruokailun sujuvuudesta. ”On aivan mahtavaa saada opiskelijoita tiiviimmin mukaan Kielikeskuksen erilaisiin tapahtumiin, he ovat aina innostuneita osallistumaan ja heistä on suuri apu”, iloitsee Kielikeskuksen kansainvälisten asioiden koordinaattori Nina Sulonen.

Konferenssin pääarkkitehti, pedagoginen yliopistonlehtori Johanna Vaattovaara HY:stä oli konferenssin jälkeen hyvillään. ”Kaamosväsymyksestä ei ollut tietoakaan esitelmäsessioissa, ja ruokaa ja juomaa oli illanistujaisissa juuri sopivasti. Pienet eväät saatiin antaa kotiin viemisiksi kurssiassistenteille, jotka toimivat mainiona keittiöapuna”, Johanna summaa.

Ja lopuksi lehtori Tuula Lehtosen davincikoodimainen tehtävä lukijoille: Minikonferenssin loppumetreillä heräsi kysymys juhlasalin ikkunoiden yläpuolella olevista symboleista. Mitä tekemistä lääketieteen symbolilla, sauvalla ja sen ympärille kiertyneillä käärmeillä, on Kielikeskuksen rakennuksen kanssa? Rakennushan rakennettiin alun perin Liikemiesten kauppaopistoksi. Googlaamalla selvisi, että samantapaisia symboleita on kaksi. Toinen symboloi liikealaa ja alan väkeä. Lisätietoa googlaamalla.

Johanna Manner-Kivipuro (vas), Anu Matarma, Matias Koponen, Kaarina Tuokko ja Jacqueline Chávez Turro alustivat arviointi-HILCiä paneelikeskustelulla.

Nelisenkymmentä kielikeskuslaista kokoontui arvioinnin äärelle torstaina 17.11 järjestetyssä HILC-seminaarissa.  Seminaarin avasi Kielikeskuksen Opetuksen kehittämisryhmän puheenjohtaja Carola Rewell-Heikkinen, joka muistutti arviointia koskevien kysymysten keskeisyydestä osana Iso Pyörä prosessia. Iltapäivän ytimenä oli keskustella kriittisesti Kielikeskuksen ja yleisemminkin yliopistomme arviointikulttuurista, jolle annettiin seminaarin alkajaisiksi avoimella lappuäänestyksellä arvosana Bolognan asteikolla 0-5. Karkean kartoituksen perusteella keskiarvo näytti asettuvan 3+ tuntumaan, eli heti alkajaisiksi saatettiin todeta, että läsnäolijat olivat saapuneet seminaariin kehittämisen hengessä – arviointikäytänteissä nähtiin vielä monipuolistamisen mahdollisuuksia.

Seminaari alkoi paneelikeskustelulla. Paneeliin osallistui kolme opiskelijajäsentä ja kaksi opettajajäsentä. Opiskelijoita edustivat ansiokkaasti Kielikeskuksen opiskelijaneuvostolaiset Anu Matarma (käyttäymistieteellinen tdk) ja Kaarina Tuokko (valtiotieteellinen tdk) sekä Kielikeskuksen johtokunnassa jäsenenä toiminut Matias Koponen (teologinen tdk). Opettajajäseninä paneelissa keskustelivat ruotsin yliopisto-opettaja Johanna Manner-Kivipuro ja espanjan yliopisto-opettaja Jacqueline Chávez Turro. Paneelia moderoi pedagoginen yliopistonlehtori Johanna Vaattovaara.

Panelistit kertoivat omista arviointikokemuksistaan opiskelijoina ja opettajina ja maalasivat kuvaa ihanteellisista arviointikäytänteistä. Opiskelijoiden osallistaminen sekä työelämätaitoja tukevat käytänteet nousivat opiskelijoiden puheenvuoroissa keskiöön. “Itsearviointi on yhtäältä tuttua, mutta toisaalta opiskelijoille voisi olla tähän liittyvää opiskelutaito-ohjausta”, totesi valtiotieteellisen opiskelija Kaarina Tuokko käsiteltäessä itsearvioinnin merkitystä oppimisessa.

Keskustelussa nousi esiin myös, miten tärkeää opiskelijoita on tiedottaa mahdollisuuksista saada opettajilta tarkempaa palautetta. Jatkuvan ja monimuotoisen arvioinnin tarpeellisuus korostuu entistä enemmän, ja opiskelijat ovat siihen valmiita.

Paneelin jälkeen pöytäryhmissä työstettiin kysymyksiä liittyen suullisen kielitaidon arviointiin (pj. Heidi Mäkäläinen), kirjoittamisen ohjaukseen ja arviointiin (pj. Marja Suojala), sähköisen arvioinnin haasteisiin ja mahdollisuuksiin (pj. Janne Niinivaara), arvioinnin työnjakoon ja valtasuhteisiin (pj. Nina Dannert) sekä elinikäisen oppimisen tukemiseen arvioinnin keinoin (pj. Frédéric Nozais). Keskustelu oli vilkasta, ja asiaa olisi riittänyt käsiteltäväksi pidemmällekin iltaan. Kaksi asiaa keskustelusta voidaan kuitenkin yhteenvetona todeta. Ensinnäkin arviointi on ottamassa isoja askelia dialogiseen, elinikäistä oppimista tukevaan suuntaan. Toiseksi jokaisella opettajalla on omassa opetuksessaan mahdollisuus – ja tällä porukalla myös intoa – kehittää näitä käytäntöjä.

Opiskelijat kiittivät seminaarin jälkeen Kielikeskuksen henkilöstöä avartavasta kokemuksesta ja kiinnostuksesta arviointiin ja opiskelijan kokemukseen.  Osallistuneet opettajat puolestaan kiittelivät sitä, että opiskelijat kutsuttiin mukaan tuomaan omaa kokemusasiantuntijuuttaan opetuksen kehittämistyöhön.

Tämänvuotisen PedaForum -tapahtuman järjestämisestä vastasi Jyväskylän yliopisto, joka luotsasi 450-päistä osallistujajoukkoa huolenpidolla ja tyylillä. Päivien sloganiin Into ja himo kätkeytyi ajatus yliopistojen hyvinvoinnista uudistusmyllerrysten keskellä – nyt jos koskaan tarvitaan intoa ja himoa kehittämiseen, ja nyt jos koskaan nämä ovat koetuksella. Meille kouriintuntuvammaksi teemaksi nousi muutoksen mahdollistaminen tutkimuspohjaisen tiedon ja yhteistyökumppanien avulla.

Kuva: Janne Niinivaara

Kuva: Janne Niinivaara

Konferenssin varjoteemana oli terveys ja hyvinvointi, ja keskiviikon pääpuhuja, psykologi Martin Hagger puhuikin terveyspsykologian näkökulmasta otsikolla “Predicting and Understanding People’s Self-Regulation of Social and Health Behaviour”. Omasta tieteenalasta ja kontekstistamme käsin tämä pääpuhe syvensi ymmärrystä siitä, millaiset psykologiset mekanismit olisi otettava huomioon vaikkapa koulutusuudistuksen pedagogisessa tukemisessa: olennaista on vaikuttaa motivaatioon ja innostukseen, sillä edes kirkkaat intentiot eivät riitä siihen, että hyvät suunnitelmat uudistaa pedagogiikkaa jalostuvat käytännössä muutostoiminnaksi. (Mekanismin mutkat ovat pohjimmiltaan samankaltaisia kuin laihdutusaikeiden ja laihtumisen välinen kuilu.)

Digitaalisuus oli päivillä vahvasti esillä sillä ajatuksella, jolla itsekin olimme esityksessämme liikkeellä: digiloikataan pedagogiikka rinnalla ja sopivin askelin, opiskelijoiden ja opettajien yhteisesti sopimilla ehdoilla – mukavuusalueita venyttäen mutta niillä riittävästi pysyen. Opettajat ovat alkaneet laajasti havahtua siihen, että välineet ovat todellakin vain välineitä, joiden tehtävä on helpottaa omaa opetusta ja ennen kaikkea opiskelijoiden välistä viestintää, vuorovaikutusta ja oppimista. Keskeistä on miettiä, millä tavalla lisätään opiskelijoiden autonomiaa, missä opettajan kontrolli on välttämätön ja missä siitä voidaan luopua.

PedaForum-päivät tarjosivat jokavuotiseen tapaan raikkaan tilaisuuden tavata opetusalan kehittäjiä ja tutkijoita niin työn kuin iloisen seuran merkeissä. Tämänvuotinen tilaisuus antoi virkistävän alkupotkun syyskauteen ja uusiakin ajatuksia kohti uudistuvan yliopistokoulutuksen haasteita.

Johanna Vaattovaara ja Janne Niinivaara

Kotinummen ala-asteen koulun 5.-6 -luokkalaisista koostuva 11 henkinen tutkijajoukko vietti koulupäivänsä 13.4 Kielikeskuksessa. Koulussa tehdään luokka- ja oppiainerajat ylittävää ilmiöprojektia eri teemoista ja tämän ryhmän teemaksi oli valikoitunut ”Kieli ja ihminen”.

Edeltävänä perjantaina Kielikeskuksen johtaja Ulla-Kristiina Tuomi sai puhelun. Soittaja oli Kotinummen koulun oppilas, Joonas, joka kysyi saavatko he tulla käymään. Se ilman muuta sopi, ja Kielikeskuksen OOTU lupasi ottaa ryhmän huolehdittavakseen keskiviikkona.

Oppilaat sekä heidän kieltenopettajansa Paula Aholainen olivat toivoneet mahdollisuutta haastatella kielen asiantuntijaa. Saksan yksikön opettajat Tia Patenge ja Christian Niedling sekä pedagoginen yliopistonlehtori Johanna Vaattovaara olivat lupautuneet vastaamaan oppilaiden kysymyksiin. Tutkijajoukko oli jakautunut ryhmiin, ja kullakin ryhmällä oli oma erityinen tutkimusongelmansa. Yhtä ryhmää kiinnosti kielen tutkiminen, toista esimerkiksi kielen historia.

Välillä oppilaiden kysymykset saivat Kotinummi_luokka.jpgKielikeskuksen asiantuntijat hyvinkin mietteliäiksi. Ihan yksinkertaista ei ollut esimerkiksi kertoa ”Montako kieltä on maailmassa?”, ”Onko kielten opettaminen helppoa?” tai ”Mikä on maailman vaikein kieli?”. Jotenkin Tia, Christian ja Johanna kuitenkin onnistuivat, ja kynien sauhu ja hyväksyvät nyökyttelyt seurasivat vastauksia.

Iltapäivällä oppilaat pääsivät seuraamaan Pia Matilaisen japanin alkeiskurssi 2:sta. Kurkistuksen aikana selvisi muun muassa, mikä vaikeana pidetyssä japanissa onkin itse asiassa helppoa ja mistä japanin merkit tulevat.

Päivä päättyi Kruununhaan kattojen yllä Kaisa-kirjastossa. Kiitolliset kotinummelaiset sanoivat, että tämä hieno kokemus vaati vain sen, että uskalsi kysyä. Ryhmästä kuului vielä pois lähtiessä oppilaan vierustoverilleen hihkaisema: ”Eikä, vähänks oli kiva päivä”. Täysin samoihin mietteisiin jäivät koululaisryhmää opastaneet Kielikeskuksen koordinaattorit Nina Sulonen ja Janne Niinivaara.

Kielikeskus on monessa mukana, kun vuosi 2016 on pyörähtänyt liikkeelle. Tässäpä päällimmäisiä tunnelmapaloja tammi-helmikuulta.

 
Valtakunnallinen yliopistopedagogiikan kurssin YP2: Kielenopetuksen linjakas suunnittelu, toteutus ja arviointi lähti käyntiin lähitapaamisella Helsingissä 22.1., minkä jälkeen viiden eri yliopiston kielikeskuslaiset ovat jatkaneet sitoutunutta ja kuplivaa työskentelyä niin yliopistorajat ylittävissä teemaryhmissä verkossa kuin paikallisestikin kotikentillään. Kurssi pyörii koko kevään.

OOTUn järjestämälle yliopistopedagogiikan kurssille hakeutui opettajia viidestä eri kielikeskuksesta. Lähitapaaminen pidettiin 22.1.

Kurssiassistenttiohjelma jatkuu kevätlukukaudella 2016. Kielikeskuksen opettajat saavat opetuksensa tueksi tänä keväänä noin 60 innokasta ja omistautunutta assistenttia. Mukana on sekä viime syksyn konkareita että tämän kevään tulokkaita.
Kieliklubit ovat myös pyörähtäneet käyntiin taas kevätlukukaudella. Perjantaina 12.2. Kielikeskuksen juhlasaliin löysi viisikymmentä rennosta kielenoppimisesta kiinnostunutta opiskelijaa ja opettajaa. Kieliklubeista kiinnostuneet löytävät lisätietoa Flammasta.

Maanantaina 15.2. Kielikeskus vastaanotti arvovaltaisia vieraita, kun Espanjan, Meksikon, Kuuban, Kolumbian ja Argentiinan suurlähettiläät puhuivat espanjankielisessä symposiumissa Suomi-suhteista ja espanjankielisen maailman työmahdollisuuksista. Symposiumilla on oma espanjankielinen bloginsa, johon kerätään Kielikeskuksen opiskelijoiden tunnelmia suurlähettiläiden esityksistä.

 
Vuonna 2016 toimintansa on aloittanut myös Kielikeskuksen uusi opiskelijaneuvosto, jonka ajatuksia tullaan vielä kuulemaan tässäkin blogissa myöhemmin. Lisäksi työn alla on tutkivalla otteella tehtävä moniääninen selvitys kielenoppimisen digitaalisista ja fyysisistä oppimisympäristöistä, johon tulemme niin ikään palaamaan.

 
Helmikuun lukemiseksi suosittelemme Kielikeskuksen tuoreinta julkaisua kielenoppimisen ohjaamisesta.

Kielikeskuksessa työskenteli viime viikolla tet-harjoittelija. Heta Huhmar on yhdeksäsluokkalainen Kulosaaren yhtenäiskoulusta, ja hän piristi Kielikeskusta osallistumalla laajasti varsinkin Opetuksen ja oppimisen tuki -yksikön toimintaan. Heta muun muassa vieraili opetuksen ja tutkimuksen kehittämisryhmien kokouksissa, Kieliklubeissa ja yliopistopedagogiikan kurssilla. Lisäksi Heta keräsi viikossa ison kyselyaineiston kielikurssien opiskelijoilta ja siirsi kyselyvastauksia sähköiseen muotoon.

9.-luokkalainen Heta Huhmar selvitti tet-harjoittelussaan opiskelijoiden näkemyksiä kieltenopiskelusta.

Pyysimme Hetaa myös itse raportoimaan viikostaan. Hän kirjoitti kentältä tet-kuulumisia torstaina 8.10 näin:

”Spontaani ajatus eräänä aamuna herätessä: ”Ihanaa, pääsen töihin kohta!”. Ajatus kertoo hyvin, millaisilla fiiliksillä lähden tet-harjoitteluun. Innostus on viikon aikana kasvanut työn määrän kanssa, enkä malttaisi huomenna perjantaina lopettaa ollenkaan. Vaikka ennakko-odotukset olivat varsin korkeat, ovat ne silti ylittyneet moninkertaisesti. En olisi ikinä uskonut, että töissä voi olla näin hauskaa! Tet-harjoittelussa olen ehkä saanut valheellisenkin kuvan työelämän helppoudesta, mutta täällä ainakin opin, että työ voi olla myös kivaa, vaikka töitä riittää. Lisäksi olen saanut yhden uuden tulevaisuuden työpaikkamahdollisuuden mietintämyssyyn. Kaikki on ollut uutta ja välillä olen joutunut rehellisesti vastaamaan, etten tiedä, koska olen tosiaan täällä vain tet-harjoittelussa (monet opiskelijat kyselivät, onko jakamani kysely itsetekemäni ja mitä sillä halutaan tutkia). En ennen tet-jaksoani edes tiennyt, että kieltenopetukselle ja opetuksen kehittämiselle on olemassa oma keskus, saati sitten näin laaja yksikkö! Äkkinäinen voisi ajatella, että suuren yksikön takia kaikki olisi hyvin muodollista ja jäykkää, mutta täällä on tosi rentoa. Varsinkin ruokapöytäkeskustelut jäävät mieleeni varmasti pitkäksi aikaa… Yliopiston kaltaisessa työympäristössä työskentelee ilokseen ja toivonkin, että saan kunnian liittyä seuraan jossain vaiheessa!”

Kiitos Hetalle isosta avusta ja mukavasta viikosta!

Kielikeskuksen perjantaiset kieliklubit käynnistyivät kesätauon jälkeen 25.9.2015. Paikalla oli runsaasti innostuneita opiskelijoita. Ensi tapaamisessa eniten kiinnostivat englanti, japani, ranska, ruotsi ja suomi. Myös muissa kieliryhmissä oli mukavasti osallistujia.

Syksyn ensimmäiset kieliklubi olivat osallistujamenestys.

Lähes kaikkiin ryhmiin saatiin yksi tai useampi kurssiassistentti klubivetäjäksi ja suunnittelemaan toimintaa yhdessä osallistujien kanssa.

Kieliklubilaiset valloittivat Kielikeskuksen juhlasalin ja käytävät perjantai-iltapäivällä.

Kieliklubit kokoontuvat perjantaisin 2.10. – 4.12. (ei 23.10.) klo 14.15-15.45.
Paikka ja aika: Kielikeskus, Fabianinkatu 26, huone 203, 2. krs.
Kiitos kaikille osallistuneille!

Nelisenkymmentä kielikeskuslaista kokoontui HILC-seminaarin Oppimiskahvilaan 17.9. työstämään opiskelijapalautejärjestelmäämme liittyviä kysymyksiä. Viidessä eri kahvipöydässä kiertäneet ryhmät saivat kukin keskustella kolmesta eri kysymyksestä, jotka liittyivät palautteen syklisyyteen yksikkö- ja kielikeskustasolla, palautteiden työstämiseen ja niiden jakamiseen sekä palautekulttuurin kehittämiseen ja potentiaalisiin kielikeskustasolla kartoitettaviin kysymyksiin. Pöytien puheenjohtajina toimivat OK-ryhmän puheenjohtaja ja venäjän opettaja Heidi Mäkäläinen, äidinkielen opettaja Marja Suojala, englannin opettaja Roy Siddall sekä OOTU:sta Janne Niinivaara ja Sinikka Karjalainen.

Seminaari käynnistyi Johanna Vaattovaaran taustoittavalla alustuksella, jossa luotiin katsaus elokuun kehittämispäivän työstöihin ja jatkokysymyksiin. Niiden pohjalta motivoituivat tämän seminaarin Oppimiskahvilan kysymykset. Pöytäpuheenjohtajat ovat laatineet koosteet pöytien teemakeskusteluista.

“Oli antoisaa keskustella ja kuunnella. Paljon syntyi uusia ideoita, joita voi työstää eteenpäin omassa aineryhmässä“, Marja totesi kahvilavierailuryhmistään, joissa käsiteltiin muun muassa ristiriitaisen palautteen problematiikkaa.

Roy’s group shared ideas concerning the question How to deal with the collected feedback with colleagues within the unit? “My overall impression was that the sharing of feedback within the unit was seen as an important tool for teacher and course development, but that it is not as systematically implemented in all units as the actual collection of feedback“, Roy states on the basis of the three group discussion meetings.

Jannen ryhmässä puheenaiheeksi nousi vuorovaikutus yli yksikkörajojen. “Ihmisillä on selkeä tarve ja halu keskinäiseen pöhinään ja tuulettamiseen. Konkreettisia ehdotuksia tuli runsaasti esimerkiksi epämuodollisen verkkovuorovaikutuksen lisäämiseksi. Myös virallisten kokousten tietotulva halutaan siirtää luettavaan muotoon, jotta aikaa jää yhteiseen viestintään ja ajatustenvaihtoon“, Janne summasi iltapäivää.

Kielikeskuksen yhteisiä palautekysymyksiä ideoitiin Sinikan pöydässä. “Oppimiseen ja oppimisympäristöihin liittyvät kysymykset nousivat vahvasti esille. Opiskelijoilta voisi esimerkiksi kysyä, mitä he ovat oppineet opiskelijatovereiltaan – yksi sosiaalisen oppimisympäristön näkökulma. Myös kurssien keskeyttämisen syyt kiinnostaisivat opettajia“, Sinikka toteaa.

“Olisipa omassa luokassa aina yhtä vilkas puheensorina. Monista ajatuksista päällimmäisenä jäi mieleeni avoimuus: palautetta ja siitä heränneitä tunteita ja ideoita voi jakaa,” komppasi palauteprosessien syklisyyteen liittyvää teemaa luotsannut Heidi.

Palauteteemalla jatketaan loppusyksystä yksikkökohtaisissa kehityskeskusteluissa, ja myöhemmin tultaneen järjetämään yhteisiä palautetyöpajoja – sellaisille koetaan ilmiselvästi olevan tarvetta.

.