Filosofiapajat 30.11. ja 7.12.

Helsingin yliopiston filosofian opiskelijoiden ainejärjestö Dilemma ry. järjestää lapsille suunnatun filosofisen opetuspajan. Paja järjestetään loppuvuoden aikana kaksi kertaa: sunnuntaina 30.11. ja 7.12. klo 12-16. Mukaan kumpaankin mahtuu kymmenen 8-9-vuotiasta lasta. Paja on ilmainen ja sen aikana tarjoillaan myös välipalaa.

Nelituntisen pajan aikana lapset pääsevät pohtimaan karkeasti filosofian piiriin luettavia asioita, kuten arkipäivän tieto-oppia ja moraalifilosofiaa. Tavoitteena on pukea aihealueet muotoon, jonka kautta myös nuorten ihmisten on mahdollista lähestyä kysymyksiä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että puemme vaikeat aiheet esimerkiksi tarinan muotoon, jolloin ajattelulle muodostuu konkreettinen pohja ja kysymystä on helppo lähestyä. Mitään esitietovaatimuksia ei ole, vaan jokainen halukas on tervetullut!

Taphtumapaikkana on Keskustakampuksen Helsinki Think Company osoitteessa Vuorikatu 5. Paikka sijaitsee Kaisaniemen metroaseman välittömässä läheisyydessä.
Pajan järjestäjät ovat filosofian pääaineopiskelijoita, ja vastuuhenkilöt suorittavat tämän lisäksi myös pedagogisia opintoja.

Mikäli luulet lapsesi olevan kiinnostunut ottamaan osaa filosofiapajaan, toimita omat yhteystietosi osoitteeseen dilemmanfilosofiapaja ät gmail.com, niin varaamme lapsellesi paikan pajasta. Ilmoitathan samalla mikäli lapsellasi on erikoisruokavalio, niin osaamme ottaa tämän huomioon tarjoiluja tehtäessä. Ilmoittautua voi joko yhteen tai molempiin pajoihin, sillä pajoissa käsiteltävät asiat eroavat toisistaan.

Lisätietoja
Akseli Huhtanen
041 527 4320

4 thoughts on “Filosofiapajat 30.11. ja 7.12.

  1. Minkä ikäisille lapsille tämä on suunnattu? Loistava idea! Hienoa nähdä, että tämä ajatus on konkretisoitunut 😀

    1. Paja on suunnattu tällä kertaa 8-9-vuotiaille. Näistä saatujen kokemuksien pohjalta kehitetään pajoja eteenpäin ja pyritään jatkossa kutsumaan myös muiden ikäryhmien lapsia.

  2. Tuo tieto “Nelituntinen paja on suunnattu 8-9-vuotiaille lapsille.” kannattaisi siirtää tähän etusivullekin, kun kaikki eivät välttämättä hoksaa mennä tuonne toiselle esittelysivulle missä asia kerrotaan. Välttyy vääränikäiset ilmoittautujat vaivalta.

Leave a Reply to Lepe Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *