Nyt kun ensimmäisistä lasten filosofiapajoista on ehtinyt kulua pari kuukautta, on hyvä istahtaa alas pohtimaan, miten pajat onnistuivat. Oliko hauskaa, oliko antoisaa – oliko filosofiaa?
Oma ensimmäinen ajatus pajojen jälkeen oli “huh, nyt se on tehty!” Oli helpottavaa ajatella, että se mikä vielä syksyllä 2014 tuntui utopistiselta, eli aito filosofointi lasten kanssa, oli toteutunut ja toiminut käytännössä.
Toinen ajatus meni sitten hieman syvemmälle siinä, mitä olikaan tapahtunut. Ennen pajoja olin ajatellut, että voisi olla riittävän vaativaa saada lapset ylipäätään rauhoittumaan keskusteluun ja puhumaan vieraassa ryhmässä vapautuneesti. Tämä ei kuitenkaan käytännössä ollut temppu eikä mikään: osallistujat suorastaan paloivat halusta jutella erikoisista asioista, kuten siitä voisiko valailla ja ihmisillä olla yhteinen kieli. Tämä kokemus oli vahvana mielessä pajojen jälkeen. Osallistumisen aktiivisuus olikin kenties hienoin asia koko pajoissa. Oli tietenkin arvokasta ja pajojen tarkoituksen mukaista, että keskusteluissa päästiin filosofisesti syvällisiin aiheisiin, mutta sisältö on lopulta kuitenkin toissijaista osallistumiseen nähden. Yksi tavoitteemme tai pikemminkin ennakkoehtomme oli lapsilähtöinen toteutus, eli yksinkertaisesti se että osallistujilla on turvallista ja hauskaa. Uskon, että onnistuimme tässä.
Filosofinen sisältö ja keinot
Myös sisällöllisellä puolella ajattelen pajojen onnistuneen. Vedin itse pienryhmäkeskusteluita aiheista “mitä on kieli” ja “mihin voi uskoa”. Nämä lasten kysymysten kautta valikoituneet aiheet innoittivat kolmen hengen porukassa mahtavia keskusteluita, jotka avasivat itselleni uusia filosofisia näkökulmia. Ja luulen että erään yhdeksänvuotiaan esittämä muotoilu “kielen minimivaatimus on, että se sisältää merkkejä” oli muillekin keskustelijoille tuore näkökulma.
Vaikka uskomattoman teräviä ja viisaita mietteitä syntyikin, on rehellisyyden nimissä sanottava, että koko neljätuntisen keston ajan ei filosofisuus kantanut. Vaikka olimme jaotelleet ajan tarkasti mietittyihin ohjelmanumeroihin ja pohtineet keinoja ennakkoon, monissa tilanteissa keskustelu karkasi kauaksi teemoista. Tämä ei johtunut niinkään osallistujien halusta puhua muusta kuin filosofiasta, vaan rakenteen puutteesta. Meillä olisi voinut olla huomattavasti enemmän valmiita välineitä tilanteiden ohjaamiseen, esimerkiksi pelillisiä keinoja joiden kautta keskustelua olisi voinut johdatella.
Yksi onnistunut esimerkki tällaisen välineen käytöstä oli toiseen pajaan kehittämämme hatusta vedettävät kysymykset. Ajatuksena oli, että kuultuaan tarinan lasten piti esittää vuorollaan kysymyksiä tarinaan liittyen. Vaikka kysymykset saivat olla mitä tahansa, aina ei mieleen tullut mitään ja silloin joku muu kaappasi tilan ja alkoi jutustella muusta. Tätä varten pidimme varalla hattua, josta sai tarpeen tullen nostaa valmiin kysymyksen tarinaan liittyen. Usein tämä johdatti seuraavan kysyjän keksimään aiheeseen liittyvän kysymyksen.
Kokonaisuus
Yrittäessäni samastua osallistujiemme kokemuksiin pajoista, ajattelen että niissä oli varmasti vähintään ihan hauskaa. Moni oli varmasti myös innoissaan erikoisista aiheista joita ei välttämättä muuten juuri käsitellä esimerkiksi koulussa. Mutta oli kokonaisuudessa turhauttaviakin piirteitä.
Yksi olennainen pulma oli pajojen kesto. Halusimme päästä aidosti kehittelemään ajatuksia aiheista, ja kun osallistujien pääosa tuli vain yhteen pajaan, halusimme pitää pajat nelituntisina. Siinä ajasssa varmasti ehtisi pitkälle. No, kun koko ajan on tekemistä ja uusia ihmisiä, siinä ajassa ehtii myös kyllästyä, väsähtää ja suuttua. Kenties jatkuvuuden puutetta ei siis pitäisi yrittää kompensoida pidemmällä kestolla, vaan pyrkiä saamaan sama ryhmä koolle useampana kertana ja kehittää ajatuksia ja aiheita mieluiten useiden viikkojen ajan. Siis lyhyempiä pajoja mutta useampina kertoina. Tietysti lasten jaksamiseen voi vaikuttaa pitämällä taukoja, vuorottelemalla liikunnallista ja rauhallista ohjelmaa, välipalatarjoilulla ja muilla konsteilla. Näistä olikin hyötyä, mutta neljä tuntia oli silti liian pitkä kesto.
Mitä seuraavaksi?
Kokemuksena lasten filosofiapajojen vetäminen oli todella antoisa, ja vahvisti käsitystä siitä, että lapset todella voivat nauttia filosofoinnista ja että lasten kanssa filosofoimalla myös aikuiset voivat saada uusia näkökulmia omaan ajatteluunsa. Kokeiluluontoiset pajat antoivat monia opettavaisia kokemuksia myös lasten filosofoinnin käytännön toteutuksesta. Tästä on hyvä jatkaa.
Koko nelihenkinen toteuttajaryhmä on kiinnostunut jatkamaan toimintaa tavalla tai toisella, ja olemme avoimia uusille kokeiluille. Olisi kiinnostavaa myös tutkia aihetta ja syventyä lasten kanssa tehtävää filosofiaa koskevaan kirjallisuuteen. Aiheen ympärillä myös tuntuu tapahtuvan juuri nyt monenlaista ympäri Suomea, joten jatkomahdollisuuksia on jo ilmennyt ja uusia pohditaan.
Jos olet kiinnostunut toteuttamaan lasten kanssa filosofointiin liittyvää toimintaa kanssamme tai haluaisit lapsesi mukaan toimintaan, ole yhteydessä. Yhteystietomme ovat sivulla Tekijät.
Akseli
