Hankalia kysymyksiä yrittäjyydestä

leijonan_luolassa_1000x288
Forum Virium Helsingin Kaisa Spilling ja HY+:n Tiina Savola kertovat, mitä yrityksiltä toivotaan.

Huhtikuun lopulla Yrittäjätila Kampissa on viimeistä paikkaa myöten täynnä. Kädet viuhtovat, välillä puna nousee puhujan poskille ja hetken päästä nauretaan yhdessä.

Helsingin yliopiston HY+ ja Helsingin yrittäjät testaavat viittä yritysideaa. Formaatti on kopioitu Nelosella pyörivästä Leijonan luolasta, jossa yrittäjät hakevat rahoitusta ja sparrausta liikeideoilleen kovapintaisilta rahoittajilta.

Nyt punnitaan ideoita, joista kukaan ei ole vielä kuullut. Kaikki on tapahtunut nopeasti, sillä seitsemän viikkoa aiemmin kukaan salissa ei ollut vielä tavannut toisiaan. Muutamassa viikossa joukko työttömiä on yhdistänyt valtavan määrän osaamista ja monta sataa vuotta kokemusta työelämästä. Tavoitteena on löytää tälle osaamiselle käyttöä.

Nyt Forum Virium Helsingin, Sitran, Helsingin yrittäjien, Finnveran ja konsultti Juha Koikkalaisen eteen astelee vuorollaan ryhmä, joka on parissa viikossa suunnitellut idean, jonka avulla Helsingin uudesta asuinalueesta tai jopa koko Suomesta saadaan parempi paikka elää. Ja sekin on täytynyt miettiä, miten idealla voisi elättää joukon ihmisiä.

Tänään yritysideat laitetaan koville. Mitä innovaativista ja omaperäistä suunnitelmassa on? Voiko tätä skaalata? Löytyykö teiltä resurssit tämän toteuttamiseen?

Koska ajatus on jalostaa aihioista toimivia liikeideoita, emme paljasta vielä enempää. Hanketta ja tekijöiden ajatuksia voi seurata tässä blogissa. Maanantaina on luvassa videoklippi, jossa yritysideoita ja hanketta valotetaan hiukan enemmän. Onnea matkaan!

Kuva ja teksti Ville Korhonen

logot_leijonanluolassa4

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *