Tutkimusdatan tallennusklinikka kiinnosti tutkijoita

Helsingin yliopiston Datatuki on aloittanut teemalliset datanhallinnan klinikat, joista ensimmäinen pidettiin jo ennen joulua Viikin infokeskuksessa. Klinikan teemana oli ytimekkäästi tutkimusdatan tallennus ja se oli suunnattu erityisesti Viikin ja Kumpulan tieteenalojen tutkijoille.

Tapahtumassa kirjaston ja tietotekniikkaosaston asiantuntijat esittelivät datan pitkäaikaissäilytykseen ja avaamiseen soveltuvia arkistopalveluita, sekä avasivat lähemmin Helsingin yliopiston tarjoamia datan tallennus- ja säilytysratkaisuja.

Tutkijoilla oli mahdollisuus esittää sekä ennakkoon että tapahtuman aikana omia dataan liittyviä kysymyksiään. Aktiivinen osallistuminen ja keskustelu osoittivat, että datan tallennukseen liittyvät asiat kiinnostavat tällä hetkellä. Jatkossa datanhallintaan tai  -tallennukseen  liittyviä teemaklinikoita onkin tarkoitus järjestää myös muilla kampuksilla.

Helsingin yliopiston henkilökunta voi tutustua tapahtuman esityksiin Flammassa.

Kaksitoista tapaa tuoda avointa tiedettä opetukseen

Kirjaston lokakuisessa #OAhaaste-kampanjassa etsittiin keinoja, joilla avointa tiedettä voitaisiin tuoda mukaan yliopisto-opetukseen jo kandi- ja maisterivaiheessa. On aika katsoa, mitä saatiin aikaan.

Kampanjan aikana yliopistoyhteisön – opettajien, opiskelijoiden ja tutkijoiden – kokemuksia ja näkemyksiä kerättiin sosiaalisen median kanavien (Facebook, Twitter, blogi), sähköpostin, haastatteluiden ja kasvokkaisten kohtaamisten kautta. Vaikka kampanjan teema tuntui monista ehkä vaikealta, ehdotuksia saatiin kokoon lopulta ihan mukava määrä, yhteensä 42 kappaletta.

Esitetyt ehdotukset voidaan ryhmitellä 12 erilaiseen keinoon, joilla avoin tiede voidaan tuoda mukaan opetukseen. Esittelemme tässä artikkelissa nämä keinot, ja aloitamme perusasioista:

Avoin tiede koostuu useista osatekijöistä. (Kuvalähde: FOSTER Open Science)

1. Avoimen tieteen sisältöjen opettaminen. Periaatteessa avointa tiedettä voidaan tuoda opetukseen yksinkertaisesti siten, että opetetaan avoimen tieteen sisältöjä (avoin julkaiseminen, avoin data, avoimet oppimateriaalit jne.). Mitä avoin tiede tarkoittaa? -tyylisen näkökulman esillä pitäminen nähtiin #OAhaaste-kampanjassa erityisesti kirjaston tehtävänä. Kirjaston toivottiin tuovan tätä esiin opiskelijoille ja opetushenkilökunnalle suunnatuissa tilaisuuksissa, kuten kandikursseilla, tiedonhankinnan opetuksessa ja kampustapaamisissa. Avoimeen tieteeseen liittyvistä asioista on jo tällä hetkellä saatavilla paljon tietoa muun muassa kirjaston sivuilla (mm. avoin julkaiseminen, datanhallinta, tiedonhankinnan oppaat) ja Avoimen tieteen käsikirjassa.

“Avoimien aineistojen käyttö on oikeastaan aika vaikeata. Pitää opettaa opiskelijoita etsimään oikeita resursseja, ja miettimään niitä periaatteita, joilla löytää luotettavan aineiston. Kyllä me tiedämme, ettei netissä kaikki ole luotettavaa. Digitaalisen lähdekritiikin vaatimus on noussut erittäin keskeiseksi.” (Mirkka Lappalainen)

Avoimen tieteen sisältöjen hyödyntäminen opetuksessa

Avointa tiedettä voidaan tuoda opetukseen hyödyntämällä sen eri elementtejä, siis avoimessa tieteessä tuotettuja sisältöjä, opetuksessa. #OAhaasteen perusteella tämä on kaikkein tavallisin ja luontevin tapa tuoda avointa tiedettä opetukseen.

2. Avointen julkaisujen hyödyntäminen opetuksessa. Tämä keino nousi useimmin esiin #OAhaasteen aikana, ja esimerkiksi oikeustieteen professorin Panu Minkkisen haastattelu käsitteli pitkälti avoimiin julkaisuihin (Open Access, OA) liittyvää problematiikkaa. Kynnyskysymyksenä pidettiin käytön helppoutta: avointen julkaisujen valitsemisen pitäisi olla yhtä helppoa kuin kirjaston maksamien lisensoitujen aineistojen. Kirjastolla on tässä luonnollisesti oma tehtävänsä, ja Opettajan oppaasta löytyykin tietoa avointen aineistojen valitsemiseen. Samalla on huomattava, että avoimia julkaisuja hyödynnetään jo nyt opetuksessa, jopa kokonaisia kursseja on rakennettu avointen aineistojen varaan, kuten eräs opiskelija toi Kumpulassa esiin.

“Teoriassa olisi mahdollista hyödyntää open access -julkaisuja oppikirjojen asemasta, mutta se on satunnaista. – – En ole nimenomaisesti etsinyt open access -tyyppisiä julkaisuja, kun meillä on kuitenkin yliopiston kautta pääsy Elsevierin ja Springerin hallinnoimiin suuriin lehtipaketteihin.” (Panu Minkkinen)

3. Avoimen datan hyödyntäminen opetuksessa. Avoin data tai avoimet tutkimusaineistot (Open Data) mainittiin usein avointen julkaisujen rinnalla. Avointa dataa hyödynnetään opetuksessa paljon, ja #OAhaasteen aikana tuli esiin, että sitä voitaisiin hyödyntää vielä enemmän, jos sitä olisi tarjolla. Muutamia datalähteitä mainittiin, erityisesti kulttuuridataan (Finna, Europeana) liittyen – ja avointa dataa löytyy myös ATT-hankkeen Etsimen, Tietoarkiston Ailan ja OpenAIREn Zenodon kautta. Tieteenalakohtaisia datalähteitä löytyy myös kirjaston tutkimusoppaista.

“Maantieteessä meillä on ollut jo toistakymmentä vuotta sellainen verkko-osoite kuin Paikkatietolainaamo (nykyisin Paikkatietoikkuna), jossa on hyvin monipuolista paikkatietoa opetuksen käyttöön.” (Markku Löytönen)

“Molekyylibiologinen tutkimus on jo perinteisesti hyvin avointa. Jokainen molekyylibiologi käyttää avoimia tietokantoja, joihin lähetetään muitta mutkitta esimerkiksi DNA-data viimeistään sitten, kun se on muuten julkaistu. – – Näiden alojen opetuksessa käytetään yhtä itsestäänselvästi avoimia tietokantoja.” (Mikael Niku)

4. Avointen tiedonlähteiden hyödyntäminen opetuksessa. Tutkimusaineistojen ohella opetuksessa voidaan hyödyntää myös muita vapaasti saatavilla olevia tiedonlähteitä. #OAhaasteessa näistä mainittiin muun muassa Internet Archive ja Youtube-videopalvelu, joista löytyy kaiken muun lisäksi myös laaja valikoima luentotallenteita ja opetusvideoita. Netistä löytyy paljon hyödyllisiä tiedonlähteitä (esim. Open Culture), mutta opetuskäytössä on hyvä huomioida myös tekijänoikeusnäkökulma. Se voi tuottaa haastaviakin tulkintatilanteita, joita pohdittiin myös #OAhaasteen aikana.

“Kannattaako luennoida sellaista asiaa, jonka joku on tehnyt jo muualla paremmin ja johon liittyy vielä kirjallisuutta? Avoin tiedehän toimii myös maailmalta meihin päin, ja on hyvä miettiä, kannattaako tietyt jutut ottaa muualta.” (Minna Autio)

“OA-kokoelmien ansiosta 1800/1900-lukujen lähteet (teksti, kuva, ääni) aiempaa suuremmassa & aktiivisemmassa käytössä kursseillani.” (Elise Garritzen)

“Siellä [Youtubessa] on hyviä, kansainvälisiä yliopistoväen tekemiä menetelmävideoita, joita olen käyttänyt. Myös oman tiedekunnan piirissä on tuotettu Opettajien akatemian kehittämisrahalla esimerkiksi Kvantiblogin SPSS-videot.” (Riitta Jyrhämä)

5. Avoimen lähdekoodin hyödyntäminen opetuksessa. Konkreettiset esimerkit jäivät #OAhaasteessa vähäisiksi, mutta avoimen tieteen kokonaisuuteen kuuluvaa avointa lähdekoodia (Open Source) voidaan hyödyntää monin tavoin opetuksessa. Koodin vapaa käytettävyys, jaettavuus ja muunneltavuus antavat pohjan luoviin sovelluksiin opetuksessa. Sen lisäksi, että avoimen lähdekoodin kehittäminen voi olla kurssin aiheena, avoimen lähdekoodin ohjelmia käytetään muun muassa oppimateriaalien tuottamisessa, tehtävien tekemisessä ja oppimisympäristöissä, esimerkkinä Helsingin yliopistossa käytettävä Moodle (ks. myös HY:n avoimen lähdekoodin oppimissovellukset).

Tee-se-itse eli opettajat avointa tiedettä toteuttamassa

Valmiiden kurssimateriaalien lisäksi opettajat tuottavat oppimateriaaleja myös itse. Kun opettaja jakaa luomansa oppimateriaalit – tai jopa kokonaisen kurssin – avoimesti, hän toteuttaa avointa tiedettä. Tämä on suorin tapa tuoda avointa tiedettä opetukseen.

6. Avointen oppimateriaalien tuottaminen ja hyödyntäminen opetuksessa. Avoimet oppimateriaalit (Open Educational Resources) ovat avoimen tieteen ytimessä. Opetusaineistojen jakaminen, samoin kuin avointen oppimateriaalien hyödyntäminen opetuksessa, nousi myös #OAhaasteessa esiin, vaikka käytännön esimerkkejä esitettiin vähän. #OAhaasteeseen osallistunut Mari Pesola Suomen yliopistot Unifi ry:stä on mukana korkeakoulujen hankkeessa (Avoimen tieteen käytäntöjen hyödyntäminen opetusmateriaalien tuottamisessa), jossa edistetään opetusmateriaalien avointa jakamista. Hän toi esiin lisensointinäkökulman, joka varmasti korostuu jatkossa – ja jossa apuna on kirjastossa valmisteltu Helsingin yliopiston lisenssiopas (ks. myös ImagOA-opas kuvien hyödyntämiseen).

“Making teaching materials free among teachers and learners alike is also a good idea. I am indebted to many teachers across the world for some ideas on content, format and methods. However, it might also be reasonable to introduce some system of copyrighting teaching materials / course syllabi, similarly to that for outputs of research work. Otherwise, as so often, what we produce as teachers is valued less than what we do as researchers. A course programme / lecture is not featured on our publication lists. But why not?” (Irina Herzon)

7. Kurssin avaaminen kaikille. Oppimateriaalien avaamisen jälkeen seuraava askel on kokonaisen kurssin avaaminen. Näitä kaikille avoimia verkkokursseja eli MOOC-kursseja (Massive Open Online Course) on myös Helsingin yliopiston kurssivalikoimassa, ja tarjolla on myös ATT-hankkeessa toteutettu Avoimen tieteen kurssi. #OAhaasteessa avointen verkkokurssien merkitys nähtiin paitsi opetuksen demokratian myös opetuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden, opetuksen laadun ja organisaation näkyvyyden kannalta. Avoimet kurssit voivat vaikuttaa myös opiskeluvalintoihin: eräs Kumpulan opiskelija kertoi tietojenkäsittelytieteiden MOOC-kurssin antaneen tuntumaa alan opintoihin ja vaikuttaneen lopulta opiskeluvalintaan.

“Vain näkyväksi tekemällä pystytään nostamaan opetuksen laatua. Tiede toimii samalla tavalla: tiedettä julkaistaan ja sille halutaan yleisöä, jolloin se alistetaan kritiikille. Jos yliopisto haluaa olla huippuopetuksen keskittymä, meidän on oltava valmiita avautumaan. Se, että tehdään vähän näkyvämmin, tarkoittaa, että jopa ulkopuoliset pääsevät kurkkaamaan opetuksen sisään. Se on väistämättä kannuste opettajalle.” (Jaakko Kurhila)

“Avoimesti saatavilla oleva opetus myös brändäämistä. Eurooppalaiset huippuyliopistot tekevät kalliita ja hyvin toteutettuja MOOC-kursseja Aasian-markkinoille. – – MOOC-kurssit toimivat juuri tällaisina näyteikkunoina. Helsingin yliopistosta minulle tulee mieleen Kimmo Vehkalahden opetus, johon osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Ennen luentosalit määrittelivät, paljonko osallistujia voi olla. Nyt se on kiinni verkkoyhteyksistä ja luennoitsijan kekseliäisyydestä.” (Minna Autio)

8. Avointen julkaisualustojen hyödyntäminen. Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen toi Avoimen tieteen iltapäivässä esille, että avoimia julkaisualustoja voisi tulevaisuudessa hyödyntää myös opetuksessa. Ajatus on ollut ainakin alustavasti esillä Gaudeamuksen ja Helsingin yliopiston yhteisessä hankkeessa, jossa luodaan avoimen julkaisemisen tiedekustantamo eli Helsinki University Press (HUP). Tarkkojen suunnitelmien puuttuessa on lupa ideoida. Voisi ajatella, että HUP:n avointa julkaisualustaa käytettäisiin vaikkapa opetuksessa tuotettujen – opettajien tai opiskelijoiden tuottamien – aineistojen jakamiseen.

Opettaja fasilitoijana, yhteisö tietoa tuottamassa

“Avoin tiede ja tutkimus eivät ole vain kokoelma keinoja ja suosituksia, 
vaan tutkimuskulttuurin muutosprosessi”, todetaan Avoimen tieteen käsikirjassa. Avoimessa tieteessä on pohjimmiltaan kyse yhteisöllisestä toiminnasta, yhdessä rakentamisesta ja jakamisen kulttuurista. Siinä jaetaan oma tuotos muille, jolloin se koituu yhteisön hyödyksi, tai hyödynnetään muiden tekemää työtä. #OAhaasteessa tätä yhteisöllistä perusajatusta lähestyttiin yllättävistäkin näkökulmista. Seuraavissa esimerkeissä voisi olla kyse avoimen tieteen kulttuurin luovasta soveltamisesta opetukseen.

9. Opiskelijoiden osaamisen hyödyntäminen opetuksessa. Yliopistoissa tehdään jo kandi- ja graduvaiheessa tutkielmia ja pienimuotoisia tutkimuksia, joita voitaisiin hyödyntää osana opetusta nykyistä enemmän. Toisaalta yliopistoissa opiskelee myös laaja joukko erilaisilla osaamisilla varustettuja ihmisiä (ml. erilaiset tutkimusryhmät), jotka voisivat tuoda nykyistä voimakkaammin oman panoksensa opetukseen. Nämä opetustapahtumaa avaavat näkökulmat esitettiin #OAhaasteessa. Ne haastavat yksisuuntaisen opettajalta oppilaalle -mallin ja korostavat opetustapahtuman dialogisuutta ja demokraattisuutta. Kyse on uusien reittien avaamisesta yliopistossa tuotetulle tiedolle. Niissä tiedon tuottaminen nähdään avoimena yhteisöllisenä prosessina, aivan kuten avoimessa tieteessäkin.

“Palvelututkimuksessa on käsite ’resource integration’. Ennen ajateltiin, että jokaisella on omat resurssit, joiden varassa mennään eteenpäin. Nykyään mietitään, mitä resursseja meillä on ryhmänä, ja aletaan rakentaa sen pohjalta. – – Olen tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden opettaa. – – Olennaista on antaa opiskelijoille valtaa tehdä erilaisia juttuja. – – Myös tutkimusryhmät voisivat mielestäni osallistua enemmän opetuksen toteuttamiseen.” (Minna Autio)

“Nykyään, kun halutaan rakentaa hyvä ja vaikuttava oppimiskokemus, yksi ihminen ei voi ratkaista kaikkia asioita. Tarvitaan tiimipohjaisuutta. Meidän pitäisi antaa opiskelijoille paljon enemmän vastuuta varhaisemmassa vaiheessa. Koulutuspolut tulisi rakentaa tutkintojen sisällä niin, että opettajat pyrkivät koko ajan vähentämään omaa vastuutaan. Vastaavasti opiskelijoilta tulisi vaatia enemmän.” (Jaakko Kurhila)

“My experiences show that these [“opening up”] approaches best suit courses, which students chose voluntarily and come already motivated by the topic. – – What goes without saying is that any opening up does require more work form a teacher / facilitator (especially in the beginning) and preparedness to deal with risk: situations, which are difficult and unpleasant, or time-consuming to control.” (Irina Herzon)

10. Opetuksen avaaminen yliopiston ulkopuolelle. Jos tiedon tuottaminen nähdään avoimessa tieteessä yhteisöllisenä prosessinä, myös yliopiston ulkopuoliset tahot voisivat antaa oman panoksensa yliopisto-opetukseen. #OAhaasteessa tuotiin esille yhteistyömahdollisuudet kansalaisjärjestöjen, julkishallinnon ja yritysten kanssa. Konkreettiset esimerkit tulivat lähinnä yritysmaailmasta, ja tällöin korostettiin pedagogisten lähtökohtien ensisijaisuutta: yhteistyön on lähdettävä opetuksen tarpeista.

“Yritys antaa meille toimeksiannon, jonka me sovitamme meidän pedagogisiin tavoitteisiimme. Emme ota toimeksiantoa sellaisenaan, vaikka yritykset tietysti näin haluaisivat. Otamme heidän idean, ja alamme opiskelijoiden kanssa tutkia sitä yhdessä. – – Yhteiskunnan kehittäminen on nyt hyvin yrityskeskeistä. Tuntuu, että se on se prioriteetti yliopistossa, ja mekin siihen helposti lukittaudumme. Mutta mielestäni yliopiston pitäisi juuri projektikursseilla lähestyä myös muita yhteiskunnallisia toimijoita.” (Minna Autio)

Avoin tiede opetuksessa on myös näkökulmakysymys

Kuten edellä esitetystä voi havaita, avoin tiede opetuksessa ei ole välttämättä mikään uusi asia yliopisto-opetuksessa. Opetuksessa on ollut yhteistyökumppaneita ennenkin, oppimateriaaleja on vapaasti jaettu ja avoimia tiedonlähteitä on hyödynnetty. Uutta on näiden ajatteleminen avoimen tieteen näkökulman kautta. Tuttuakin opetusmuotoa tai -käytäntöä voi tarkastella avoimen tieteen kannalta – seuraavaksi pari esimerkkiä tästä toisinajattelusta.

11. Kurssinsisäinen julkisuus avoimen tieteen harjoitteluna. Opiskelijat tuottavat kursseilla usein materiaalia, jota muut arvioivat ja mahdollisesti myös käyttävät omissa töissään. Kyse ei ole avoimesta tieteestä sinänsä, koska kurssin tuotokset eivät ole kaikille avoimia. Ne ovat kuitenkin avoimia kurssin sisällä. Kurssinsisäisessä julkisuudessa voi nähdä sellaisia avoimuuden ja läpinäkyvyyden elementtejä, jotka ovat myös avoimessa tieteessä olennaisia. Kenties kurssinsisäiseen julkisuuteen liittyvät harjoitteet voi nähdä avoimen tieteen taitojen harjoitteluna?

“Kurssinsisäinen julkisuus on meille peruskauraa. Nytkin olemme didaktiikassa pitäneet alustuksia, joissa se oma ajattelu tulee näkyväksi, kun se esitellään muille. Meille on erityisen tärkeätä se, että pedagoginen ajattelu kehittyy.” (Riitta Jyrhämä)

12. Yliopistojen luennot ovat kaikille avoimia. Klassinen esimerkki yliopisto-opetuksen avoimuudesta ovat luennot, joihin julkisina tilaisuuksina on kaikilla vapaa pääsy. Periaatteessa tämä opetus on avointa kaikille, vaikka käytännössä luentosaliin mahtuu vain rajattu joukko ihmisiä.

“Eikös yliopistojen luennot ole perinteisesti olleet avoimia kaikille? Suorittaminen vain vaatii kirjoilla olemista.” (Elina Seye)

Jäikö jotain kertomatta?

#OAhaaste-kampanja toteutettiin osana kansainvälisen Open Access Week 2017 -teemaviikon Helsingin-tapahtumien suunnittelua. Sisällöllisenä lähtökohtana kampanjassa oli avoimen tieteen merkitys Helsingin yliopistossa. Avoin tiede nähdään yliopistossa strategisena painopistealueena, ja opetuksen asemaa avoimessa tieteessä on linjattu rehtorin asettaman Digitaalisen julkaisemisen periaatteet -työryhmän raportissa 5.6.2017:

“Yliopisto huolehtii siitä, että opiskelijat yliopiston ja tiedeyhteisön jäseninä ymmärtävät avoimen tieteen merkityksen ja toimivat avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti heti opiskelun alkuvaiheista lähtien. Avoimuus edellyttää toimintakulttuurin muutosta. Toimenpide-esitys: Koulutusohjelmat ja kirjasto ottavat yhteistyössä huomioon avoimen tieteen kandi- ja maisteritutkintojen koulutussisällöissä. Kirjasto edistää avoimen tieteen tiedonhallinnan koulutus-, neuvonta- ja konsultointipalveluita tohtorikoululuille.”

Edellä on esitelty tusinan verran erilaisia keinoja, joilla avointa tiedettä tai avoimen tieteen kulttuuria voidaan tuoda yliopisto-opetukseen kandi- ja maisteritasolla. Lista ei ole kattava, vaan se vaatii täydennystä ja lisää konkreettisia esimerkkejä. Kirjasto ottaa mielellään vastaan uusia avauksia. Jos haluat jakaa näkemyksesi tai kokemuksesi avoimesta tieteestä opetuksessa, voit kommentoida alla olevaan blogikenttään tai ottaa yhteyttä kirjaston oppimisen palveluihin, Tuula Huuskoseen tai Juuso Ala-Kyynyyn.

Bibliometriikka taipui monenlaisiin tarkasteluihin Tieteiden talolla

Kolme päivää, 37 luentoesitystä, 16 posteriesitystä ja 141 osallistujaa 16 maasta. Vuosittainen Nordic Workshop on Bibliometrics and Research Policy (NWB) toi Tieteiden talolle Helsinkiin bibliometriikan tuoreimmat tuulet Pohjoismaista ja eri puolilta Eurooppaa.

Pohjoismaiseen bibliometriikkatapahtumaan Tieteiden talolla osallistui yli 140 vierasta. Kuva: Jussi S. Männistö (JSM)

Kolmen päivän aikana 8.–10.11. kuultujen esitysten skaala oli erittäin laaja: bibliometriikkaa lähestyttiin niin matemaattisten kaavojen kuin tutkimuspolitiikan ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kannalta (ks. NWB-ohjelma). Avoimen tieteen näkökulma oli läsnä useissa esityksissä, ja OA-artikkeleita suosiva sitaatiokäyrä vilahteli taajaan. Kaikki tapahtuman esitysmateriaalit on julkaistu Figsharessa.

Kim Holmbergin mukaan altmetriikka antaa hyvin tietoa tutkijoiden aktiivisuudesta mutta ei suoraan tutkimuksen laadusta. (JSM)

Varsinaisia workshop-sessioita edelsi keskiviikkona pre-workshop-tapahtuma, joka houkutteli täyden salin Tieteiden talon ylimpään kerrokseen. Pre-workshopin pääpuheenvuorossa Turun yliopiston RUSE-tutkimusyksikön erikoistutkija Kim Holmberg käsitteli tutkijoiden online-näkyvyyden mittaamiseen liittyviä kysymyksiä, muun muassa altmetriikkaa.

Myös Twitterissä viestiteltiin tapahtuman aikana vilkkaasti, ja torstaina #NWB2017 nousi tviitatuimpien Suomi-hashtagien joukkoon yhdessä mm. #Catalonian ja #peräkonttigaten kanssa.

Pohjoismaiden osuus julkaisuista pienentynyt

Torstain pääpuheenvuorossa Fredrik Niclas Piro kävi läpi tuoreen pohjoismaisen korkeakouluvertailun (higher education institutions) keskeisiä havaintoja. Tänä vuonna julkaistu Comparing Research at Nordic Higher education institutions using Bibliometric Indicators on jatkoa NordForskin vuonna 2011 ja 2014 julkaisemille raporteille, ja se kattaa vuodet 1999–2014.

Piro käsitteli puheessaan sekä itse mittaamiseen liittyviä kysymyksiä että Pohjoismaiden välisiä eroja raportissa. Raportin toimittanut Piro painotti, että korkeakoulurankingin sijasta vertailun on tarkoitus antaa tutkimusorganisaatioille informaatiota tutkimustoiminnan kehittämiseen. Todellinen käyttö on kuitenkin yliopistokohtaista.

Fredrik Niclas Piron mukaan Suomi kulkee muutamilla tieteenaloilla aivan omia polkujaan muihin Pohjoismaihin nähden. (JSM)

“Moni yliopisto kertoo, miten he ovat lukeneet raportin ja hyödyntäneet sitä jollain tavalla. Eräs yliopisto esimerkiksi käytti sitä neuvotteluissa ministeriön kanssa. Raportin käyttötarkoitukset ovat moninaisia, mutta vertailukehittäminen (benchmarking) on se tärkein. Raportti ei ole tarkoitettu rankkausta varten, mutta se tarjoaa tietoa vertailuun”, NIFU-tutkimuslaitoksessa työskentelevä Piro huomauttaa.

Vertailusta käy ilmi, että julkaisumäärät Pohjoismaissa ovat voimakkaassa kasvussa, mutta osuus maailman tuotannosta laskussa. Pohjoismaisittain vahvoja aloja kansainvälisessä vertailussa ovat yhteiskuntatieteet, taloustiede ja terveystieteet. Suomessa tiettyjen lääketieteen osa-alueiden julkaisumäärät ovat muista Pohjoismaista poiketen laskusuunnassa.

“Pohjoismainen tutkimus kasvaa yhteiskuntatieteissä ja terveyteen liittyvillä aloilla. Luonnontieteissä suunta on alaspäin. Suomi on tässä poikkeus. Suomessa julkaisumäärät kasvavat muita Pohjoismaita enemmän materiaalitieteessä, geotieteissä sekä matematiikassa ja tilastotieteessä. Vastaavasti biolääketieteessä ja kliinisessä lääketieteessä julkaisumäärien kehitys on ollut Suomessa negatiivinen vuosina 1999–2014, mikä on hyvin erikoista”, Piro toteaa.

Tutkimuskulttuuri tieteen uskottavuutta nakertamassa

Perjantain pääpuheenvuorossa Jesper Schneider Århusin yliopistosta käsitteli tieteen kriisiksi kutsuttua ilmiötä. Schneiderin mukaan aiheesta on helppo löytää vahvoja mielipiteitä, mutta näkemysten todentaminen on toinen juttu. Schneiderin huomio kohdistui selkeiden huijaustapausten sijasta kyseenalaisiin tutkimuskäytäntöihin (questionable research practices, QRP).

Jesper Schneiderin mukaan tietämys kyseenalaisista tutkimuskäytännöistä on puutteellista – lisää tutkimusta tarvitaan. (JSM)

“Huijaukset ovat harvinainen ilmiö. Kyseenalaiset tutkimuskäytännöt muodostavat harmaan alueen. Yleensä niitä ei huomata, koska ne eivät vaikuta niin vakavilta kuin selvät rikkomukset. Mutta vääristyneiden ennakkoasenteiden ja menettelytapojen yhteisvaikutus suhteessa tieteellisiin tuloksiin voi olla todella suuri. Harmaa alue ulottuu huolimattomasta tutkimuksesta virheisiin ja puolueellisiin painotuksiin, ja jossain vaiheessa tutkimuksesta tulee oikeusjuttu”, Schneider toteaa.

Schneiderin mukaan kyseenalaiset tutkimuskäytännöt vaihtelevat tieteenaloittain, organisaatioittain ja maittain. Schneider itse käsitteli puheessaan tutkimuksen toistettavuuteen liittyvää problematiikkaa pehmeissä tieteissä eli yhteiskunta- ja humanistisissa tieteissä.

Tieteen kriisin taustalla voi Schneiderin mukaan nähdä julkaisupaineisiin ja kovaan kilpailuun – “akateemisen kapitalismin kieroutuneisiin kannustimiin” – liittyviä syitä. Schneider kuitenkin korostaa, että ilmiö vaatii paljon lisää tutkimusta, koska nykytietämys on hyvin puutteellista. Schneiderin mukaan lisätutkimus myös kannattaa, sillä kyse on tieteen uskottavuudesta.

“Ystävällinen ilmapiiri teki vaikutuksen”

Hans Jessen Hansen. Kuva: Juuso Ala-Kyyny (JAK)

Kolme päivää bibliometriikkaa – mitä siitä jäi päällimmäisenä mieleen? Tanskan koulutus- ja tutkimusministeriössä työskentelevä Hans Jessen Hansen nostaa parhaiksi hetkiksi edellä mainitut Piron ja Schneiderin puheenvuorot.

“Heillä oli hiukan enemmän aikaa esityksissään, ja siten he pääsivät vähän syvemmälle käsittelemissään teemoissa. Noiden esitysten lisäksi kirjoittelin pieniä havaintoja kaikista esityksistä”, Hansen mainitsee.

Julie Riisom Wisborg. (JAK)

Tanskalaisen Syddansk Universitetin kirjastossa työskentelevä Julie Riisom Wisborg korosti tapahtuman sosiaalista ulottuvuutta, kohtaamisten merkitystä.

“Ystävällinen ilmapiiri on tehnyt minuun vaikutuksen. Minulla oli oma posteriesitys torstaina, ja saamani kommentit olivat mahtavia. Tällaisissa tapahtumissa kohtaa paljon ihmisiä, joihin ei törmäisi internetissä. Täällä myös oppii asioita, joita ei ole tajunnut edes etsiä”, Riisom Wisborg sanoo.

Norjalaisen NIFU-tutkimuslaitoksen Gunnar Sivertsen johti puhetta kahdessa esityssessiossa ja oli itse mukana parissa esityksessä.

Gunnar Sivertsen. (JAK)

“On vaikeaa nostaa esiin yksittäistä parasta hetkeä, koska tapahtuma on yhdistelmä esityksiä ja keskusteluita. Toisin sanoen, arvostan täällä eniten verkostoitumista, uusia kontakteja ja uusia ajatuksia. Tämä on yksi parhaiten järjestetyistä NWB-tapahtumista, onnittelut järjestäjille”, Sivertsen toteaa.

Näin siitäkin huolimatta, että Wi-Fi-yhteydet eivät toimineet?

“Tämä oli jopa parempi ilman Wi-Fiä, koska nyt pystyimme keskittymään olennaiseen”, Sivertsen sanoo.

Ensi vuonna Boråsissa

Nordic Workshop on Bibliometrics and Research Policy -tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1996 alkaen, kaikkiaan 22 kertaa. Tänä vuonna tapahtuman järjestelyistä vastasivat Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV), Helsingin yliopiston kirjasto (HULib) ja Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskus (TaSTI).

HULib osallistui järjestelyiden lisäksi myös ohjelmasisällön tuottamiseen: Eva Isaksson käsitteli torstain esityksessään tähtitieteen ja astrofysiikan julkaisukanavien arviointia, Susanna Nykyri kävi perjantaina läpi datametriikkaa Helsingin yliopiston näkökulmasta ja Terhi Sandgren esitteli perjantain posteriesityksessä selvitystään julkaisutietokantojen soveltuvuudesta farmasian julkaisukäytäntöjen tutkimiseen.

Ensi vuonna Nordic Workshop on Bibliometrics and Research Policy järjestetään Boråsissa, Ruotsissa.


Seuraa seminaarin kulkua myös Twitterissä


Avointa tiedettä opetukseen – mutta missä vaiheessa ja miten?

Avoin tiede opetuksessa, kirjaston lokakuisen #OAhaaste-kampanjan teema oli hyvin esillä myös Avoimen tieteen iltapäivässä viikko sitten. Avoimen tieteen iltapäivä oli osa kansainvälistä OA Week 2017 -teemaviikkoa, ja Tiedekulmassa aiheesta olivat keskustelemassa historiantutkija ja yliopistonlehtori Mirkka Lappalainen, kulttuurimaantieteen professori Markku Löytönen ja Gaudeamuksen kustannusjohtaja Leena Kaakinen.

Historioitsija Mirkka Lappalaista haastatteli Tiedekulman tapahtumassa tutkimushallinnon asiantuntija Eeva Nyrövaara. Kuvat Jussi S. Männistö

Mirkka Lappalainen pohti avoin tiede opetuksessa -teemaa erityisesti opetuksen ajoituksen kannalta (videolla ajassa 20:40–22:30).

“Opetan enimmäkseen ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita. Avoimen tieteen aineistot tulevat siinä vaiheessa, kun ohjaan kanditutkielmia ja proseminaareja. Olen miettinyt, millä tavalla avoimesta tieteestä kerrotaan opiskelijoille ja missä vaiheessa. Se on kuitenkin vähän mystinen asia eikä se suoranaisesti liity ihan alkuvaiheen opiskeluun”, Lappalainen toteaa.

Toisaalta, samalla, kun avoin tiede voi olla opiskelijoille etäinen asia, he voivat kokea sen myös itsestäänselväksi asiaksi: näinhän tieteen kuuluisi toimia.

“Luulen, että se on fukseille paljon helpompi asia kuin monille, jotka ovat olleet vuosikymmeniä tutkimuksessa”, Lappalainen arvelee.

Lappalainen pohti myös lähdekritiikin merkitystä. Kun tietoaineistot ovat entistä paremmin saatavilla, tiedonhakijan kyky seuloa olennainen korostuu.

“Avoimien aineistojen käyttö on oikeastaan aika vaikeata. Pitää opettaa opiskelijoita etsimään oikeita resursseja, ja miettimään niitä periaatteita, joilla löytää luotettavan aineiston. Kyllä me tiedämme, ettei netissä kaikki ole luotettavaa. Digitaalisen lähdekritiikin vaatimus on noussut erittäin keskeiseksi”, Lappalainen sanoo.

Avointa dataa eniten kovissa tieteissä

Kun professori Markku Löytöseltä kysyttiin, onko avoimen tieteen näkökulma relevantti näkökulma opetuksen kannalta, vastaus tuli välittömästi (videolla ajassa 1:02:50–1:04:20):

Professori Markku Löytönen ja kustannusjohtaja Leena Kaakinen olivat Avoimen tieteen iltapäivässä kirjaston tietoasiantuntija Markku Roinilan tentattavana.

“On, ilman muuta. Maantieteessä meillä on ollut jo toistakymmentä vuotta sellainen verkko-osoite kuin Paikkatietolainaamo (nykyisin Paikkatietoikkuna), jossa on hyvin monipuolista paikkatietoa opetuksen käyttöön”, Löytönen sanoo, ja jatkaa:

“Omilla kursseillani teetän sellaisia tehtäviä, joissa opiskelijoiden on käytettävä avointa tiedettä hyväkseen. Veikkaan, että nimenomaan Meilahdessa, Kumpulassa ja Viikissä, luonnontieteissä, biotieteissä ja lääketieteessä, käytetään hyvin paljon avointa dataa. Keskustakampuksella ei ehkä niin paljon, koska täällä on se on pitkälle korpuspohjaista, ja datan digitoiminen on vielä aika lailla kesken”, Löytönen arvioi.

Kustannusjohtaja Leena Kaakinen on mukana Gaudeamuksen ja Helsingin yliopiston osin yhteisessä avoimen julkaisemisen hankkeessa, jossa rakennetaan Helsinki University Press -julkaisusarjaa (HUP). Kaakinen pohti avoin tiede opetuksessa -teemaa käynnissä olevan hankkeen ja tiedekustantajan näkökulmasta (videolla ajassa 1:04:20–1:05:50).

“Tietysti avoimia julkaisuja voi käyttää opetuksessa hyvin moninkin tavoin. Myös avointa dataa voi opetuksessa hyödyntää nimenomaan sillä tavalla, että miten dataa tulkitaan. Aikaisemmin tässä (keskustelussa) mainittiin opiskelijalehdet, jotka myös voisivat olla aika hyvä opetuksen väline, vertaisarviointi ja muu. Sitten ovat myös oppimateriaalit – monenlaisia digitaalisia materiaaleja voidaan opetuksessa käyttää”, Kaakinen sanoo, ja summaa:

“Mahdollisuudet on monet. Projekti on hyvin alkuvaiheessa, ja kaikkea ei olla ehditty vielä kovin tarkasti miettiä. Mutta tämä opetusnäkökulma on sellainen, että se on monesti tullut esille. Olemme miettineet, miten voisimme olla siinä vielä enemmän yliopiston avuksi”, Kaakinen sanoo.

“Olennaista on antaa opiskelijoille valtaa”

Avoin tiede on pohjimmiltaan yhdessä rakentamista. Avoimen tieteen ajattelun ja toimintatapojen tuominen yliopisto-opetukseen voi tarkoittaa myös vastuun jakamista uudella tavalla opettajien ja opiskelijoiden kesken. Kuluttajaekonomian yliopistonlehtori ja taloustieteen laitoksen opetusasioista vastaava varajohtaja Minna Autio tuo #OAhaaste-kampanjan haastattelussa esiin, miten tämä ilmenee hänen omassa opetuksessaan.

Minna Aution kursseilla myös opiskelijat pääsevät opettamaan.

“Olen yrittänyt viedä opetusta enemmän siihen suuntaan, että luennoisin vähemmän ja projektityöskentelyä olisi enemmän. Olen tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden opettaa. Opiskelijat saavat tulla jo kandivaiheessa kokeilemaan luennointia, ja voin kertoa, että opiskelijat eivät koskaan ole niin tarkkaavaisia kuin silloin, kun toinen opiskelija hyppää boksiin”, Autio kertoo, ja jatkaa:

“Ajattelen, että opiskelijat näkevät siinä itsensä, että täällä myös opiskelijan on mahdollista päästä kertomaan tutkimuksestaan. Se antaa opetuksesta demokraattisen viestin. Ja opiskelijalle se voi olla aika voimaannuttava kokemus”, Autio sanoo.

Videoita opiskelijoilta ja tutkimusryhmiltä

Opiskelijaluennot ovat vain yksi tapa avata opetustapahtumaa. Keväälle Autio suunnittelee yhdessä Mari Nivan ja Eva Heiskasen kanssa kestävän kulutuksen MOOC-kurssia, jonne tuotetaan myös opiskelijoiden tekemiä opetusvideoita.

“Opiskelijat ovat varmaan parempia tekemään videoita kuin me opettajat. Olemme pyytäneet yhtä opiskelijaa tekemään meille opetusvideon ruokahävikistä, jota hän tutki maisterityössään. Opiskelijat voisivat tehdä myös tutkijahaastatteluita.”

“Tieteentekemistä pitäisi demokratisoida entistä enemmän, jotta opiskelijat kaikilla tasoilla, varsinkin maisterivaiheessa, ovat mukana tekemisessä. Myös tutkimusryhmät voisivat mielestäni osallistua enemmän opetuksen toteuttamiseen. He voisivat tehdä esimerkiksi videoita tutkimustuloksista”, Autio mainitsee.

Opetus avautuu myös yrityksiin päin

Opetuksessa ovia voi avata myös yliopiston ulkopuolelle. Autio mainitsee yhteistyömahdollisuudet kansalaisjärjestöjen, julkishallinnon, ministeriöiden ja yritysten kanssa. Eniten opetusyhteistyötä Autio on tehnyt yritysten kanssa.

“Yhteiskunnan kehittäminen on nyt hyvin yrityskeskeistä. Tuntuu, että se on se prioriteetti yliopistossa, ja mekin siihen helposti lukittaudumme. Mutta mielestäni yliopiston pitäisi juuri projektikursseilla lähestyä myös muita yhteiskunnallisia toimijoita. Ehkä eduskuntakin voisi heittää jonkin nakin tänne”, Autio vinkkaa.

Kun opiskelijat luennoivat, Autio vastaa silti viime kädessä opetuksen sisällöstä. Sama pätee yritysyhteistyöhön.

Minna Autio toivoo lisää yhteistyötä yliopiston ulkopuolisten tahojen kanssa.

“Yritys antaa meille toimeksiannon, jonka me sovitamme meidän pedagogisiin tavoitteisiimme. Emme ota toimeksiantoa sellaisenaan, vaikka yritykset tietysti näin haluaisivat. Otamme heidän idean, ja alamme opiskelijoiden kanssa tutkia sitä yhdessä”, Autio kertoo.

Yritykset ovat sikäli luonteva yhteistyötaho, että sielläkin rajoja on pyritty häivyttämään.

“Yrityksissäkään ei ole kyse enää siitä, että on yritys ja asiakkaat toisaalla. Tämä on ollut vaikeaa yrityksille, jotka ovat halunneet kontrolloida kaikkea toimintaa – ja nyt pitäisi antaa vastuuta asiakkaille. Yliopistossa on vähän samanlaista ajattelua. Olennaista on antaa opiskelijoille valtaa tehdä erilaisia juttuja”, Autio sanoo.

Avoimuus avaa uusia tiedonkulun väyliä

Yksinkertaisen opettajalta opiskelijalle -mallin purkaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tieto kulkee opetustilanteessa molempiin suuntiin. Pitemmälle edistyneiden tai työelämässä olevien opiskelijoiden kohdalla tämä on erityisen luontevaa.

“Palvelututkimuksessa on käsite ’resource integration’. Ennen ajateltiin, että jokaisella on omat resurssit, joiden varassa mennään eteenpäin. Nykyään mietitään, mitä resursseja meillä on ryhmänä, ja aletaan rakentaa sen pohjalta”, Autio sanoo.

Opetuksen demokratisoimisen ohella kyse on uudenlaisten reittien avaamisesta yliopistossa tuotetun tiedon kululle.

“Kysymys on siitä, miten yliopisto viestii tieteentekemisestä yhteiskuntaan. Olen haaveillut, että olisi blogi, jossa kandi- ja maisteritöiden tekijät kirjoittaisivat töistään lyhyitä blogitekstejä. Kukaanhan ei jaksa etsiä ja lukea tiivistelmiä. Blogin kautta fuksit saisivat tietoa, mitä täällä tehdään ja mitä täällä saa tehdä”, Autio sanoo.

Opetuksen avaaminen on myös opetuksen markkinointia

Kaikille avoimet verkkokurssit (MOOC) tuovat opetuksen ja yliopistossa tuotetun tiedon pariin uusia ihmisiä. Vastaanottajana – ja mahdollisesti myös tiedon tuottajana – voi olla periaatteessa kuka tahansa.

“Olemme tehneet nyt yhden kurssin, ympäristötaloustieteen peruskurssin, MOOC-muodossa. Ja keväälle on suunniteltu Kulutus, ruoka ja ympäristö -kurssia, joka on tarkoitettu opiskelijoille ja myöhemmin laajemmalle yleisölle”, Autio mainitsee.

Opetuksen avaaminen voi innostaa myös alan opintoihin.

Avoin opetus voi Minna Aution mukaan houkutella uusia ihmisiä yliopisto-opintoihin.

“Avoimet kurssit antavat kuvaa opetuksesta opiskelijalle, ei tarvitse ostaa sikaa säkissä. Ja onhan avoimesti saatavilla oleva opetus myös brändäämistä. Eurooppalaiset huippuyliopistot tekevät kalliita ja hyvin toteutettuja MOOC-kursseja Aasian-markkinoille. Niillä houkutellaan opiskelijoita, maksavia asiakkaita yliopistoihin. MOOC-kurssit toimivat juuri tällaisina näyteikkunoina. Helsingin yliopistosta minulle tulee mieleen Kimmo Vehkalahden opetus, johon osallistuu jopa 800 opiskelijaa. Ennen luentosalit määrittelivät, paljonko osallistujia voi olla. Nyt se on kiinni verkkoyhteyksistä ja luennoitsijan kekseliäisyydestä”, Autio sanoo.

Kannattaako kaikkea tehdä itse?

Avoin tiede perustuu vastavuoroisuuteen. Kun jotain antaa, niin jotain voi saadakin. Avoimuus voi tuoda uusia sisältöjä ja uusia ideoita omaan opetukseen.

“Tein tänä syksynä laadullisen tutkimuksen kurssin niin, että keräsin sitä varten videoita Youtubesta. Britti- ja jenkkiyliopistoilla on videoita alan johtavilta professoreilta, joissa he muun muassa kertovat, miten tutkimushaastatteluissa kannattaa muotoilla kysymyksiä. Sitten löytyi myös näihin liittyvää kritiikkiä”, Autio kertoo, ja esittää kysymyksen:

“Kannattaako kaikkia luentoja tehdä itse? Kannattaako luennoida sellaista asiaa, jonka joku on tehnyt jo muualla paremmin ja johon liittyy vielä kirjallisuutta? Avoin tiedehän toimii myös maailmalta meihin päin, ja on hyvä miettiä, kannattaako tietyt jutut ottaa muualta. Ja mikä se meidän juttu on?” Autio pohtii.

Avoin kurssi edellyttää avoimia aineistoja

Opetuksen avaamisessa on myös omat haasteensa, koska tieteellisen tiedon maailmassa kaikki tieto ei ole avoimesti saatavilla.

“Kevään MOOC-kurssin kohdalla on ajateltu, että osa videoluennoista avattaisiin julkisesti ja että jokaiseen videoon liittyisi yksi tieteellinen artikkeli. Ja tässä tullaan siihen, että Helsingin yliopiston opiskelija vain klikkaa artikkelin auki. He pääsevät Elsevierin ja Sagen alustoille lataamaan. Mutta entä jos olet lukiolainen? Et välttämättä saakaan artikkelia auki, kun se on maksumuurin takana”, Autio toteaa, ja jatkaa:

“Tässä on se risteyskohta, jossa pitäisi jatkossa löytyä open access -julkaisuja. Tämä on se haaste, kun laajennutaan enemmän yhteiskuntaan. Tieteellisen tiedon olisi oltava käytettävissä laajemmin”, Autio sanoo.

Ennen oli avoimempaa?

Jo Riitta Jyrhämän #OAhaaste-haastattelussa esitettiin kysymys, onko avoin tiede lopultakaan kovin uusi asia opetuksessa. Minna Autio pohtii sitä, ollaanko opetuksen avaamisessa kaikilta osin menty eteen- vai taaksepäin.

“Aloin miettiä, että ennenhän tämä oli sellaista, että teimme nettiin kurssin kotisivun, jossa kaikki luennot olivat pdf-muodossa. Ja se oli aivan vapaasti kaikkien käytössä. Kuka tahansa pystyi lukemaan niitä. Muistan, että itsekin luin esimerkiksi Turun kollegoiden luentoja, ja poimin hyviä ideoita. Sitten kurssit menivät Moodleen, ja kaikki se, mikä ennen oli avoimesti saatavilla, on nyt suljettu*”, Autio kertoo.

Miltä Minna Aution ajatukset opetuksen avaamisesta kuulostavat? Millaisia kokemuksia sinulla on avoimen tieteen näkökulmasta opetuksessa? Miten opiskelijoiden osaaminen on huomioitu opetuksessa? Entä millaisia mahdollisuuksia yliopiston ulkopuoliset tahot voisivat tarjota opetukselle? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu tiistaihin 31. lokakuuta saakka!

* Moodleenkin voi avata vierailijoille pääsyn, tällä tavalla!

“Avoimen tieteen käsite vaatii vähän harjaantumista”

Riitta Jyrhämän mukaan tieteen julkisuus on entuudestaan tuttu, mutta avoin tiede vaatii hieman totuttelua.

Lokakuun loppuun jatkuva #OAhaaste-kampanja pyrkii herättämään keskustelua avoimen tieteen roolista ja mahdollisuuksista opetuksessa. Kasvatustieteiden kandiohjelman johtajalla, opettajankouluttajalla ja yliopistonlehtorilla Riitta Jyrhämällä on näkemystä ja kokemusta yliopisto-opetuksesta neljältä vuosikymmeneltä. #OAhaaste-haastattelussa hän kertoo, miten opettajat ja tulevat opettajat ovat heräämässä avoimen tieteen kysymyksiin.

“Ei se varmaan hirveän tuttu asia ole laajassa mielessä, mutta kyllä sen perään on alettu kysellä, varsinkin julkaisemisen osalta. Ihmiset tulevat yhä tietoisemmaksi asiasta. Ja varmaan on opettajia, jotka hyödyntävät avointa tiedettä hyvinkin paljon. Ja on meillä järjestetty OpeRight-koulutuksiakin“, Jyrhämä pohtii.

Avoin oppikirja opiskelijaa ajatellen

Entä millä tavalla Jyrhämä on avannut omaa opetustaan? Hän napsauttaa koneen auki, ja näyttää verkkosivua.

“Olisikohan tämä Praktikumikäsikirja avointa tiedettä, koska tämä on vapaasti verkossa saatavilla. Tämä liittyy opetusharjoittelun ohjauksen teoriaan. Se perustuu meidän tekijöiden omaan tutkimukseen ja muiden tutkimukseen”, Jyrhämä kertoo yhdessä Erja Syrjäläisen ja Liisa Haverisen kanssa toteutetusta oppikirjasta.

Praktikumikäsikirja on hyvä esimerkki opetuksen avaamisesta, ja sitä voi verrata professori Panu Minkkisen ensimmäisessä #OA-haastattelussa esiintuomiin oikeustieteen käytäntöihin. Oikeustieteen puolella Praktikumikäsikirja olisi ehkä painettu kirjaksi ja myyty yliopistokirjastolle.

“Oikkarit osaavat tuon paremmin, samoin kauppatieteilijät! Meillä tämä on tarkoitettu harjoitteluun meneville opiskelijoille lukemistoksi, jolloin sen pitää olla helposti ja suoraan saatavilla. Tätä käytetään myös meidän ohjaajakoulutuksessamme”, Jyrhämä perustelee.

“Praktikumia kohtaan on kiinnostusta myös ulkomailla, ja sitä on pyydetty kääntämään englanniksi. Jos kääntäisimme tämän englanniksi, laajentaisimme ja päivittäisimme, myös kirjamarkkinat voisivat kiinnostaa”, Jyrhämä lisää.

Avoimista tutkielmista nettivideoihin

Jyrhämä mainitsee toisenkin avoimen oppimateriaalin, blogimuodossa toteutetun Opinnäytetyöskentelyn ideapajan, joka on suunnattu kandi- ja gradututkielmien tekijöiden avuksi. Samalla hän kuitenkin myöntää, että “avoimen tieteen käsite vaatii vähän harjaantumista”.

“Tieteen julkisuutta me mielestämme korostamme koko ajan. Heti kandiohjelman alussa esimerkiksi kerromme, että opinnäytteet ovat julkisia. Että niitä ei ole oikeutta salata muuta kuin erityisestä syystä”, Jyrhämä mainitsee.

Riitta Jyrhämä hyödyntää opetuksessaan avointen julkaisujen ohella myös videoita.

Avoimuuden toteuttaminen opetuksessa on kuitenkin tilannekohtaista.

“Käytän avoimia aineistoja, mikäli se on mahdollista, ja jos löydän jotain hyvää. Sisältö on tietenkin kaikkein tärkein asia. Aina on puntaroitava sitä, mikä on hyödyksi, mikä palvelee kurssia.”

“En tiedä, täyttääkö se kriteereitä, jos löydän hyvän videopätkän esimerkiksi Youtubesta, ja käytän sitä opetuksessa. Siellä on hyviä, kansainvälisiä yliopistoväen tekemiä menetelmävideoita, joita olen käyttänyt. Myös oman tiedekunnan piirissä on tuotettu Opettajien akatemian kehittämisrahalla esimerkiksi Kvantiblogin SPSS-videot“, Jyrhämä mainitsee.

Avoimelle datalle käyttöä opetuksessa

Myös avointa dataa voisi Jyrhämän mukaan hyödyntää opetuksessa nykyistä enemmän, jos sitä olisi saatavilla.

“Isojen tutkimusaineistojen keräämiseen käytetään hirveästi vaivaa, mutta aineiston äärellä ei välttämättä ole kuin se yksi tutkija. Aineistoon saattaisi kuitenkin olla monta näkökulmaa. Omalta alalta tulee mieleen opetustilanteiden ja opetusharjoittelun videointi. Sieltä voisi löytää esimerkkejä opetukseen. Mutta nämä aineistot ovat luultavasti liian herkkää materiaalia siihen, että ne olisivat täysin vapaasti saatavilla”, Jyrhämä huomauttaa.

“Tarvitaan ehkä laajempi keskustelu aineistojen avaamisesta. Silloin tällöin käydään keskustelua siitä, miten upeata olisi, jos olisi käytössä joku datapankki. Tällä tarkoitetaan kuitenkin tiedekunnan sisäistä datapankkia. Täysin avoimista aineistoista ei ole ollut niin paljon keskustelua”, Jyrhämä sanoo.

Avoimuuden harjoittelu opetuksen perusarkea

Avoimen tieteen käsite voi vaatia totuttelua, mutta avoimen tieteen ajatusten tuominen opetukseen ei ehkä ole niin uusi asia. Pohjimmiltaanhan avoimessa tieteessä on kyse yhdessä rakentamisesta, kuten Jaakko Kurhilan #OAhaaste-haastattelussa tuli esiin. Tämä voi tarkoittaa omien tuotosten jakamista muille ja muiden aikaansaannosten arviointia ja kehittämistä. Ja tätä on opetuksessa tehty tietenkin iät ajat.

“Jos avointa tiedettä näin ajattelee, niin se ei todellakaan ole uusi asia, eikä varsinkaan opettajankoulutuksen piirissä. Kurssinsisäinen julkisuus on meille peruskauraa. Nytkin olemme didaktiikassa pitäneet alustuksia, joissa se oma ajattelu tulee näkyväksi, kun se esitellään muille”, Jyrhämä sanoo.

“Meille on erityisen tärkeätä se, että pedagoginen ajattelu kehittyy. Jos yritämme opettaa pedagogisesti ajattelevia opettajia, toisten opiskelijoiden tuotokset voivat olla reflektion pohja. Ja saattaahan siellä tulla esiin myös uusia oivalluksia”, Jyrhämä sanoo.

Miltä Riitta Jyrhämän pohdinnat kuulostavat? Millaisia kokemuksia sinulla on avoimen tieteen näkökulmasta opetuksessa? Voisiko opetusta avata enemmän, ja miksi se olisi hyödyllistä? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun ajan!

“Opetuksen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempaa”

Avoin tiede opetuksessa voidaan ymmärtää monella eri tavalla. Lokakuun #OAhaaste-kampanjassa on pohdittu paljon erityisesti avointen julkaisujen ja opetusmateriaalien roolia opetuksessa. Avoimen yliopiston johtaja Jaakko Kurhila ottaa #OAhaaste-haastattelussa laajan tarkastelukulman.

Jaakko Kurhila uskoo, että opetuksen avaaminen parantaisi myös opetuksen laatua.

“Kun puhun avoimuudesta, en tarkoita open access -juttuja. Tarkoitan radikaalia avoimuutta, siis vähän tällaista ’open everything’. Opetuksen pitäisi olla paljon nykyistä avoimempaa”, Kurhila sanoo.

Kurhilalle radikaali avoimuus tarkoittaa sitä, että yliopiston opetus avataan niin monille kuin mahdollista. Tämä madaltaa yliopiston ja yliopiston ulkopuolisen maailman välistä kynnystä.

“Kun opetus on avoimempaa, se tarkoittaa myös skaalautuvuutta. Meillä on Avoimessa yliopistossa periaate, että kaikki mahtuvat mukaan”, Kurhila toteaa.

“On inhimillinen tragedia, että ihmiset joutuvat pänttäämään pääsykokeisiin viisi vuotta. Jos he pääsisivät tänne vähän kokeilemaan, he ehkä huomaisivat, onko ala oikea. Olisi kaikkien etu, jos ihmiset hakisivat omaa paikkaansa dynaamisemmin. Mutta se vaatii skaalautuvaa pedagogiikkaa ja tietynlaista läsnäoloa opetuksessa. Tätä on vaikea toteuttaa, kun kannusteet eivät ole kohdallaan.”

Avoimuus parantaa laatua

Kurhilalle entistä suurempi avoimuus tarkoittaa opetuksen entistä suurempaa näkyvyyttä. Ja tätä kautta avoimuus vaikuttaa opetuksen laatuun.

“Vain näkyväksi tekemällä pystytään nostamaan opetuksen laatua. Tiede toimii samalla tavalla: tiedettä julkaistaan ja sille halutaan yleisöä, jolloin se alistetaan kritiikille. Jos yliopisto haluaa olla huippuopetuksen keskittymä, meidän on oltava valmiita avautumaan. Se, että tehdään vähän näkyvämmin, tarkoittaa, että jopa ulkopuoliset pääsevät kurkkaamaan opetuksen sisään. Se on väistämättä kannuste opettajalle”, Kurhila sanoo.

Opetuksen kontrolloimisen sijasta Kurhila puhuu kuitenkin hyvän kierteestä.

“Kun joku opiskelija innostuu, se innostaa opettajaa tekemään vielä parempia kursseja ja avaamaan opetusta vielä enemmän. Parhaimmillaan tuloksena on hyvin kohdentuva, hyvin palautetta tarjoava ja oppimista tukeva opetus”, Kurhila summaa.

Enemmän vastuuta opiskelijoille

Avoin tiede perustuu pohjimmiltaan yhteisöllisyyteen, yhteistyöhön ja jakamisen kulttuuriin. Myös Kurhilalle avoimuus tarkoittaa yhdessä rakentamista.

“Nykyään, kun halutaan rakentaa hyvä ja vaikuttava oppimiskokemus, yksi ihminen ei voi ratkaista kaikkia asioita. Tarvitaan tiimipohjaisuutta. Meidän pitäisi antaa opiskelijoille paljon enemmän vastuuta varhaisemmassa vaiheessa. Koulutuspolut tulisi rakentaa tutkintojen sisällä niin, että opettajat pyrkivät koko ajan vähentämään omaa vastuutaan. Vastaavasti opiskelijoilta tulisi vaatia enemmän”, Kurhila sanoo.

Kurhilan mukaan opiskelijoiden osaamista voisi hyödyntää nykyistä paremmin opetuksessa.

Tätä vastuun jakamista Kurhila toteutti myös omassa opetuksessaan tietojenkäsittelytieteen parissa, opetusteknologiaan liittyvällä kurssilla.

“Osallistujajoukko käännettiin vahvuudeksi. Toki 50 ihmistä pystyy prosessoimaan enemmän yhdessä kuin yksi opettaja ennakkoon. Fasilitoimalla, paimentamalla ja ohjaamalla, keskusteluiden, kommenttien ja palautteen kautta syntyi aika huikeita lopputuloksia. Parhaimmillaan rakensimme yhteistä toteemia. Tämä inspiroi ja opetti myös vastuuopettajaa. Nämä olivat myös minulle hyviä oppimiskokemuksia”, Kurhila sanoo.

Avoimuus edellyttää työyhteisön tukea

Mitä opetuksen avaaminen sitten vaatii?

“Avoimuuteen tarvitaan pedagogista rohkeutta ja myös osaamista. Sitä ei voi vaatia eikä se ole ainoa tapa kehittää opetusta”, Kurhila huomauttaa.

Vaikka opettajan asenne on ratkaisevan tärkeä, opetuksen avaaminen ei Kurhilan mukaan saisi olla vain yhden ihmisen vastuulla. Kurhila tietää omasta kokemuksestaan, millaista on pohtia “vähän reippaampaa opetusta”, kun valmis malli puuttuu.

“Minulla ei ollut mitään esimerkkiä tai tuntumaa, ja se yksinäinen paini siitä, mitä tulee tapahtumaan, oli yllättävän stressaavaa. Miten kurssin kannusteet rakentuvat? Mitä opiskelijat tekevät, tottelevatko he? Se oli opettajan stressiä potenssiin kymmenen. Tämä on se isoin syy, miksi moni opettaja ei lähde tekemään muutoksia, vaikka ajattelisi, että voisi tehdä.”

“Tämän takia olisi erittäin hyvä, jos kurssi ei olisi yhden ihmisen takana. Olisi hyvä, jos olisi pieni piiri, joka pallottelee ideoita kahvihuoneessa, julkisesti. Se voisi rohkaista muitakin kokeilemaan. Ja se vähentäisi yhden ihmisen kokemaa stressiä”, Kurhila sanoo.

Avoimuus edellyttää johdon tukea

Kollegoiden tuen lisäksi myös yliopistorakenteiden on tuettava opetuksen avaamista. Kurhilan mukaan monet rakenteet ovat sellaisia, että ne jopa estävät opetusuudistusten tekemisen.

“Tämäntyyppiset rakenteet, että on viiden opintopisteen kurssi, nämä luentoajat ja -salit. Ja opettajalle sanotaan, että sinulla on tämä slotti – mene ja vedä opetus. Jos rakenteet toimivat näin, ei ole ihme, että kauhean isoja asioita ei tapahdu. Koulutusohjelmien johtajien ja johtoryhmien tulisi ymmärtää, missä tehdään merkittäviä asioita, joilla on vaikutusta opetuksen laatuun ja tuloksellisuuteen, opiskelijoiden menestymiseen ja opintopolkujen sujuvuuteen. Siihen pitäisi olla rohkeutta satsata. Koulutusohjelmien johtajilla on halutessaan paljon valtaa, ja sitä pitäisi tarvittaessa uskaltaa käyttää”, Kurhila rohkaisee.

“Onneksi on niin, että aika moni opettaja yliopistossa haluaa kehittää opetustaan, vaikka siitä ei suoraan palkittaisi. Ylin johtokin on sen takana, että opetusta kehitetään. Tästä signaloivat viimeaikaiset muutokset ja avaukset Helsingin yliopistossa, kuten rehtorin aloittama Opettajien akatemia. Sieltä löytyy paljon ennakkoluulottomia kehittäjiä”, Kurhila sanoo.

Kumpulassa avoimuuden edut ymmärretään

Kurhila on hyvä esimerkki siitä, miten ympäristö on tukenut hänen uudistavaa otettaan opetuksen avaamisessa. Kurhila sanoo, että hänen oma radikaali avoimuutensa on lähtöisin Kumpulasta.

“Se oli kuitenkin Linuxin syntykoti. ’Open source’ on ymmärretty tavaksi, jolla asiat kehittyvät. Opetuksen pitäisi olla samanlaista”, tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opintoesimiehenä toiminut Kurhila toteaa.

Käytä ääntäsi, ja osallistu #OAhaaste-kampanjaan. Kuvaa klikkaamalla saat lisätietoja!

Avoimen yliopiston johtajana Kurhilalla on hyvä mahdollisuus vaikuttaa opetukseen ja rakenteisiin. Pari vuotta sitten johtajana aloittanut Kurhila on varma, että avoimuus toteutuu Avoimen yliopiston opetuksessa jo nyt – kursseja on kuitenkin yli 2000 vuosittain.

“Tiedän, että on paljon kursseja, joissa opetusmateriaalit ovat avoimia. Ja minulla on käsitys, että kursseja, joilla on käytetty myös avointa dataa. Mutta sellainen vähän reippaampi asennoituminen avoimuuteen…”

Niin, miten on “reippaamman avoimuuden” laita Avoimessa yliopistossa – tai muussa yliopisto-opetuksessa? Millaisia ajatuksia Jaakko Kurhilan näkemykset herättävät? Onko sinulla kokemuksia tai havaintoja opetuksen avaamisesta? Näetkö, että sellaiseen olisi mahdollisuuksia tai tarvetta? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun loppuun!

“Teoriassa olisi mahdollista hyödyntää open access -julkaisuja”

Miten avoin tiede näkyy yliopisto-opetuksessa? #OAhaaste-kampanjan teema haastaa miettimään opetusta uudesta näkökulmasta eikä tämä välttämättä ole helppoa. #OAhaaste-kampanjan haastattelussa yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen avaa aiheen vaikeutta oikeustieteen näkökulmasta.

Professori Panu Minkkisen mukaan avointen julkaisujen hyödyntäminen opetuksessa törmää tieteenalan kulttuuriin ja tiedonetsinnän käytäntöihin. Kuvat: Juuso Ala-Kyyny

“Tässä on tietty kulttuuriero, joka pitää ymmärtää. Juristit tienaavat oppikirjallisuudella. He myyvät oppikirjoja omille kursseilleen, ja saavat siitä lisätuloa. Avoimista lähteistä kootuille virtuaalijulkaisuille ei tästä syystä johtuen ole paljon kysyntää. Teoriassa olisi mahdollista hyödyntää open access -julkaisuja oppikirjojen asemasta, mutta se on satunnaista”, Minkkinen kertoo.

Perustutkintopuolella Minkkisen opetus on pitkälti massaluentoja vuosikurssiopiskelijoille ennen maisteriopintoja. Niissä hän hyödyntää kirjaston hankkimia aineistoja.

“En ole nimenomaisesti etsinyt open access -tyyppisiä julkaisuja, kun meillä on kuitenkin yliopiston kautta pääsy Elsevierin ja Springerin hallinnoimiin suuriin lehtipaketteihin. Jos ne loppuvat, asia pitää miettiä uudelleen”, Minkkinen sanoo viitaten ajankohtaiseen FinELib-neuvotteluun, jossa pöydällä on muun muassa Elsevierin lehtien saatavuus.

“Motiivia etsiä open access -julkaisuja ei ole, ainakaan vielä. Sellainen saattaa tulla, jos neuvottelut kustantajien kanssa kariutuvat”, Minkkinen sanoo.

Avoimuuden on oltava helppoa

Minkkisen mukaan avointen julkaisujen hyödyntämiseen liittyy opettajanäkökulmasta paljon epätietoisuutta.

“En puhu pelkästään predatory-kustantajista, vaan siitä että se on laadullisesti aika kirjava, hahmoton kenttä. Jos halutaan edistää avointa julkaisemista, se on tuotava keskusteluun toisella tavalla. Esimerkiksi valitessamme saatavilla olevista julkaisuista aineistoa opetukseen voisi olla jokin tapa, jolla seuloa open access -lähteet”, Minkkinen sanoo, ja kertoo esimerkin:

“Englannissa meillä oli tiedekunnissa omat kirjastonhoitajat, jotka tunsivat alan niin hyvin, että he pystyivät pitämään yllä listaa, ‘virtuaalista lukuhuonetta’. Siihen oli koottu avoimen julkaisemisen kanavia, joita kannatti pitää silmällä”, Leicesterin yliopistossa oikeustieteen professorina vuosina 2004–2011 toiminut Minkkinen kertoo.

Erilaisia avointen julkaisujen suosittelulistoja on olemassa, ja myös Helsingin yliopiston kirjasto on listannut näitä Opettajien oppaaseen. Minkkisen mukaan keskeistä on, että avointen lähteiden suosittelu olisi luonteva osa tiedonetsinnän prosessia.

“Siinä tilanteessa, kun pistät kurssia kasaan ja etsit lähteitä, avoimuustiedon pitäisi näkyä hakutuloksissa selvästi. Tämäntyyppiset jutut helpottaisivat valintaa. Se olisi samalla myös viesti kirjastolta ja niiltä tahoilta, jotka tutkimuskirjallisuutta hallinnoivat, että tätä pidetään hyvänä vaihtoehtona. Se olisi heidän Jufo-merkkinsä, ja se loisi koko avoimen julkaisemisen narratiivin helpommin ymmärrettäväksi”, Minkkinen kertoo.

Voisiko opetusaineistoja avata?

Avointa tiedettä voi toteuttaa opetuksessa myös siten, että tuo opetusaineistonsa julkisesti saataville avointen oppimateriaalien tai vaikkapa MOOC-kurssien muodossa.

“Oli yksi vaihe, jolloin en halunnut käyttää Moodlea siihen liittyvien vaikeuksien vuoksi. Sen sijaan käytin WordPress-alustaa, ja kaikki kurssiaineisto oli siellä. Se oli käytännössä open access, koska se oli kaikkien saatavilla. Mutta sitten kun kurssi oli ohi, katkaisin linkit ihan sen takia, ettei vanha aineisto jäisi sinne”, Minkkinen sanoo.

Minkkinen pitää juuri aineiston päivittämistarvetta tärkeimpänä syynä sille, ettei ole avannut opetusaineistojaan. Minkkisen mukaan oppimateriaalien avaaminen ei ole yleistä oikeustieteen alalla. Keskustelua oppimateriaalien avoimuudesta syntyy Minkkisen mukaan lähinnä silloin, kun opiskelijat ovat keskuudessaan levittäneet aineistoja.

“Voi olla, että opettajien joukossa on joitakin kokeellisia ihmisiä, jotka sitä tekevät [avaavat opetusaineistojaan], mutta on vaikea nähdä sitä varsinaista hyötyä tai lisäarvoa”, Minkkinen sanoo.

Tutkijoille avoin julkaiseminen on jo arkea

#OAhaaste-kampanjan ideana on tarkastella, miten avoin tiede näyttäytyy opetuksessa erityisesti kandi- ja maisteritasolla. Minkkinen vastaa oikeustieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettavista ja erityisesti heidän yleisistä opinnoista, kuten menetelmäopinnoista. Minkkisen mukaan tohtorikoulutuksessa avoin tiede on enemmän esillä.

“Puhumme siitä kuitenkin vähän toisella tavalla. Se tulee esille tohtoriopiskelijoiden julkaisemisen strategiana pikemmin kuin opetusmateriaalien kautta. Rahoituksen edellytyksenä on usein se, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla. Kun tohtoriopiskelijoilta kysytään, mikä heidän avoimen julkaisemisen strategiansa on, heidän on osattava vastata – jos he haluavat työllistyä. Tässä tarvitaan koulutusta”, Minkkinen sanoo.

Millaisia ajatuksia professori Panu Minkkisen haastattelu herätti? Herättikö se ajatuksia avoimesta tieteestä osana opetusta? Oletko samaa mieltä Minkkisen kanssa, vai tuleeko mieleesi vasta-argumentteja? Poikkeaako oman tieteenalasi avoimen tieteen käytännöt Minkkisen kuvaamasta oikeustieteen opetuksesta? Ota kantaa, ja jaa näkemyksesi #OAhaaste-kampanjassa! Haaste jatkuu lokakuun ajan!

Kipaise kiskalle – Avoimen tieteen kioskit kampuksilla 24.-27.10.

AVOIMEN TIETEEN KIOSKIT

Keskustakampus
Ti 24.10.2017 11.00-13.00 Porthaniann aula, Yliopistonkatu 3
Meilahti
Ti 24.10.2017 11.00-13.00 Biomedicum Helsinki 1 aula, Haartmaninkatu 8
Kumpula
Ti 24.10.2017 11.00-13.00 Physicumin aula, Gustaf Hällströmin katu 2
Viikki
Pe 27.10.2017 11.00-13.00 Biokeskus 3, Viikinkaari 1

Kenelle?
Tutkijat, lehtorit ja opiskelijat ovat kaikki tervetulleita keskustelemaan ja kyselemään avoimeen tieteeseen liittyvistä asioista.

Miksi?
Koska toisinaan ORCID –tutkijatunnisteeseen tai sen linkittämiseen omaan profiiliin Tuhatissa tarvitaan lisäneuvoja. Kun julkaiset tutkimuksesi tai opinnäytteesi avoimesti verkossa huomioitavaksi tulee monia asioita – näissä voimme auttaa. Kirjasto on myös neuvotellut kustantajien kanssa alennuksia Open Access –kirjoittajamaksuihin, haluat ehkä kuulla niistä lisää? Myös datanhallintasuunnitelmien laadinnassa on omat niksinsä, jotka mielellämme jaamme kanssanne.

Tule paikalle kysymyksinesi, ratkaistaan ne yhdessä!

OPEN ACCESS WEEK

Mitä kirjasto tarjoaa avoimen tieteen opetuksen tueksi?

Viime viikolla käynnistynyt #OAhaaste-kampanja nostaa esiin avoimen tieteen näkökulmaa yliopisto-opetuksessa. Samalla se kiinnittää huomiota myös kirjastopalveluihin. Kysymys kuuluu: Miten Helsingin yliopiston kirjasto tukee avoimen tieteen tuomista opetukseen? Kerromme tässä postauksessa esimerkkejä kirjaston toiminnasta avoimen tieteen opetuksen tukena ja miten kirjasto itse osallistuu avoimeen tieteen opetukseen.

Kirjaston keskeinen tehtävä on tarjota tietoa avoimen tieteen periaatteista ja käytännöistä. Tietoa on koottu erityisesti Research Guides -oppaisiin, joissa käsitellään niin avointa julkaisemista, avointa tiedettä kuin tutkimusdatan hallintaa. Avoin tiede on laaja kokonaisuus, ja sitä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Perinteisesti on tehty jako avoimiin julkaisuihin (open access, OA) ja tutkimusaineistoihin (open data). OA-julkaisujen hyödyntäminen opetuksessa on avoimen tieteen toteuttamista käytännössä. Kirjaston oppaissa on tietoa avoimesti verkossa olevista kurssikirjoista ja kurssiaineistoista, joita kurssikirjallisuutta pohtiva opettaja voi hyödyntää. Avoimia julkaisuja on myös indeksoitu kirjastojärjestelmään, jolloin ne näkyvät esimerkiksi kirjastotietokannassa Helkan hakutuloksissa.

Kandi- ja maisteritason opetuksessa käytetään avoimia oppimateriaaleja. Avoimet opetusmateriaalit (open educational resources, OER) ovat keskeinen keino avata opetusta. Hyvä johdatus aiheeseen ja avoimen tieteen pedagogiikkaan on tuore artikkelikokoelma Open: The Philosophy and Practices that are Revolutionizing Education and Science (Ubiquity Press, 2017). Luonnollisesti avoimesti verkossa saatavilla oleva kirja tarkastelee avointa tiedettä monipuolisesti erityisesti psykologian ja pedagogiikan näkökulmasta.

Kaikille avoimet verkkokurssit (massive open online course, MOOC) tarjoavat mahdollisuuden opiskella missä ja milloin vain. Helsingin yliopiston MOOC-listaus sisältää tällä hetkellä 17 kaikille avointa kurssia. Kirjaston valikoimissa on kaksi tiedonhaun MOOC-kurssia: kanditason opiskelijoille suunnattu Tutkielman tekijän tiedonhankinta ja maisterivaiheen opiskelijoille tarkoitettu Information Seeking and Management for Thesis Writers. Tiedonhankinnan opetus antaa opiskelijoilla paremmat valmiudet arvioida verkkoaineistoja ja niiden soveltuvuutta opiskelukäyttöön, ja tätä kautta se tukee myös avointa opetusta ja tiedettä. MOOC-kurssien joukossa on myös ATT-hankkeessa toteutettu Avoin tiede ja tutkimus -kurssi. Suomeksi ja englanniksi tarjottava kurssi sisältää perustietoa tutkimuksen avoimuudesta tutkimusprosessin eri vaiheissa. MOOC-kurssien sisällöt ovat kaikille avoimia (”Login as a guest” -kirjautuminen), mutta kurssien suorittaminen vaatii kirjautumista palveluun. Opettajalle, joka pohtii kurssin avaamista MOOC-muodossa, on HY:n opetusteknologiapalvelujen tarjoama, MOOC-demokurssi opettajille. Se auttaa alkuun ja antaa vinkkejä MOOC-kurssin suunnittelussa.

Onko sinulla omia kokemuksia tai hyviä käytänteitä avoimen tieteen soveltamisesta opetukseen? Tai heräsikö tästä postauksesta ajatuksia, miten avoin tiede voisi olla osa opetusta? Osallistu #OAhaasteeseen, ja jaa näkemyksesi ja kokemuksesi muiden kanssa!