Muistoissamme kirjastosihteeri Jussi Luukka 1956-2018

Helsingin yliopiston kirjastossa ja Kaisa-talossa saimme suruviestin huhtikuussa: työtoverimme Jussi Luukka oli menehtynyt aggressiivisen syövän murtamana.

Jussi Luukka In MemoriamMoni muistaa Jussin pitkänä, parrakkaana ja myhäilevänä piipun polttajana, jolta aina riitti ystävällinen sana tai hauska vitsi seuralaiselleen. Jussi oli teoreettisen ja käytännöllisen filosofian laitoksen henkilökunnan sekä kirjaston piirissä pidetty ja arvostettu. Hän jutteli sujuvasti aiheesta kuin aiheesta, yhtä lailla filosofian opiskelijoiden kuin tutkijoiden, lehtorien, professorien ja tietysti kirjastokollegoiden kanssa.

Viimeisinä vuosinaan Jussi auttoi saattamaan käyttöön professori Jaakko Hintikan lahjoittaman laajan ja monialaisen kirjakokoelman.

Lempeän kärsivällinen työtoveri

Jussi oli rauhallinen työtoveri, joka ei hötkyillyt vähästä, jos ollenkaan. Hän ei loukannut muita, mutta jos oli jostakin eri mieltä, hän sanoi sen kyllä, hienotunteisesti ja selkeästi. Arvostimme Jussin filosofian vankkaa tuntemusta ja kokemusta, tarkkanäköisyyttä, yksityiskohtien tajua, hämmästyttävää muistia ja lempeää kärsivällisyyttä.

Jussi oli stadilainen ja töölöläinen, tekemättä siitä numeroa. Arvostimme Jussin nykyisen ja vanhan Helsingin tuntemusta. Mökille, Iitin Lyöttilään, kuljettiin rakkaan vaimon Liisan kanssa junalla: ensin Kausalan asemalle ja sieltä, rahatilanteesta riippuen, loppumatka mökille mentiin joko pirssillä tai polkupyörällä, jos kukaan tutuista ei päässyt hakemaan.

Jussi oli musiikkimies, armoton 1970-luvun progressiivisen rockin ja Ennio Morriconen harrastaja ja keräilijä. Juttua musiikista riitti, Monkista Musorgskiiin. Kun kollega haki Digeliukselta lahjakorttia 50 vuotta täyttävälle Jussille, sanoi herra Digelius: ai Jussi! ja lisäsi oman lahjansa. Näin tapahtui myös, kun Jussi jäi eläkkeelle helmikuussa 2018.

Muistamme Jussin myös keräilijänä, esteetikkona, joka nautti kauniista esineistä ympärillään. Työhuoneen ikkunalaudalta löytyi Heljä Liukko-Sundströmin lasisia postikortteja, niitä sai ihailla ja kuulla mistä mikin oli ostettu. Pitkä ja hoikka Jussi oli myös herkkusuu, tutusta jenkkikassista löytyi välillä Da Capo –patukoita.

Pitkä ura Helsingin yliopiston kirjastoissa

Jussi tuli töihin Helsingin yliopiston palvelukseen 1990-luvulla, Philosophican laitoskirjaston vahtimestariksi. Kirjasto oli pikkuruinen filosofien kehto Metsätalon 1.5 kerroksessa, jossa asiakkaana saattoi olla vaikkapa aina kohtelias Georg Henrik von Wright, pyytäen jotain teosta katsottavakseen tai postittamaan muutaman kirjeen kirjeenvaihtokumppaneilleen, ulkomaisille alan tunnetuimmille auktoriteeteille.

Kun tekninen osasto luopui laitoskirjastoviroista, Jussista tuli kirjastolainen. Työn ohessa hän otti kirjastoammatilliset tehtävät haltuun ja täydensi kirjastonhoidollisia taitojaan myös alan opinnoilla.

Kun Jussi hoiti kirjastoaan Siltavuorenpenkereellä, etäällä muusta kirjastoyhteisöstä, hänellä oli tapana allekirjoittaa sähköpostinsa kirjastolaisille ”kokoelman yksinhuoltaja Jussi (täältä Penkereen reunalta)”. Se toi Jussin huumorintajuineen heti lähelle lukijaa ja nosti hymyn huulille.

Kun suunnitelma Kaisa-talon kirjastosta alkoi muotoutua, piti useampi pieni kirjasto siirtää ensin Metsätaloon. Se tiesi monelle töiden lisääntymistä: poistoja, pakkaamisen suunnittelua, siirtojen jälkeistä hyllyttämistä. Kun kirjakokoelma saatiin Metsätalossa mallilleen, alkoi olla edessä jatkoon valmistautuminen: muutto Kaisa-taloon.

Jussi käsitteli muutoksia ja työpaineita huumorilla, tilannekomiikalla, joskus sarkasmilla. Kun ennen muuttoja Kaisa-taloon työtovereiden pinna oli toisinaan kireällä, joku keksi, että työpäivän voisi silloin tällöin päättää epävirallisemmin ”turpakäräjillä”, jossa sai itkeä tai nauraa, miten vain. Näin tehtiin. Joskus lähdettiin pienellä porukalla töiden jälkeen syömään ja löysennettiin kiristyneitä pinnoja, kuten silloin tällöin Zinnkellerissä Meritullinkadulla. Joskus työpäivän päätteeksi vietettiin legendaariseksi muodostunutta ”aikuisbalettituntia”, nautittiin kuivaa ranskalaista Ballet -kuohujuomaa ja parannettiin maailmaa.

Kirjastoammattilaisen työ ehti muuttua paljon parinkymmenen vuoden aikana. Viimeisinä vuosina Jussi pohti uraa ja eläkkeelle siirtymistä: miten pitkään vielä kirjastossa kokisi jaksavansa ja työnsä merkitykselliseksi? Sitä, milloin jäädä eläkkeelle, ei Jussi voinut lopulta päättää itse.

Syöpä vei terveyden, parran ja lopulta elämän. Jussi ei halunnut hautajaisia, mutta muistotilaisuuden kyllä. Jussin toiveiden mukaan siellä syötiin voileipäkakkua ja kuunneltiin Ennio Morriconen musiikkia. Esikuvana olivat Jussin ilolla muistelemat karjalaiset hautajaiset, joissa oli lystiä: Ei pönötystä! Nauraa saa, itkukaan ei ole kiellettyä.

Kiitos, Jussi! Meillä on ikävä sinua.

Jussia muistelivat kollegat, Helsingin yliopiston kirjaston nykyiset ja entiset työntekijät Ilkka Päiväläinen, Marjatta Riikonen, Markku Roinila, Ulla Seppälä ja Marja Yrjölä.

Teksti: Matti Lamminen ja Johanna Lahikainen

Kuva: Helsingin yliopiston kirjaston kuva-arkisto

 

 

Muistokirjoitus: Kirjastosihteeri Irene Vanninen-Arjas

Irene Vanninen-Arjas heinäkuussa 2016

Saimme juhannuksen jälkeen suruviestin: pitkäaikainen kollegamme Irene Vanninen-Arjas (s. 9.7.1952 k. 22.6.2017) oli menehtynyt vaikean sairauden murtamana.

Lapsena ja nuorena Irene asui useilla paikkakunnilla isänsä armeijauran tuomien muuttojen vuoksi. Hän opiskeli luonnontieteitä ja kieliä Turun ja Helsingin yliopistoissa ja valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi Turusta.

Me kollegat muistamme Irenen ahkerana työntekijänä, jolla oli monipuolinen kielitaito ja yleissivistys, sarkastinen huumorintaju sekä hauskoja sanontoja. Irenen työtovereittensa kanssa jakamat huoneet Metsätalossa ja Kaisa-talossa olivat kirjastojen hauskimpia huoneita – niissä naurettiin usein.

Irene oli tarkka luetteloija ja asiasanoittaja. Häntä kiittivät vaativimmatkin kollegat, kuten tietoasiantuntija ja kriitikko Lasse Koskela, jonka menehtymistä vaikeaan sairauteen surimme kaksi vuotta sitten, sekin juhannuksen aikaan.

Irenen kielitaito oli harvinaisen laaja: hän pystyi luetteloimaan ruotsin, saksan, venäjän, espanjan, portugalin lisäksi myös monilla muilla romaanisilla ja slaavilaisilla kielillä. Hän kouluttautui ja ylläpiti kielitaitoaan vapaa-ajallaan.

Irenen sitoutuminen työhönsä oli vertaansa vailla. Sitä eivät pienet eivätkä isot asiat muuttaneet. Kun käsi murtui työmatkalla, Irene tuli kipsi kädessä töihin. Kun monet muut pureskelivat kynsiään ja päivittivät sähköpostiaan YT-neuvottelujen ratkaisevina päivinä keväällä 2016, Irene sanoi tiukasti: ”minä en katso sähköposteja, minä teen nyt töitä”.

Irene oli esteetikko: kauniit vaatteet ja ruoka olivat hänelle tärkeitä. Nuorena Irene oli työskennellyt Marimekolla ja hän satsasi aina laadukkaisiin vaatteisiin. ”Minä en mitään ’kuttaperkkaa’ päälleni laita”, hän totesi. Kun kollegalla oli uudet vaatteet, Irene katsoi tarkasti ja pyysi pyörähtämään ympäri, jotta hän saisi kokonaiskuvan.

Tanssi, erityisesti baletti, oli hänelle rakas harrastus läpi vuosikymmenien, myös sairastumisen jälkeen. ”Baletti-tunteja” vietettiin usein Irenen heinäkuisten syntymäpäivien yhteydessä lähikollegoiden kanssa: juotiin Ballet-kuohuviiniä.

Irenelle tärkeintä olivat rakas aviomies Jussi Arjas, kissat Emil ja Hugo sekä sisaren perhe. Hän oli ylpeä kahdesta sisarentyttärestään.

Irene emännöi usein juhlia, joista eivät ruoat ja juomat loppuneet kesken. Mökki Ylöjärvellä ja kakkoskoti Tampereella olivat rakkaita paikkoja. Irene ja aviomies Jussi nauttivat matkustelusta erityisesti Euroopassa – aina kun Irenen tapasi, hän oli joko juuri tullut matkalta tai pian lähdössä.

Minä en ole empaattinen enkä sympaattinen, mutta huolen ymmärrän”, oli Irenellä tapana sanoa. Me kollegat olemme vähän eri mieltä: hän huolehti ja välitti. Hän oli aina valmis auttamaan, kun kollegalla oli luettelointipulma. Jos meillä oli huolia, hän kuunteli. Jos meillä oli vastoinkäymisiä, hän puolusti ja rohkaisi. Hän muisti kysyä mitä lapsillemme kuului ja miten meille tärkeät tilaisuudet olivat menneet. Stockmannin Hulluilta päiviltä saimme aina Brunbergin pusuja.

Mitä Irene ajattelisi työtovereittensa käytöksestä nyt? Arvelemme, että Irene olisi iloinen, kun niin moni muistaa häntä lämpimästi, mutta saattaisi suorasukaiseen tapaansa tokaista ”mitä siellä vetistellään”.

Irenen hautajaiset pidettiin Hietaniemen uudessa kappelissa 15.7.2017. Irenen huonetoverit Ulla Seppälä ja Marja Kuittinen jättivät Irenelle jäähyväiset lausumalla runon: ”Ystävät lähtevät, jää tyhjä tila muistojen asua”.

Kiitos, Irene, yhteisistä hetkistä ja elävistä muistoista. Kaipaamme loistavaa luetteloijaamme, jolle olisi taas monta kysymystä: Irene, miten tämä tehtiinkään?

Teksti: Johanna Lahikainen
Kuva: Jussi  Arjas

 

Kirjoituksen teossa ovat auttaneet Irenen aviomies Jussi Arjas sekä kirjastolta Ulla Seppälä, Marja Kuittinen, Jaakko Tuohiniemi, Susanna Niemi-Sarmaja ja jo eläkkeellä oleva entinen kollegamme Marjatta Riikonen. Kiitos!

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 24

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 24

Astrid Lindgren:
Sotapäiväkirjat 1939-1945
WSOY, 2016

Rakastettu ruotsalainen lasten- ja nuortenkirjailija Astrid Lindgren ehti elämässään monenlaista ennen kuin kirjailijanura sai siivet. Sotavuosina hän työskenteli Ruotsin valtion kirjesensuurissa, ja oli luultavasti huomattavasti informoidumpi ympäröivän Euroopan tragediasta kuin keskivertoruotsalainen lintukodossaan. Kirjailija peilasi lukemaansa mediamaisemaan ja uskoi sotapäiväkirjalleen yksityiskohtia, joista ei voinut muille vaitiolovelvollisuuden vuoksi puhua. Samalla hän kamppaili jatkuvan syyllisyyden kanssa. Yltäkylläisyys esimerkiksi perheen joulupöydässä – jota kirjailija kuvaa viisikkomaisella tarkkuudella – tuntui pahalta, kun koko maanosa ympärillä sortui samaan aikaan kivikasaksi. Sotapäiväkirjassa tulevan kirjailijan henkilökohtaisen elämän ahdistus kutoutuu kirjailijanuran alkuun. Sotapäiväkirja on kirja myös Peppi Pitkätossun synnystä, vaikkei mailman vahvin tyttö pääosaa saakaan.

Nykylukijan on helppo samaistua, kun käymme joulunviettoon ajatuksissamme ehkä Syyrian Aleppon tai muiden mailman kriisipesäkkeiden asukkaat.

Helsingin yliopiston kirjasto toivoo rauhaa ja demokratiaa kaikille kanssaihmisille ja toivottaa kaikille asiakkailleen onnellista joulua maailman parhaan pakopaikan, hyvän kirjallisuuden, parissa.

Veera Ristikartano
viestinnän suunnittelija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 23

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 23

Borg, Marcus:
Kristinuskon sydän: Uudelleen löydetty usko
TvM 2016

Tunnettu Uuden testamentin tutkija pohtii – myös henkilökohtaisella tasolla – mitä hengellistä annettavaa kristinuskolla edelleen voi olla koulutetulle ja ajattelevalle nykyihmiselle.

Leo Näreaho
tietoasiantuntija

 

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 22

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 22

Ayaan Hirsi Ali:
Harhaoppinen : miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta
Scanria Oy 2016

Tässä teoksessa islamista luopunut somali ja feministi pohtii, olisiko aika uudistaa islamia ja vapauttaa muslimit fundamentalistisesta islamin tulkinnasta.

Mikko Hakalin
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 21

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 21aikakirja

Heikki Oja:
Aikakirja
Yliopiston almanakkatoimisto, 2013

Heikki Oja on suomalaisen tieteen popularisoinnin tunnetuimpia veteraaneja. Otavan kustantamana 1999 julkaistu Aikakirja tiivistää yksiin kansiin sen valtavan ajanlaskua ja kalentereita käsittelevän tietomäärän jonka Oja keräsi toimiessaan yliopiston almanakatoimiston päällikkönä. Kirjasta löytyy vastauksia kiperimpiinkin tietopalvelulkysymyksiin, kuten vaikkapa siihen, miksi juhannuspäivä on 24. kesäkuuta, mutta joulupäivä 25. joulukuuta. Kansalaisten onneksi kirja löytyy nykyisin verkosta kaikille avoimena, päivittyvänä laitoksena.

Eva Isaksson
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 20

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 20ruokakulttuuri-islamin-maissa

Helena Hallenberg & Irmeli Perho
Ruokakulttuuri islamin maissa
Gaudeamus 2014, 2., nidottu painos

Teos on kahden kokeneen kokkaajan ja arabiamaissa asuneen kielitaiturin käännöstyön tulos.  Erinomainen johdatus islamilaisten alueitten ruokaperinteeseen ja kulttuurihistoriaan. Mainio kuvitus ja kaiken lisäksi reseptejä. Eipä ihme, että Mullah pyörtyi (resepti kirjassa, sic).

Mikko Hakalin
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 19

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 19h_niin_kuin_haukka02670

Helen Macdonald:
H niin kuin haukka
Gummerus 2016

Kirjailija Helen Macdonald on haukkojen kasvattaja ja ”haukastajien” kouluttaja,  ja historian tutkija. Isänsä kuolemaa seuranneen surun ja masennuksen keskellä hän ottaa kasvatettavakseen nuoren kanahaukan, luonnonvoiman, jolle antaa lempeän nimen Mabel.

Saamme seurata Helenin ja Mabelin jännittävää rinnakkainelon ja luottamuksen kehittymistä, elävästi ja herkästi kuvattuja retkiä Cambridgen puistoissa ja pelloilla. Paitsi luontokirja teos on kirjoittajansa omakohtainen selviytymistarina. Hän kyseenalaistaa elämänsä sisältöä, myös useissa maailman kolkissa kautta aikain harjoitetun haukkametsästyksen mielekkyyttä.

Rinnakkaisena omien kokemustensa kanssa Macdonald seuraa kirjallisuuden ja omien tutkimustensa avulla T. H. Whiten, myös englantilaisen, 1900-luvun alkupuolella haukkojen kasvatusta harrastaneen kirjailijan edesottamuksia. Whiten elämää kuvatessaan Macdonald eläytyy mielikuvituksen voimalla tämän persoonaan. Kuten kirjan arvioissa on mainittu, teoksessa tieto ja kauno yhdistyvät omintakeisen viehättävästi.

Helen Macdonald keskustelee Sirpa Kähkösen kanssa teoksestaan Helsinki Lit 2016  -tapahtumassa.

Lea Kujala
kirjastosihteeri

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 18

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 18

Eileen Pollack:
The Only Woman in the Room. Why Science Is Still a Boys’ Club
Beacon Press, 2015

Eileen Pollack opiskeli teoreettista fysiikkaa aikana, jolloin nainen oli fysiikan luokassa kummajainen. Opiskeluvuosia väritti epäilys omiin kykyihin, tunne siitä että oli kummajainen, ja opettajien kyvyttömyys kannustaa naisopiskelijaa.

Hän tietää miksi kovilla tieteenaloilla on niin vähän naisopiskelijoita: siksi että näillä aloilla on niin vähän naisopiskelijoita. Eteenpäin pyrkivän annetaan myös ymmärtää, että jos haluaa huipulle, on luovuttava elämään kuuluvista muista asioista. Suomessa samoja aloja samaan aikaan opiskelleen on yllättävän helppo samaistua kirjoittajan kokemuksiin. Ehkä jos joku opettajista olisi kertonut: “Sinä olet tässä hyvä!” urapolku olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan.

Kirjailijan kirjasivu

Eva Isaksson
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 17

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 17

Tiina Airaksinen, Elina Sinkkonen ja Minna Valjakka (toim.):
Enemmän kuin puoli taivasta: Kiinalainen nainen historiassa, yhteiskunnassa ja kulttuurissa
Art House, 2016

Enemmän kuin puoli taivasta on kiinnostava runsaudensarvi kiinalaisesta kulttuurista. Se kattaa suuren määrän teemoja: jalkojen sitomisesta valtiofeminismiin, yhden lapsen politiikasta naisjumaliin, jalkavaimoista radikaaliin naistaiteeseen, rakastavista naisopettajista Suomeen adoptoituihin tyttöihin.

Tiedot kiinalaisten naisten itsemurhien yleisyydestä, yhden lapsen politiikan aiheuttamista julmista käytännöistä, seksuaalivähemmistöjen kaltoinkohtelusta ja väkivaltaisesta historiasta näyttävät kiinalaisen naisen elämän traagisena. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Kirjan kirjoittajat haluavat purkaa ajatusta kiinalaisista naisista uhreina ja rakentavat kuvaa aktiivisista toimijoista yhteiskunnan antamissa, toki usein ahtaissa ja rajoittavissa raameissa.

Teos sai Kanava-palkinnon. Palkintoraadin puheenjohtaja, vastaava tuottaja Timo Lappalainen totesi, että “vaikka teoksen painopiste on naisten kokemuksissa, se valaisee Kiinan historiaa ja yhteiskuntaa laajemminkin”. Kiinnostuitko? Lainaa kirja Kaisa-talosta

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija