Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 14

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 14kissojensuomi

Harri Nyman & Minna Keinänen:
Kissojen Suomi – Katit historian poluilla
SKS, 2014

Kauniisti kuvitettu ja huolellisesti tutkittu teos ilahduttaa jokaista suomalaisten kissojen ystävää. Kissa ei tässä kirjassa ole pelkkä veikeä arjen ilostuttaja, vaan aktiivinen toimija, joka on monin tavoin vaikuttanut Suomessa asuneiden ihmiskumppaneidensa elämään ja kulttuuriin yli tuhannen vuoden kuluessa.

Eva Isaksson
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 13

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 13lupaathantappaa-itsesi

Huber, Florian:
Lupaathan tappaa itsesi : kansan perikato kolmannessa valtakunnassa 1945
Atena, 2016

Kirja kertoo toisen maailmansodan viime hetkistä Saksassa, epätoivosta ja itsemurhaepidemioista hetkellä jolloin kaikki, mihin on yli kymmenen vuotta uskottu, romahtaa.

Huber onnistuu myös hyvin valottamaan sitä, miten miljoonat saksalaiset hurahtivat kansallissosialismiin.

Dolf Assmann
kirjastonhoitaja

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 12

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 12

Ohler, Norman:
Hitlerin tabut
Like, 2016

Hyvin dokumentoitu ja kirjoitettu teos, joka osoittaa piristeiden käytön roolin ja laajuuden niin natsi-Saksan armeijassa kuin Hitlerin henkilökotaisessa elämässä.

Leo Näreaho
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 11

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 11

Anders Rydell:
Kirjavarkaat
Gummerus 2016

Ruotsalainen Anders Rydell on selvittänyt, miten natsi-Saksassa koottiin ja tuhottiin miljoonia juutalaisten kirjoja. “Tarkoitus oli riistää ihmisiltä sanat ja kertomukset – takavarikoida ne lopullisesti.” Arkistoista ja kirjastoista löytyy jälkiä tästä valtavasta tuhotun kirjallisuuden kertymästä. Rydell kuvaili Helsingin kirjamessu-esiintymisessään, miten arkistoetsinnöissä löytynyt kirja päätyi tuhoamisleireillä kuolleiden isovanhempien lapsenlapselle, jolla ei ollut heistä enää mitään muuta jäljellä.

Kustantajan sivu

Eva Isaksson
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 10

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 10

Maja Hagerman
Käraste Herman: Rasbiologen Herman Lundborgs gåta
Norstedts, 2015

Tämä kiinnostava kirja eugeniikasta Ruotsissa kertoo Statens rasbiologiska institutin johtajasta Herman Lundborgista ja siitä kuinka 1920-luvulla rotubiologiset ajatukset olivat tavallisia ja myös osa natsien politiikkaa. Asia on Ruotsin kipukohta, josta on alettu puhumaan vasta nyt. Hyvin kirjoitettu kirja hyvin ajankohtaisesta aiheesta.

Kirja löytyy Kaisa-talon 5. kerroksesta Ruotsin kulttuurihistorian luokasta.

Kristina Weimer
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 9

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 9

Heikki Aittokoski:
Narrien laiva – Matka pieleen menneessä maailmassa
HS-kirjat 2013

Toimittaja Heikki Aittokosken tarkkoja havaintoja tekevä raportointi tuo maailman mielettömyyden, Narrien laivan ajelehtimisen, tietoisuuteen ja ihon alle tehokkaammin kuin konsanaan väkivallan ja kurjuuden kuvat.

Silminnäkijän, ja taitavan kirjoittajan raportti Mogadishun jännittyneestä  vihan ja väkivallan ilmapiiristä syyskuussa 2012, hänen seuratessaan  Pekka Haaviston vierailua kaupungissa, tai kuvaus nicaragualaisen perheen elämän aineellisesta ankeudesta purevat faktojen luetteloa tehokkaammin. Ei Aittokoski tilastotietoakaan unohda, vaan tarjoaa sitä analysoiden näkemänsä ja kokemansa tueksi. Katsaukset historiaan kartoittavat, miten tähän on tultu. Rahan liikkeistä ja poliitikkojen sekä vallanpitäjien kytköksistä siihen kokenut ulkomaantoimittaja puhuu niin, ettei asia jää epäselväksi.

Aittokoski koukuttaa lukijan tuomalla lähikuvaan ihmisiä, niin hervottomassa yltäkylläisyydessä kuin köyhyyden piinaamina eläviä maailman eri laidoilta: heräteostoksille tulleita Lontoossa Sotheby’sin taidehuutokaupassa, vaatetehtaassa työskenteleviä Dhakassa Bangladeshissa ja lukuisia muita kohtaloita.

Aittokosken matka etappeinaan seitsemän kuolemansyntiä tapahtui 2012–2013.

Kirjan tiedot Helkassa

Lea Kujala
kirjastosihteeri

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 8

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 8

Matti Vainio:
Onko kaikki farssia vain”: Erik Tawaststjernan elämä
Otava, 2016

Tänään 8.12.2016 on Jean Sibeliuksen syntymän 151-vuotispäivä ja kuudes suomalaisen musiikin päivä. Sibelius muistettaisiin muutenkin, kiitos säveltaiteensa universaaliuden, ja hänen varjoonsa jättämät muut suomalaissäveltäjät jätetään varjoon tässäkin kirjoituksessa. Tilalle valokeilaan nostetaan ”vara-Sibelius” tuoreen elämäkertansa kautta:

Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen emeritusprofessori Matti Vainion opettajastaan, Helsingin yliopiston musiikkitieteen professori Erik Tawaststjernasta (1916–1993), kirjoittama “Onko kaikki farssia vain”: Erik Tawaststjernan elämä (Helsingissä: Otava, 2016) tarjoaa hämmentävän moninaisen kuvan kohteestaan – ja samalla elämäkertaa lajityyppinä kiintoisasti avartaen toimii myös kirjoittajan itsensä fragmentaarisina muistelmina. ”Vara-vara-Sibeliukseksi” Vainio ei kirjassaan heittäydy, mutta Tawaststjernan poikkeusluonteesta hän maalaa kuvan, jonka esittämä häikäilemätön ja opportunistinen hahmo on kuin peilikuva sille kultivoidulle Tawaststjernalle, jonka kirjoituksia olen pitkään ihaillut. Useita elämäkertoja kirjoittanut Vainio tietää varmasti, mitä on halunnut kirjassaan sanoa, joten jään hämmennyksen tilaan.

Lue kirjaa Ellibs-palvelussa

Jaakko Tuohiniemi
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 7

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 7

Maria Forsman:
Julkaisut ja tieteen mittaaminen. Bibliometriikan käännekohtia.

Enostone 2016

Bibliometriikan suomalainen uranuurtaja kuvaa suomalaista bibliometriikan historiaa ja sen vaiheita.

Tule kuuntelemaan tänään 7.12. kirjailijan ja kirjaston bibliometriikka-asiantuntija  Susanna Nykyrin keskustelua Kaisa-talon saliin 7062 kello 14.30 alkaen

Johanna Lahikainen
tietoasiantuntija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 6

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 6

Anu Partanen:
The Nordic Theory of Everything
In Search of a Better Life
Harper, 2016

Miksi avioliitto näyttäytyy amerikkalaisissa tv-sarjoissa omituisen ehdottomana päämääränä? Entä mitä tapahtui suomalaiselle naistoimittajalle, kun tämä muutti elämänsä rakkauden perässä New Yorkiin?

Anu Partasen Nordic Theory of Everything avaa monipuolisia näköaloja amerikkalaisen korkeakoulutetun kansanosan todellisuuteen ja auttaa suomalaista ymmärtämään nykypäivän Amerikan Yhdysvaltoja. Myös sitä, miksi presidentinvaaleissa kävi kuten kävi. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakennuspalikoita erittelemällä se saa suomalaisen myös muistamaan, että meillä todella on veteraaniemme rinnalla monia asioita, joista kannattaa olla ylpeitä – ja pitää poikkeuksellisen hyvää huolta!

Hyvää itsenäisyyspäivää yhdelle maailman vapaimmista kansoista!

Veera Ristikartano
viestinnän suunnittelija

Verkkarin joulukalenteri 2016: Luukku 5

Tänä vuonna Verkkarin joulukalenterissa julkaistaan joka päivä jouluaattoon saakka tietokirjavinkki. Kirjaston työntekijät vinkkaavat suosikkinsa lomalukemiseksi tai vaikka joululahjaksi!

Luukku 5

Aino-Maija Lahtinen:
Mieli ja romaani – Paul Auster mielen kuvaajana
Helsingin Psykoterapiayhdistys ry, 2016

Tietokirja jonka ansioista tekee mieli lukea enemmän fiktiota! Kiehtova kirja! Virallinen esittely kirjan kotisivuilla kertoo enemmän – omaa lukukokemusta on vaikea sanoittaa, mutta harvoin tulee näin omaksi iloksi lukiessa koko ajan alleviivattua ja vedettyjä huutomerkkejä ja muistiinpanoja kirjan marginaaleihin. Tämän kirjan kohdalla niin on käynyt, bussissa lukiessakin pitää kaivaa kynä esiin ja alkaa kirjoittaa kirjan herättämiä ajatuksia muistiin.

Katri Larmo
informaatikko