Lukurauhaa: Tilaa myös ryhmätöille

Lukurauhaa-kampanja Helsingin yliopiston kirjastossa 5.-13.3.2018

Lukurauhaa-kampanjan teemoissa on useampana päivänä toistunut hiljaisuus ja keskittymistä häiritsevä puhe. Kirjastossa on kuitenkin sellaisiakin tiloja, joissa keskustelu on sallittua, suorastaan jopa toivottua. Kampanjan viimeisen päivän teemana ovat ryhmätyöhuoneet.

Kahdessa oppimiskeskuksessa ja neljässä kirjastossa on yhteensä 30 ryhmätyöhuonetta.  Eniten ryhmätyöhuoneita on Viikin kampuskirjastossa ja Kaisa-talossa. Kaisa-talon pienet ryhmätyöhuoneet keskitettiin 4. kerrokseen kesällä 2017. Muissa kerroksissa ei siis ole enää pieniä ryhmätyöhuoneita, mutta kaksi isompaa huonetta (5005 ja 6005) ovat edelleen 5. ja 6. kerroksessa Kaisaniemenkadun puoleisessa päädyssä.

Erillisten ryhmätyöhuoneiden lisäksi tarjolla on myös ryhmätyöskentelyyn tarkoitettuja avoimia alueita, joita ei tarvitse erikseen varata. Tällaista tilaa on esimerkiksi Minervan oppimiskeskuksessa ja Terkko Health Hubin ensimmäisessä kerroksessa.

Ryhmätyötilan maksimivaraus on 2h/ryhmä/päivä

Kevätlukukauden vilkkaimmilla viikoilla ryhmätyöhuoneet ovat 70-80%:sesti varattuna. Runsaan kysynnän vuoksi varaus on rajoitettu kahteen tuntiin per ryhmä.

Älä tee peräkkäisiä varauksia samalle ryhmälle samalle päivälle, jotta muilla ryhmillä on tasavertainen mahdollisuus varata ja käyttää ryhmätyötiloja.

Älä myöskään varaa ryhmätyötilaa yksityiseksi lukupaikaksi. Ryhmätyötilat on tarkoitettu nimenomaan ryhmätyöskentelyyn, tilaa ei voi varata vain omaan käyttöön.

On toki ok käyttää ryhmätyöhuonetta silloin, kun siihen ei ole varauksia, mutta varauksen tehneet ryhmät ovat aina etusijalla.

Varaa Group Study Room Office365-kalenterissa

Sekä kirjaston että oppimiskeskusten ryhmätyöhuoneita voivat varata ainoastaan HY:n opiskelijat ja henkilökunta. Varauksen tekemiseen tarvitaan yliopiston Office365-tili ja -kalenteri. Kalenterin huonelistoissa on mukana myös sellaisia tiloja, joita opiskelijat eivät voi varata.

Kirjaston eri toimipaikkojen ryhmätyötilat on kalenterissa nimellä Group Study Room, jotta ne olisi helpompi tunnistaa.

Ryhmätyötilojen varustus, pelisäännöt ja varausohjeet ovat kirjaston verkkosivulla: Asioi > Ryhmätyötilat

Katso tästä ohje ryhmätyöhuoneen varaamiseen mobiililaitteella

Lue vinkkejä varausten pulmatilanteisiin: Onko sinulla ollut ongelmia ryhmätyötilan varaamisessa?

 

Pääkirjaston pienet ryhmätyöhuoneet muuttivat Kaisa-talon 4. kerrokseen

Pääkirjaston 5.-7. kerroksissa sijaitsevat pienet ryhmätyöhuoneet ovat muuttaneet 4. kerrokseen.

Ryhmätyöhuoneet 4038a, 4038b, 4040a, 4040b ja 4041 ovat nyt käytettävissä. Huoneissa ei enää ole kiinteää tietokonetta, mutta seinällä olevaan isoon näyttöön voi liittää oman kannettavan (VGA- ja HDMI-liitännät). Huoneiden varauskalenterit tulevat käyttöön myöhemmin kesällä.

Kerroksista 5.-7. vapautuneet ryhmätyöhuoneet on muutettu hiljaisiksi lukutiloiksi. Huoneiden kalustusta täydennetään kesän aikana.

Lopullisten muutostöiden jälkeen neljännessä kerroksessa on yhteensä 10 ryhmätyöhuonetta: huoneet 4033-4043 pitkällä seinustalla Fabianinkadun puoleisessa päässä sekä erillinen isompi huone 4005 Kaisaniemenkadun puoleisessa päässä. Myös isot ryhmätyöhuoneet 5005 ja 6005 pysyvät ennallaan viidennessä ja kuudennessa kerroksessa.

Lue lisää: Muutoksia Kaisa-talon ryhmätyötiloihin kesä-heinäkuussa

Lukurauhaa: Tilaa myös ryhmätöille

Lukurauhaa-kampanja 20.-26.4.2017 Helsingin yliopiston kirjastossa

Lukurauhaa-kampanjan viimeisen päivän teemana on ryhmätyötilat.

Kahdessa oppimiskeskuksessa ja neljässä kirjastossa on yhteensä 36 ryhmätyöhuonetta. Erillisten huoneiden lisäksi ryhmätyöhön soveltuvaa tilaa on muun muassa Oppimiskeskus Minervassa, jossa ryhmätyöskentelyyn tarkoitettuja paikkoja on kaiken kaikkiaan noin sata. Myös uudistuvaan Terkkoon on tulossa vastaavanlaisia avoimempia ryhmätyöskentelyalueita varsinaisten ryhmätyöhuoneiden lisäksi.

Eniten ryhmätyöhuoneita on Viikin kampuskirjastossa ja Kaisa-talossa, joista jälkimmäiseen on tulossa pari ryhmätyöhuonetta lisää. Muutokset toteutuvat tulevan kesän aikana.

Huhtikuun vilkkaimmilla viikoilla ryhmätyöhuoneet ovat 70-80%:sesti varattuna. Iltaisin ja perjantaipäivisin varauksia on vähemmän. Runsaan kysynnän vuoksi varaus on rajoitettu kahteen tuntiin per ryhmä, jolloin varausmahdollisuus jakautuu eri ryhmien välille tasaisemmin.

Toisinaan näkee, että ryhmätyöhuone on varattu yksityiseksi lukupaikaksi. Ryhmätyötilat on kuitenkin tarkoitettu nimenomaan ryhmätyöskentelyyn, tilaa ei voi varata vain omaan käyttöön. On toki ok käyttää ryhmätyöhuonetta silloin, kun siihen ei ole varauksia, mutta varauksen tehneet ryhmät ovat aina etusijalla.

Sekä kirjaston että oppimiskeskusten ryhmätyöhuoneita voivat varata ainoastaan HY:n opiskelijat ja henkilökunta. Varauksen tekemiseen tarvitaan yliopiston Office365-tili ja -kalenteri. Kalenterin huonelistoissa on mukana myös sellaisia tiloja, joita opiskelijat eivät voi varata. Tämän vuoksi kirjaston eri toimipaikkojen ryhmätyötilat on kalenterissa nimellä Group Study Room, jotta ne olisi helpompi tunnistaa.

Tutustu ryhmätyötiloihin ja niiden pelisääntöihin kirjaston verkkosivulla: Asioi > Ryhmätyötilat

Lue vinkkejä varausten pulmatilanteisiin: Onko sinulla ollut ongelmia ryhmätyötilan varaamisessa?