University of Helsinki
Raimo Parikka, jota vaivasin TUHAT-asioissa, rohkaisi minua avaamaan dekaanin blogi-palstan. Ajatus sellaisesta on käynyt mielessäni silloin tällöin. Runsas vuosi dekaanina on ehkä kypsyttänyt minut tiedottamaan tiedekunnan hallinnosta myös tällaisen kanavan avulla.
Akuutti asia koskee dekaanin päätöstä työtilojen jakamisesta. Päätös löytyy Almasta https://alma.helsinki.fi/doclink/22493. Se on valitettavasti synnyttänyt huolta ja hätää erityisesti apurahatutkijoiden keskuudessa, mikä ei todellakaan ollut tarkoitus. Olemme tähän asti selvinneet tilakuluista ja selviämme niistä myös jatkossa tiedekunnan hyvän tuloksen ansiosta. Siihen vaikuttavat suuresti myös apurahatutkijat opetus- ja julkaisupanoksellaan. On arvokasta että saamme lahjakkaita tutkijoita tiedekuntaamme myös kovasti kilpaillulla säätiöiden tutkimusrahoituksella.
Päätöstä valmisteltiin yhdessä laitosjohtajien kanssa, selvitimme sitä varten tilojen käyttöä ja eri oppiaineissa muodostuneita käytäntöjä. Selvitimme myös muiden, erityisesti keskustakampuksen, tiedekuntien käytäntöjä. Tilojen jaossa on aina tehty valintoja. Kaikki tarvitsijat eivät ole työhuonetta saaneet. Kun uusia tilanjakopäätöksiä tehdään, meillä pitää olla selkeät ja kaikkien tiedossa olevat periaatteet. Yliopiston hallituksen vahvistama taloussääntö myös edellyttää, että jos henkilökohtaisen apurahan turvin tehtävässä tutkimuksessa käytetään yliopiston tiloja tai laitteita, niiden käytöstä tehdään kirjallinen sopimus, jossa määritellään käytöstä suoritettava korvaus. Korvauksen suuruus jää yksikön päätettäväksi. Mutta tiedekunnan yksiköt ovat velvollisia nämä sopimukset tekemään. Siksi tarvitaan haku- ja päätösmenettely.
Tiedekunnan eri oppiaineissa on ollut erilainen tilanne sen suhteen, miten paljon apurahatutkijoita on tuettu. Olemme tietoisia siitä, että oppiaineet eroavat myös tarpeiltaan. Joissakin oppiaineissa apurahat ovat merkittävämpiä kuin toisissa. Tämä tulee varmasti olemaan tilanne myös jatkossa. Yhteisistä pelisäännöistä sopiminen ei tarkoita, etteikö oppiainekohtaisia eroja voitaisi huomioida jatkossakin. Oppiaine antaa kommenttinsa jokaisesta hakemuksesta ja siten edelleenkin on mukana tilojen jakamisen käytännön päätöksenteossa. Laitosjohtaja hankkii oppiaineen esityksestä lisätilaa, jos tähän on varoja, koska laitos on tulosvastuullinen yksikkö.
Työtilan hinta Helsingin keskustassa on valitettavan suuri. Se perustuu valtion liikelaitoksena toimivan Senaattikiinteistöjen määrittelemiin ja nyttemmin Helsingin Yliopistokiinteistöjen perimiin vuokriin. Yhden alle 10 neliön työpisteen vuosivuokra on noin 2.500 euroa. Tämän lisäksi tutkijoilla on yleensä käytössään yliopiston kone, verkkoyhteydet, puhelin, tulostus ja toimistotarvikkeet, jotka nekin maksavat. Dekaanin päätöksen tavoitteena on se, että apurahahakemuksissa huomioitaisiin nämä kustannukset. Kirjasimme siihen tietyn summan, 100 e/kk, että hakijat voivat perustellusti laittaa sellaisen hakemukseensa. Summa ei kata todellisia kustannuksia, mutta helpottaa ratkaisevasti niiden kattamisessa. Esim. SKR ilmoittaa että apuraha sisältää lakisääteisen sosiaaliturvan sekä tavanomaiset matka-, laite- ja työhuonekulut. Vuoden työskentelyapuraha on 21.000 josta vähintään 18.000 on työskentelyrahaa ja loppu eli 3000 euroa muita kuluja varten; tieteen tohtoreilla vastaavasti 25.000 euron summasta 21.600 työskentelyapurahaa. Valitettavasti kaikki säätiöt eivät myönnä kulurahaa. Niiden osalta oppiaineiden on meneteltävä tapauskohtaisesti tervettä järkeä käyttäen. Vuokraa tuskin voi lähteä perimään apurahasta, johon sellaista kulua ei ole laskettu mukaan.
Apurahatutkijoiden työtilat eivät myöskään voi olla projektien yleiskustannusprosentin korotuksen perusteena. Projektit maksavat jo nyt kiinteää yk-osuutta 5% myönnöstä rehtorille ja 13% suorituspaikalle. Tilan voi kuitenkin suoraan maksaa tutkimusryhmä, jossa apurahatutkija työskentelee, mikäli tämä sopii tutkimusryhmän vastuulliselle johtajalle ja rahoittajalle. Kun kaikista projekteista – mm. yhteisprofessuurit, tutkijakoulut, osa EU-rahoituksesta – ei yleiskustannusosuutta voida periä, maksaa tiedekunta osan täydentävänkin rahoituksen hankkeiden kustannuksista. Lisäksi olemme tutkijakoulurahoituspäätösten myötä maksaneet yhä suuremman osan tutkijakoululaisten palkasta, koska palkat ovat nousseet YPJ- sekä yleiskorotusten takia, mutta valtion rahoitusosuutta ei ole nostettu vastaamaan edes yleiskorotuksia. Kaikki tämä kasvattaa menoja, mutta tuottaa myös uutta tiedettä ja oppia. Näin meidän sopii toimiakin, mutta tarkkana on pakko olla.
Pyrimme tilojen 100% käyttöasteeseen. Joissakin oppiaineissa päästään varmasti tämän ylikin, kun käytävätkin on kalustettu työpisteiksi. Iso ongelma keskustakampuksella on se, että tilat eivät kasva. Toistaiseksi meidän ei ole järkevää ryhtyä käyttämään perusrahoitusta lisätilan vuokraamiseen esim. Teollisuuskadulta. Vuokraamme lisätiloja vain projekteille, jotka maksavat niiden todelliset kulut. Näin toimitaan myös muissa keskustan tiedekunnissa. Keskustakampuksen rajallisuuteen liittyy myös ajatus sellaisten yhteisten tilojen järjestämisestä, jotka olisivat useamman tutkijan käytössä. Malli saattaisi sopia niille, jotka tekevät paljon työtä keskustan kirjastoissa tai arkistoissa tai kotonaan, mutta hyötyisivät kuitenkin työyhteisöstä ja yliopiston infrasta tällaisen järjestelyn kautta. Asia on alustavasti nostettu esille esillä U35 peruskorjauksesta keskusteltaessa.
Dekaanin päätöstä koskien pahoittelen, että aikataulua koskeva muotoilu oli ukaasinomainen, kun sen lukee irrallaan koko keskustelusta. Yritämme tehdä tilahakemuslomakkeet järkeviksi, että niihin saadaan kirjattua nykyiset sopimukset ja laitoksen tekemät sitoumukset jne. Sen jälkeen oppiainevastaavat arvioivat tarpeen laitoksenjohtajalle hyväksyttäväksi. Tärkeätä on että saamme kerralla katsottua tilatarpeen ja kaikki ovat selvillä siitä, mitä on sovittu. Siksi aikataulu on napakka.
Kommentit ja ehdotukset ovat tervetulleita.
Ajatus vuokran perimisestä olisi ollut syytä ottaa avoimesti esille keskustelutilaisuudessa 13.12. Tuolloin keskustelun pohjana ollut muistio poikkeaa esittelymuistiosta merkittäviltä osin, mitä on vaikea pitää hyvän hallinnon periaatteiden mukaisena.
Tulevan kannalta on ehkä paikallaan mainita kirjeestä, jonka Tieteentekijöiden liitto lähetti viime marraskuussa kaikille yliopistoille. Kirjeen löytää esimerkiksi täältä: http://www.tieteentekijoidenliitto.fi/liittotiedottaa. Kirjeessä korostetaan sekä selvien pelisääntöjen että kirjallisen sopimisen merkitystä. Tältä osin valtiotieteellinen tiedekunta on nyt ottanut askeleita juuri oikeaan suuntaan.
Meidän näkökulmastamme apurahansaajaa on vaikea mieltää kustannuseräksi yliopistolle emmekä pidä vuokran perimistä hyväksyttävänä, mikä tuodaan kirjeessä selvästi esille. Jos yliopisto nyt kuitenkin pitää päinvastaista perusteltuna, on selvää, että kirjallisen sopimisen vaatimus on entistä painokkaampi. Kyseessä on vuokrasuhde tutkijan ja yliopiston välillä.
Toivoisin, että esittelymuistion kuvaus työtilan osoittamismenettelystä tarkentuisi pian myös työsuhteisten työntekijöiden osalta. Muistiossa mainitaan, että työtilasta “sovitaan alustavasti” oppiainevastaavan kanssa ja että tilan “vahvistaa” yksikkö. Myös mainitaan, että työtila kirjataan työsopimukseen (mikä on poikkeuksellista). Miten käytännössä tämä melko monipolviselta vaikuttava sopiminen, vahvistaminen ja kirjaaminen tapahtuu, jää ainakin minulle vielä epäselväksi.
Kiitos Liisa Laaksolle tästä blogialoitteesta! Ainakin itse olen apurahatutkijana hyvin kiinnostunut tietämään mitä tiedekunnan hallinnossa tapahtuu. Tämä voi myös olla hyvä foorumi tiedottaa asioista jo ennen päätöksentekoa.
Tiedekunnassamme tehdään erittäin korkeatasoista demokratiaan ja hallintoon liittyvää tutkimusta. Tämän lisäksi tiedekunnassamme on korkeatasoista ay-osaamista. Näitä resursseja kannattaisi mielestäni hyödyntää nykyistä enemmän tiedekunnan hallintoon liittyvissä käytännöissä, jotka eivät nykyisellään välttämättä aina noudata hyvän hallinnon periaatteita, kuten Jussi Vauhkonen kommentissaan osoittaa.
Selkeät periaatteet tilajakoon liittyen ovat mielestäni erittäin tervetulleita. Asia olisi mielestäni kuitenkin vaatinut huolellisempaa valmistelua ja tarkempia muotoiluja esim. apurahatutkijoilta perittävään vuokraan liittyen.
Hei,
hyvä juttu tämä blogi. Jospa sitä myös kuunneltaisiin.
Apurahatutkijoiden tila-asiaa voidaan parantaa helposti monella tavalla.
Huonetiloissa on nykytilanteessa kaksi pääongelmaa. Ensimmäinen on se, että keskustelut käydään ja päätökset tehdään puolisalaisissa kokouksissa, joissa tiloista “pyritään sopimaan”, tutkijoita “päätetään tukea” yms. epämääräistä. Selkeitä ja tutkijoiden itsensä tietoon tulevia pelisääntöjä ei ole, ja pahimmassa tapauksessa professorit käyvät kauppaa omien suojattiensa tiloilla.
Toinen ja vielä vakavampi ongelma on se, että tilat on sidottu voimassa oleviin rahoituspäätöksiin.
Olen itse apurahatutkija sosiologian oppiaineessa. Aloitin täällä 2009 alusta ja nyt on menossa kuudes apurahapätkä siitä lukien. Pisin on ollut 6 kk. Työhuoneeni on siis katkolla monta kertaa vuodessa. Vielä ei ole häädetty huoneesta, koska varmaan minuakin on joku päättänyt jossain kokouksessa tukea. Tosin en ole saanut tietoa positiivisistakaan päätöksistä eli en tiedä onko minulla nyt lupa olla huoneessani ja kuinka kauan vielä on.
Tämä on arkea monille tutkijoille. Omallakin kohdallani tilanne voi jatkua pitkään. Suomalainen apurahajärjestelmä kun tarjoaa enimmäkseen lyhyitä, overheadittomia pätkiä. Tämä ei kuitenkaan estä minua ja muita tuottamasta nopeaan tahtiin korkeatasoista tutkimusta. Valtaosa tutkijoista on enemmän tai vähemmän kutsumusammatissa, ja harvalla alalla tehdäänkään yhtä paljon yhtä surkeissa oloissa.
Vähintä mitä yliopisto voisi tässä tilanteessa tehdä on turvata tutkijan tilat silloinkin kun apurahat ovat silppua. Tämä tapahtuisi helpoimmin tekemällä jokaisesta huonetilasta henkilökohtainen sopimus sen haltijan kanssa. Siinä pitäisi määritellä tilan käyttöoikeudet, hallinta-aika ja yliopiston siitä vaatima vastine.
Voimassaoleva rahoituspäätös voisi olla yksi myöntöperuste. Mutta jos päätös on 3 kk mittainen, siinä ei ole mitään järkeä. Silloin pitäisi esim. määritellä julkaisujen lukumäärä tai vaikka laitokselle tehty työsuoritus (kurssit, tentit tms.)
Keskeistä olisi, että sopimuksen perustana olisi aina tutkija, tutkimustyötä tekevä ihminen, eikä häneen kulloinkin liitetyt apurahapäätökset. Tutkijoiden kannalta keskeistä olisi se, että huonetilasopimukset olisivat pitkäaikaisia ja tarjoaisivat yhden kiintopisteen silpputoimeentulolle.
Lisäksi tällöin tulisi määriteltyä selkeästi työtilojen pelisäännöt.
Hyvä tie olisi myös tarttua nyt esiin polkaistuun 100 euron kuukausimaksuun ja tehdä siitä myös yliopistoa sitova. Kun vuokraa aletaan periä, yliopiston pitää alkaa tarjota pitkäaikaisia sopimuksia (esim. 3-5 vuotta) tutkijoille tuohon hintaan riippumatta tutkijoiden voimassaolevista rahoituspäätöksistä, overheadeista yms. Tämä toisi vakautta tutkijoiden työhön, kun se huone ei olisi katkolla joka toinen kuukausi vaikka rahoitus ei aina tärppäisi.
Oppiaineissa tai projekteissa voitaisiin sitten sopia paikallisesti, kuinka näitä satasia maksetaan niiden kohdalla, joilla ei ole mahdollisuutta maksaa tilavuokraa omasta henkilökohtaisesta apurahasta. Mutta uskon, että on muitakin kuin minä joka on valmis maksamaan sen vaikka omista säästöistään työrauhan saamiseksi.
Tällaisessa vuokrakäytännössä yliopisto tekee itsestään toimistohotellin, joka se monelle apurahatutkijalle käytännössä jo on. Silloin pitää myös kysyä, voidaanko toimistohotellin maksavaa asiakasta velvoittaa ilmoittamaan julkaisunsa TUHAT tietokantaan tai väittelemään Helsingin yliopistolle.
Oikeampaa olisi, että myös tutkijat alkaisivat tällöin hinnoitella julkaisujaan: A1 artikkeli TUHAT tietokantaan 1500 e, väitöskirja laitokselle 15 000 e jne. Jos siis suhde tutkijan ja yliopiston välillä on pelkästään taloudellinen, niin sellaisena sen pitää velvoittaa myös yliopistoa.
Hyvään suuntaan huonetila-asiassa voidaan kyllä mennä – mutta vain jos päätöksenteossa otetaan huomioon tutkijat eikä Etelärannan intressejä. Niillä yliopistokin ostaa viime kädessä itsensä ulos tieteen tekemisestä mihin tämä vuokra-ajatus voi johtaa.
Mielestäni Maunun näkemykset eivät ole mahdollisia. Ei voi olla niin, että yliopisto takaisi työtilat kaikille, täysin rahoituksen tilasta riippumatta. Jos systeemi toimisi näin, työtiloihin ei saisi käytännössä lainkaan vaihtuvuutta. Tällöin erittäin hyvään asemaan päätyisivät he, jotka ovat työtilan jossain vaiheessa saaneet, kun taas uusien tulijoiden tilanne olisi katastrofaalinen.
Aivan välttämätöntä on kyllä se, että työtila on joustava rahoituksen katkosvaiheiden osalta. Tästä pitäisi sopia selkeät ja kaikkia sitovat pelisäännöt, esimerkiksi puolen vuoden liukuma-aikaa tai vastaavaa voisi pohtia.
Se, että systeemiä tiukennetaan, on ehdottomasti parannusta aikaisempaan. Tähän asti ainakin tietyissä oppiaineissa tilanne on ollut se, että huoneita on saattanut olla hyvin pitkiä aikoja tyhjillään, kun ihmiset ovat olleet työssä muualla, jossa heillä on ollut työtila.
Maunun ehdotukset ovat olleet muutenkin varsin vauhdikkaita. Äskettäin hän ehdotti toisaalla, että apurahatutkijan oikeus työtilaan pitäisi olla sidottuna syntyneen tutkimuksen laatuun. Ehdotus on täysin absurdi hänen edustamallaan tieteenalalla, joka on äärimmäisen eriytynyt erilaisten suuntausten kesken ja jolla ei vallitse yhteisymmärrystä juuri minkäänlaisista peruslähtökohdista.
Tilanne on sen verran tulehtunut, että haluan pysytellä nimettömänä.
Aluksi: en oikein ymmärrä, mistä tämä työtilojen käyttöön kohdistuva kampanja oikein on lähtenyt ja miksi se kohdistuu apurahatutkijoihin. Työtilojen jakaminen on ennen kaikkea järjestelykysymys. Erilaisten apurahojen turvin tehdään suuri osa yliopiston tutkimuksesta, siis siitä perustehtävästä. Toisaalta lähes kaikkien tutkijoiden “työuraan” sisältyy apurahakausia uran eri vaiheissa. Äkillisesti herännyt apurahatutkimuksen rajoittaminen tuntuu järjettömältä, lyhytnäköiseltä ja typerältä. Se on myös epäoikeudenmukaista. Nyt herännyt kontrolli kohdistuu henkilöihin, jotka eivät työuraansa/tutkimustaan aloittaessaan voineet tietää tulevista rajoituksista. Prosessi rikkoo ainakin suusanallisia sopimuksia ja hyviä käytäntöjä. Koko asiassa olisi syytä ottaa aikalisä ja keskittyä tiedekunnan kehityksen kannalta tärkeämpiin asioihin, vaikkapa tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen.
Jotta työhuoneet tulisivat tehokkaaseen käyttöön, pitäisi jaetun huoneen olla halvempi kuin oman huoneen, ison huoneen halvempi kuin pienen huoneen jne. Perusidea: jos 10 neliön oma huone maksaa 100 e/kk, niin kolmeen pekkaan jaettu 10 neliön huone maksaisi 33 e/kk/nenä ja oma 4 neliön koppi 40 e/kk tai sama koppi vuoropäivinä kahden jakamana 20 e/kk/hlö.