Ryhmä 13: Meidän ajatuksiamme ja pohdintojamme yliopisto-opiskelusta, kasvatustieteestä ja ryhmätyöskentelystä

Moikka kaikki!

On ilo kirjoittaa teille tänä sateisena maanantaina rautatieaseman viereisessä Espresso Housessa viimeisillä voimillamme tätä blogitekstiä. Apunamme olivat muffinsit, jotka ruokkivat meidät täyteen energiaa. Tuloksena syntyi tämä mestariteos.

Pohdimme aiemmin ryhmässämme, millaisia ajatuksia meillä on kasvatustieteestä ja sen eri osa-alueiden tutkimuksista. Kasvatustiede on maanläheistä, käytännöllisyyteen tähtäävää ihmistiedettä, jossa lapsilla on keskeinen rooli. Oikeaa ja väärää ei voida tarkkaan määritellä ja kasvatustieteessä soveltaminen on tärkeää. Suomessa kasvatustiedettä pidetään tärkeänä ja oikeana tieteenalana toisin kuin monissa muissa maissa, joissa kasvatustiedettä ei opiskella yliopistoissa.

Kasvatustieteellinen tutkimus tähtää tutkimusten tulosten käytännöllistämiseen. Tutkijat pyrkivät siihen, ettei data jää paperille, vaan muotoutuisi konkreettiseksi. Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on mielestämme inhimillinen, mutta kriittinen. Tutkijat ovat tarkkoja tulosten ajankohtaisuudesta, mitä vaan dataa ei voida käyttää milloin vain. Kasvatustieteellinen tutkimus on myös liberaalia, luovaa ja päivittyvää. Kasvattajien tehtävänä on päivittää omat tietonsa ajankohtaisiksi tietyin väliajoin. 20 vuoden takainen tieto ei välttämättä ole ajankohtaista enää nykyaikana.

Monissa maissa ajatellaan kaikkien olevan opettajakelpoisia, eikä koulutuksiin panosteta yhtä paljon kuin meillä. Suomessa ala on arvostetumpi, jolloin opiskelupaikat ovat kilpailtuja ja vain harvat pääsevät opiskelemaan. Kasvatustieteellinen tiedekunta on yliopistoilla usein suosituimpia hakukohteita.
Koska kasvatustieteiden opintosuuntien seula on tiukka, myös valmistuvat ammattilaiset ovat kovatasoisia. Se tarkoittaa hyvää tasoa kouluissa, mikä mahdollistaa korkeatasoisen yhteiskunnan. Suomi on hyvä esimerkki tästä.

Pohdimme ryhmässämme myös kasvatustieteellisen tutkijan työnkuvaa. Tutkijan työ on monipuolista, ympäri pyöreää ja inhimillistä. Suuri rooli on myös kenttätyöllä, joka tarkoittaa havainnointia käytännössä esimerkiksi kouluissa tai varhaiskasvatuksen puolella. Nostimme esille pointin, joka koski kenttätyön relevanttiutta. Onko kenttätyö luotettava datan lähde? Kun tutkija havainnoi lapsia koulussa, hänellä ei ole mitään konkreettisia numeroita tukenaan. Kaikki data, joka tulee esille, on henkilölähtöistä, eli ei välttämättä tarkkaa. Tämä saattaa vääristää tutkimuksen tuloksia, joka taas vaikuttaa edelleen eteenpäin. Kenttätyöhön painottaminen ei välttämättä ole siis paras vaihtoehto tutkimuksen kannalta. Datan analysointi on myös itsessään haastavaa, koska lasten totuudenmukaisuutta ei voida todeta. Suuressa suosiossa olevat ”rasti ruutuun”-lomakkeet eivät välttämättä anna parasta aineistoa tutkijan kannalta. Se on kuitenkin lapsille helpoin tapa vastata kyselyihin. Usein heillä on myös tarve miellyttää tutkijaa.

Millaista yliopisto-opiskelu sitten on? Meidän mielestämme se on itsenäistä, työelämään orientoitumista, joka valmistaa jokaista kohti tulevaisuutta. Kasvatustieteen opintoihin kuuluvat erilaiset ryhmätyöt, jotka lisäävät opintoihin oman vastuun ja ryhmäpaineen merkityksen. Meidän tiedekunnassa ei riitä oma tekeminen, vaan täytyy olla kiinnostunut myös muiden arvosanoista. Usein arvosana on koko ryhmän. Tällaisessa työskentelyssä on kaksi puolta:
Hyvä puoli on ryhmän tuki ja yhteinen tekeminen, jolloin kukaan ei joudu yksin puurtamaan yön pikkutunneilla. Tuki on tärkeä osa koko opiskelua. Huono puoli on arvioinnin yksipuolisuus ja -ulotteisuus. Jos ryhmässä on joku, joka ei tee mitään, hän saa saman arvosanan kuin eniten tehnyt. Tämä on mielestämme epäreilu käytäntö. Toisaalta olemme yliopistossa ja alalla, joka kaikkia kiinnostaa. ”Vapaamatkustajia” ei pitäisi enää löytyä ryhmistä tässä vaiheessa elämää.

Opiskeluaikana jokainen pääsee osaksi monipuolista ryhmätyöskentelyä, kohtaa väistämättä uusia ihmisiä ja joutuu soveltamaan omia vuorovaikutustaitojaan. Vuorovaikutus on yksi tärkeä asia, joka jokaisen on hyvä hallita. Tähän kuuluvat myös ongelmanratkaisutaidot. Yliopisto-opintojen onnistumisen kannalta on tärkeää osata ratkoa ongelmia niin yhdessä kuin erikseen.

Toinen tärkeä taito on tiedon etsintä. Yliopisto-opintojen aikana kirjoitetaan kandin tutkielma sekä pro gradu, jotka molemmat edellyttävät ahkeraa tietojen käsittelyä. Hyvän tiedon etsinnän peruselementit ovat lähdekritiikki ja maalaisjärki.

Anna Heinonen, Anni Hyvönen, Saara Niittynen, Iiris Kankkunen, Maija Jokinen, Minna-Maria Hooli, Melissa Naukkarinen, Paula Simola ja Emilia Haverinen

Ryhmä 15: Pohdiskelua kasvatustieteen luonteesta ja yliopisto-opiskelusta

Millaista on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus? Mistä näkökulmasta tutkimusta kannattaa lähestyä, jotta tutkimuksesta saatu tieto olisi relevanttia? Keskusteltuamme ryhmämme kesken totesimme, että hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on eettistä, faktatietoon perustuvaa ja mahdollisimman objektiivista.

Mutta voiko kasvatustieteellinen tutkimus kuitenkaan olla täysin objektiivista? Meillä kaikillahan on jonkinlainen näkemys lasten kasvatuksesta, vähintään omaan lapsuuteemme ja kouluaikaamme pohjautuen. Jokainen toimii kasvatuksessa sekä omien että yhteiskunnan arvojen mukaan. Se tarkoittaa, että myös kasvatustieteen tutkijoilla on omat lähtökohtansa siihen, mistä näkökulmasta he lähestyvät tutkimusta. Ne vaikuttavat siihen, minkä tutkimuskysymyksen tutkija valitsee, miten tätä lähdetään tutkimaan, mitä tuloksia saadaan ja miten niitä tulkitaan.

Voidaankin sanoa, että kasvatustieteellinen tutkimus on eri lailla suuren yleisön mielenkiinnon kohteena ja suurennuslasin alla kuin muiden tieteenalojen tutkimus, sillä jokaisella on jonkinlainen kosketuspinta kasvatustieteellisiin aiheisiin.

Kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan muun muassa ohjenuoraksi koulutus- ja kasvatustyöhön, opetussuunnitelmien perustaksi sekä kasvatusalan toimijoiden ammattitaidon ylläpitämiseen. Jotta pystyisi itse tekemään relevanttia tutkimusta, on tärkeää tuntea riittävän hyvin oman tieteenalan tutkimustraditio, sekä ottaa selvää aikaisemmista aihetta koskevista tutkimuksista myös muilta tieteenaloilta.

Kasvatustieteellisessä tutkimuksessa on paljon haasteita. Sanotaan, että kasvatustieteen tutkijan työ ei ikinä tule valmiiksi. Jatkuvasti nousee esiin uusia tutkimuskysymyksiä ja -ongelmia, tieto kumuloituu ja kehittyy.

Omat haasteensa liittyvät sekä tutkijan että tutkimuksen kohteen inhimillisyyteen ja yksilöllisyyteen. Tutkijan tulee olla tietoinen oman arvomaailmansa ja ennakko-odotustensa vaikutuksista tutkimustyöhön. Tutkittavien yksilöllisyys vaikuttaa sekä tutkimusmenetelmien valintaan että tutkimussuunnitelman laadintaan: eettisyyden ja laillisuuden näkökulmat on huomioitava tarkasti, kun tutkimuksen kohteena ovat ihmiset. Tutkimusmenetelmä on valittava sen mukaan, mitä halutaan tutkia ja miten päästäisiin mahdollisimman olennaiseen tulokseen tutkimuksen kannalta.

Koemme myös erityisen mielenkiintoiseksi sen, että tutkimuksen lopputulos ei aina välttämättä vastaa sitä, mitä tutkija on odottanut. Voi myös olla, että joskus ei saada ollenkaan vastausta tutkimuskysymykseen, mikä on luultavasti turhauttavaa.

Kuva: (mit-on-laadukas-yhteisllisyys-somessa)

Kurssin piilotavoitteet vaikuttavat mielestämme käytännönläheisiltä ja realistisilta saavuttaa. Tavoitteet ovat käyttökelpoisia paitsi yliopisto-opiskelua ja työelämää, myös ylipäätään elämää ajatellen. Esimerkiksi harrastuksissa ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä tarvitaan taitoa osata toimia osana yhteistoiminnallista ryhmää.

Yliopisto-opiskelulta odotamme yhteisöllisyyttä, omien ryhmätyötaitojen sekä esiintymiseen ja esilläoloon liittyvien taitojen kehittymistä ja ennen kaikkea kasvua ihmisenä. Tämän kurssin pedagogisessa lähestymistavassa korostuvat mielestämme itseohjautuvuus sekä toisaalta se, että kaikkien työpanosta tarvitaan ja mahdollisuutta syrjäänvetäytymiseen ei ole. Yllätyimme siitä, kuinka paljon ryhmätöitä ja itsenäistä opiskelua kurssit sisältävät. Ilmapiiri yliopistossa tuntuu rennommalta ja avoimemmalta kuin esimerkiksi lukiossa. Vaikka vastuu opinnoista on kannettava kokonaan itse, niin kuitenkin tukea on aina tarjolla.

Ryhmässämme koetaan itseohjautuva opiskelu toisaalta työlääksi, mutta toisaalta hedelmälliseksi ja palkitsevaksi. Aiempien kokemustemme mukaan tällainen opiskelu johtaa opiskeltavan asian syvälliseen ymmärtämiseen. Ryhmätyöskentelyssä syntyy väkisinkin paljon erilaisia näkökulmia ja hedelmällistä keskustelua sellaisessakin tilanteessa, jossa tehtävänanto tuntuu vaikealta hahmottaa. Ryhmässä voi hyödyntää eri ihmisten vahvuuksia ja aikaisempaa tietotaitoa. Projektiluontoisessa työskentelyssä pääsee tutustumaan erilaisiin aiheisiin syvällisemmin.

Odotamme innolla, mitä kaikkea uutta tulemme oppimaan!

 

Henni Tukiainen, Aliisa Haljoki, Meri-Tuuli Roimola, Jonna Kettukangas, Laura Kovalainen, Jutta Kivijärvi, Nina Pauloaho, Elisa Vuorinen, Terhi Keto

Ryhmätöitä yliopistossa: ryhmä 7 mietteitä

Hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on moniuloitteinen kokonaisuus, jolla on paljon yhteyksiä muihinkin tieteenaloihin. Tällaisia ovat erityisesti psykologia, yhteiskuntatieteet, sosiologia ja biologia. On tärkeää ottaa huomioon myös tutkimuksen eettisyys, jolla tarkoitetaan esimerkiksi tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumista sekä yksityisyyden turvaamista. Muiden tutkimusten tavoin, myös kasvatustieteellisten tutkimusten tulisi olla julkisia, jotta muutkin voivat tarkastella niitä kriittisesti ja tehdä mahdollisia jatkotutkimuksia.

Kasvatustieteellisiä tutkimuksia tarvitaan, jotta koulumaailmamme kehittyisi muuttuvan yhteiskunnan mukana. Tutkimuksesta on hyötyä mm. opettajankoulutuksen kehittämisessä ja sitä kautta myös tulevaisuuden koulumaailmassa. Yhteiskunnan tasolla kasvatustieteellinen tutkimus heijastuu päätöksentekoon, sillä opetussuunnitelmat laaditaan osittain tutkimustulosten pohjalta. Näiden suunnitelmien perusteella opettajat toteuttavat käytännön opetusta.

Tutkijan työ kasvatustieteellisessä tutkimuksessa sisältää moniammatillista yhteistyötä ja jatkuvaa kehittymistä. Työ sisältää paljon itsenäistä työskentelyä, mutta myös paljon yhteistyötä eri projektien kanssa, riippuen tutkimuksen aiheesta. Oppimisympäristöt, kasvatuksen filosofia ja erityisopetuksen kehittäminen ovat keskeisiä teemoja rajattomien mahdollisuuksien verkossa.

Luennolla mainittiin lisäksi siitä, että kurssi toteutetaan pedagogisesti eri tavalla kuin miten perinteisesti yliopisto-opinnot toteutetaan. Ero näkyy siinä, että tarvittavia materiaaleja tehtävien ratkomiseksi ei luovuteta opiskelijalle suoraan, vaan opiskelijaryhmät joutuvat itse löytämään ne. Sen lisäksi tehtävänannot ovat laajoja ja vaativat ongelmaratkaisutaitoja. Kurssilla mainittiin, että tästä on tullut valituksia ja se on aiheuttanut hämmennystä, sillä ohjeistus kurssin suorittamiseen ei kuulemma ollut selkeä. Oletamme, että valituksia ja hämmennystä ei olisi syntynyt, jos tämä työskentely tapa olisi ollut ennestään tuttua opiskelijoille. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole ennestään tuttua perus- ja lukio-opetuksesta, joissa lähtökohtana on aina tarvittavien materiaalien saaminen, selkeät ohjeistukset ja selkeät raamit, joiden sisällä toimia. Koulussa tietoa muistetaan ulkoa ja sitä ymmärretään, mutta kaikki syvemmät oppimisen tasot jäävät heikoiksi. Oppimisen syvempiä tasoja ovat esimerkiksi tiedon käyttöönotto ja soveltaminen, tiedon analysoiminen, tiedon arvosteleminen ja uuden tiedon luominen. Syvemmät tasot vaativat ajattelua. Luettujen ajatusten/tiedon toistaminen ja sen ymmärtäminen ei riitä. Odotamme mielenkiinnolla, miten selviämme tulevista tehtävänannoista, jotka vaativat vastausten löytämistä omatoimisesti. Tällä kurssilla emme tule pärjäämään peruskoulun ja lukion oppimistavalla: ”luetaan asiaa, toistetaan asia omin sanoin ja unohdetaan se heti kun saa.”

Aiempi koulutus (peruskoulu, lukio) ei opetusmenetelmiltään tue argumentoinnin taitojen kehittymistä. Varsinkin ala-ja yläkouluissa opettajan asema luokkatilassa suorastaan kieltää opetettavan asian kyseenalaistamisen. Vaikka peruskoulusta saatu oppimisen ja opiskelun malli ei ohjaa argumnetoinnin saloihin, oppimista tapahtuu toki muuallakin. Yliopistoa edeltäviä opintoja on vahvasti ohjanneet myös ympäristön luomat roolit ja odotukset, oppilaan rooli alistuvana tiedonvastaanottajana ja opettajan rooli ylhäältäpäin operoivana tiedon hallitsijana. Näistä lähtökohdista käsin onkin vaikea asettua uuteen rooliin tasa-arvoiseksi toimijaksi, osaksi tiedeyhteisöä. Näiden vastakkaisten toimintatapojen välissä tuntuu toisaalta, että yliopistossa opiskelu on kovin velvoittavaa, ja haastavampaa kuin aiemmat oppimisen mallit.

Kokemukset koulumaailman argumentoinnista ja väittelytaidoista kohdistuivat lähinnä kielten ja puheviestinnäin kurssien väittelytilanteisiin, jotka taas noudattivat tiettyä säännönmukaista järjestystä eivätkä kokemuksiemme mukaan ole sinällään siirrettävissä käytäntöön ja yliopisto-opiskelujen tueksi. Esimerkiksi lukiossa väittelyiden tavoitteena oli aina “voittaa” vastakkainen näkemys ja kaikin keinoin kumota vastakkaiset väitteet, eikä tämänkaltainen toiminta varsinaisesti edistä taitoja osallistua argumentoivaan keskusteluun saati olla osana tasa-arvoista, argumentoivaa keskustelua sekä tiedeyhteisöä.

Yksi hyvä piilotavoite ryhmätyössä on toimia vastuuta ottaen osana ryhmää. Tämä tavoite on haasteellisempaa saavuttaa aiempien ryhmätyökokemustemme vuoksi. Peruskoulussa sekä lukiossa olemme tottuneet toimimaan verrattain pienemmissä ryhmissä sekä ryhmätyöasetelma on ollut erilainen. Yleisesti ottaen tavoitteena on ollut lyhytaikaisempi ryhmätyön teko, johon on ollut saatavilla jo valmista tietoa sekä selkeä päämäärä. Myös opettajan rooli ohjaavana tekijänä ryhmätyön taustalla esimerkiksi jatkuvan seurannan ja palautteen antamisen myötä on ollut vahvasti vaikuttamassa ryhmätyön etenemiseen. Tässä uudessa tilanteessa joudumme itse suunnittelemaan kaiken lähes alusta loppuun sekä kantamaan yksin vastuun työn kulusta. Miten siis ottaa huomioon ryhmän koko työskennellessämme, jotta kaikki kokisivat kantavansa yhtä paljon vastuuta sekä saisivat yhtälailla mahdollisuuden osallistua työntekoon? Peruskoulussa ja lukiossa opetusmenetelmät saattoivat jopa kannustaa kiertämään tehtävänantoja sekä toimimaan siten, että suoriutumisesta koituisi mahdollisimman vähän itselle vaivaa.

Lisäksi kurssin eräistä piilotavoitteista keskittyy siihen, että opimme toimimaan ryhmänä, joka on enemmän kuin osiensa summa. Jotta ryhmä saavuttaa tavoitteensa tehokkaimmalla ja antoisimmalla mahdollisella tavalla, ryhmädynaamikan pitää pelata. Varsinkin lukiossa ollaan opittu, että ongelmanratkaisu onnistuu parhaiten, kun ryhmällä on yhteisymmärrys. Miten voimme antaa rakentavaa kritiikkiä ryhmäläisilemme ja miten se vaikuttaa ryhmädynaamiikkaan? Usein ryhmässä ei uskalleta nostaa esiin jonkun muun virheitä, mutta odotamme, että tällä kurssilla opimme huomaamaan ja nostamaan esille alueita, joissa olisi parantamisen varaa ryhmän yhteisen hyvän vuoksi. Toivomme, että se ei vaikuta ryhmädynaamiikkaan kielteisesti vaan rikastuttavasti.

 

Krista Eteläpää, Amanda Poutiainen, Annuliina Pulli, Eveliina Juvonen, Lamia Khan, Raisa Marjakangas, Noora Lahtinen, Sonja Ohra-aho, Tex Suchodolski, Johanna Hyvönen – Ryhmä 7

Ryhmä 3: Kohti yliopisto-opiskeluja!

Heippa kaikille!

Saimme tehtäväksemme kirjoitella vähän ajatuksistamme ja odotuksistamme yliopisto-opiskelusta. Lisäksi pohdimme myös, mitä tarkoittaa ja millaista on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus. Vielä lopuksi keskustelimme kyseisen kurssin työtavoista ja ryhmätyöskentelystä unohtamatta mainita kaikkia niitä ennakko-oletuksia, joita meillä oli ennen kurssin alkua.

Lähdimme ryhmämme kanssa aluksi selvittämään, mitä on kasvatustieteellinen tutkimus. Helsingin yliopiston määritelmä kasvatustieteellisestä tutkimuksesta oli:”Tutkimus liittyy inhimilliseen kasvuun, kehitykseen, opetukseen ja oppimiseen erilaisissa konteksteissa.” (https://www.helsinki.fi/fi/kasvatustieteellinen-tiedekunta/tutkimus) Luettu 6.9.2018.

Ryhmämme mielestä keskeisimpiin hyvän kasvatustieteellisen tutkimuksen piirteisiin lukeutuvat muun muassa yhteistyö muiden lähitieteiden kanssa, objektiivisuus, yhteiskunnallinen vastuu, merkityksellisyys ja tavoitteellisuus. Yhteistyö muiden lähitieteiden kanssa mahdollistaa monipuolisen näkökulmien käytön tutkimuksessa, sekä laajan teoriapohjan tutkittavalle aiheelle. Tämän kaltainen tutkimus on yhteiskunnallisesti merkityksellistä, sillä se tarkoittaa vastuun kantamista tutkimuksesta ja sen tuloksista. Tutkimuksessa pidämme tärkeänä myös objektiivisuutta, sillä esimerkiksi tutkijan ennakkoluulot tutkittavasta ilmiöstä eivät saa vaikuttaa tulosten tulkintaan. Kasvatustieteellisessä tutkimuksessa tärkeää on myös monipuolisten tutkimusmenetelmien käyttö, koska tutkittavat ilmiöt ovat yleensä laajoja ja moniulotteisia, jolloin yksi tutkimusmenetelmä saattaa antaa vain yhden näkökulman ilmiöstä. Mielestämme hyvällä tutkimuksella tulee aina olla jokin selkeä tavoite. Lisäksi sen tulisi tuoda uutta tietoa, vahvistaa aiempaa tietoa tai auttaa meitä ymmärtämään jotakin ilmiötä paremmin.

Mihin kasvatustieteellistä tutkimusta siis mielestämme tarvitaan? Se on tärkeässä asemassa esimerkiksi erilaisten ilmiöiden ymmärtämisessä ja ongelmien ratkomisessa. Tämän kaltaista tutkimusta tarvitaan myös muuttuvassa maailmassa: ajan kuluessa kohtaamme uudenlaisia haasteita, kuten esimerkiksi digitalisaatio. Tutkimuksen avulla ymmärrämme näitä uusia ilmiöitä sekä niiden tuomia haasteita ja mahdollisuuksia paremmin. Kasvatustieteellisen tutkimuksen avulla saavutetun ymmärryksen pohjalta suunnitellaan myös esimerkiksi koulujen opetussuunnitelmia, joten sen rooli yhteiskunnassa on merkittävä.

Pohdimme myös millaista tutkijan työ on. Uskomme sen olevan vuorovaikutuksellista, monipuolista, käytännönläheistä ja luovaa. Lisäksi uskomme aineistojen vaativan tarkkaa tulkintaa. Tulkinnallisuus voi kuitenkin olla myös haastavaa, esimerkiksi luokkahuonetilanteen tai omien ennakkoluulojen takia. Vuorovaikutus on varmasti merkittävä osa tutkijan työtä nykypäivänä. Tutkimusta ei enää tehdä kovin paljoa yksin vaan erilaisissa tutkimusryhmissä. Tämän takia vuorovaikutustaidot ovatkin tärkeitä tutkijalle. Työn monipuolisuus syntyy mielestämme siitä, että tutkimuksen teko on pitkä prosessi, johon kuuluu monia eri vaiheita. Tutkijan on siis tehtävä erilaisia asioita aina tiedonkeruusta tutkimuksen kirjoittamiseen. Ajattelemme työn olevan myös melko käytännönläheistä verrattuna monen muun alan tutkijan työhön, sillä kasvatustieteellistä tutkimusta tehtäessä saatetaan monesti mennä kouluihin tutkimaan ja käyttää myös esimerkiksi osallistavaa tutkimusta.

Vaihdoimme myös ryhmämme kanssa ajatuksia yliopistossa opiskelemisesta. Heti alkuun sana yliopisto-opiskelu tuo mieleemme teoriapainotteisen ja akateemisen opiskelutavan. Opinnoissa korostuu itsenäinen tiedonhaku ja -tuottaminen, eikä valmiita vastauksia ole yhtä helposti saatavilla kuin peruskoulussa ja lukiossa. Tärkeää on muistaa kyseenalaistaa esimerkiksi teorioita tai tutkimustuloksia ja käyttää hyödyksi oikeutta kuulua osaksi tiedeyhteisöä. Opinnoissa tehdään paljon erilaisia ryhmätöitä ja -projekteja, ja tavoitteena onkin oppia toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa ryhmissä. Opiskelijalla on itsellään vastuu omista opinnoistaan ja oppimisestaan. Jokaisella on mahdollisuus suunnitella itselleen sopivat tavoitteet ja vastuu niiden toteutumisesta.

(https://pixers.fi/julisteet/ryhmatyo-47684055) 14.9.2018

Kurssin ”Kohti tutkivaa työtapaa” pedagoginen lähestymistapa on ryhmämme mielestä opiskelijalähtöistä, suurimmaksi määrin itsenäistä sekä laajoja kokonaisuuksia käsittävää, tutkivaa toimintaa. Yhteiset kokemuksemme tutkivista opetusmenetelmistä pohjautuvat lukioaikoihin.

Silloinen tutkiva työskentely oli enimmäkseen pitkälle ohjeistettua ja opettajakeskeistä, eikä niin oma-aloitteista ja vastuun kantavaa työskentelyä kuin tällä kurssilla. Toisin kuin lukiossa, ”Kohti tutkivaa työtapaa”-kurssilla saimme heti alkuun valita yhteisen tutkimuksemme aiheen omien mielenkiinnon kohteiden pohjalta.

Kurssia edeltävät tietomme opiskelijalähtöisistä ja tutkivista opetusmenetelmistä ylemmällä korkeakouluasteella ovat hyvin vähäiset, joten tulemme oppimaan paljon uutta kyseisestä aiheesta.

Mia Laitinen, Tessa Rinkinen, Sini Saari, Liina Maximova, Taru Kyllönen, Hilma Ukkola, Ida Horttanainen, Saara Tattari, Elias Linnas ja Petteri Paajanen

Ryhmä 11: Heränneitä ajatuksiamme kasvatustieteestä ja opiskelusta

Moi kaikille,

Näin tiedeyhteisön jäseninä pohdimme, millaista on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus ja mihin sitä tarvitaan. Rönsyilevän keskustelun jälkeen päädyimme siihen, että hyvä kasvatustieteellinen tutkimus on objektiivista, selkeää, arvovapaata ja monipuolista. Tutkimuksen on myös oltava käytännönläheistä ja opetusta kehittävää. Opettajat saisivat mielellään olla osa tutkimuksen tekoa, jolloin saadaan mukaan käytännönläheistä näkökulmaa alan kokeneilta ihmisiltä.

Kasvatustieteellistä tutkimusta tarvitaan kehittämään opetusmetodeja sekä yleistä koulukulttuuria. Hyvä tutkimus voi herättää keskustelua koulutuspolitiikassa, tuoda lisää oikein kohdistettuja resursseja koulutukseen sekä kehittää opettajakoulutusta. Kasvatustiede on vanhastaan lähtenyt lasten pahoinvoinnista, mutta kysymmekin voisiko tutkimuksen kohdistaa lasten hyvinvointiin ja sen tavoittamiseen?

 

Kasvatustieteen tutkijan työ on varmastikin motivoivaa ja palkitsevaa, kun tutkimuskohteena on oma intohimon kohde. Toisaalta rahoituksen epävarmuus sekä tutkimustyön aikatauluttaminen voivat luoda haasteita. Tutkimustyö on pitkäjänteistä ja vaatii laajojen aineistojen lukemista sekä haltuun ottamista. Tietoa on kerättävä paljon ja useasta eri lähteestä ja tutkijan on pysyttävä ajan tasalla oman alansa tutkimuksessa. Tutkimuskysymysten rajaaminen voi olla toisinaan vaikeaa, kun aihepiirejä on niin monia ja ne ovat laajoja. Lasten kanssa työskentely aiheuttaa myös omia haasteita, sillä huoltajilta on saatava tarvittavat luvat tietojen keräämiseen ja kysymysten asettelu lapsille on hankalaa.

 

Yhdessä pohdimme odotuksiamme yliopisto-opiskelulta ja näihin sisältyi kriittisen ajattelun oppimista, tiedon soveltamista käytäntöön sekä ryhmässä toimimisen taitoja, jotka on sisällytetty tämän kurssin piilotavoitteisiin. Koemme, että kurssin piilotavoitteet ovat tärkeitä tulevina opiskeluvuosina sekä opettajan työelämässä.

Muista kursseista tämä kurssi poikkeaa ennen kaikkea pienryhmätyöskentelyn painotuksissa. Olemme myöskin suuressa vastuussa omasta oppimisestamme, kun tutkijaan ja hänen tutkimukseen tutustumisen kontrolli on annettu täysin meille. Saamme oppia yhdessä sekä verkostoitua kunnolla muiden opeopiskelijoiden kanssa. Kurssin pedagoginen lähestymistapa mahdollistaa kurssin piilotavoitteiden toteutumisen, koska ryhmään tukeudutaan enemmän kuin muilla kursseilla. Vertailu muihin opetusmenetelmiin on hankalaa, koska meillä ei ole kovin isoa aiempaa kokemusta tutkivista opetusmenetelmistä.

Nähdään lähitapaamisissa ja antoisaa työskentelyä teille kaikille!

 

Pihla Karhu, Janna Rintamaa, Viivi Töyrylä, Ella Alakomi, Kaisu Kossila, Jonna Auvinen, Amalia Veijalainen, Meri Siponen, Patrick O’Shaughnessy, Julia Linnala

 

Ryhmä 10: Keula kohti tutkimusta!

Ette ole enää koulussa, tervetuloa tiedeyhteisön jäseniksi!” 

 

Yliopisto-opiskelu olisi helppoa aloittaa vain istumalla luennolla ja olemalla vastaanottava osapuoli. Ensimmäisellä opiskeluviikolla startanneella Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla meidät heitettiin välittömästi syvempiin vesiin kun kuulimme olevamme aktiivinen osa tiedeyhteisöä. Mutta entä jos uunituoreena fuksina ei vielä ole järin tieteellinen olo? Ensimmäisten viikkojen aikana olemme jo useaan otteeseen kuulleet, ettemme ole enää koulussa. Ei niin, olemme yliopistossa, jonne olemme hakeutuneet vapaaehtoisesti ja sisään päästäksemme läpäisseet tiukan seulan. Kenties tämän seulan läpäiseminen kertoo tavoitteellisuudesta – tai ainakin sen alkeista. Olisiko niin, että kyky muodostaa tavoitteita ja kulkea niitä kohti onkin yksi yliopisto-opiskelijan työkalupakin tärkeimmistä välineistä? Voisimmeko näillä eväillä selvittää kurssin haasteet ja alkaa lunastaa paikkaamme tiedeyhteisössä myös omassa mielessämme? 

 

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla tutustumme kasvatustieteelliseen tutkimusprosessiin ja käsitteistöön. Jakauduimme noin 10 hengen ryhmiin. Tässä blogitekstissä keskitymme aluksi kurssin piilotavoitteiden ja niiden herättämien ajatusten pureksimiseen, jonka jälkeen sukellamme kasvatustieteellisen tutkimuksen maailmaan. Yhtenä kurssin piilotavoitteena on oppia toimimaan osana yhteistoiminnallista ryhmää ja ottamaan vastuuta ryhmän toiminnasta. Pääsimme siis heti tositoimiin harjoittelemaan ryhmämuotoista työskentelyä ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. 

 

Ryhmämme koostuu valtaosin toisilleen tuntemattomista opiskelijoista. Ryhmässä on eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia opiskelijoita. Joukossa on mm. perheellisiä, alanvaihtajia ja työelämässä pitkään olleita. Alkutunnelma oli osalle ryhmästämme kaoottinen – mitä meidän pitikään tehdä ja miten? Miten suunnitella yhteistä työtä ja sen rakennetta? Miten ylläpitää yhtenäistä tyyliä ja saavuttaa eheä kokonaisuus, kun samaa blogitekstiä ideoi ja kirjoittaa jopa kymmenen henkilöä? Monimutkaisten ja avoimien ongelmien määrittely ja ratkaisu sekä tiedon etsiminen kuuluvatkin kurssimme piilotavoitteisiin. Päätimme ottaa tilanteen haltuun jakamalla ryhmämme kahteen viiden hengen tiimiin, joista toinen syventyi kurssin piilotavoitteisiin ja toinen kasvatustieteelliseen tutkimukseen.  

 

Piilotavoitteet, mitä ne siis tässä tapauksessa ovat? Muuan muassa tavoitteen asettamisen, aikataulutuksen, ongelmanratkaisukyvyn ja tiedonhankinnan oppimista. Vaikuttaakin siltä, että ainakin työn ja sen aikataulun hyvä suunnittelu ja selvä työnjako ovat avainasemassa ryhmätyötä tehdessä. Erilaisten ajattelu- ja työskentelytapojen yhteensovittaminen voi olla melkoista palapeliä. Minkä tahansa projektin onnistunut läpivienti vaatii jokaiselta itsensä johtamisen taitoja, mutta erityisesti ryhmämuotoisessa työskentelyssä tarvitaan myös vuorovaikutustaitoja. Nykytiedon valossa vuorovaikutus on tärkeässä roolissa oppimisessa. Yksi kurssimme piilotavoitteista painottaakin argumentoinnin ja argumentoivan keskustelun oppimista. Kasvatustieteen opiskelijoina meidän tulee oppia heittämään verkkoja monenlaisille vesille, sillä kasvatustiede on luonteeltaan monitieteistä. Mielikuvat yksin pölyttyneessä kammiossa kirjapinojen takana ahertavasta tutkijasta saavatkin Siltavuorenpenkereellä kyytiä. 

 

Pohdimme ryhmässämme, että olisiko ryhmätyöskentelyn eräs kiistaton etu eräänlainen ryhmän luoma paine? Kun tuotoksen valmistumisesta ja laadusta on vastuussa myös ryhmän muille jäsenille, emme halua leimautua laiskureiksi tai vapaamatkustajiksi. Yhteinen vastuu voisi siis lisätä motivaatiota työskennellä tunnollisesti ja tehdä hyvää jälkeä. Ryhmässä kullakin jäsenellä on omat yksilölliset vahvuutensa, jotka yhteen tuotuina antavat yhteiselle projektille paljon. Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa! Yhdellekään yliopisto-opiskelijalle opiskelun lähtökohta ja liikkeellepaneva voima ei toivottavasti ole enää ulkoinen motivaatio, kuten vaikkapa kurssin läpi pääseminen tai opettajan mieliksi suoriutuminen, vaan sisäinen motivaatio: opiskelijan oma aito halu ymmärtää ja reflektoida, kenties myös vaikuttaa kasvavan asiantuntijuutensa kautta yhteiskunnallisiin asioihin. Yliopistossa meille avautuu oiva tilaisuus jalostaa itseämme sekä luoda, rakentaa ja arvioida tietoa yhdessä ja itsenäisesti.  

 

Kurssin piilotavoitteet ovat osa sitä tieteellisyyttä, jota moni meistä varmasti tuli yliopistoon hakemaan. Se, että näin isojen tavoitteiden kimppuun hyökättiin näin nopeasti, tuli suurena yllätyksenä. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa ensimmäisten luokkien keskeinen tavoite on oppilaan koululaiseksi kasvamisen tukeminen. Kenties meidän kurssimme piilotavoitteet ohjaavat meitä yliopisto-opiskelijaksi kasvamiseen? Otamme haasteen vastaan ja työskentelemme yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tiedeyhteisö, täältä tullaan! 

 

Keula kohti tutkimusta! 

 

Millaista siis on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus ja mihin sitä tarvitaan? Ensimmäisenä mieleemme tuli ajatus kasvatustieteellisen tutkimuksen päämäärätietoisuudesta. Mitä nämä päämäärät sitten oikein ovat? 

Kasvatustieteellisen tutkimuksen yhtenä päämääränä on parantaa koulussa annettavan opetuksen laatua. Suomessa opetus on tutkimusperustaista, eli opetusmetodit ja opetussuunnitelmat pohjautuvat tieteelliseen näyttöön. Tällöin tieteellinen tutkimus vaikuttaa myös opetuspoliittiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Jotta kouluopetuksen laadussa voi tapahtua parannusta, myös opettajankoulutusta on jatkuvasti kehitettävä. 

Koska kasvatustiedettä tehdään ihmisten ja usein lapsien parissa, on tutkimuksen edettävä eettisten periaatteiden mukaisesti.  Halu auttaa kaikkia oppimaan ja auttaa toista ihmistä tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen on arvopohjainen valinta.  Tasa-arvo on yksi tärkeistä arvoista suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulutuksen kentällä. Tutkimuksen avulla voidaan selvittää, miten tasa-arvoa voitaisiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla koulussa ja opetuksessa.  

Tutkimustiedon perusteella pystymme ymmärtämään oppimisprosesseja. Oppimisen laadun parantamiseen liittyy kiinteästi erilaisten oppijoiden tukeminen, esimerkiksi auttaminen lukemiseen liittyvissä vaikeuksissa.  

Suomalaista koulutusta pidetään arvossa kansainvälisesti. Tutkimuksen ja julkaisujen myötä olemme mukana globaalilla tasolla keskustelemassa koulutukseen liittyvistä haasteista sekä toimivista ratkaisuista.  Kasvatustiede käy dialogia neuropsykologian, kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian sekä kasvatusfilosofian kanssa. 

Muistelkaamme hetken lämmintä ja viipyilevää aamupäivää kesämökin terassilla tai ehkä lempiuimarannalla. Virvoittava juoma, kynä ja ristisanatehtävä odottavat sinua.  Ristisanatehtävissä on aina tietty kaava. Tietyt kuvavihjeet sekä sanojen taivutukset ovat aina samoja. Ummikolle tehtävän ratkaiseminen on suurempi ponnistus, kuin ‘ristisanahaille’, joka rustaa tehtäviä rakkaudesta lajiin harva se päivä.  

Jotta tutkija kykenee työskentelemään sujuvasti, hän ymmärtää yleisesti tutkimuksen rakenteen ja eri vaiheet, kuten tutkimuskysymyksen määrittäminen, huolellinen tutkimuksen suunnittelu, kohderyhmän valinta, tutkimuksen käytännön toteuttaminen, aineiston dokumentointi ja analysointi sekä tulosten julkaiseminen tieteellisessä lehdessä. Tutkijalla on hallussaan akateemiset perustaidot kuten kirjallisten lähteiden käyttö ja argumentointitaito. Tutkijalla on halu tietää ja kaikki tutkimuksessa kerätty data lisää tietoa.  

Kenties vanha stereotyyppinen mielikuva on, että tutkijat puurtavat vuosikausia yksin pölyisessä nurkassa, mutta todellisuudessa ainakin kasvatustieteen tutkija tekee jatkuvaa yhteistyötä sekä omassa tutkimusryhmässään että laajemmassa tiedeyhteisössä. Tutkijat myös opettavat tulevia opettajia, kuten meitä. Olemme siis kaikki samassa veneessä!

Heta Eronen,  Tytti Hartikainen, Tiia Kangasmäki, Jade Laurila,  Mikael Nikkari, Aino-Maria Nurmi, Maritsa Palmunen, Emma Suolajärvi, Tuula Tykkyläinen, Aida Zakik