Ryhmä 14 – Kohti tutkivaa tulevaisuutta

Toisessa blogitekstissämme puramme hiukan ajatuksiamme Kohti tutkivaa työtapaa -kurssista, sekä käymme referoiden läpi oman nimikkotutkimuksemme pääpiirteittäin.

Kohti tutkivaa työtapaa kurssi on tarjonnut meille monenlaista asiaa ja harvemmin valmiiksi pureskeltuna. Ennemmin ehkä jopa liiankin suurina palasina, joiden jatkokäsittelystä olemme saaneet kukin huolehtia itse ja ryhmiemme avulla. Ajatus meistä opiskelijoista osana tiedeyhteisöä tuntuu vielä absurdilta, mutta konkretisoituu sitä mukaa mitä opinnot etenevät ja tämän kaltaiset kurssit onnistuvat haastamaan ajatteluamme ja viemään meitä pois mukavuusalueelta.

 

Kun olimme ensi kertaa valitsemassa lööppilistasta jotain itseä puhuttelevaa otsikkoa, emme osanneet aavistaa miten syvälle tutkimukseen olemme sukeltamassa. Harmiton pieni lööppi, jonka taustalta alkoi pala kerrallaan kuoriutua kiinnostava ja aika lailla uunituore tutkimus.

Helikopterivanhemmuus ja ylihuolehtivaisuus on mielenkiintoinen ilmiö ja nimikkotutkijamme tutkimuksessa siihen on pureuduttu tiukalla ja tehokkaalla kvantitatiivisella metodilla. Nimikkotutkijamme Hille Janhonen-Abruquah teki tutkimusta yhdessä Floridan yliopistolla vaikuttavan ja erityisesti tilastollisia menetelmiä hyödyntävien tutkimusten erityisosaajan tutkija Ming Cuin (PhD) kanssa, tämän ollessa vuoden Helsingin yliopistolla tutkijavaihdossa. Yhdessä kolmen muun kollegan kanssa syntyi tutkimus, jossa kaltaisiemme yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia keräämällä pystyttiin tunnistamaan ylihuolehtivan vanhemman toimintaa ja sen vaikutuksia nuoriin aikuisiin. Nimikkotutkimuksemme onkin tarkasti suomennettu versio aiemmin samana vuonna Yhdysvalloissa toteutetusta kyselylomaketutkimuksesta. Saman kaltainen kyselytutkimus toteutettiin aiemmin vuonna 2007 Kiinassa ja sen tulokset ovat nähtävissä tämän tutkimuksen yhteydessä. Tässä tutkimuksessa Kiinan tuloksia ei kuitenkaan käytetty vertailuun samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa ja Suomessa tehtyjä keskenään vertailukelpoisia tutkimuksia.

Tutkimuksen tavoitteena on ollut tarkastella 17-35vuotiaiden yliopisto-opiskelijoiden omakohtaisesti kokemaa ylihuolehtivaisuutta ja sen mahdollisia yhteyksiä heillä esiintyviin mielenterveysongelmiin. Tutkimuksessa kerättiin aineistoa kyselylomakkeella, jossa esitettiin monenlaisia kysymyksiä opiskelijoiden omien vanhempien toiminnasta ja vaikutuksesta opiskelijoiden elämään. Kysymykset painottuivat paitsi materiaalisiin, niin myös sosiaalisiin aspekteihin opiskelijan elämässä. Lisäksi kyselyssä kerättiin jonkin verran taustatietoja vanhemmista, sekä tietoja opiskelijoiden hyvinvoinnista ja elämäntilanteesta kyselyn hetkellä.

Vastaukset käsiteltiin ensin niin, että niistä eristettiin kaikki tunnisteellisuuteen liittyvä tieto ja sillä tavoin käyttöön saatiin anonyymiä tutkimusdataa. Taustatiedoista taulukoinnissa käytettiin opiskelijan ikää, sukupuolta, opiskeluvuotta ja perherakennetta. Vastauksissa otettiin huomioon määrällisesti seuraavat kohdat: ahdistuneisuus, masennus, tunteidensäätelyongelmat ja yleinen tyytyväisyys omaan elämään.

Suomen osalta tutkimuksen perusteella havaittiin, että ylihuolehtivaista vanhemmuutta kokeneet vastaajat kokivat suurempia määriä ahdistuneisuutta, masentuneisuutta ja tunteidensäätelyvaikeuksia.

Saman suuntaisia tuloksia löytyi myös Yhdysvalloissa tehdyn kyselyn tuloksista. Kiinan tutkimuksen tulosten vertailukelpoisuutta ei pystytty samalla tavalla käyttämään, joten ne esiteltiin erillisinä tuloksina, joiden kuitenkin nähtiin olevan samalla linjalla kahden myöhemmän tutkimuksen kanssa. Erojakin löytyi, etenkin kulttuurisesta vanhemmuustyylistä, jossa Kiinan tuloksissa korostunut maternaalinen ylihuolehtivaisuus, kun taas Suomessa ylihuolehtivuutta esiintyi yhtä lailla paternaalisena.

Kaiken kaikkiaan ilmiöllä ajatellaan olevan haitallisia vaikutuksia yliopisto-opiskelijoiden mielenterveyteen kulttuurista riippumatta. Tutkimuksessa nostetaankin lopuksi ylihuolehtivaisuuden vastapainoksi eräänlaista ”hitaan vanhemmuuden” filosofiaa, jossa lapselle annetaan esimerkiksi vähemmän kouluajan ulkopuolisia harrastuksia ja yleisesti tuetaan ”vähemmän on enemmän” -tyyppistä ajattelumallia.

Ryhmässämme on ollut paljon keskustelua tutkimuksen toteutustavoista, tutkimuskysymyksistä ja tulosten tulkinnasta. Kausaliteettiin ja korrelaatioon on kiinnitetty huomiota ja kiinnostuttu näihin viittaavien osoittajien etsimisestä. Tutkijatenttiä varten on alettu valmistautumaan ja artikkelia on perattu varsin tiheällä kammalla. Hommaa on vielä runsaasti jäljellä ja uusia näkökulmia asioihin avautuu tuon tuosta, tuoden mukanaan uusia vastaamattomia kysymyksiä. Tästä kaikesta huomaa varsin konkreettisella tasolla myös sen, miten tutkijankaan työ ei voi koskaan tulla täysin valmiiksi ja uudet tutkimukset jatkavat siitä mihin vanhat ovat jääneet.

Pia Robinson, Kiia Mäkelä, Robert Brotherus, Eeva Bäckström, Niko Hellsten, Pipsa Lilja, Christiina Lindgren, Erika Salmivirta ja Tuomas Rantanen