Ryhmä 15: Altaan syvässä päässä

Kuva: Clive Rose/Getty Images

 

“Kuuletko, kun veden alla  huudan ääneen sen kaiken ihanan, vapauttavan,

Janottavan, kiperän, pelottavan, uuden.”

Näihin Emma Salokosken laulun sanoihin voisi kiteyttää tunnelmiamme kurssilla. Meidät on heitetty altaan syvään päähän, ehkä jopa turhan painavat kengät jaloissamme, mutta pyrkimys pinnalle on kova. Opettelemme yhdessä uimaan kaiken tämän uuden ja kiperän, mutta myös janottavan ja vapauttavan tiedon perässä. Emme kaikki ole peloissamme, osalle kokemus on ihana.

Omassa nimikkotutkimuksessamme (Lasten kortisolikuvaajat ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen laatu) on aloitettu turvallisesti matalassa altaassa. On haluttu selvittää, miten varhaiskasvatuksen laatu ja oppimisympäristö vaikuttavat alle kouluikäisten lasten kortisolisäätelyjärjestelmään. Ihmistieteiden puolella on todella tärkeää huolehtia, että tutkimukselle on eettinen lupa. Kaikki tutkimuksessa käytetyt mittarit ja tutkimusluvat ovat yliopiston eettisen lautakunnan tutkimia ja tarvittaessa niistä tulee toimittaa lautakunnalle lisäselvityksiä. Niin sanotun stressihormonin, kortisolin, pitoisuudet on mitattu syljestä. Sylkitesti valikoitui käyttöön sen lapsiystävällisyyden takia: on huomattavasti helpompaa kerätä lapsilta sylkinäytteitä kuin esimerkiksi veri- tai virtsanäytteitä. Taaperoilla tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että lapsilla on päivähoitoa aloittaessaan hieman korkeampi kortisolitaso, mikä on hyvin ymmärrettävää ja luonnollista. Pitkittäistutkimuksissa havaittiin myös 3-vuotiailla olevan vakaampi kortisolisäätely päiväkotipäivinä kuin kotona vietettyinä päivinä. Tätä eroa selittänee päiväkodin tuttu turvallinen struktuuri ja rutiinit, joita ei kotona välttämättä vapaapäivinä ole. 

Ryhmässä on turvaa. Huolehdimme yhdessä, ettei kukaan painu pinnan alle. Siinä missä yksin voisi hukkua ajatuksellisen tyhjiöön, ryhmässä voi kehittää toisen ideaa eteenpäin ja saavuttaa tavoitteita monipuolisemmin. Olemme havainneet tehtävien jakamisen pienryhmille olevan sekä aikataulullisesti että työteknisesti toimivaa. Kaikki ovat saaneet osallistua ryhmätyöhön ja keskustelut ovat sujuneet toisia kunnioittaen. Digitaaliset välineet sekä jaetut tiedostot ovat mahdollistaneet myös etätyöskentelyn, jos yhteistä aikaa ei ole löytynyt.

Nimikkotutkimuksessamme kaikilla on ollut oma rooli hyvin selvillä, niin tutkijoilla kuin tutkimusavustajillakin. Jokainen keskittyy määrättyyn asiaan, esimerkiksi nimikkotutkijallamme Eira Suhosella on ollut vastuu tutkimuksen pedagogisesta osiosta (mitä on laatu, mitä hyvä pedagogiikka), kun taas joku muu on vastannut tilastoista, toinen opettajien aineiston analysoinnista, kolmas aivoista, neljäs lääketieteestä jne. Mukana on ollut muun muassa lääke- ja neurotieteen sekä psykoneuroendokrinologian edustajia, kasvatustieteilijöitä, väitöskirjantekijöitä. Erilainen osaaminen on siis saatu jaettua ja jokaisella on tärkeä rooli tutkimustyössä. 

Kuva: Terhi Keto

Välillä yhteinen uimakoulumme on ollut haastavaa. Varsinkin usean eri kotiryhmän opiskelijoiden aikataulutus on ollut erittäin vaikeaa – välillä jopa mahdotonta. Esimerkiksi tutkijatapaamiselle emme löytäneet kaikille sopivaa ajankohtaa. Erityisesti tämä asia aiheutti mielipahaa – onhan nimikkotutkijallamme varsin tärkeä rooli kurssisuorituksessamme. Itse työtehtävien suhteen on ollut ajankäytöllisiä ongelmia. Olemmekin oppineet kantapään kautta, miten aikaa voisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Myös ryhmäkoko on asettanut haasteita matkallemme: Oman mielipiteen esiin tuominen/saaminen isossa ryhmässä voi olla vaikeaa. Emme myöskään vielä tunne toisiamme tarpeeksi hyvin, jotta jokaisen vahvuudet saataisiin käyttöön. Ryhmäkoko on tehtäviin nähden liian iso. Tehtäviä onkin jaettu, mutta mielekäs työnjako ja tehtävien pilkkominen tasapuolisesti on hankalaa.

Tutkimustyössä haasteisiin kuuluu ensinnäkin rahoituksen saaminen sekä meidänkin ryhmällemme lähes ongelmaksi koitunut aikapula. Monitieteellinen, eri mittarein tehtävä tutkimus, vaatii paljon aikaa ja suunnittelua, ja joka ryhmän on toteutettava oma suunnittelu ja ajoittaminen erikseen. Uudenlainen avaus kasvatustieteiden puolella saattaa aiheuttaa hämmennystä, jopa naureskeluakin. Poikkitieteellistä tutkimusta on hankala saada julkaistua. Artikkelin painotus on valittava julkaisun mukaan (esim. Stressinsäätelysysteemi psykoneurologisessa lehdessä, pedagoginen toiminta kasvatustieteellisessä lehdessä). Monitieteellisyyttä ihannoidaan puheissa, mutta sen toteuttaminen on todella haasteellista. Pitää opetella valtavasti oman tieteenalan ulkopuolisia asioita, termejä ja analyysimenetelmiä. Analysointi ym. on vaikeaa ja siihen on tarvittu muiden apua. Psykoneuroendokrinologit ovat aivan yhtä vaikeiden asioiden edessä kuin kasvatustieteilijäkin tulosten analysoinnissa monitieteellisessä viitekehyksessä. Lasten kortisolimittauksissa ei ole lukkoonlyötyjä viitearvoja. On tärkeämpää seurata kortisolituotannon käyttäytymistä eikä niinkään arvoja. 

Kuva: Elisa Vuorinen

Sukellamme syvällä tieteellisessä tutkimuksessa. Oma nimikkotutkimuksemme ei ole vain kasvatustieteellinen vaan poikkitieteellinen. Omaa tutkimussuunnitelmaamme emme uskaltaneet lähestyä kuin kasvatustieteellisesti, vaikka muitakin näkökulmia pohdimme. Itse tutkimussuunnitelman tekeminen, kehitysehdotukset ja vertaispalaute olivat hedelmällisiä. Tutkijoiden antama palaute sai meidät huomaamaan, kuinka helposti omalle työlleen tulee sokeaksi; hartaasti pohditut tutkimuskysymyksemme olivatkin suunnitelmamme kompastuskivi. Itse ideoimme kuvitteelliseen lasten stressitutkimukseen paitsi useamman tutkimusjakson, myös vertailua eri päivähoitomuotojen välillä. Nimikkotutkimusta tarkastellessa eri tehtävänannoin saimme nähdä, kuinka monisyinen asia tutkimuksen teko on. Huomioon otettavien asioiden määrä on suuri ja kaiken tämän hahmottaa vasta työn edetessä.

Myös nimikkotutkijamme tutkimuskysymykset ovat muuttuneet ja tarkentuneet koko ajan, sekä itse nimikkotutkimuksessamme (esiopetusikäiset lapset) että siitä poikineissa jatkotutkimuksissa. Verrokkiryhmääkin harkittiin. Tutkijallamme on ollut PedaSens –interventio-ohjelman kehittäminen toisena tavoitteena tutkimustyön rinnalla, joten laajempaan tutkimukseen ei ollut resursseja. Tutkimuksessa käytetty kortisolimittaus on tutkimusmenetelmänä varsin uusi. Kortisoliarvoissa on paljon päivittäistä vaihtelua, joten voisi olla parempi, mikäli mittausaika olisi pidempi kuin yhden vuorokauden. Mittaus on kuitenkin työläs ja kallis toteuttaa, joten tutkimuksessa päädyttiin yhden päivän mittauksiin. Tulevaisuudessa aihetta mahdollisesti tutkittaessa kortisolitasojen pitkäaikaisempaa vaihtelua on mahdollista tutkia myös hiusnäytteestä. 

Kuva: tuhat.helsinki.fi

Nimikkotutkijamme Eira Suhosen tapaaminen oli voimaannuttava kokemus. Se myös muutti käsitystämme tutkijuudesta – tutkija onkin tavallinen ihminen, joka painii samojen asioiden, esimerkiksi riittämättömyyden tunteen kanssa kuin me opiskelijatkin.  Mittavan uran tutkijana tehnytkin voi ajatella, ettei ole ehtinyt saada tarpeeksi aikaan tai paneutua asioihin tarpeeksi syvällisesti. Oli myös lohdullista kuulla, ettei tarvitse jäädä jumiin siihen minkä itse osaa; poikkitieteellisyys ja osa-alueittain vastuun jakaminen voi olla rikkaus ja yhden ihmisen ei ole tarkoituskaan osata kaikkea alusta loppuun yksin. Koimme voimakkaan kokemuksen “kuilun kaventumisesta”: tutkimuksen teko ei tunnu enää niin kaukaiselta ja tavoittamattomissa olevalta asialta. Kyllä mekin vielä opimme uimaan!

Nimikkotutkijamme on tutkinut erilaisia varhaiskasvatukseen liittyviä ilmiöitä ja aiheita jo vuosikymmenen ajan. Hän on muun muassa tutkinut erityistä tukea tarvitsevan taaperon sopeutumista päiväkotiryhmään ja ollut mukana tekemässä kahta eri tutkimusta liittyen lasten stressiin. Hän on mm. lastentarhanopettaja, erityislastentarhanopettaja, laaja-alainen erityisopettaja, erityispedagogi, tohtori.  

Kuten otsikkomme kertoo, altaan syvässä päässä olemme edelleen. Räpistelemme yhdessä tällä kurssilla – nyt jo melko toiveikkaina. Välillä vettä haukkoessa on osalle ryhmässämme tullut jo epätoivon tai ahdistuksen tunteita. Vaikka oman ajattelun kehittäminen on upea ja tavoittelemisen arvoinen asia, on ohjeistuksen väljyydestä tullut myös tulkintaeroja ja epäselvyyksiä tehtäviin liittyen. Kun palaamme tarkastelemaan kurssin tavoitteita ja piilotavoitteita, huomaamme kuitenkin edistyneemme huomattavasti kurssin aikana. Kun palaamme ensimmäisen oppimistehtävän tunnelmiin, muistamme, kuinka tavoitteet vaikuttivat hankalilta ja korkealentoisilta. Nyt huomaamme jo lähentyneemme niitä suurin harppauksin. Huomiomme onkin ehkä ollut väärässä paikassa. Ponnistelumme pinnalla pysymiseksi alkaa pian muuttua uimataidoksi.

Mut  näät pintaakin syvemmälle,  viet mukaan, saat minut uskaltamaan sun kaa,

Niin vaarallisesti en oo koskaan  sukeltanut.”

Kuva: Peter Weissenberg Photography

Aliisa Haljoki, Terhi Keto, Jonna Kettukangas, Jutta Kivijärvi, Laura Kovalainen, Nina Pauloaho, Meri-Tuuli Roimola, Henni Tukiainen, Elisa Vuorinen

 

 

Lähteet:

  • Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Elina Kontu, Pekka Rantanen, Harri Lindholm, Sirpa Hyttinen & Ari Hirvonen (2011) Children’s cortisol patterns and the quality of the early learning environment, European Early Childhood Education Research Journal, 19:1, 45-62.
  • https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/20030/erityist.pdf
  • http://elektra.helsinki.fi/se/p/0355-1067/49/3/lastenst.pdf

6 vastausta artikkeliin “Ryhmä 15: Altaan syvässä päässä”

  1. Hei ja kiitos tekstistänne!

    Aloituksenne oli mukavan omaleimainen. Ensimmäisen kuvan ilme on esiintynyt tämän kurssin aikana itse kunkin kasvoilla ehkä turhan tiuhaan…

    Pidin kovasti siitä, miten taidokkaasti kuljetitte rinnakkain nimikkotutkimuksenne esittelyä ja omaa pohdintaanne kurssista. Tässä kohdin olisi helposti voitu epäonnistua. Tapanne esitellä itse nimikkotutkimusta sekä yleisesti tutkimuksen tekemistä kaikkine haasteineen eteni mielestäni sujuvasti ja loogisesti. Kiitän myös hyvästä ja rehellisestä pohdinnastanne kurssin työtapoihin ja oman ryhmänne toimivuuteen liittyen. Tuli tunne, että nyt puhutaan asiaa.

    Oli myös mukava huomata, että syvässä päässä happipulloa hamutessanne ilmeisesti tunnelmanne jää kuitenkin voittopuolisesti optimistiseksi ja positiiviseksi.

    Aida Zakik / ryhmä 10.

  2. Heippa ryhmä 15!

    Olette pystyneet pilkkomaan blogitekstissänne samanaikaisesti omaa kokemustanne tutkimuksen parissa sekä itse tutkimuksen sisältöä. Mielestäni tämä osoittaa, että ette vain pärski menemään satunnaisiin suuntiin vaan olette määrätietoisesti nousemassa ylöspäin. Kenties olette lähempänä pintaa kuin tiedättekään olevanne?

    Meidän ryhmämme tutkimus on myös poikkitieteellinen, muttei ehkä ihan niin selvärajaisesti kuin teille annettu tutkimus. Havaintonne siitä, miten monitieteellisyyttä ihannoidaan puheessa vaikka sen toteutus on haasteellista oli oivaltava. Opiskelijoille annetaan mielestäni ehkä erilainen kuva monitieteellisyydestä kuin se todellisuudessa on: kyseessä ei ehkä ole niin verkostoitunut kokonaisuus kuin meille on annettu ymmärtää. Tämä tuli ilmi esimerkiksi silloin, kun nimikkotutkijamme ei tuntenutkaan vastaavaa tutkimusta tekeviä kollegoitaan toisesta tiedekunnasta.
    Tutkimuksen tekemisessä on yllättäviä ja vähemmän yllättäviä resurssien rajoitteita, jotka tulevat hyvin blogipostauksessanne esille. Kuten sanoitte tekstissänne: ”tutkija onkin tavallinen ihminen”.

    Kirjoitustanne oli kiva ja selkeä lukea!
    Tiina / Ryhmä 9

  3. Heippa ryhmä 15!

    Olette pystyneet pilkkomaan blogitekstissänne samanaikaisesti omaa kokemustanne tutkimuksen parissa sekä itse tutkimuksen sisältöä. Mielestäni tämä osoittaa, että ette vain pärski menemään satunnaisiin suuntiin vaan olette määrätietoisesti nousemassa ylöspäin. Kenties olette lähempänä pintaa kuin tiedättekään olevanne?

    Meidän ryhmämme tutkimus on myös poikkitieteellinen, muttei ehkä ihan niin selvärajaisesti kuin teille annettu tutkimus. Havaintonne siitä, miten monitieteellisyyttä ihannoidaan puheessa vaikka sen toteutus on haasteellista oli oivaltava. Opiskelijoille annetaan mielestäni ehkä erilainen kuva monitieteellisyydestä kuin se todellisuudessa on: kyseessä ei ehkä ole niin verkostoitunut kokonaisuus kuin meille on annettu ymmärtää. Tämä tuli ilmi esimerkiksi silloin, kun nimikkotutkijamme ei tuntenutkaan vastaavaa tutkimusta tekeviä kollegoitaan toisesta tiedekunnasta.
    Tutkimuksen tekemisessä on yllättäviä ja vähemmän yllättäviä resurssien rajoitteita, jotka tulevat hyvin blogipostauksessanne esille. Kuten sanoitte tekstissänne: ”tutkija onkin tavallinen ihminen”.

    Kirjoitustanne oli kiva ja selkeä lukea!
    Tiina / Ryhmä 9

  4. Olen samaa mieltä Aidan ja Tiinan kanssa, että ryhmänne omat kokemukset ovat punottu taitavasti nimikkotutkijan esittelyn lomaan. Toivoisin kuitenkin jatkossa, että erottaisitte tekstiosuudet jollain muulla tehokeinolla, koska lihavoidut tekstikappaleet tuntuivat työläältä lukea. Ehkä kursiivi tai erilainen kirjasintyyppi voisi toimia erottavana tekijänä?

    Olisin kuullut lisää käytännön vinkkejä ja kokemuksia käyttämistänne digitaalisista välineistä, tosin sen puolen avaaminen olisi ehkä paisuttanut kirjoitustanne liiaksi.

    Mikäli päätätte jatkaa vesi-metaforan kanssa jatkossakin, niin vinkkaan teille Fingerporin klassikko-strippiä vaihtoehtopedagogisesta uimakoulusta, jota on viljety ainakin kasvatuspsykologian puolella jo usean vuoden ajan: https://www.hs.fi/fingerpori/car-2000002461697.html

    Eetu / Ryhmä 9

  5. Hei,

    oli kiinnostavaa kuulla, miten toisessa ryhmässä sujuu, kun en siitä muuten juuri kuule. Tunnetteko, että olette saaneet riittävästi tukea sukelluksessanne? Minkälainen tuki olisi auttanut teitä jakamaan työtä sekä tulkitsemaan tehtävänantoja?

    Kertomuksenne kokemuksistanne oli varsin jäsennelty ja sujuva. Kuvitus tuki tekstiänne hienosti. Terhi Keton piirtämä kuva oli ihana!

    Idea yhdistää kaksi tekstiä yhdeksi on jännä, mutta toteutus ei tunnu aivan onnistuneelta. Lihavoitu teksti tuntui sekavalta, ja päädyinkin lukemaan ensin lihavoimattoman, sitten lihavoidun tekstin ja lopuksi vielä molemmat tekstit yhdessä. Lihavoitu teksti olisi voinut olla kokonaan oma tekstinsä, koska kappaleet eivät tuntuneet liittyvän lihavoimattomaan tekstiin. Toisaalta väliotsikot olisivat voineet yhdistää kappaleet.

    Olisin toivonut, että lihavoidun tekstin alussa olisi esitelty tutkimus selkeästi sekä kerrottu, mitä vaikutuksia kortisolitason muutoksilla on ihmiseen. Miksi siis tämä tutkimus oli tärkeä? Lihavoimattomat kappaleet tuntuivat muutenkin paremmin jäsennellyiltä kuin lihavoidut. Välillä lihavoidusta tekstistä oli vaikea tunnistaa, oliko kyse ryhmätyöskentelystänne vai lukemastanne tutkimuksesta. Lihavoituun tekstiin voisi lisätä viitemerkinnät.

    Kokemuksenne kurssista olivat kiinnostavia! Kortisolin vaikutuksista olisin lukenut mielelläni vielä lisää.

    Mirka / Ryhmä 8

  6. Hei vain ryhmä 15!

    Blogikirjoituksenne perusteella jaamme ryhminä samanlaisia aatoksia kurssista. Onneksi näiden kirjoitusten avulla pääsee kurkistamaan myös muiden ryhmien mietteisiin, toimii mukavasti vertaistukena. Kiitos siis siitä!

    Tekstin jakaminen on toisaalta ilahduttava ratkaisu, ja toisaalta yhdyn aiempiin kommentteihin siinä, että lihavoidun tekstin lukeminen oli ehkä hieman työlästä. Lihavoinnin sijaan jokin toinen ratkaisu olisi tehnyt ehkä lukukokemuksesta miellyttävämmän? Toisaalta vuorottelevat tekstit voivat kuvastaa myös tätä kurssia kokonaisuutena: vuorotellen ryhmätyötä ja tutkimustehtäviä. Kokemuksiinne pohjaavaa tekstiä oli helppo lukea ja kokonaisuutena teksti oli hyvä.

    Erityisen ilahduttavaa oli lukea voimaannuttavasta tapaamisesta tutkijanne kanssa. Vastaavanlaista kokemusta tai samantapaista oivallusta toivoisi kaikille ryhmille tämän kurssin aikana.

    Toiveikas asenne ja kiinnostavaa pohdintaa. Kohti pintaa!

    Johanna/ Ryhmä 7

Vastaa käyttäjälle Aida Zakik Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.