Ryhmä 15: STUDENTS’ CORTISOL PATTERNS AND THE QUALITY OF THE UNIVERSITY LEARNING ENVIRONMENT

ONNISTUNUT TUTKIJATENTTI

Stressi on ollut meille keskeinen teema läpi kurssin – käsitteleehän jo nimikkotutkimuksemme stressiä. Stressiä ehdimme myös kokea varsinkin kurssin alkupuolella, kun emme olleet täysin tietoisia meihin kohdistuvista odotuksista. Tutkijatentti sen sijaan ei meitä stressannut.

Kokonaisuudessaan tutkijatentti onnistui erittäin hyvin ja oli positiivinen oppimiskokemuksena. Tilanne ei jännittänyt, koska olimme kaikki tilanteessa yhdessä , ja olimme valmistautuneet tilanteeseen suunnitelmallisesti. Olimme myös saaneet tavata tutkijamme, Eira Suhosen, jo pariin otteeseen, minkä ansiosta odotimme tutkijatenttiä enemmän innoissamme, kuin pelonsekaisin tuntein.

Tutkijatentti pysyi hyvin koossa, luotuamme etukäteen rungon, jonka pohjalta puheenjohtajamme Terhi jakoi puheenvuorot. Vahvuutemme ryhmänä on ollut se, että jokainen ryhmän jäsen on saanut olla äänessä niin tutkijatentissä kuin muissakin esityksissä kurssin aikana. Jokaisen ääni ja mielipide on ollut kuultavissa ryhmän tuotoksissa. Tutkijatentin jälkeen saimme varjoryhmältä paljon positiivista palautetta toiminnastamme ja kysymyksistämme. Erityisesti saimme hyvää palautetta spontaaneista kysymyksistä, jotka kumpusivat keskustelun myötä. Myös perehtyneisyytemme tuotti kiitosta.

KIMURANTTI KORTISOLI

Kyseenalaistimme nimikkotutkijamme Eira Suhosen tutkimuksen moneltakin kantilta. Suhonen myönsi esimerkiksi, että päiväkotilasten stressitutkimus ei varsinaisesti vastaa kysymykseen lasten stressistä, sillä kortisolitasoa ei voida suoraan tulkita stressin merkiksi. Kortisolin mittaus on ongelmallista myös siksi, ettei kortisolin viitearvoja ole määritelty. Kortisolin tuotannon on todettu olevan yksilöllistä eikä ihannetasoa siten ole olemassa. Aihe sai ryhmämme pohtimaan, mikä onkaan stressin todellinen olemus; kehossa tapahtuva fyysinen reaktio vai henkilökohtainen tunne? Kuinka stressiä voisi siis luotettavasti mitata ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus?

Päiväkotilasten kortisolitutkimuksessa kortisolia mitattiin vain yhtenä päivänä, mutta Suhosen mukaan yhden päivän mittaus oli kuitenkin perusteltua, sillä kortisolitaso mitattiin viisi kertaa kyseisen päivän aikana, eikä tutkimusta toteutettu maanantai- tai perjantaipäivänä missään päiväkodissa. Tällä pyrittiin siihen, että tutkimus tapahtuisi mahdollisimman tavallisena, rutiininomaisena päivänä.

RAKENTAVAA KRITIIKKIÄ

Omassa tutkimussuunnitelmassamme kurssin alussa lähdimme näkökulmasta, jossa vertailtiin lasten koettua stressiä eri päivähoitomuotojen välillä ja pohdimmekin, miksi oma tutkijamme oli tutkinut vain yhdessä päivähoitomuodossa (päiväkoti) olevien lasten stressiä. Suhonen myönsi itse ajatelleensa samaa asiaa, mutta kertoi resurssien rajoittaneen tutkimusnäkökulmaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa tämänkaltaista vertailua on kuitenkin tehty. Kansainvälinen tutkimus lasten koetusta stressistä ei välttämättä kuitenkaan ole vertailukelpoista suomalaise tutkimuksen kanssa, sillä lastenhoidon taso vaihtelee paljon eri maiden välillä. Lisäksi eri maiden lailliset vaatimukset esimerkiksi hoitohenkilökunnan koulutukselle vaihtelevat.

Suhonen kertoi meille, että lupien saaminen lasten kanssa on vaikeampaa kuin aikuisia koskevaa tutkimusta tehdessä.. Suhosen mukaan vain alle puolet tavoitetuista perheistä antoi tutkimusluvan. Onko tämä tutkimukseen valikoitunut joukko siis todella yhtä kirjava kuin ns. perusjoukko, vai ovatko tutkimukseen lähteneet mukaan esimerkiksi vain tutkimusta arvostavat, korkeakoulutetut vanhemmat?

Pohdimme tutkijatentissä esimerkiksi tutkimuksen yleistettävyyttä, ottaen huomioon, että tutkimus on toteutettu ainoastaan pk-seudulla. Lisäksi tiedustelimme, kuinka on varmistuttu siitä, että eri havainnoitsijat ja varhaiskasvattajat arvioivat esimerkiksi oppimisympäristöä ja lasten leikkikäyttäytymistä yhteneväisesti. Kysyimme myös, voidaanko vanhempien mittaukseen luottaa, erityisesti siihen, että he ovat kirjanneet näytteidenotot lomakkeisiin oikein. Lisäksi ihmettelimme, millä perusteella tutkimukseen valittiin niin laaja kirjo erilaisia lomakkeita tiedonkeruumenetelminä (yllä mainittujen lisäksi mm. aikuisten ja lasten sitoutuneisuus, käyttäytymisen ja tunteiden arviointiasteikko) ja miksi näin monen lomakkeen käyttö oli olennaista.

Suhonen myönsi, että tutkimuksessa käytettävien lomakkaiden runsas määrä vähentää tutkimukseen osallistujien määrää, mutta toisaalta lomakekirjo tarjoaa enemmän tietoa tutkijoille. Suhosen mukaan näiden kahden tarpeen välillä onkin löydettävä itselle sopiva tutkimustapa – kortisolitutkimuksessa lomakkeista saatava tiedon määrä päätettiin maksimoida vastaamiskadonkin uhalla.

Tentin lopuksi keskustelimme aiheesta mitä tekisit toisin? Tutkijamme vastasi, että tulevissa tutkimuksissa hän suorittaisi kortisolimittaukset useampana päivänä. Esimerkiksi 3-5 päivänä otetut tulokset antaisivat optimaalisempia tuloksia kuin vain yhtenä päivänä otetut. Lisäksi hän ottaisi huomioon lasten sosioekonomiset taustat, millä saataisiin kattavampi kuva lasten tämän hetkisestä tilanteesta. Nämä asiat tutkijaryhmä onkin ottanut jatkotutkimuksissaan huomioon. Kyseisen nimikkotutkimuksemme jälkeen stressiin liittyviä tutkimuksia  onkin toteutettu mittaamalla kortisolin lisäksi myös alfa-amylaasientsyymiä, joka liittyy olennaisesti ihmisen stressinsäätelyjärjestelmään. Suhosen mukaan alfa-amylaasi kuvastaakin stressiä kortisolia tarkemmin.

KTT-päiväkoti: Eiran eskarit

 

KAIKENIKÄISET KOKEVAT STRESSIÄ

Lapset kokevat stressiä siinä missä aikuisetkin. Keskeinen ero näkyy siinä, että lapset eivät kykene säätelemään stressiään yhtä hyvin kuin aikuiset. Tämän takia oppimisympäristön laadulla ja kasvattajien ammattitaidolla on tärkeä merkitys lasten kehittymiselle. Tutkimuksessamme onkin havaittu, että laadukas oppimisympäristö ja korkeasti koulutettu henkilökunta vaikuttavat koettuun stressiin positiivisesti.

Olemme tunteneet itsemme ajoittain tällä kurssilla kuin pieniksi päiväkotilapsiksi, jotka pyristelevät eteenpäin uusien tilanteiden ja tehtävien aiheuttaman stressin parissa. Tutkijamme Eira Suhonen on kuitenkin valanut meihin uskoa ja kannustanut eteenpäin. Olemme myös oppineet häneltä, että kaikkea ei tarvitse osata eikä tietää itse – aina voi kysyä apua muilta ryhmän jäseniltä. Tutkijatkin ovat aivan tavallisia ihmisiä, eivätkä pölyisiä ja arkitodellisuudesta vieraantuneita vanhoja einsteineja. Oppimisympäristön laatu on vaikuttanut myös meidän kokemaamme stressiin: tieto onkin ollut koko ajan ikätasoisesti saatavilla ja tähän oivallukseen meidät lempeästi ohjasi korkeakoulutettu henkilökunta.

Käsittelemässämme tutkimuksessa kortisolitasoja mitattiin sylkinäytteillä, sillä tämä on Suhosen mukaan eettisin tapa lasten kortisolimittaukseen verrattuna esimerkiksi veri- tai virtsanäytteisiin. Suhosen mukaan myöhemmin on käytetty myös hiusnäytteitä, joista saa dataa pitkäaikaisstressistä. Aivan ensimmäisessä oppimistehtävässämme tällä kurssilla pohdimme itsekin kortisolimittausta yhtenä vaihtoehtona stressihormonin mittaamiseen. Omat kortisolikäyrämme saattoivat olla hieman poikkeavanlaisia tässä vaiheessa kurssia.

 

TEMPERAMENTTI STRESSIN SELITTÄJÄNÄ 

Suhonen on tutkimusryhmänsä kanssa saanut myöhemmässä tutkimuksessaan selville temperamentin olevan ympäristötekijöitä merkittävämpi muuttuja stressiä tutkittaessa. Esimerkiksi  ujot, hiljaiset ja vetäytyvät lapset kokevat usein enemmän stressiä kuin rohkeammat lapset. Toisaalta vilkkaatkin lapset tuntevat stressiä, kunkokevat riittämättömyyden tunnetta heihin kohdistuvista odotuksista.

Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Kuten Martti Hellströmkin on sanonut: yksikään lapsi ei ole pyytänyt temperamenttiaan, joka hänelle on suotu. Opettajan rooli lasten erilaisten temperamenttien ja kehittymättömän stressin säätelyn tukijana on merkittävä. Opettajien ja kasvattajien on hyvä tiedostaa tämä, jotta jokaisella lapsella olisi turvallinen olo oppimisympäristössään.

Myös omassa ryhmätyöskentelyssämme on näkynyt erilaisten temperamenttien erot. Osa ryhmästämme on kokenut kurssin erittäin stressaavana, kun taas osa on niin sanottuja rauhallisia ja hitaita hämäläisiä ja osa siltä väliltä. Ylipäätään koettu stressi on vähentynyt kurssin edetessä, odotusten selkiytyessä ja tietotaidon karttuessa.

KURSSIN TAVOITTEET SAAVUTETTU 

Kurssin edetessä ryhmätyötaitomme ovat kehittyneet. Loppua kohden hiuksista vetäminen ja nimittely ovat vähentyneet huomattavasti.  Mustelmat ja hampaanjäljetkin ovat jo alkaneet haalenemaan. Emme enää ihan joka kerta lähde itkua pidätellen ryhmätapaamisista. Versoa ja aikuisen apua välienselvittelyyn ei enää tarvita. Vastuunjako ja jakautuminen pienempiin ryhmiin on toiminut ryhmässä hyvin ryhmämme sisällä koetusta stressistä huolimatta. Kaikki ovat osallistuneet työskentelyyn ja tapaamisiin mahdollisuuksien mukaan, vaikka aikataulujen yhteen sovittaminen onkin tuntunut välillä hankalalta.

Keskusteluissamme on ollut tervettä kriittisyyttä, eikä ketään ole suljettu kaappiin erimielisyyksien johdosta. Kritiikkiä osataan ottaa vastaan ja antaa rakentavasti ja yhdessä pohdiskellen. Avoimista ja välillä hankalistakin tehtävänannoista huolimatta olemme onnistuneet löytämään tehtävistä punaisen langan ja saaneet rajattua ne hallittavaan muotoon. Mielestämme tämän kaltainen kurssi yliopisto-opintojen alkuvaiheessa on ollut oikein hyvä ja tehokas orientoituminen ryhmätyöskentelyyn, vaikkei se aivan heti siltä tuntunutkaan. Näitä taitoja tulemme tarvitsemaan varmasti läpi opintojen ja myös myöhemmin elämässä. Tutustuimme moniin tutkimuksen vaiheisiin ja opimme, että tutkimuksen teko on erittäin aikaa vievää ja työlästä vaikkakin palkitsevaa ja uutta tiedonjanoa synnyttävää.

Aluksi kipuilimme löyhien ohjeiden ja epäselvien tavoitteiden  kanssa. Koimme stressiä ja riittämättömyyden tunteita. Tuntui, että meiltä vaadittiin sellaisia asioita, joihin osaamisemme ei vielä niin varhaisessa vaiheessa riittänyt. Ymmärrettyämme kurssin tavoitteet ja palautteesta oppimisen tärkeyden, pystyimme mielestämme vastaamaan tehtävänantoihin entistä paremmin. Harmiksemme huomasimme, etteivät kaikki ryhmät saaneet välitöntä palautetta esimerkiksi tutkimussuunnitelmistaan. Tämä olisi ollut tärkeää, sillä itse pystyimme juurikin tämän saamamme palautteen pohjalta kehittymään ja viemään seuraavia tehtäviämme oikeaan suuntaan.

TOUKISTA PERHOSIKSI 

Tunnemme nyt olevamme osana tiedeyhteisöä, vaikka ihan opintojen alussa se tuntuikin todella absurdilta ajatukselta. Tutkijamme tapaaminen pienensi kuilua meidän mitättömien maan matosten ja korkea-arvoisten tutkijoiden välillä. Kaikkien ryhmäläistemme mielikuvat tyypillisistä tutkijoista romuttuivat, kun eteemme istahtikin lämminhenkinen ja hymyilevä Eira Suhonen. Riittämättömyyden tunteemme vähenivät Eiran kertoessa, että edes tutkija itse ei ole aina täysin perillä aivan kaikista tutkimuksen osa-alueista. Ymmärsimme, että myös tutkijat ovat vain ihmisiä, mikä on madaltanut kynnystämme ottaa yhteyttä tiedeyhteisön tutkijoihin.

Ryhmämme tavoitteena kurssin alussa oli oppia ymmärtämään kasvatus- ja poikkitieteellistä tutkimusta. Mielestämme olemme onnistuneet tehtävässä niin hyvin kuin mahdollista. Muun muassa tutkimuksen oikeaoppinen rakentaminen ja erilaiset käsitteet ovat tulleet tutummiksi, ja ajatus kanditutkielman tai gradun tekemisestä ei tunnu enää niin suurelta ja pelottavalta.

LÄHTEKÄÄMME MAAILMALLE

Tutkijatentin jälkeen fiiliksemme ovat hyvät ja helpottuneet. Pyllistettyämme vielä viimeisen päiväkotiaskartelumme, on meidän aika jättää tuttu ja turvallinen kotisatamamme. Aiemmin alustamme mahtavasti ja lempeästi luotsannut Eira Suhonen sekä kapteenit Antti Rajala ja Juho Honkasilta saavat nyt jäädä, kun suuntaamme tutkimuksen merille keskenämme, kohti uusia satamia ja uusia tutkimuksia. Laiva on valmiina lähtöön.

 

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,  

nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. 

 Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin,  

teille laulamme nyt näkemiin.  

 ♥ JUHO ja ANTTI ♥  

 

Toivoo ryhmä 15: Aliisa Haljoki, Terhi Keto, Jonna Kettukangas, Jutta Kivijärvi, Laura Kovalainen, Nina Pauloaho, Meri-Tuuli Roimola, Henni Tukiainen, Elisa Vuorinen

 

LÄHTEET

Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Elina Kontu, Pekka Rantanen, Harri Lindholm, Sirpa Hyttinen & Ari Hirvonen (2011): Children’s cortisol patterns and the quality of the early learning environment

Palaverikuva: https://www.muutospolku.fi/blogi/tehokkaat-palaverit/

Eiran kuva: tuhat.helsinki.fi

Eiran eskarit –kuva: ryhmäläisten kotialbumit

Tutkijatonttu: Terhi Keto

Perhoskuva: http://mistametulemme.blogspot.com/2018/03/58-metamorfoosi-evoluution-umpikuja.html

https://youtu.be/PEb1t0JsLEA 

Ryhmä 15: Altaan syvässä päässä

Kuva: Clive Rose/Getty Images

 

“Kuuletko, kun veden alla  huudan ääneen sen kaiken ihanan, vapauttavan,

Janottavan, kiperän, pelottavan, uuden.”

Näihin Emma Salokosken laulun sanoihin voisi kiteyttää tunnelmiamme kurssilla. Meidät on heitetty altaan syvään päähän, ehkä jopa turhan painavat kengät jaloissamme, mutta pyrkimys pinnalle on kova. Opettelemme yhdessä uimaan kaiken tämän uuden ja kiperän, mutta myös janottavan ja vapauttavan tiedon perässä. Emme kaikki ole peloissamme, osalle kokemus on ihana.

Omassa nimikkotutkimuksessamme (Lasten kortisolikuvaajat ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristöjen laatu) on aloitettu turvallisesti matalassa altaassa. On haluttu selvittää, miten varhaiskasvatuksen laatu ja oppimisympäristö vaikuttavat alle kouluikäisten lasten kortisolisäätelyjärjestelmään. Ihmistieteiden puolella on todella tärkeää huolehtia, että tutkimukselle on eettinen lupa. Kaikki tutkimuksessa käytetyt mittarit ja tutkimusluvat ovat yliopiston eettisen lautakunnan tutkimia ja tarvittaessa niistä tulee toimittaa lautakunnalle lisäselvityksiä. Niin sanotun stressihormonin, kortisolin, pitoisuudet on mitattu syljestä. Sylkitesti valikoitui käyttöön sen lapsiystävällisyyden takia: on huomattavasti helpompaa kerätä lapsilta sylkinäytteitä kuin esimerkiksi veri- tai virtsanäytteitä. Taaperoilla tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että lapsilla on päivähoitoa aloittaessaan hieman korkeampi kortisolitaso, mikä on hyvin ymmärrettävää ja luonnollista. Pitkittäistutkimuksissa havaittiin myös 3-vuotiailla olevan vakaampi kortisolisäätely päiväkotipäivinä kuin kotona vietettyinä päivinä. Tätä eroa selittänee päiväkodin tuttu turvallinen struktuuri ja rutiinit, joita ei kotona välttämättä vapaapäivinä ole. 

Ryhmässä on turvaa. Huolehdimme yhdessä, ettei kukaan painu pinnan alle. Siinä missä yksin voisi hukkua ajatuksellisen tyhjiöön, ryhmässä voi kehittää toisen ideaa eteenpäin ja saavuttaa tavoitteita monipuolisemmin. Olemme havainneet tehtävien jakamisen pienryhmille olevan sekä aikataulullisesti että työteknisesti toimivaa. Kaikki ovat saaneet osallistua ryhmätyöhön ja keskustelut ovat sujuneet toisia kunnioittaen. Digitaaliset välineet sekä jaetut tiedostot ovat mahdollistaneet myös etätyöskentelyn, jos yhteistä aikaa ei ole löytynyt.

Nimikkotutkimuksessamme kaikilla on ollut oma rooli hyvin selvillä, niin tutkijoilla kuin tutkimusavustajillakin. Jokainen keskittyy määrättyyn asiaan, esimerkiksi nimikkotutkijallamme Eira Suhosella on ollut vastuu tutkimuksen pedagogisesta osiosta (mitä on laatu, mitä hyvä pedagogiikka), kun taas joku muu on vastannut tilastoista, toinen opettajien aineiston analysoinnista, kolmas aivoista, neljäs lääketieteestä jne. Mukana on ollut muun muassa lääke- ja neurotieteen sekä psykoneuroendokrinologian edustajia, kasvatustieteilijöitä, väitöskirjantekijöitä. Erilainen osaaminen on siis saatu jaettua ja jokaisella on tärkeä rooli tutkimustyössä. 

Kuva: Terhi Keto

Välillä yhteinen uimakoulumme on ollut haastavaa. Varsinkin usean eri kotiryhmän opiskelijoiden aikataulutus on ollut erittäin vaikeaa – välillä jopa mahdotonta. Esimerkiksi tutkijatapaamiselle emme löytäneet kaikille sopivaa ajankohtaa. Erityisesti tämä asia aiheutti mielipahaa – onhan nimikkotutkijallamme varsin tärkeä rooli kurssisuorituksessamme. Itse työtehtävien suhteen on ollut ajankäytöllisiä ongelmia. Olemmekin oppineet kantapään kautta, miten aikaa voisi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla. Myös ryhmäkoko on asettanut haasteita matkallemme: Oman mielipiteen esiin tuominen/saaminen isossa ryhmässä voi olla vaikeaa. Emme myöskään vielä tunne toisiamme tarpeeksi hyvin, jotta jokaisen vahvuudet saataisiin käyttöön. Ryhmäkoko on tehtäviin nähden liian iso. Tehtäviä onkin jaettu, mutta mielekäs työnjako ja tehtävien pilkkominen tasapuolisesti on hankalaa.

Tutkimustyössä haasteisiin kuuluu ensinnäkin rahoituksen saaminen sekä meidänkin ryhmällemme lähes ongelmaksi koitunut aikapula. Monitieteellinen, eri mittarein tehtävä tutkimus, vaatii paljon aikaa ja suunnittelua, ja joka ryhmän on toteutettava oma suunnittelu ja ajoittaminen erikseen. Uudenlainen avaus kasvatustieteiden puolella saattaa aiheuttaa hämmennystä, jopa naureskeluakin. Poikkitieteellistä tutkimusta on hankala saada julkaistua. Artikkelin painotus on valittava julkaisun mukaan (esim. Stressinsäätelysysteemi psykoneurologisessa lehdessä, pedagoginen toiminta kasvatustieteellisessä lehdessä). Monitieteellisyyttä ihannoidaan puheissa, mutta sen toteuttaminen on todella haasteellista. Pitää opetella valtavasti oman tieteenalan ulkopuolisia asioita, termejä ja analyysimenetelmiä. Analysointi ym. on vaikeaa ja siihen on tarvittu muiden apua. Psykoneuroendokrinologit ovat aivan yhtä vaikeiden asioiden edessä kuin kasvatustieteilijäkin tulosten analysoinnissa monitieteellisessä viitekehyksessä. Lasten kortisolimittauksissa ei ole lukkoonlyötyjä viitearvoja. On tärkeämpää seurata kortisolituotannon käyttäytymistä eikä niinkään arvoja. 

Kuva: Elisa Vuorinen

Sukellamme syvällä tieteellisessä tutkimuksessa. Oma nimikkotutkimuksemme ei ole vain kasvatustieteellinen vaan poikkitieteellinen. Omaa tutkimussuunnitelmaamme emme uskaltaneet lähestyä kuin kasvatustieteellisesti, vaikka muitakin näkökulmia pohdimme. Itse tutkimussuunnitelman tekeminen, kehitysehdotukset ja vertaispalaute olivat hedelmällisiä. Tutkijoiden antama palaute sai meidät huomaamaan, kuinka helposti omalle työlleen tulee sokeaksi; hartaasti pohditut tutkimuskysymyksemme olivatkin suunnitelmamme kompastuskivi. Itse ideoimme kuvitteelliseen lasten stressitutkimukseen paitsi useamman tutkimusjakson, myös vertailua eri päivähoitomuotojen välillä. Nimikkotutkimusta tarkastellessa eri tehtävänannoin saimme nähdä, kuinka monisyinen asia tutkimuksen teko on. Huomioon otettavien asioiden määrä on suuri ja kaiken tämän hahmottaa vasta työn edetessä.

Myös nimikkotutkijamme tutkimuskysymykset ovat muuttuneet ja tarkentuneet koko ajan, sekä itse nimikkotutkimuksessamme (esiopetusikäiset lapset) että siitä poikineissa jatkotutkimuksissa. Verrokkiryhmääkin harkittiin. Tutkijallamme on ollut PedaSens –interventio-ohjelman kehittäminen toisena tavoitteena tutkimustyön rinnalla, joten laajempaan tutkimukseen ei ollut resursseja. Tutkimuksessa käytetty kortisolimittaus on tutkimusmenetelmänä varsin uusi. Kortisoliarvoissa on paljon päivittäistä vaihtelua, joten voisi olla parempi, mikäli mittausaika olisi pidempi kuin yhden vuorokauden. Mittaus on kuitenkin työläs ja kallis toteuttaa, joten tutkimuksessa päädyttiin yhden päivän mittauksiin. Tulevaisuudessa aihetta mahdollisesti tutkittaessa kortisolitasojen pitkäaikaisempaa vaihtelua on mahdollista tutkia myös hiusnäytteestä. 

Kuva: tuhat.helsinki.fi

Nimikkotutkijamme Eira Suhosen tapaaminen oli voimaannuttava kokemus. Se myös muutti käsitystämme tutkijuudesta – tutkija onkin tavallinen ihminen, joka painii samojen asioiden, esimerkiksi riittämättömyyden tunteen kanssa kuin me opiskelijatkin.  Mittavan uran tutkijana tehnytkin voi ajatella, ettei ole ehtinyt saada tarpeeksi aikaan tai paneutua asioihin tarpeeksi syvällisesti. Oli myös lohdullista kuulla, ettei tarvitse jäädä jumiin siihen minkä itse osaa; poikkitieteellisyys ja osa-alueittain vastuun jakaminen voi olla rikkaus ja yhden ihmisen ei ole tarkoituskaan osata kaikkea alusta loppuun yksin. Koimme voimakkaan kokemuksen “kuilun kaventumisesta”: tutkimuksen teko ei tunnu enää niin kaukaiselta ja tavoittamattomissa olevalta asialta. Kyllä mekin vielä opimme uimaan!

Nimikkotutkijamme on tutkinut erilaisia varhaiskasvatukseen liittyviä ilmiöitä ja aiheita jo vuosikymmenen ajan. Hän on muun muassa tutkinut erityistä tukea tarvitsevan taaperon sopeutumista päiväkotiryhmään ja ollut mukana tekemässä kahta eri tutkimusta liittyen lasten stressiin. Hän on mm. lastentarhanopettaja, erityislastentarhanopettaja, laaja-alainen erityisopettaja, erityispedagogi, tohtori.  

Kuten otsikkomme kertoo, altaan syvässä päässä olemme edelleen. Räpistelemme yhdessä tällä kurssilla – nyt jo melko toiveikkaina. Välillä vettä haukkoessa on osalle ryhmässämme tullut jo epätoivon tai ahdistuksen tunteita. Vaikka oman ajattelun kehittäminen on upea ja tavoittelemisen arvoinen asia, on ohjeistuksen väljyydestä tullut myös tulkintaeroja ja epäselvyyksiä tehtäviin liittyen. Kun palaamme tarkastelemaan kurssin tavoitteita ja piilotavoitteita, huomaamme kuitenkin edistyneemme huomattavasti kurssin aikana. Kun palaamme ensimmäisen oppimistehtävän tunnelmiin, muistamme, kuinka tavoitteet vaikuttivat hankalilta ja korkealentoisilta. Nyt huomaamme jo lähentyneemme niitä suurin harppauksin. Huomiomme onkin ehkä ollut väärässä paikassa. Ponnistelumme pinnalla pysymiseksi alkaa pian muuttua uimataidoksi.

Mut  näät pintaakin syvemmälle,  viet mukaan, saat minut uskaltamaan sun kaa,

Niin vaarallisesti en oo koskaan  sukeltanut.”

Kuva: Peter Weissenberg Photography

Aliisa Haljoki, Terhi Keto, Jonna Kettukangas, Jutta Kivijärvi, Laura Kovalainen, Nina Pauloaho, Meri-Tuuli Roimola, Henni Tukiainen, Elisa Vuorinen

 

 

Lähteet:

  • Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Elina Kontu, Pekka Rantanen, Harri Lindholm, Sirpa Hyttinen & Ari Hirvonen (2011) Children’s cortisol patterns and the quality of the early learning environment, European Early Childhood Education Research Journal, 19:1, 45-62.
  • https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/20030/erityist.pdf
  • http://elektra.helsinki.fi/se/p/0355-1067/49/3/lastenst.pdf