Ryhmä 10: Keula kohti tutkimusta!

Ette ole enää koulussa, tervetuloa tiedeyhteisön jäseniksi!” 

 

Yliopisto-opiskelu olisi helppoa aloittaa vain istumalla luennolla ja olemalla vastaanottava osapuoli. Ensimmäisellä opiskeluviikolla startanneella Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla meidät heitettiin välittömästi syvempiin vesiin kun kuulimme olevamme aktiivinen osa tiedeyhteisöä. Mutta entä jos uunituoreena fuksina ei vielä ole järin tieteellinen olo? Ensimmäisten viikkojen aikana olemme jo useaan otteeseen kuulleet, ettemme ole enää koulussa. Ei niin, olemme yliopistossa, jonne olemme hakeutuneet vapaaehtoisesti ja sisään päästäksemme läpäisseet tiukan seulan. Kenties tämän seulan läpäiseminen kertoo tavoitteellisuudesta – tai ainakin sen alkeista. Olisiko niin, että kyky muodostaa tavoitteita ja kulkea niitä kohti onkin yksi yliopisto-opiskelijan työkalupakin tärkeimmistä välineistä? Voisimmeko näillä eväillä selvittää kurssin haasteet ja alkaa lunastaa paikkaamme tiedeyhteisössä myös omassa mielessämme? 

 

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssilla tutustumme kasvatustieteelliseen tutkimusprosessiin ja käsitteistöön. Jakauduimme noin 10 hengen ryhmiin. Tässä blogitekstissä keskitymme aluksi kurssin piilotavoitteiden ja niiden herättämien ajatusten pureksimiseen, jonka jälkeen sukellamme kasvatustieteellisen tutkimuksen maailmaan. Yhtenä kurssin piilotavoitteena on oppia toimimaan osana yhteistoiminnallista ryhmää ja ottamaan vastuuta ryhmän toiminnasta. Pääsimme siis heti tositoimiin harjoittelemaan ryhmämuotoista työskentelyä ja yhteisöllistä tiedon rakentamista. 

 

Ryhmämme koostuu valtaosin toisilleen tuntemattomista opiskelijoista. Ryhmässä on eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia opiskelijoita. Joukossa on mm. perheellisiä, alanvaihtajia ja työelämässä pitkään olleita. Alkutunnelma oli osalle ryhmästämme kaoottinen – mitä meidän pitikään tehdä ja miten? Miten suunnitella yhteistä työtä ja sen rakennetta? Miten ylläpitää yhtenäistä tyyliä ja saavuttaa eheä kokonaisuus, kun samaa blogitekstiä ideoi ja kirjoittaa jopa kymmenen henkilöä? Monimutkaisten ja avoimien ongelmien määrittely ja ratkaisu sekä tiedon etsiminen kuuluvatkin kurssimme piilotavoitteisiin. Päätimme ottaa tilanteen haltuun jakamalla ryhmämme kahteen viiden hengen tiimiin, joista toinen syventyi kurssin piilotavoitteisiin ja toinen kasvatustieteelliseen tutkimukseen.  

 

Piilotavoitteet, mitä ne siis tässä tapauksessa ovat? Muuan muassa tavoitteen asettamisen, aikataulutuksen, ongelmanratkaisukyvyn ja tiedonhankinnan oppimista. Vaikuttaakin siltä, että ainakin työn ja sen aikataulun hyvä suunnittelu ja selvä työnjako ovat avainasemassa ryhmätyötä tehdessä. Erilaisten ajattelu- ja työskentelytapojen yhteensovittaminen voi olla melkoista palapeliä. Minkä tahansa projektin onnistunut läpivienti vaatii jokaiselta itsensä johtamisen taitoja, mutta erityisesti ryhmämuotoisessa työskentelyssä tarvitaan myös vuorovaikutustaitoja. Nykytiedon valossa vuorovaikutus on tärkeässä roolissa oppimisessa. Yksi kurssimme piilotavoitteista painottaakin argumentoinnin ja argumentoivan keskustelun oppimista. Kasvatustieteen opiskelijoina meidän tulee oppia heittämään verkkoja monenlaisille vesille, sillä kasvatustiede on luonteeltaan monitieteistä. Mielikuvat yksin pölyttyneessä kammiossa kirjapinojen takana ahertavasta tutkijasta saavatkin Siltavuorenpenkereellä kyytiä. 

 

Pohdimme ryhmässämme, että olisiko ryhmätyöskentelyn eräs kiistaton etu eräänlainen ryhmän luoma paine? Kun tuotoksen valmistumisesta ja laadusta on vastuussa myös ryhmän muille jäsenille, emme halua leimautua laiskureiksi tai vapaamatkustajiksi. Yhteinen vastuu voisi siis lisätä motivaatiota työskennellä tunnollisesti ja tehdä hyvää jälkeä. Ryhmässä kullakin jäsenellä on omat yksilölliset vahvuutensa, jotka yhteen tuotuina antavat yhteiselle projektille paljon. Yhdessä olemme enemmän kuin osiemme summa! Yhdellekään yliopisto-opiskelijalle opiskelun lähtökohta ja liikkeellepaneva voima ei toivottavasti ole enää ulkoinen motivaatio, kuten vaikkapa kurssin läpi pääseminen tai opettajan mieliksi suoriutuminen, vaan sisäinen motivaatio: opiskelijan oma aito halu ymmärtää ja reflektoida, kenties myös vaikuttaa kasvavan asiantuntijuutensa kautta yhteiskunnallisiin asioihin. Yliopistossa meille avautuu oiva tilaisuus jalostaa itseämme sekä luoda, rakentaa ja arvioida tietoa yhdessä ja itsenäisesti.  

 

Kurssin piilotavoitteet ovat osa sitä tieteellisyyttä, jota moni meistä varmasti tuli yliopistoon hakemaan. Se, että näin isojen tavoitteiden kimppuun hyökättiin näin nopeasti, tuli suurena yllätyksenä. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa ensimmäisten luokkien keskeinen tavoite on oppilaan koululaiseksi kasvamisen tukeminen. Kenties meidän kurssimme piilotavoitteet ohjaavat meitä yliopisto-opiskelijaksi kasvamiseen? Otamme haasteen vastaan ja työskentelemme yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tiedeyhteisö, täältä tullaan! 

 

Keula kohti tutkimusta! 

 

Millaista siis on hyvä kasvatustieteellinen tutkimus ja mihin sitä tarvitaan? Ensimmäisenä mieleemme tuli ajatus kasvatustieteellisen tutkimuksen päämäärätietoisuudesta. Mitä nämä päämäärät sitten oikein ovat? 

Kasvatustieteellisen tutkimuksen yhtenä päämääränä on parantaa koulussa annettavan opetuksen laatua. Suomessa opetus on tutkimusperustaista, eli opetusmetodit ja opetussuunnitelmat pohjautuvat tieteelliseen näyttöön. Tällöin tieteellinen tutkimus vaikuttaa myös opetuspoliittiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Jotta kouluopetuksen laadussa voi tapahtua parannusta, myös opettajankoulutusta on jatkuvasti kehitettävä. 

Koska kasvatustiedettä tehdään ihmisten ja usein lapsien parissa, on tutkimuksen edettävä eettisten periaatteiden mukaisesti.  Halu auttaa kaikkia oppimaan ja auttaa toista ihmistä tulemaan parhaaksi mahdolliseksi itsekseen on arvopohjainen valinta.  Tasa-arvo on yksi tärkeistä arvoista suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulutuksen kentällä. Tutkimuksen avulla voidaan selvittää, miten tasa-arvoa voitaisiin toteuttaa parhaalla mahdollisella tavalla koulussa ja opetuksessa.  

Tutkimustiedon perusteella pystymme ymmärtämään oppimisprosesseja. Oppimisen laadun parantamiseen liittyy kiinteästi erilaisten oppijoiden tukeminen, esimerkiksi auttaminen lukemiseen liittyvissä vaikeuksissa.  

Suomalaista koulutusta pidetään arvossa kansainvälisesti. Tutkimuksen ja julkaisujen myötä olemme mukana globaalilla tasolla keskustelemassa koulutukseen liittyvistä haasteista sekä toimivista ratkaisuista.  Kasvatustiede käy dialogia neuropsykologian, kasvatuspsykologian, kasvatussosiologian sekä kasvatusfilosofian kanssa. 

Muistelkaamme hetken lämmintä ja viipyilevää aamupäivää kesämökin terassilla tai ehkä lempiuimarannalla. Virvoittava juoma, kynä ja ristisanatehtävä odottavat sinua.  Ristisanatehtävissä on aina tietty kaava. Tietyt kuvavihjeet sekä sanojen taivutukset ovat aina samoja. Ummikolle tehtävän ratkaiseminen on suurempi ponnistus, kuin ‘ristisanahaille’, joka rustaa tehtäviä rakkaudesta lajiin harva se päivä.  

Jotta tutkija kykenee työskentelemään sujuvasti, hän ymmärtää yleisesti tutkimuksen rakenteen ja eri vaiheet, kuten tutkimuskysymyksen määrittäminen, huolellinen tutkimuksen suunnittelu, kohderyhmän valinta, tutkimuksen käytännön toteuttaminen, aineiston dokumentointi ja analysointi sekä tulosten julkaiseminen tieteellisessä lehdessä. Tutkijalla on hallussaan akateemiset perustaidot kuten kirjallisten lähteiden käyttö ja argumentointitaito. Tutkijalla on halu tietää ja kaikki tutkimuksessa kerätty data lisää tietoa.  

Kenties vanha stereotyyppinen mielikuva on, että tutkijat puurtavat vuosikausia yksin pölyisessä nurkassa, mutta todellisuudessa ainakin kasvatustieteen tutkija tekee jatkuvaa yhteistyötä sekä omassa tutkimusryhmässään että laajemmassa tiedeyhteisössä. Tutkijat myös opettavat tulevia opettajia, kuten meitä. Olemme siis kaikki samassa veneessä!

Heta Eronen,  Tytti Hartikainen, Tiia Kangasmäki, Jade Laurila,  Mikael Nikkari, Aino-Maria Nurmi, Maritsa Palmunen, Emma Suolajärvi, Tuula Tykkyläinen, Aida Zakik