Ryhmä 5: Kuinka opimme puhumaan Juutia

 

Oivaltamisen iloa

On mielenkiintoista, kuinka sitä luulee opiskelevansa mitä vaan, mutta lopulta oivaltaa opiskelevansa asiaa. Tai oikeastaan oppii puhumaan yllättäen uutta kieltä. Niin kävi meille, me nimittäin opimme puhumaan Juutia.

Tutkijatentti on nyt takana, ja olemme kaikki melko hämmentyneitä siitä, kuinka lopulta niin monet palaset kurssista loksahtivat paikoilleen. Tutkijatentti ei ollutkaan pelottavan kuumottava tilanne, vaan ennen kaikkea antoisa keskustelu, joka loi hienon yhteyden opiskelijoiden sekä tutkijoiden välille. Tentissä tuntui, kuin ymmärtäisi tutkijan sanoja aiempaa paremmin, kuin hiljaisen sopimuksen voimin. Oli mielenkiintoista, kuinka työskentely oman nimikkotutkijan tutkimuksen parissa näkyi laajempana ymmärryksenä käsiteltävästä aiheesta.

 

 

 

Otettamme keskustelusta luonnehdittiin kriittiseksi varjoryhmämme toimesta. Toisaalta kyseinen ryhmä myös ihmetteli, että miksi emme lähteneet eräässä kohdassa haastamaan tutkijaamme, vaikka hänellä oli kärkäs mielipide tietystä asiasta. Olisimme ehkä lähteneet ennen, mutta emme enää. Olimme sisäistäneet jotain tärkeää. Jotakin sellaista, jonka jokainen meistä varmasti pyrkii huomioimaan tulevaisuuden opetuksessa; nyt kaipasimme vain lisää vinkkejä tulevaan käytännön työhön, ja kuinka hyödyntää fenomenologiaa (tai kokemuksellisuutta/elämysmaailmaa) ympäristöopin opetuksessa sekä muissa oppiaineissa sen ollessa mielekästä.

 

(Vakavasti) tarttuva tutkimus

Juutin tutkimus uudelleenanalysoi Vosniadoun ja Brewerin arvostettua tutkimusta fenomenologiselta kannalta. Tutkimus käsitteli lasten käsitteellistä muutosta ja heidän käsitystään maasta. Juuti haastaa tutkijoiden lapsille asettamat kysymykset ja heidän tulkintansa lasten vastauksista. Juutin mukaan kysymyksillä on johdateltu lapsia ajattelemaan maata kappaleena. Myös lasten vastaukset kertovat Juutin mukaan muista mahdollisista maan muodoista kuin mitä Vosniadou ja Brewer arvioivat. Juutin motivaatio artikkelin kirjoittamiseen on ollut hänen oma kokemuksensa tutkijoiden kyseenalaisista tulkinnoista koskien lapsien vastauksia. (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018).

 

On tutkimuksia, joihin viitataan, ja jotka jäävät elämään. (Kalle Juuti, tutkijatentti 14.11.2018)

Kyseinen tutkimus ja Juutin analyysi ovat toden totta jääneet elämään meissä. Tutkimuksen sanoma on juurtunut melko syvälle ajatteluun. Tentissä huomasi hyvin, kuinka istuimme Juutin ympärillä kuin saarnaajaa kuunnellen. Ehkä varjoryhmän kommentit osuivatkin oikeaan. Olisimmeko voineet esittää vielä kriittisempiä kysymyksiä ja kyseenalaistaa Juutin vastauksia enemmän?

Opetussuunnitelman oppimiskäsityksen muutos kohti sisäistävää oppimista saa tukea tästä tutkimuksesta. OPSiin peilaten tutkimus edustaa tämän hetken muutosta, ja siksi onkin mielenkiintoista nähdä, pääseekö fenomenologinen pohdinta suuremmin parrasvaloihin nykyisen OPSin vakiintumisen myötä.

Koemme, että tutkimukseen perehtymisen johdosta opetuksen suunnittelusta tulee mielikuvituksellisempaa ja idearikkaampaa. Lisäksi rajojen rikkominen tuntuu enemmän velvollisuudelta kuin mahdollisuudelta, eikä se myöskään enää pelota tai kummastuta, niin kuin se on joskus aikaisemmin saattanut tehdä.

Vosniadoun ja Brewerin alkuperäiseen tutkimukseen löytyy google scholarista lähes kaksi tuhatta viittausta (google scholar, 2018). Sen lisäksi, että Juuti totesi meille toisten tutkimusten jäävän elämään, hän sanoi, että jotkin tutkimukset vain unohtuvat helpommin, viitaten myös oman tutkimuksensa vaikutuksiin. (Juuti, Tutkijatentti 14.11.2018) Toiveemme on, että Juuti tietäisi kuitenkin vaikuttaneensa meihin suuresti. Olemme ensimmäisestä blogitekstistämme, tai itse asiassa jo lööpin valinnastamme asti olleet taipuvaisia kriittiseen asioihin suhtautumiseen. Lööpin perusteella ajattelimme perehtyvämme lähdekritiikkiin – se päätelmä meni pieleen…  Kriittinen tulkinta aiemmin tehdystä tutkimuksesta on tuonut meille näkyväksi tieteen tärkeitä periaatteita. Vaikka Juutin tutkimus ja analyysi avasi meille selkeästi fenomenologian perusperiaatteita, emme ennen tutkijatapaamista kunnolla ymmärtäneet hänen tutkimuksensa syvintä ydintä.

 

Conceptual change á la group 5

Kun käsitteellinen muutos on meissä jo tapahtunut, oli vaikea nähdä tieteen opetuksen kompastuskivet. Käsityskyky ei lapsella välttämättä riitä tietyn tieteellisen mallin ymmärtämiseen, jos se on (niin kuin yleensä onkin) ristiriidassa lapsen kokemusmaailman kanssa. Mekin aikanaan opimme uskomaan, että maa on pyöreä ja se kiertää aurinkoa, vaikka tämä kokemuksiemme mukaan olikin aivan absurdi väite. Ajatella nyt Kopernikus, Struven ketju ja niin edelleen. Olemme useaan otteeseen pohtineet sitä, onko tarpeellista opettaa pienelle lapselle mallia, joka on niin suuressa ristiriidassa kokemusmaailman kanssa. Onhan se vähän vanhemmallekin yksilölle haastavaa hahmotettavaa. “Miksi oletetaan pallon muoto? Kaikki on lapselle yhtä ufoa”, tokaisee Juutikin tentissämme.

 

 

 

Kyllä, me ymmärrämme maan olevan (melko) pyöreä, mutta ymmärrämme myös aurinkokuntamme opetuksessa käytettävien mallinnuksien mittasuhteiden olevan aivan pielessä. Rusasen ja kumppanien mukaan lapsen tai meidän tapauksessamme oppijan altistuessa opetukselle, johtaa käsitteellinen muutos monessa tapauksessa ns. synteettiseen malliin, joka on ristiriidassa tieteelliseen teoriaan suhteessa. (Rusanen, Koponen ja Lappi 2014, s. 20).

Kun ajan henki on resurssien kannalta se, että kaikesta on karsittu, tutkimus voisi osoittaa ja tukea oppiainesisältöjen priorisoinnissa. Miksi käyttää aikaa sellaisen mallinnuksen ulkoa opetteluun, jonka oppilas sisältäisi paremmin myöhemmällä iällä? Tätä aikaa kun ei ole kaikkiin oppiaineisiin sisällytetty riittävästi kuitenkaan. Voisiko esimerkiksi ympäristöopin ensimmäisten opetusvuosien oppisisällöistä tiputtaa koko maailmankaikkeuden käsittelyn pois? Olisiko hedelmällisempää käsitellä niitä oppilaan lähellä olevia jokapäiväiseen elämään linkittyviä ilmiöitä (esimerkiksi sää, kestävä kehitys, kierrätys…) joiden sisäistäminen on sekä mahdollista, että yhteiskunnan kannalta merkittävämpää?

Myös maan muodon hahmottaminen voisi olla lähiympäristön tutkimista, kartanlukutaitoa ja jopa suunnistusta monialaisena kokonaisuutena.

Kouluissamme pyritään aktiivisesti pääsemään irti ulkoa opettelusta muissakin aihealueissa, kuten historiassa, siispä pitäisi myös huomioida valmiiden mallien “syöttäminen” mm. ympäristöopissa.

Uskomme tulevina opettajina luonnollisesti tieteen opetukseen ja haluamme opettaa esimerkiksi maantietoa ja biologiaa: tutkittuja tosiasioita. Nyt olemme kuitenkin Juutin tutkimuksen kautta ymmärtäneet oppimisen kannalta mahdottoman kuilun suhteessa kokemusmaailmaan. Opetamme opetussuunnitelman mukaan 3-6 luokkalaisia hahmottamaan omaa ympäristöään ja koko maailmaa (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, s. 241) tietäen, että kaikki eivät ole valmiita todelliseen käsitteelliseen muutokseen. Toimimmeko tästä kurssista oppimaamme uskomalla ja silti opetussuunnitelmaan luottamalla ikään kuin synteettisen mallin mukaan? Ainakin me nyt ymmärrämme käsitteellisen muutoksen, kokemusmaailman ja mallinnetun maailman aiheuttamat komplikaatiot opettamisessa ja oppimisessa.

 

Mitä möröille kuuluu?

”Nykyinen koulutuksen taso – puhutaanpa sitten opettajan koulutuksesta tai peruskoulusta – on saavutettu kriittisen ajattelun ja tarvittavan muutoksen kautta. Jatkamalla tätä ajattelumallia voimme saavuttaa jotakin vielä hienompaa ja edistyksellisempää. Odotamme innolla, että saamme olla osa tätä jatkuvaa kehitystä”, näin kirjoitimme ensimmäisessä blogitekstissä ajatuksistamme nykyisestä ja tulevasta.

Alussa keskuudessamme vallitsi pikkuinen kauhu tutkimuksesta, ja siitä, miten sitä voi ymmärtää. Saadessamme teoreettisen tutkimuksen, jäi ilmaan huoli: “miten on muiden tutkimustapojen laita?” Saimme kurssilla kuitenkin kuulla monen muun ryhmän hienoja esityksiä omista nimikkotutkimuksistaan, ja ne avarsivat mieltämme. Tieto on lisääntynyt, tuska ei. Lisäksi monet asiat eivät tunnu enää niin suurilta möröiltä kuin juuri opintojen alussa. Odotuksemme eivät ole juuri muuttuneet sitten ensimmäisen blogikirjoituksen, ja haluamme jatkaa siinä mainittua ajattelumallia edelleen.

Kiitos kaikille kurssista!

 

Lähteet:

 

Piirroksen kuvat maasta: https://pixabay.com/en/landscape-summer-fields-meadow-666927

https://pixabay.com/en/sun-planet-solar-system-cosmos-1506019

Kalle Juuti, tutkijatapaaminen 2.10.2018

Kalle Juuti, tutkijatentti 14.11.2018

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014

google scholar, 2018

Käsitteellinen muutos ja sen mallit: Anna-Mari Rusanen, Ismo T. Koponen ja Otto Lappi

Helsinki: Helsingin Yliopisto 2014

 

Ryhmä 5: Noora Särösalmi, Niina Fernström, Marika Tapani, Aki Tervonen, Elisa Tikka, Iikka koski, Juuso Ratinen ja Olli Aksela