Tämä ryhmä ei ole kuin mikä tahansa ryhmä ja otteemme tähän kurssiin saattaa poiketa tavallisesta. Ryhmämme koostuu yhdeksästä yksilöstä kolmannelta ja neljänneltä vuosikurssilta ja jokainen meistä on syystä tai toisesta suorittamassa kurssia vasta nyt. Kurssin alussa tunnelmat olivat osittain epätoivoiset mutta vaihtuivat pian innoksi; hei mehän osataan jo jotain näistä jutuista, tästä voikin tulla antoisa kurssi!
Kurssilla vilisevät käsitteet ovat tulleet vastaan kasvatustieteellisessä kirjallisuudessa, jonka parissa on jo vietetty muutama tovi, ja jokaisella meistä oli enemmän tai vähemmän käsitystä tiedekunnassamme tehtävästä tutkimuksesta ja tutkijaprofessoreista, joiden nimet ovat osin tuttuja oppikirjoista tai luennoilta.
Ryhmän sisällä vallitsi heti alusta mainio yhteishenki, ja päätimme ottaa määrätietoisen otteen kurssista ja siitä selviytymisestä. Aiemmat opinnot mahdollistavat kurssista meille antoisan paketin ja samalla saamme kertausta tärkeistä asioista sekä tutustumme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoihin. Tässä tekstissä kurkkaamme tämän ryhmän matkaan kurssin alusta tähän päivään ja pohdimme meille tärkeiksi nousseita asioita kurssin tiimoilta.
Oma tutkimussuunnitelmamme
Kurssin ensimmäisenä oppimistehtävänä suunnittelimme tutkimuksen aiheesta Ovatko yliopistonlehtorit turhia? Tutkimus osoittaa vertaisten tuen olevan avain opettajaksi oppimisessa. Tutkimussuunnitelman tekeminen ryhmässä synnytti mielenkiintoista keskustelua ja saimmekin erilaisia näkökulmia aiheesta. Monella meistä oli yhteneväinen kokemus siitä, että yliopistonlehtorit ovat tärkeässä asemassa opettajankoulutuksessa, mutta myös opiskelijakavereiden tuki on korvaamatonta. Tämä kurssi on hyvä esimerkki siitä, kuinka yliopistonlehtoreiden tekemä taustatyö ja opiskelijoiden yhteinen panos onnistuneisiin lähitapaamisiin toimii, vaikkeivat lehtorit esimerkiksi jokaista esitystä ehdikään seurata.
Esitellessämme tutkimussuunnitelmamme halusimme aktivoida muita opiskelijoita esittämällä kysymyksen siitä, kuinka merkityksellisinä he pitävät yliopistonlehtoreita opinnoissaan. Opiskelijat asettuivat janalle sen mukaan, kuinka merkityksellisinä tai merkityksettöminä he pitivät lehtoreita. Kanssaopiskelijoiden rohkeat puheenvuorot toivat esille samoja asioita, joita olimme itsekin pohtineet, esimerkiksi hyvän ja huonon luennoitsijan eroista sekä opettajankoulutuksessa tärkeistä ryhmätunneista. Ilman yliopiston lehtoreita monesta kurssista jäisi pois tärkeitä lähiopetuksen tunteja, joissa voidaan yhdessä pohtien oppia tärkeitä taitoja tulevaa ammattia ajatellen. Toisaalta keskusteluissa tuli myös ilmi turhautuneisuus luentoihin, joissa oppimista tapahtuu lähinnä seinän tiiliä laskiessa.
Toisten ryhmien tutkimussuunnitelmien esittelyjen seuraaminen oli yllättävän antoisaa, koska ryhmät olivat nähneet paljon vaivaa niiden eteen. Hyvä te! Ryhmämme osallistui aktiiviseen keskusteluun ja oli ilo huomata, miten puheenvuoroja olisi ollut enemmän kuin aikataulu olisi sallinut. Tämä osoittaa sen, että kurssin aiheet koskettavat opiskelijoita ja niihin halutaan vaikuttaa.
Tutkimukseen perehtyminen
Akateeminen lukutaito koostuu monista osatekijöistä ja vaatii harjoittelua kokeneemmiltakin opiskelijoilta. Lukutaitoon kuuluu muun muassa tieteellisten tekstien tulkitseminen, arviointi ja ymmärtäminen. Tieteelliseen keskusteluun osallistuminen ja omien argumenttien esittäminen kuuluvat osaltaan myös akateemiseen lukutaitoon. Näiden lisäksi tulisi osata arvioida tekstejä kriittisesti. Tieteelliseen ajattelun kehittymiseen kuuluu myös oman toiminnan reflektointi. (Ronkainen ym. 2011, 155-156.) Edellä mainittujen taitojen opiskelu on tullut hyvin kurssin aikana näkyviin. Erityisesti kriittisen ajattelun herättäminen on jäänyt mieleen. Opinnoissamme on suhteellisen vähän korostettu kriittisen ajattelun tai kyseenalaistamistaidon kehittämistä, jotka ovat kulmakiviä uuden tiedon luomiselle. Kriittiseen ajatteluun rohkaisu ja “lupa” kyseenalaistaa tieteellisiä tekstejä vahvistaa myös käsitystä itsestä tieteellisen yhteisön jäsenenä.
Tutkimusartikkelin lukeminen ei tuntunut etukäteen haastavalta, mutta lisähaasteen toi englanninkielinen materiaali. Olemme opinnoissamme lukeneet todella vähän englanninkielistä materiaalia, jolloin akateemisen englannin taidot eivät ole päässeet juurikaan kehittymään. Toisaalta tieteelliselle tekstille tyypilliset selkeä, jo tutuksi tullut rakenne ja toistuva käsitteistö toivat tähän jonkin verran helpotusta.
Akateemisen englannin lisäksi yhtenä kehityskohtana pohdimme olennaisen tiedon suodattamista. Tieteellisissä teksteissä on valtavasti informaatiota, ja vaikka eheän kokonaiskuvan saavuttamiseksi onkin tärkeää perehtyä koko tekstiin, tulee lukemisesta kuormittavaa ja tehotonta jos suhtautuu kaikkeen tekstin antamaan informaatioon samalla antaumuksella. Taitomme poimia tekstistä olennaisin sisältö on kehittynyt paljon, mutta se kehittyy edelleen. Tämän taidon tärkeys korostui erityisesti englanninkielistä tekstiä lukiessa.
Pohdimme englanninkielisten materiaalien käyttöä ensimmäisillä kursseilla. Vaikka kielitaito olisikin hyvä, sekä suomen- että englanninkielinen akateeminen termistö saattaa olla valtaosalle entuudestaan tuntematonta. Tämä voi aiheuttaa ongelmia taitavallekin lukijalle. Kielivaikeuksien kanssa kamppaileva opiskelija voi alussa menettää motivaation ymmärtämisen puutteen vuoksi ja tuntea artikkelin lukemisen liian haastavana. Toisaalta suurin osa tutkimuksista tehdään englanniksi, joten on hyvä alusta saakka orientoitua opettelemaan akateemista englantia. Näin ollen se ei myöhemmin tule yllätyksenä tai muodostu kynnyskysymykseksi esimerkiksi lähteitä etsiessä omaan tutkielmaansa.
Tutkimukseen tutustuminen tuntui kaiken kaikkiaan mielekkäältä. Aihe oli mielenkiintoinen ja tuntui hyvältä huomata, että opintojen aikana akateeminen lukutaitomme on kuin onkin kehittynyt.
Tutkijan tapaaminen
Tapaamiset nimikkotutkijan kanssa ovat jotain, mitä mekään emme olleet vielä koskaan yliopistotaipaleemme aikana päässeet kokemaan. Tästä mahdollisuudesta suosittelemme ehdottomasti ottamaan kaiken irti! Mieltämme on askarruttanut opiskeluvuosiemme aikana kysymys jos toinenkin ja nyt vihdoin meillä oli tilaisuus päästä keskustelemaan näistä aiheista asiantuntijan kanssa. Lisäksi koimme tutkijan tapaamisen orientoivan meitä tutkijatenttiin, mikä käsitteenä oli meille alunperin vieras. Tutkijatentin kritiikkiä harjoittava ote on innostava, sillä artikkelin julkaisun jälkeen enää harvoin haastetaan sen sisältöä samalla tavalla.
Keskustelimme nimikkotutkijamme kanssa niin hänen omasta tutkimuksestaan kuin tutkimuksenteosta yleensä. Tutkijatapaamisen jälkimainingeissa koemme tärkeimmän keskustelun myötä tapahtuneen oivalluksen liittyvän omaan tutkijaidentiteettiimme. Tapaaminen konkretisoi sen, että vaikka luokanopettajankoulutus tähtääkin vahvasti tiettyyn ammattiin, ovat monipuolisetkin urapolut meille avoinna. Nimikkotutkijamme kertoi meille omasta matkastaan – kandin ja gradun kanssa kamppailusta, luokanopettajan työn kautta päätymisestä suomalaisen kasvatustieteellisen tutkimuksen johtotehtäviin. Tämä polku on avoinna meistä ihan jokaiselle. Ajatus on kiehtova, sillä pelkästään koulumaailmassa opettajan etenemismahdollisuudet ovat jokseenkin rajalliset.
Kyseisen nimikkotutkijan tapaaminen konkreettisesti avasi meille myös näkökulmia kriittiseen ajatteluun tieteellisiä tekstejä käsiteltäessä. Tapaaminen toi myös tutkimuksen inhimillisen puolen esiin, jota tulee harvemmin mietittyä artikkeleita lukiessa. ”Sukunimi suluissa lauseenperässä” olikin samassa pöydässä istuva ihminen, joka kertoi tunteistaan, ajatuksistaan ja pohdiskeli avoimesti mitä jo tehdyissä tutkimuksissa olisi ehkä voinut tehdä eri tavalla. Toisin sanoen, koimme yleisen oivalluksen että tieteen takana seisovat henkilöt ovat ”vain” ihmisiä. Tämä herätti meidät, jo kolmannen vuoden opiskelijat leikittelemään mahdollisella ajatuksella omasta nimestä artikkeleiden lähde-kohdassa.
Ei tarvitse kuitenkaan edes ajatella näin kauaskantoisesti, sillä tutkijaidentiteetti on osa jo meidän kandivaiheen opiskelijoiden elämää. Toisinaan sitä mieltää itsensä niin vahvasti “vain” opiskelijaksi, että roolimme osana tieteellistä yhteisöä pääsee unohtumaan. Keräämme jatkuvasti tietoa kursseilta ja kirjallisuudesta, jotta kandidaatintutkielman suorittaminen on mahdollista sitten, kun se itselle tulee ajankohtaiseksi. Vaikka kandi onkin vielä luonteeltaan harjoitustyö, on sekin tärkeä osa matkaa kohti tutkijuutta. Tieteellistä tutkimusta ei voi oppia muuten kuin tekemällä. Tässä prosessissa on tärkeää niin itselle vuosien myötä karttunut tieto kuin (akateemisesti) vanhemman tieteentekijän ohjauskin. On hyvä muistaa, että jokainen huippututkijakin on lähtenyt liikkeelle tästä pisteestä, missä me olemme juuri nyt.
Kuten huomata saattaa, on kurssi todella hyödyllinen meille, vaikka olemmekin jo pidemmällä opinnoissamme. Oli mukavaa huomata, että kurssilla käytävät asiat ovat jollain tapaa jo tuttuja. Kurssilla on kuitenkin loistava tilaisuus syventää omia taitoja.
Oman tutkimussuunnitelman teko ja sen esittäminen muille loi antoisaa keskustelua yliopistolehtorien tärkeydestä. Myös oman nimikkotutkijan kanssa tehty yhteistyö oli silmiä avaavaa. Hänen englanninkielinen tutkimuksensa haastoi meitä akateemisen englannin lukemiseen ja hänen kanssaan keskustelu kyseisestä tutkimuksesta ja tutkimuksen teosta ylipäätään oli erittäin mielenkiintoista. Voisimme jopa todeta, että tutkijaidentiteettimme on vahvistunut.
Lähteet:
Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E., & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro: Helsinki.
Ryhmä 1:
Emmi Hagelberg, Joona Miettinen, Laura Purhonen, Ilmari Reima, Janette Salo, Salla Takamäki, Iida Tarkamo, Ella Väätäinen, Nina Zlobina