ONNISTUNUT TUTKIJATENTTI

Stressi on ollut meille keskeinen teema läpi kurssin – käsitteleehän jo nimikkotutkimuksemme stressiä. Stressiä ehdimme myös kokea varsinkin kurssin alkupuolella, kun emme olleet täysin tietoisia meihin kohdistuvista odotuksista. Tutkijatentti sen sijaan ei meitä stressannut.

Kokonaisuudessaan tutkijatentti onnistui erittäin hyvin ja oli positiivinen oppimiskokemuksena. Tilanne ei jännittänyt, koska olimme kaikki tilanteessa yhdessä , ja olimme valmistautuneet tilanteeseen suunnitelmallisesti. Olimme myös saaneet tavata tutkijamme, Eira Suhosen, jo pariin otteeseen, minkä ansiosta odotimme tutkijatenttiä enemmän innoissamme, kuin pelonsekaisin tuntein.

Tutkijatentti pysyi hyvin koossa, luotuamme etukäteen rungon, jonka pohjalta puheenjohtajamme Terhi jakoi puheenvuorot. Vahvuutemme ryhmänä on ollut se, että jokainen ryhmän jäsen on saanut olla äänessä niin tutkijatentissä kuin muissakin esityksissä kurssin aikana. Jokaisen ääni ja mielipide on ollut kuultavissa ryhmän tuotoksissa. Tutkijatentin jälkeen saimme varjoryhmältä paljon positiivista palautetta toiminnastamme ja kysymyksistämme. Erityisesti saimme hyvää palautetta spontaaneista kysymyksistä, jotka kumpusivat keskustelun myötä. Myös perehtyneisyytemme tuotti kiitosta.

KIMURANTTI KORTISOLI

Kyseenalaistimme nimikkotutkijamme Eira Suhosen tutkimuksen moneltakin kantilta. Suhonen myönsi esimerkiksi, että päiväkotilasten stressitutkimus ei varsinaisesti vastaa kysymykseen lasten stressistä, sillä kortisolitasoa ei voida suoraan tulkita stressin merkiksi. Kortisolin mittaus on ongelmallista myös siksi, ettei kortisolin viitearvoja ole määritelty. Kortisolin tuotannon on todettu olevan yksilöllistä eikä ihannetasoa siten ole olemassa. Aihe sai ryhmämme pohtimaan, mikä onkaan stressin todellinen olemus; kehossa tapahtuva fyysinen reaktio vai henkilökohtainen tunne? Kuinka stressiä voisi siis luotettavasti mitata ihmisen ollessa psykofyysinen kokonaisuus?

Päiväkotilasten kortisolitutkimuksessa kortisolia mitattiin vain yhtenä päivänä, mutta Suhosen mukaan yhden päivän mittaus oli kuitenkin perusteltua, sillä kortisolitaso mitattiin viisi kertaa kyseisen päivän aikana, eikä tutkimusta toteutettu maanantai- tai perjantaipäivänä missään päiväkodissa. Tällä pyrittiin siihen, että tutkimus tapahtuisi mahdollisimman tavallisena, rutiininomaisena päivänä.

RAKENTAVAA KRITIIKKIÄ

Omassa tutkimussuunnitelmassamme kurssin alussa lähdimme näkökulmasta, jossa vertailtiin lasten koettua stressiä eri päivähoitomuotojen välillä ja pohdimmekin, miksi oma tutkijamme oli tutkinut vain yhdessä päivähoitomuodossa (päiväkoti) olevien lasten stressiä. Suhonen myönsi itse ajatelleensa samaa asiaa, mutta kertoi resurssien rajoittaneen tutkimusnäkökulmaa. Kansainvälisissä tutkimuksissa tämänkaltaista vertailua on kuitenkin tehty. Kansainvälinen tutkimus lasten koetusta stressistä ei välttämättä kuitenkaan ole vertailukelpoista suomalaise tutkimuksen kanssa, sillä lastenhoidon taso vaihtelee paljon eri maiden välillä. Lisäksi eri maiden lailliset vaatimukset esimerkiksi hoitohenkilökunnan koulutukselle vaihtelevat.

Suhonen kertoi meille, että lupien saaminen lasten kanssa on vaikeampaa kuin aikuisia koskevaa tutkimusta tehdessä.. Suhosen mukaan vain alle puolet tavoitetuista perheistä antoi tutkimusluvan. Onko tämä tutkimukseen valikoitunut joukko siis todella yhtä kirjava kuin ns. perusjoukko, vai ovatko tutkimukseen lähteneet mukaan esimerkiksi vain tutkimusta arvostavat, korkeakoulutetut vanhemmat?

Pohdimme tutkijatentissä esimerkiksi tutkimuksen yleistettävyyttä, ottaen huomioon, että tutkimus on toteutettu ainoastaan pk-seudulla. Lisäksi tiedustelimme, kuinka on varmistuttu siitä, että eri havainnoitsijat ja varhaiskasvattajat arvioivat esimerkiksi oppimisympäristöä ja lasten leikkikäyttäytymistä yhteneväisesti. Kysyimme myös, voidaanko vanhempien mittaukseen luottaa, erityisesti siihen, että he ovat kirjanneet näytteidenotot lomakkeisiin oikein. Lisäksi ihmettelimme, millä perusteella tutkimukseen valittiin niin laaja kirjo erilaisia lomakkeita tiedonkeruumenetelminä (yllä mainittujen lisäksi mm. aikuisten ja lasten sitoutuneisuus, käyttäytymisen ja tunteiden arviointiasteikko) ja miksi näin monen lomakkeen käyttö oli olennaista.

Suhonen myönsi, että tutkimuksessa käytettävien lomakkaiden runsas määrä vähentää tutkimukseen osallistujien määrää, mutta toisaalta lomakekirjo tarjoaa enemmän tietoa tutkijoille. Suhosen mukaan näiden kahden tarpeen välillä onkin löydettävä itselle sopiva tutkimustapa – kortisolitutkimuksessa lomakkeista saatava tiedon määrä päätettiin maksimoida vastaamiskadonkin uhalla.

Tentin lopuksi keskustelimme aiheesta mitä tekisit toisin? Tutkijamme vastasi, että tulevissa tutkimuksissa hän suorittaisi kortisolimittaukset useampana päivänä. Esimerkiksi 3-5 päivänä otetut tulokset antaisivat optimaalisempia tuloksia kuin vain yhtenä päivänä otetut. Lisäksi hän ottaisi huomioon lasten sosioekonomiset taustat, millä saataisiin kattavampi kuva lasten tämän hetkisestä tilanteesta. Nämä asiat tutkijaryhmä onkin ottanut jatkotutkimuksissaan huomioon. Kyseisen nimikkotutkimuksemme jälkeen stressiin liittyviä tutkimuksia  onkin toteutettu mittaamalla kortisolin lisäksi myös alfa-amylaasientsyymiä, joka liittyy olennaisesti ihmisen stressinsäätelyjärjestelmään. Suhosen mukaan alfa-amylaasi kuvastaakin stressiä kortisolia tarkemmin.

KTT-päiväkoti: Eiran eskarit

 

KAIKENIKÄISET KOKEVAT STRESSIÄ

Lapset kokevat stressiä siinä missä aikuisetkin. Keskeinen ero näkyy siinä, että lapset eivät kykene säätelemään stressiään yhtä hyvin kuin aikuiset. Tämän takia oppimisympäristön laadulla ja kasvattajien ammattitaidolla on tärkeä merkitys lasten kehittymiselle. Tutkimuksessamme onkin havaittu, että laadukas oppimisympäristö ja korkeasti koulutettu henkilökunta vaikuttavat koettuun stressiin positiivisesti.

Olemme tunteneet itsemme ajoittain tällä kurssilla kuin pieniksi päiväkotilapsiksi, jotka pyristelevät eteenpäin uusien tilanteiden ja tehtävien aiheuttaman stressin parissa. Tutkijamme Eira Suhonen on kuitenkin valanut meihin uskoa ja kannustanut eteenpäin. Olemme myös oppineet häneltä, että kaikkea ei tarvitse osata eikä tietää itse – aina voi kysyä apua muilta ryhmän jäseniltä. Tutkijatkin ovat aivan tavallisia ihmisiä, eivätkä pölyisiä ja arkitodellisuudesta vieraantuneita vanhoja einsteineja. Oppimisympäristön laatu on vaikuttanut myös meidän kokemaamme stressiin: tieto onkin ollut koko ajan ikätasoisesti saatavilla ja tähän oivallukseen meidät lempeästi ohjasi korkeakoulutettu henkilökunta.

Käsittelemässämme tutkimuksessa kortisolitasoja mitattiin sylkinäytteillä, sillä tämä on Suhosen mukaan eettisin tapa lasten kortisolimittaukseen verrattuna esimerkiksi veri- tai virtsanäytteisiin. Suhosen mukaan myöhemmin on käytetty myös hiusnäytteitä, joista saa dataa pitkäaikaisstressistä. Aivan ensimmäisessä oppimistehtävässämme tällä kurssilla pohdimme itsekin kortisolimittausta yhtenä vaihtoehtona stressihormonin mittaamiseen. Omat kortisolikäyrämme saattoivat olla hieman poikkeavanlaisia tässä vaiheessa kurssia.

 

TEMPERAMENTTI STRESSIN SELITTÄJÄNÄ 

Suhonen on tutkimusryhmänsä kanssa saanut myöhemmässä tutkimuksessaan selville temperamentin olevan ympäristötekijöitä merkittävämpi muuttuja stressiä tutkittaessa. Esimerkiksi  ujot, hiljaiset ja vetäytyvät lapset kokevat usein enemmän stressiä kuin rohkeammat lapset. Toisaalta vilkkaatkin lapset tuntevat stressiä, kunkokevat riittämättömyyden tunnetta heihin kohdistuvista odotuksista.

Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Kuten Martti Hellströmkin on sanonut: yksikään lapsi ei ole pyytänyt temperamenttiaan, joka hänelle on suotu. Opettajan rooli lasten erilaisten temperamenttien ja kehittymättömän stressin säätelyn tukijana on merkittävä. Opettajien ja kasvattajien on hyvä tiedostaa tämä, jotta jokaisella lapsella olisi turvallinen olo oppimisympäristössään.

Myös omassa ryhmätyöskentelyssämme on näkynyt erilaisten temperamenttien erot. Osa ryhmästämme on kokenut kurssin erittäin stressaavana, kun taas osa on niin sanottuja rauhallisia ja hitaita hämäläisiä ja osa siltä väliltä. Ylipäätään koettu stressi on vähentynyt kurssin edetessä, odotusten selkiytyessä ja tietotaidon karttuessa.

KURSSIN TAVOITTEET SAAVUTETTU 

Kurssin edetessä ryhmätyötaitomme ovat kehittyneet. Loppua kohden hiuksista vetäminen ja nimittely ovat vähentyneet huomattavasti.  Mustelmat ja hampaanjäljetkin ovat jo alkaneet haalenemaan. Emme enää ihan joka kerta lähde itkua pidätellen ryhmätapaamisista. Versoa ja aikuisen apua välienselvittelyyn ei enää tarvita. Vastuunjako ja jakautuminen pienempiin ryhmiin on toiminut ryhmässä hyvin ryhmämme sisällä koetusta stressistä huolimatta. Kaikki ovat osallistuneet työskentelyyn ja tapaamisiin mahdollisuuksien mukaan, vaikka aikataulujen yhteen sovittaminen onkin tuntunut välillä hankalalta.

Keskusteluissamme on ollut tervettä kriittisyyttä, eikä ketään ole suljettu kaappiin erimielisyyksien johdosta. Kritiikkiä osataan ottaa vastaan ja antaa rakentavasti ja yhdessä pohdiskellen. Avoimista ja välillä hankalistakin tehtävänannoista huolimatta olemme onnistuneet löytämään tehtävistä punaisen langan ja saaneet rajattua ne hallittavaan muotoon. Mielestämme tämän kaltainen kurssi yliopisto-opintojen alkuvaiheessa on ollut oikein hyvä ja tehokas orientoituminen ryhmätyöskentelyyn, vaikkei se aivan heti siltä tuntunutkaan. Näitä taitoja tulemme tarvitsemaan varmasti läpi opintojen ja myös myöhemmin elämässä. Tutustuimme moniin tutkimuksen vaiheisiin ja opimme, että tutkimuksen teko on erittäin aikaa vievää ja työlästä vaikkakin palkitsevaa ja uutta tiedonjanoa synnyttävää.

Aluksi kipuilimme löyhien ohjeiden ja epäselvien tavoitteiden  kanssa. Koimme stressiä ja riittämättömyyden tunteita. Tuntui, että meiltä vaadittiin sellaisia asioita, joihin osaamisemme ei vielä niin varhaisessa vaiheessa riittänyt. Ymmärrettyämme kurssin tavoitteet ja palautteesta oppimisen tärkeyden, pystyimme mielestämme vastaamaan tehtävänantoihin entistä paremmin. Harmiksemme huomasimme, etteivät kaikki ryhmät saaneet välitöntä palautetta esimerkiksi tutkimussuunnitelmistaan. Tämä olisi ollut tärkeää, sillä itse pystyimme juurikin tämän saamamme palautteen pohjalta kehittymään ja viemään seuraavia tehtäviämme oikeaan suuntaan.

TOUKISTA PERHOSIKSI 

Tunnemme nyt olevamme osana tiedeyhteisöä, vaikka ihan opintojen alussa se tuntuikin todella absurdilta ajatukselta. Tutkijamme tapaaminen pienensi kuilua meidän mitättömien maan matosten ja korkea-arvoisten tutkijoiden välillä. Kaikkien ryhmäläistemme mielikuvat tyypillisistä tutkijoista romuttuivat, kun eteemme istahtikin lämminhenkinen ja hymyilevä Eira Suhonen. Riittämättömyyden tunteemme vähenivät Eiran kertoessa, että edes tutkija itse ei ole aina täysin perillä aivan kaikista tutkimuksen osa-alueista. Ymmärsimme, että myös tutkijat ovat vain ihmisiä, mikä on madaltanut kynnystämme ottaa yhteyttä tiedeyhteisön tutkijoihin.

Ryhmämme tavoitteena kurssin alussa oli oppia ymmärtämään kasvatus- ja poikkitieteellistä tutkimusta. Mielestämme olemme onnistuneet tehtävässä niin hyvin kuin mahdollista. Muun muassa tutkimuksen oikeaoppinen rakentaminen ja erilaiset käsitteet ovat tulleet tutummiksi, ja ajatus kanditutkielman tai gradun tekemisestä ei tunnu enää niin suurelta ja pelottavalta.

LÄHTEKÄÄMME MAAILMALLE

Tutkijatentin jälkeen fiiliksemme ovat hyvät ja helpottuneet. Pyllistettyämme vielä viimeisen päiväkotiaskartelumme, on meidän aika jättää tuttu ja turvallinen kotisatamamme. Aiemmin alustamme mahtavasti ja lempeästi luotsannut Eira Suhonen sekä kapteenit Antti Rajala ja Juho Honkasilta saavat nyt jäädä, kun suuntaamme tutkimuksen merille keskenämme, kohti uusia satamia ja uusia tutkimuksia. Laiva on valmiina lähtöön.

 

On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa,  

nyt meidät yhteen liittää vain muistojemme maa. 

 Jäi jälki sydämiimme, jälki unelmiin,  

teille laulamme nyt näkemiin.  

 ♥ JUHO ja ANTTI ♥  

 

Toivoo ryhmä 15: Aliisa Haljoki, Terhi Keto, Jonna Kettukangas, Jutta Kivijärvi, Laura Kovalainen, Nina Pauloaho, Meri-Tuuli Roimola, Henni Tukiainen, Elisa Vuorinen

 

https://youtu.be/PEb1t0JsLEA

LÄHTEET

Nina Sajaniemi, Eira Suhonen, Elina Kontu, Pekka Rantanen, Harri Lindholm, Sirpa Hyttinen & Ari Hirvonen (2011): Children’s cortisol patterns and the quality of the early learning environment

Palaverikuva: https://www.muutospolku.fi/blogi/tehokkaat-palaverit/

Eiran kuva: tuhat.helsinki.fi

Eiran eskarit –kuva: ryhmäläisten kotialbumit

Tutkijatonttu: Terhi Keto

Perhoskuva: http://mistametulemme.blogspot.com/2018/03/58-metamorfoosi-evoluution-umpikuja.html

https://youtu.be/PEb1t0JsLEA 

Moikka kaikille näin viimeisen blogitekstin merkeissä!

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin loppuhuipennuksena meitä odotti tutkijatentti, jota varten olimme kurssin ajan työskennelleet. Pääsimme aloittamaan tutkijatentin aikataulusta jäljessä, sillä tutkijamme Jaakko Hilppö oli erehtynyt aikatauluvirheen vuoksi väärään osoitteeseen suorittamaan uransa seuraavaa tutkimusta. Tämä annettakoon anteeksi. Kyseisen myöhästymisen vuoksi ryhmältämme jäi varjoryhmäkokemus sivu suun, mutta Jaakon inhimillinen virhe myös rentoutti ryhmäämme ja antoi meille lisäaikaa valmistautua.

Ennen tenttiä ryhmäämme jännitti, olimmeko löytäneet Jaakon meille aiemmassa tutkijatapaamisessa vihjaamat kritiikin kohteet. Mietimme olivatko kysymyksemme tarpeeksi monipuolisia ja hyvin perusteltuja, kuinka hyvin olimme omaksuneet tutkimuksen pääkohdat sekä “failure”-käsitteen monipuolisuuden. Jännitys kuitenkin hälveni Jaakon saavuttua Minervaan ja hän hänen tarjottuaan meille kahvit anteeksipyynnön eleenä.

 

Tutkijatentissä saamamme vastaukset olivat osittain hyvin perusteltuja ja Jaakko tiedosti esiin nostamamme ongelmat. Kritisoimme muun muassa tutkimuksessa käytettyä pientä otantaa, jota Jaakko perusteli enemmänkin oman näkemyksensä perusteella. Hän kommentoi tutkittavien työskennelleen yhdessä ryhmänä, vaikka analyysissä käsitellään vain yksittäisiä oppilaita. Ryhmämme mielestä kaikki vastaukset perusteluineen eivät aina olleet kysymystemme kannalta relevantteja. Kokonaisuutena tutkijatentti kuitenkin antoi vastauksia pohtimiimme kysymyksiin ja vahvistusta omasta osaamisestamme tutkimusta koskien.Oli helpottavaa huomata, että olimme onnistuneet löytämään tärkeitä kritiikin kohteita.

Varjoryhmän kommentit peilasivat omia kokemuksiamme tutkijatentistä ja palaute oli kauttaaltaan positiivista. He olivat selkeästi vakuuttuneita osaamisestamme, aikataulutuksemme toimivuudesta sekä ryhmämme sisäisen tehtävänjaon onnistumisesta. Myös Jaakko antoi meille hyvän palautteen eikä keksinyt kyseisestä tilaisuudesta kritisoitavaa. Hän mainitsi kuitenkin jatkoa ajatellen lähteisiin perustuvan argumentoinnin tärkeyden tieteellisessä keskustelussa. Kiitos Jake gradu vinkeistä! 🙂

 

Näin kurssin loppupuolella on kiinnostavaa palata kurssin alkutunnelmiin. Kuten ensimmäisessä blogikirjoituksessa ennustimme, olemme työskennelleet pääosin ryhmänä koko kurssin ajan. Opettajat ovat kuitenkin olleet tärkeä osa kurssia ja luoneet kurssille rungon. Ryhmätyöskentelyn ansiosta olemmekin oppineet toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa ryhmissä. Kurssin alettua jo ensimmäisessä periodissa ihmiset eivät vielä tunteneet toisiaan. Tämän vuoksi ryhmäpainotteinen opiskelutapa on ollut toimiva ja yhteishenkeä kasvattava. Kymmenen hengen ryhmä on aika suuri toimiakseen näppärästi, mutta olemme paikoin jakaneet ryhmän pienempiin porukoihin tehtävien mukaan. Tämä työskentelytapa on osoittautunut tehokkaaksi. Kurssi onkin opettanut kaiken lisäksi myös vuorovaikutustaitoja.

 

Ensimmäisessä blogitekstissä pohdimme myös, että jokaisen on kannettava vastuu omasta opiskelustaan. Tämänkin kurssin projekteissa jokaisen on täytynyt olla perehtynyt tutkimukseen ja muihin materiaaleihin kantaakseen vastuun omasta oppimisesta ja ryhmän toiminnan onnistumisesta. Mielestämme ryhmässämme jokainen on sisäistänyt tämän ajatuksen ja juuri sen takia työskentelymme on ollut tehokasta ja yhteistyö on sujunut hyvin. Kurssin myötä olemme huomanneet, että yhdessä olemme vahvempia kuin yksinään! Ketään ei ole jätetty oman onnensa nojaan, vaan olemme olleet samassa pulkassa vetämässä toisiamme eteenpäin.

Aavistelimme, että tulemme oppimaan lisää tutkivasta oppimisesta, tutkimuksen tekemisestä sekä tutkimuksen tarkastelusta kriittisesti. Olemmekin nyt pari kuukautta myöhemmin tietoisempia kyseisistä asioista ja monet tutkimuksen teon käsitteet ovat tulleet tutuiksi mm. Tutkimuksen voimasanat-kirjan ansiosta. Kirjan kappaleista otimme tukea uusien oppimistehtävien kohtaamiseen. Tieteellisen tutkimuksen lukeminen on esimerkiksi helpottunut huomattavasti. Olemme myös saaneet lisää varmuutta tulevia yliopisto-opiskeluja kohtaan. Pidämme kurssia kiinnostavana ja haastavana aloituksena opiskeluillemme.

Tutustuessa toisiimme huomasimme, että olimme kaikki valinneet aiheen henkilökohtaisten kokemusten perusteella. Päätimmekin yhdessä, että tällä kurssilla mokailu on sallittua. Tämän pohjalta olikin rentoa lähteä yhteiselle matkalle.  

Aiheenamme ollut tutkimus oli toteutettu FUSE-studiossa, joka on eräänlainen vaihtoehtoinen oppimisympäristö. FUSE-studio rakentuu viiden periaatteen varaan. Näihin lukeutuu epäonnistumisen määrittely vain uutena yrityksenä, oppilaan oman valinnan mahdollisuus, oppilaiden intressien pohjalta toimiminen, tiedon kumuloitumisen merkitys sekä liian muodollisten tehtävänantojen minimointi. Edellä mainittuja periaatteita toivommekin voivamme hyödyntää tulevaisuudessa omassa työssämme opettajina, vaikka konkreettista FUSE-studiota ei olisi käytettävissämme.   

FUSE-studiossa oppilaat saivat tehdä tehtäviä oman mielenkiintonsa mukaisesti ja heillä oli mahdollisuus myös vaihtaa tehtävää, jos innostus lopahti kesken työn. Pohdimmekin kasvatuksellisesta näkökulmasta, kuinka hyvin tämä on sovellettavissa koulumaailmaan ja opetukseen FUSE-studion ulkopuolella. Tutkijamme nosti tenttitilaisuudessa esiin mielenkiintoisen pohdinnan aiheen: vaikka elämässä joutuu tilanteisiin, joissa vastaavaa valinnanvapautta ei ole, täytyy niistä suoriutua. Tutkimuksen tulosten pohjalta voimme kuitenkin pohtia, onko oikein opettaa oppilaitamme siihen, että onnistuneen tehtävän kriteeri on tehtävän loppuun asti vieminen?

Tutkimuksemme toi esiin myös sen, kuinka monia asioita tutkijoiden täytyy ottaa huomioon sekä kuinka joihinkin tekijöihin tutkijat eivät voi edes itse vaikuttaa. Esimerkiksi tutkimuksessamme tutkijat eivät saaneet kaikilta oppilailta lupaa haastatteluihin, jolloin heillä ei ollut mahdollisuutta haastatella kaikkia haluamiaan oppilaita.

 

Varsinkin kurssin alussa tutkimuksen kriittinen tarkastelu tuntui haastavalta. Epätoivo ja epävarmuus olivat vahvasti läsnä, kun aloitimme tutustumaan tutkimukseen. Juuri sen takia tuntui mahtavalta huomata kurssin edetessä, miten kriittinen ajattelumme sekä kykymme lukea tieteellistä tekstiä kehittyi ja aloimme löytämään tutkimuksesta kriitiisen pohdinnan paikkoja. Avoimet kysymykset kurssin aikana pakottivat meidät harjoittelemaan tehtävänantojen rajaamista ja keskeisten sisältöjen tunnistamista. Kurssin aikana huomasimme myös argumentointitaidon merkityksen tieteellisessä tutkimuksessa.Lisäksi hyvin mennyt tutkijatentti täydensi oppimisprosessimme!

Ryhmänmuodostumisen prosessi on ollut kokonaisuudessaan huikea. Ryhmä 3:sta muotoutui alun lievän varautuneisuuden jälkeen oikein lämminhenkinen ja työteliäs porukka. Hyvä ryhmädynamiikka on edesauttanut uuden oppimista ja kriittiseen tarkasteluun paneutumista, sekä luonut turvallisen ilmapiirin oppimiselle ja argumentoinnille, välillä epäonnistumistumisienkin kautta

Haluamme vielä kiittää kaikkia opettavaisesta kurssista ja toivottaa tsemppiä tuleviin opiskeluihin!

 

Ryhmä 3: Mia Laitinen, Tessa Rinkinen, Sini Saari, Liina Maximova, Taru Kyllönen, Hilma Ukkola, Ida Horttanainen, Saara Tattari, Elias Linnas ja Petteri Paajanen

 

Kuvien lähteet:

https://www.autismoaragon.com/service/colonias-de-verano-4-2-2-2-2-2-2-2/attachment/2681/ . Poimittu 14.11.2018

https://www.google.fi/url?sa=i&source=images&cd=&ved=2ahUKEwj8-KHl6tPeAhUCWSwKHSDxBuAQjRx6BAgBEAU&url=http%3A%2F%2Fwww.mcgilltribune.com%2Fopinion%2Fcollaborative-work-develops-valuable-skills-02202018%2F&psig=AOvVaw2csn0cy9v0f8vVbhRhOeDw&ust=1542282780453667 .  Poimittu 14.11.2018

https://www.google.com/url?sa=i&rct=j&q=&esrc=s&source=images&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiVuvK2hNTeAhUGDSwKHeYeCUYQjRx6BAgBEAU&url=http%3A%2F%2Fwww.institute4learning.com%2F2017%2F10%2F31%2Fstudent-stress-levels-high-due-to-trump-policies%2F&psig=AOvVaw3k7dwSmJGVt1A297Bt1wRy&ust=1542289958476447 . Poimittu 14.11.2018

https://www.google.fi/search?biw=1280&bih=607&tbm=isch&sa=1&ei=_frrW5iGCMnRsAHI0L-ABw&q=ryhm%C3%A4ty%C3%B6&oq=ryhm%C3%A4ty%C3%B6&gs_l=img.3..0l10.5100.5830.0.6108.3.2.0.1.1.0.225.225.2-1.1.0….0…1c.1.64.img..1.2.253….0.SEuLilrrnbQ#imgrc=00NAgUwQ5Fk6iM:&spf=1542286355765 . Poimittu 14.11.2018

Oletko koskaan miettinyt, kuinka etuoikeutettu olet saadessasi mahdollisuuden korkealaatuiseen erityisopetukseen, jossa etusi menevät rahan edelle? Jos et, jatka ehdottomasti lukemista ja avarra ajatusmaailmaasi.  

Olemme erityispedagogiikan ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja tunnustamme, että vasta tämän kurssin aikana olemme oppineet arvostamaan Suomen erityisopetusjärjestelmän ainutlaatuisuutta ja tasa-arvoisuutta. Viimeistään tutkijatentissä meille varmistui, että Suomen kasvatusalan ammattilaiset pyrkivät toimimaan oppilaidensa etuja ajatellen. Eli ei hätää, raha ei sokaise opettajia, mutta älä kuitenkaan ole liian naiivi! Suomenkin erityisopetusjärjestelmässä on aukkoja, joita kunnat ja päättäjät käyttävät hyväksi politiikassa ja vanhassa kunnon kapitalismissa.  

Asiat eivät kuitenkaan ole koskaan niin yksiselitteisiä. Tutkijatkaan eivät tiedä kaikkea, joten olkaamme rohkeita ja uskaltakaamme kyseenalaistaa heitä. Kehitys edellyttää kyseenalaistamista ja saa tutkijankin katseen kohti uudempia näkökulmia. Suurin anti ei välttämättä ole aina tiedollinen, vaan tasokkaiden tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen yhdessä. 

 

Kohti tiedeyhteisön jäsenyyttä   

Kurssin anti määräytyy pitkälti sen mukaan, millaiseen ryhmään päätyy ja minkälaista tutkimusta koko kurssi oman ryhmän osalta tulee käsittelemään. Oma tutkimuksemme oli vertaileva tutkimus, jota mikään taho ei rahoittanut. Tämä oli muihin kurssin tutkimuksiin verrattuna poikkeava asetelma. Nimikkotutkimuksemme “erilaisuus” osoittautui kuitenkin positiiviseksi kannustimeksi oppimiseen! Koimme, että jouduimme pähkäilemään ja tarkastelemaan tutkimusta monesta kulmasta saadaksemme aikaan esimerkiksi kriittisiä kysymyksiä tutkijatenttiä varten. Yhteinen onnistumisen kokemus olikin yksi mahtavimmista tuntemuksista koko kurssin aikana. Toisinaan kun tuntui, että tuntemukset kurssia kohtaan olivat lähinnä negatiivisia. Vaikeuksien kautta voittoon tai ainakin kohti syvällisempää tietoisuutta.  

Tutkijatentissä saimme aikaan argumentoivaa keskustelua. Kysymyksemme olivat perusteltuja ja saimme niistä hyvää palautetta tutkijaltamme. Kuten pohdimme aiemmin blogissa, ensimmäisessä tapaamisessa Jahnukaisen kanssa toimintamme oli kysymysten pommitusta ilman jatkokysymyksiä tai kriittistä keskustelua. Nyt tutkijatentissä syntyi dynaaminen vuorovaikutustilanne, jossa toimintaa ohjasi pitkällisen pohdinnan ja perusteellisen paneutumisen pohjalta syntyneet kysymykset. Emme olleet enää altavastaajan roolissa vaan pitkällisen työskentelyn tuloksena pystyimme toimimaan tasa-arvoisina tiedeyhteisön jäseninä. Toivon mukaan myös tutkijamme sai jotain irti tenttitilaisuudesta.  

Nyt kurssin loppupuolella ymmärrämme paremmin, mitä ja miten meidän on oletettu oppivan. Aluksi tavoitteemme oli vain läpäistä tämä kurssi, mutta kunnianhimomme on kasvanut matkan aikana huomaamatta. Olemme kulkeneet kivisen tien, mutta näin kurssin lopuksi voimme olla tyytyväisiä saavutuksiimme. Kriittinen ajattelu, näkemys tutkimuksen teosta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, ryhmätyötaidot ja omat työskentelytaidot ovat kehittyneet huimasti. Voisi jopa sanoa, että koemme jo jollain tapaa olevamme osa kriittistä tiedeyhteisöä. Olemme pystyneet asettamaan realistisia tavoitteita ja saavuttamaan ne.   

 

Kriittistä ajattelua 

Kriittisestä ajattelusta puheenollen, keskitytäänpä kahteen suurimpaan Jahnukaisen tutkimuksissa meitä askarruttaviin pointteihin. Nimikkotutkimuksemme käsitteli siis Suomen ja USA:n erityisopetusjärjestelmiä asiakirjojen ja poliittisten päätösten näkökulmasta.  

Nimikkotutkijamme Markku Jahnukainen

Ensinnäkin, Jahnukaisen ja Itkosen tutkimuksessa verrattiin Suomen laissa määriteltyä ja valtakunnallisesti käytössä olevaa erityisen tuen järjestelmää vain yhteen USA:n vaihtoehtoisesti käytettävään malliin. Meitä askarruttaa se, että tutkimus antaa olettaa RTI-mallin olevan yleinen ja yleisessä käytännössä USA:ssa. Nettiartikkelin “The Discrepancy model: What you need to know” mukaan vain pieni osa USA:n osavaltioista käyttää RTI-mallia mutta suurempi osa vanhempaa Discrepancy -mallia tai Processing Deficit Approach -mallia. Jahnukainen havahtui ajattelemaan tätä vasta esittäessämme tenttikysymyksen ja myönsi, että saattoi tutkijana olla liian “sisällä” omassa näkökulmassaan. Keskustelimme myös, että lukija saattaa harhautua ajattelemaan Suomen ja USA:n erityisen tuen järjestelmien olevan lähes samankaltaisesti toteutettavissa. Todellisuudessa teoria ja käytäntö eivät kohtaa näissä erilaisissa valtioissa.  

Toinen asia, joka askarrutti meitä ylipäätään tutkimuksessa on lähteiden käyttö. Esimerkiksi Jahnukainen on tuonut aiemmassa tutkimuksessaan esille, että kunnat ovat saattaneet luokitella erityisoppilaita enemmän saadakseen korotettua valtionosuutta (Jahnukainen ym. 2015 s. 80). Tälle löytyy lähteenä ja perusteluna vain Texasissa todettu tutkimustieto, johon Jahnukainen viittaa (Cullen, 2003, s. 1557-1589). Perehdyttyämme Texasissa havaittuun ilmiöön sitä ei voi mielestämme rinnastaa sellaisenaan Suomeen. Ei siis ole mitään lähdettä varmistamaan, että Suomessa toimittiin Texasin tavoin. Kuitenkin Jahnukaisen tutkimus otettiin huomioon, kun valtionosuusjärjestelmää uudistettiin.  

Lisäksi meitä hämmästytti, kun löysimme viitteen samaan tutkimukseen mutta asiasisältö oli muuttunut jo rajusti. Erityispedagogiikan perusteet –kirjassa viitataan Jahnukaisen tutkimukseen todeten faktana, että Suomessa kunnat ovat käyttäneet erityisoppilaiden luokittelua intressinä saadakseen korotettua valtionosuutta enemmän (Vehmas ym. 2015, s. 101). Opimme tarkastelemaan tutkimuksessa totena pidettyjä oletuksia kriittisin silmin; hatarastakin todisteesta voi syntyä ajan myötä perustelematon fakta. 

Kokonaisuudessaan olemme siitä samaa mieltä, että on hyvä saada tämänkaltaista tietoa eri valtioiden erityisen tuen järjestelmistä mutta olisi mielenkiintoista saada kattava kokonaiskuva myös siitä, miten järjestelmät Yhdysvalloissa käytännössä toteutuvat. USA:lla on hyvin paljon variaatiota osavaltioiden ja koulujen välillä, joten on vaikeaa sijoittaa asiakirjoista saatua tietoa kentälle. 

 

Lopuksi  

Tutkimusaihe vaatii pintaraapaisun lisäksi myös jatkotutkimusta. Tehtävä ei tule kenellekään olemaan helppo, mutta mielenkiintoisuutta ei voi kiistää. Jahnukainen on kohtapuoliin nousemassa Australiaan vievään koneeseen luennoimaan tästä meidän uniikista Suomen erityisopetuksesta. Näin ollen erityispedagogiikan ilosanoma leviää ympäri maailmaa ja olemme siitä iloisia ja kiitollisia, että olemme päässeet tutustumaan Jahnukaisen arvokkaaseen elämäntyöhön ja ammentamaan siitä innostusta omaan ammattitaitoon sekä opettajanuraan. Ilman tätä kurssia se ei olisi ollut mahdollista.  

Kiittäen, 

Ryhmä 7  

Annuliina Pulli, Johanna Hyvönen, Noora Lahtinen, Krista Eteläpää, Amanda Poutiainen, Tex Suchodolski, Raisa Marjakangas, Sonja Ohra-aho, Eveliina Juvonen, Lamia Khan

LÄHTEET 

Cullen, J. B.: The impact of fiscal incentives on student disability rates. 2003, Journal of Public Economics 87 

Itkonen T. & Jahnukainen M.: Tiered intervention: History and trends in Finland and the United States, 2015 

Jahnukainen M., Kontu E., Thunberg H.: Erityisopetuksesta oppimisen ja koulunkäynnin tukeen. Suomen kasvatustieteellinen seura, 2015 

Vehmas S., Moberg S.,  Hautamäki J.,  Kivirauma J.,  Lahtinen U.,  Savolainen H. 2015: Erityispedagogiikan perusteet. PS-Kustannus  

Kuvalähde: Markku Jahnukainen – Tulospalvelu – Kuntavaalikone 2017 – Helsingin Sanomat  

“The Discrepancy model: What you need to know” : https://www.google.fi/search?q=markku+jahnukainen&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwivqNK_79PeAhXEKCwKHUZpBLkQ_AUIEygB&biw=1440&bih=702#imgrc=-DiFihRxeYARQM:  

https://www.understood.org/en/school-learning/evaluations/evaluation-basics/the-discrepancy-model-what-you-need-to-know, luettu 13.11.2018. 

 

 

Toinen blogikirjoitus

Tervehdys kaikille!

Viikot ovat vierähtäneet nopeasti: Olemme vääntäneet muutaman esityksen sekä päässeet tapaamaan ryhmällemme nimettyä tutkijaa, Elina Ketosta. Esityksiä ja blogikirjoitusta varten olemme haastatelleet Ketosta sekä analysoineet Elina Ketosen, Anne Haarala-Muhosen, Laura Hirston, Jari Hännisen, Kristiina Wähälän ja Kirsti Longan (2016) artikkelia “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University”.

Kurssin aikana on tullut eteen enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ajoittain tehtävät ovat tuntuneet vaikeilta ja välillä vähän turhauttaviltakin, koska olemme niin tottuneita saamaan vastaukset suoraan käteen niitä pyytäessämme. Nyt joudumme etsimään niitä, mikä vaatii kärsivällisyyttä sekä työntekoa. Toisaalta se on saanut meidät pohtimaan ja kyseenalaistamaan asioita. Prosessi on verrattavissa tutkimuksen tekemiseen, sillä siinäkin on muotoiltava tutkimuskysymykset ennen vastausten etsimistä.

Onneksi on saatu myös vastauksia. Elina Ketosen (2018) haastattelu tarjosi niitä tähän mennessä eniten. Pureudummekin tässä toisessa blogikirjoituksessamme tarkemmin haastattelun antiin sekä Ketosen ym. (2016) artikkeliin, jonka aihe koskettaa meitä yliopisto-opiskelijoita.

 

Korkeakouluopiskelijoiden sitoutuminen opintoihinsa

Ketonen ym. (2016) ovat tutkineet artikkelissaan “Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years of University” ensimmäisen vuoden korkeakouluopiskelijoiden sitoutumista opintoihinsa sekä sen vaikutusta opintomenestykseen. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, ja sitä analysoitiin latent profile analysis -metodilla. Analyysin pohjalta Ketonen ym. (2016, 145) jakoivat opintoihin sitoutumisen perusteella opiskelijat neljään ryhmään:

1. sitoutuneet (engaged),
2. sitoutumattomat (disengaged),
3. ammatinvalinnastaan epävarmat (undecided) ja
4. vieraantuneet (alienated).

Ketosen ym. (2016) tutkimuksessa mielenkiintoisia ryhmiä ovat ammatinvalinnastaan epävarmat sekä vieraantuneet. Vaikka näissä ryhmissä korostui opiskelijoiden epävarmuus ja alhainen kiinnostus, he osoittivat kuitenkin melko vahvaa sitoutuneisuutta opintoihinsa. Vieraantuneet kokivat olevansa oikeassa paikassa, mutta opinnot eivät jostain syystä vastanneet heidän odotuksiaan. Ammatinvalinnastaan epävarmat olivat epävarmuudestaan huolimatta kiinnostuneita opinnoistaan. He suorittivat yllättävän paljon opintopisteitä, mutta eivät kuitenkaan tavoitemäärää. (Ketonen 2016, 145.)

Kovin monelle ei varmasti tule yllätyksenä, että opintoihinsa sitoutuneet opiskelijat menestyivät opinnoissaan parhaiten. Heitä oli tässä tutkimuksessa 69 %. He suorittivat opintopisteitä vuosittain tavoitemäärän eli 55 opintopistettä. Huolestuttavaa on kuitenkin se, että ainoastaan opintoihinsa sitoutuneiden ryhmä pääsi tähän tavoitteeseen sekä ensimmäisenä että toisena opiskeluvuonna. Noin 30 % opiskelijoista ei siis saavuta toivottuja tavoitteita. (Emts.) Tuloksista voidaan päätellä, että vain opintoihinsa sitoutuneiden ryhmällä on mahdollisuus valmistua tavoiteajassa.

Millaisia seurauksia tutkintojen pitkittymisellä voi olla? Opiskelijoiden opintotuet ja korkeakoulujen rahoitus riippuvat opintopistemääristä sekä tutkinnon suoritusajoista. Opintojen pitkittyminen on taloudellinen rasite korkeakouluille. Se rasittaa myös opiskelijaa, sillä opintotukea ei saa ikuisesti, ja lainallakin on omat rajoituksensa.

Suomessa yliopistojen opiskelijavalinnat ovat hyvin tiukkoja. Kuitenkin valituiden joukkoon päätyy aina myös sellaisia, jotka eivät esimerkiksi ole kiinnostuneita opinnoistaan tai eivät koe niitä omikseen. Tähän ilmiöön koitetaan tällä hetkellä kehittää ratkaisuja.

Yliopistoon ilman pääsykoetta?

Kysyimme Ketoselta ratkaisua siihen, miten opiskelijavalintaa voitaisiin kehittää niin, että motivoituneiden opiskelijoiden määrä lisääntyisi. Ketonen (2018) ei kannattanut pääsykokeen poistoa, sillä se vain lisäisi ammatinvalinnastaan epävarmojen sisäänpääsyä. Pääsykokeen tehtävä on kuitenkin testata hakijoiden motivaatiota.

Ratkaisuksi Ketonen (2018) ehdotti mallia, jota kokeillaan tällä hetkellä Kumpulan kampuksella. Tässä mallissa tietojenkäsittelytieteen pääaineopiskelijaksi pääsee suorittamalla oppiaineen perus- ja aineopinnot. Opintoihin voi ilmoittautua ilmaiseksi kuka vain. Ketosen (2018) mukaan tällainen opiskelijavalinta testaa parhaiten opiskelijoiden motivaatiota. Idea kuulostaa tuoreen opiskelijankin korvissa hyvältä: Koulutustaan etsivä pääsee kokeilemaan alan opintoja ja ehtii jo vähän nähdä, tuntuvatko ne omilta. Kynnys keskeyttää opinnot on pieni, sillä varsinaista opiskelupaikkaa ei vielä ole. Vaatii motivaatiota ja kiinnostusta saada tarvittavat opinnot tehtyä, joten osa hakijoista karsiutuu jo ensimmäisen kurssin jälkeen. Tällöin opintoihin pääsevät vain aidosti motivoituneet − tai todella jääräpäiset.

Edellä esitellyn opiskelijavalinnan avulla nuoret pääsisivät entistä nopeammin opintoihin. Heidän pääsykokeistaan kokemansa paine vähentyisi ja jakautuisi ensimmäisen vuoden opintojen ajalle. Sisäänpääsy ei olisi enää kiinni päivänmittaisesta kokeesta, jossa joko onnistuu tai ei, vaan se määriteltäisiin pidemmän ajan suoritusten perusteella. Lisäksi opintoihin hakeutuminen tuottaisi itsessään opintopisteitä, jotka voi usein hyödyntää toisessa tutkinnossa, vaikka päättäisikin vaihtaa alaa. Opiskelijalle jäisi tällöin enemmän käteen, kuin mitä hän saa nykyisen kaltaisesta pääsykokeeseen pänttäämisestä.

Mallin ongelmaksi voi muodostua suuri hakijamäärä tietyille aloille. Perus- ja aineopinnot saattavat tulla kalliiksi järjestää. Ryhmäopetuksesta olisi siirryttävä massaluentoihin ja verkko-opetukseen, mikä voi heikentää opetuksen laatua. Toisaalta opintojen keski- ja loppuvaiheessa keskeyttävien määrä todennäköisesti vähenisi.

 

Onko tutkijalla kissanpäivät?

Edellisessä blogikirjoituksessamme spekuloimme, millaista tutkijan elämä on, joten tällä kertaa päätimme kysyä sitä suoraan tutkijalta. Onko elämä tutkijana siis vain rauhallisia aamupaloja ja lököttelyä? Elina Ketonen (2018) vastasi meille näin: Tutkijan on mahdollista suunnitella omat työpäivänsä erilaisiksi. Töihin ei tarvitse mennä joka päivä klo 8.00. Työtahdin voi valita itse ja töitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. − Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka aamu alkaisi pitkällä brunssilla. Töitä tehdään hyvin intensiivisesti ja erilaisia deadlineja voi tulla hyvinkin lyhyellä varoitusajalla. Silloin ei päästä töistä kotiin, vaikka kello löisi neljä.

Ketonen (2018) kertoi tekevänsä noin 50 tunnin työviikkoja. Tällä hetkellä hän työskentelee kahden projektin kanssa. Ketosen (2018) mukaan aikaa ei oikeastaan saa jaettua kunnolla puoliksi projektien välillä. Toisinaan yksi projekti vie enemmän aikaa kuin toinen. Ketonen (2018) totesi, että projektit saattavat viedä 60/60 prosenttia työajasta, eli molempien projektien eteen hän tekee paljon töitä. Kun rahoitus yhteen tutkimukseen on saatu, seuraavan rahoituksen suunnittelu on mitä luultavammin jo alkanut. Tutkimuksen tekemiseen ja tutkijan ammattiin liittyy monia työtehtäviä, jotka saattavat mennä myös aikataulullisesti päällekkäin. Ketosen (2018) sanoin hänen ‘’toimistonsa’’ vaihtelee mökin laiturin nokasta yöpöytään, sillä toisinaan työasioihin voi havahtua kesken yöunienkin. Vapaa-aika on tutkijalle suhteellinen käsite.

Ryhmämme huolestuessa Ketosen henkisestä hyvinvoinnista kohautti hän olkiaan ja kertoi hymyillen työn olevan loppujen lopuksi älyttömän palkitsevaa. Elina Ketonen on silmin nähden työhönsä sitoutunut ja motivoitunut. Hän kokee työnsä merkitykselliseksi. Artikkelissaan Ketonen ym. (2016, 141) kirjoittivatkin, että työn merkitykselliseksi kokeminen  on avain työhön sitoutumiseen.

Tapaaminen Ketosen kanssa inspiroi meitäkin lähtemään tutkijan tielle. Tutkijat tekevät tärkeää työtä asioiden kehittämiseksi. On hienoa, kuinka he voivat kokea tutkimuksen teon unelmatyökseen kaikesta stressistä huolimatta.

Lopuksi haluamme esittää kiitoksemme Elina Ketoselle!

Lähteet:

Ketonen, E. (2018). Haastattelu 1.10.2018. Haastattelijoina Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila & Akseli Ranta.

Ketonen, E., Haarala-Muhonen, A., Hirsto, L., Hänninen, J., Wähälä, K. & Lonka, K. (2016). Am I in the right place? Academic engagement and study success during the first years at university. Learning and individual differences 51, 141−148.

Teksti:

Elina Väänänen, Tea Laine, Tiia Pussinen, Essi Aula ja Heidi Routama

Ulkoasu ja editointi:

Mirka Jussila

Kuvat:

Elina Ketosen kuva on saatu häneltä.

Muut kuvat ovat Creative Commons -lisenssin alaisia.

Ryhmän 8 jäsenet:

Elina Väänänen, Tea Laine, Essi Aula, Heidi Routama, Liisi Hirviniemi, Tiia Pussinen, Juri Schreck, Leo Lintumäki, Mirka Jussila, Akseli Ranta

Perussuomalaisten kansanedustajana ja varapuheenjohtajana toimiva – kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, uskonnon aineenopettaja – Laura Huhtasaari jakoi twitter-tilillään kuvan tamperelaisen Sammon koulun seinällä esillä olevasta koulutyöstä. Twitter-postauksen tekstikentässä Huhtasaari syytti peruskouluja, lukioita ja opettajia vihapuheesta sekä vihan lietsonnasta demokraattisesti valittuja poliitikkoja kohtaan. Huhtasaari kertoi, miten useat opiskelijat olivat olleet koulutyön tiimoilta häneen yhteydessä. Myöhemmin hän täydensi vastuun julisteesta olevan opettajilla ja koululla eikä oppilailla (Yle, 1.10.2018). Jatka lukemista ”Ryhmä 9: Populisti tuli kouluun”

Ensimmäisessä blogitekstissä vertasimme kasvatustieteen tutkijaa Indiana Jonesiin, joka etsii viidakon siimeksestä aarretta retkikuntansa kanssa. Meidän retkikuntamme, ryhmä nro 2, lähti kimmeltävien kultakolikoiden sijasta havittelemaan Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin oppimistavoitteita (ja 5 opintopistettä). Tie aarteen luo ei tietenkään ole ruusuista punottu vaan olemme löytäneet itsemme eksyneinä villin viidakon keskeltä, ilman toimivaa signaalia Google Mapsissa. Ensimmäisenä suunnannäyttäjänä meillä onkin toiminut lööppimme ”Koulujen tasa-arvotyö lisää eriarvoisuutta.”

Lööppi johdatteli meitä pohtimaan, mitä on kouluissa tehtävä tasa-arvotyö, miten sitä tehdään ja hyödyttääkö se oppilaita. Tarkastelimme asiaa oppilaskeskeisesti ja siksi olimme kaikki hyvin yllättyneitä, kun saimme käsiimme toisen tienviitan, nimikkotutkijamme Elina Ikävalkon ensimmäisen tutkimuksen: Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana (Elina Ikävalko & Kristiina Brunila, 2011). Sen lisäksi, että omat pohdintamme ja tutkimuksen aihe eivät kohdanneet suoraan toisiaan, hämmennystä ja ahdistusta herätti moni muukin seikka. Artikkeli oli mm. täynnä vaikeita ja uusia tieteellisiä, vain tutkijoiden käyttämiä ja ymmärtämiä termejä, joita lukiessa aivot paukkuivat ja oma tietämättömyys tuntui kasvavan. Moni asia oli erittäin epäselvää ja jo itse otsikko herätti kysymyksiä. Mitä on tasa-arvosuunnittelu? Mitä on managerialistinen hallinta? Mitä on tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana? Pientä epätoivoa ja turhautumista oli siis ilmassa.

Retkikuntamme pisti kaiken toivonsa siihen, että keskusteluhetki nimikkotutkijamme kanssa lisäisi ymmärrystä ja nostaisi meidät ylös tästä epätoivon kuopasta. Onneksi kyseinen tapaaminen auttoi ahdinkoon, lisäsi innostusta ja saimme vastauksia mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Antoisan keskusteluhetken lisäksi tarvittiin kuitenkin vielä hyvin syväluotaava pohdiskeluhetki koko ryhmän kanssa. Kävimme kaikki kymmenen läpi tekstiä ja sen käsitteitä perusteellisesti, pidemmän kaavan kautta ja niin alkoivat palaset loksahdella pikkuhiljaa kohdilleen ja asiat avautua yksi kerrallaan. Yhdessä pohtiminen (ja tuskastuminen) on selvästikin avain syvempään ja kokonaisvaltaisempaan ymmärrykseen. Jokaisella on jotain annettavaa, ja yksi voi oivaltaa asioita niin eri tavalla kuin toinen. Se varmaankin on yksi niistä syistä, miksi tutkimuksessa on niin monta eri osapuolta mukana; siellä missä yhden tieto ja osaaminen, sekä asiantuntijuus päättyy, sieltä alkaa seuraavan. Ja onhan se paljon mukavampaa olla suossa porukalla!

Mitä me olemme oppineet, selvittäneet ja pohtineet?

Jotta myös te, hyvät lukijat, pääsisitte jyvälle tasa-arvosuunnittelusta ja meidän pohdinnoista aiheeseen liittyen, on syytä avata hieman tutkimusartikkelia.

Tasa-arvosuunnittelu managerialistisen hallinnan tekniikkana -tutkimusartikkelin perusteet vasta-alkajalle: Tasa-arvosuunnittelu ja -suunnitelma: Jos työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 30 työntekijää, työnantajan on vähintään joka toinen vuosi laadittava erityisesti palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jonka mukaisesti toteutetaan tasa-arvoa edistävät toimet. (6 a §) Managerialistinen hallinta: Johtamisvaltainen hallinnointitapa, mikä on tyypillinen hyvin monille työpaikoille, projekteille ja organisaatioille.

Hieman artikkelista

Tutkimusartikkelin mukaan Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen tasa-arvotyö on siirtynyt erilaisten projektien taholle. Vuonna 1990 tasa-arvosuunnittelu astui kehiin: uusi asetus määräsi, että tasa-arvon edistämisvelvollisuutta toteutettaisiin tasa-arvosuunnitelman avulla.

Tasa-arvosuunnittelua toteutetaan tietyn kaavan mukaan; suunnittelu etenee kuin käsikirjoitus. Ensin arvioidaan tasa-arvon lähtötilanne, jonka perustellaan suunnitellaan tulevaisuuden toimenpiteet ja tavoitteet tasa-arvon toteutumiseksi. Tasa-arvoa ja sen toteutumista mitataan taulukoilla, kyselyillä, tilastoinneille yms. Brunilan ja Ikävalkon mukaan tällainen tiedon tuottamisen tapa johtaa siihen, että tasa-arvosta muodostuu ”helposti hallittava ja laskettavissa oleva hyödyke.” Tasa-arvotyöstä on tullut aikataulutettua ja kiireistä arviointiin liittyvien taulukointien ja kirjaamisten myötä (se on vain osa työpaikkojen muita suunnittelu- ja työvelvoitteita). Kiireellisyyden takia aikaa ei jää kriittisyydelle ja asioiden uudelleen ajattelulle, jolloin tasa-arvosuunnittelun näkökulma on vain lähinnä managerialistinen. Tasa-arvotyötä perustellaan usein liiketalouden termein, ja mietitään miten se voisi esimerkiksi lisätä yrityksen tuottavuutta tai parantaa imagoa. Managerialistinen hallinta siis luo tietynlaista tasa-arvoa, jota tulee ja voi hallita “oikein”.

Ne henkilöt, joilla on organisaatioissa ja projekteissa päätäntävalta, ovat luonnollisesti vastuussa päätettävistä asioista ja siitä miten ne priorisoidaan. Siten he ovat vastuussa myös tasa-arvoa koskevista kysymyksistä: tasa-arvon edistämisestä, tasa-arvosuunnitelmasta ja sen toteutumisesta.  Ovatko päättäjän omat henkilökohtaiset arvot ja asenteet vaikuttaneet päätöksentekoon tai tasa-arvotyön priorisointiin? Miten päättäjä vaikuttaa alaisiinsa? Uskaltaako kukaan tuoda esiin epäkohtia vai yritetäänkö tasa-arvosuunnitelma saada sutjakkaasti toteutettua? Jos näitä ihmisarvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä lähestytään vain hallinnollisesta ja liiketaloudellisesta näkökulmasta, niin tuntuu, että jotakin on pahasti vialla. Managerialistinen hallinta tuottaa kehän, jossa tasa-arvosuunnitelun tarkoituksena onkin vain itse suunnittelu, eikä tasa-arvo.

Tutkijan haastattelusta poimittuja ajatuksia

Ikävalko kertoi tapaamisessamme, että aihetta oli tutkittu varsin vähän Suomessa, joten hän päätti ryhtyä toimeen. Tutkimukselle oli tilausta ja hän saikin rahoituksen helposti. Matkan varrella hän kuitenkin kyllästyi tutkimuksensa tekemiseen. Hän huomasi, että vaikka aiheesta tasa-arvo ja tasa-arvosuunnitelma keskusteltiin, työ ei tuottanut tulosta. Oleellisiin asioihin ei osata tarttua, jolloin toimenpiteillä ei ole merkittävää vaikutusta. Jos Ikävalko tekisi nyt jotain toisin, hän haastattelisi enemmän opiskelijoita, koska he suhtautuivat kriittisesti monia käytäntöjä kohtaan. Hän uskoo, että olisi saanut täten lisää ‘särmää’ väitöskirjaansa. Lööpissa esitetty väite ‘koulujen tasa-arvotyö lisää eriarvoisuutta’ ei ole suoraan Ikävalkon tuottama. Ikävalkon mukaan kuitenkaan tasa-arvotyö ei lisää suoranaisesti tasa-arvoa, mutta voi parantaa joidenkin ihmisten mahdollisuutta olla yhteisössä. Tasa-arvotyön toteutuminen riippuu paljolti siitä kuinka se toteutetaan. Nyt käsissämme on Ikävalkon väitöskirja ”Vaikenemisia ja vastarintaa” ja jo väitöskirjan nimi saa niin mielenkiinnon kuin maailmantuskan heräämään.

Ikävalkon tutkimus saa ajattelemaan, miksi näin tärkeän asian toteutuminen on nykypäivänä niin haastavaa?

 

Alun hämmennyksen jälkeen tuli kuitenkin intoa paneutua tasa-arvoon ja muihin tasa-arvo tutkimuksiin, etenkin peruskoulun osalta. Ikävalko mainitsi haastattelussaan, että tasa-arvo on tehty uuteen opsiin näkyväksi, mutta kasvattajilta puuttuu vielä konkreettiset työkalut joiden avulla tasa-arvotyötä toteutetaan. Tämän vuoksi tasa-arvosuunnittelua pitäisi tuoda enemmän hallinnosta käytännön tasolle. Muutokset ovatkin hitaita, mutta keskustelussa Ikävalkon kanssa puhuimmekin siitä, että onneksi tämä aihe on nyt ajankohtainen ja esillä. Opetushallitus onkin julkaissut 2015 oppaan “Tasa-arvotyö on taitolaji”, jonka tehtävä on antaa eväitä toteuttaa tasa-arvoa perusopetuksessa. Oppaan pääset latamaan täältä.

Opetushallituksen Tasa-arvo on taitolaji -oppaassa esitellään myös tasa-arvosuunnittelu ja kerrotaan mitä se tarkoittaa. Toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman laadintavelvoite on laajentunut koskemaan perusopetuslakiin perustuvaa opetusta järjestäviä kouluja. Tasa-arvosuunnitelmien tulee olla voimassa 1.7.2017 mennessä. (lähde: oph, tasa-arvo on taitolaji 2015) Toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma tarkoittaa sitä, että tasa-arvon tulisi osallistaa myös oppilaita. Näin ollen oppilaat osallistetaan sen suunnitteluun, mutta konkreettisia esimerkkejä opas ei anna siitä, millä tavoin oppilaita voisi osallistaa. Oppaan lopussa on linkkejä ja materiaaleja, joita opettaja voi hyödyntää. Oppaasta löytyy myös kysely oppilaille, jolla voi seurata koulun tasa-arvon toteutumista. Pohdinnan tasolle jää, onko tämä tarpeeksi tuomaan asiaa enemmän käytäntöön. Aiheesta vähemmänkin kiinnostuneen opettajan on helppo käyttää valmiita materiaaleja ja materiaalit toivottavasti helpottavat myös ihmisiä, jotka ovat vastuussa tasa-arvosuunnitelman teosta.

Säpinää aiheen tiimoilta SOOL, eli Suomen opettajiksi opislelevien liitto otti vuonna 2016 kantaa artikkelissaan, että opettajankoulutuksessa ei tarjota tarpeeksi tietoa sukupuolen moninaisuudesta. Syyskuun julkaisussa SOOL otti jälleen kantaa ja totesi, että opettajankoulutus ei anna tarpeeksi valmiuksia ehkäistä seksuaalista häirintää koulussa. SOOL perusteli kantaansa Ylen MOT -kyselyn paljastaessa, että pahimmillaan joka viides oppilas kokee kouluissa seksuaalista häirintää. Osassa yläkouluissa häirintää oli selvästi enemmän kuin muualla, ja aineistoa voi lukea täältä. Ylen MOT -kysely on suhteellisen tuore. Se on julkaistu 11.9.2018 ja on osa MOT:in ja Docventuresin syksyllä 2018 tekemää yhteistyötä. Juurikin Ylen MOT -kyselyn myötä nousi pienoinen kohu, kun erään koulun rehtori vertasi oppilaiden kokemaan seksuaalista häirintää kouluruokaan ja tokaisi: “Onhan sitä kaikennäköistä porsastelijaa baarimaailmassakin”. Juurikin tällaiset esimerkit pistävät miettimään, missä kantimissa kyseisten koulujen tasa-arvosuunnittelu on ja millä asenteella siihen suhtaudutaan. Linkin takaa löytyvässä Ylen artikkelissa myös Ikävalkonkin tutkijaparina toiminut Kristiina Brunila sanoo samaa, mitä jo SOOL sanoi vuonna 2016; “Opettajankoulutus ei valmista käsittelemään tarpeeksi oppilaiden kokemaa seksuaalista häirintää.” On siis hyvä, että tasa-arvotyötä tehdään ja esim. Yle MOT:in kaltaiset kyselyt tuovat asiaa julkiseen keskusteluun. Näin ollen toivottavasti saamme heräteltyä päättäjiä ja opettajia panostamaan entistä enemmän tasa-arvotyöhön ympäri Suomea.

Ajatuksen juoksua

Tasa-arvo on sanana yksinkertainen yhdyssana, jossa kaksi sanaa yhdistetään toisiinsa yhdysviivalla tuplavokaalien vuoksi. Se on myös helposti miellettävissä esittämäänsä asiaan: jokaisella yksilöllä on tasan saman arvo. Siinä sitten riittääkin roiskeita, räiskeitä, törmäyksiä ja soviteltavaa kun aletaan kysellä, mitä tämä yksinkertainen sana eri yksilöille ja yhteisöille merkitsee ja kuinka he siihen suhtautuvat ja sitä toteuttavat. Tasa-arvoasiat, siinä missä muutkin arvolliset ja asenteelliset asiat, jakavat ihmisiä eri leireihin. Niin on ollut ennen ja niin on myös tänä päivänä.

Mitä tasa-arvo sinulle merkitsee? Mitkä ovat arvosi ja asenteesi mielipiteesi takana? Mitä toivot tasa-arvolla saavutettavan tai miksi mielestäsi maailman tulisi olla tasa-arvoinen? Mitä suurempaa merkitystä se voisi palvella? Ajatteletko tasa-arvoa enemmän hyödyn kautta vai onko se mielestäsi itsessään niin arvokasta, että sen tulisi toteutua? Miksi?

Ikävalkon tutkimus laittoi pohtimaan sitä, kuinka monenlaisia ajatuksia tasa-arvosta on, ja kuinka hyvin yksinkertaiselta tuntuva asia näyttäytyykin erittäin monitahoisena, kun kurottatuu omista ajatuksista ulos; meillä jokaisella on oma ikkunamme, jonka kautta maailmaa katsomme. Se laittoi myös miettimään sitä, kuinka etuoikeutetussa asemassa olemme tässä yhteiskunnassa: meillä on mahdollisuus pohtia näitä asioita sekä luoda omia mielipiteitä, ja jo pelkästään mahdollisuus tutkia tasa-arvotyön tuloksia antaa osviittaa siitä kuinka pitkälle on tultu päivästä jolloin ensimmäinen suomalainen nainen sai mahdollisuuden äänestää vaaleissa.

Retkikuntamme on löytänyt itsensä keskeltä sankkakasvuista ja vaikeakulkuista maastoa, mutta onneksi aurinko pilkahtelee välillä lehtien lomasta ja aistit valppaina koitamme etsiä lisää jälkiä ja tienviittoja maastosta. Ja vaikka puun takana odottelisi minkälainen King Kong tahansa, niin tällä hetkellä ei hirvitä! Tasa-arvoretkikuntamme lippu on korkealla ja polun varrelle osuvien pähkinöiden on syytä olla valmiita pureskeltaviksi! Täältä tullaan.

Ryhmä 2:  Edla Pohjanpalo, Noora Paananen, Henni Kuitunen, Heidi Aarnio, Fanny Sillman, Vilma Valasmo, Elli Uusikylä, Anna Saves, Saara Pörsti, Anna-Kaisa Suoraniemi

 

Kuvien lähteet:

pioneerexpeditions.com/index.php/where-is-the-best-place-to-see-orangutans/

https://www.thewrap.com/lucasfilm-president-confirms-indiana-jones-sequel-will-happen/

twitter.com/DhCartoons

y-news.lt/lyciu-lygybes-paradoksas-kodel-moterys-reciau-tampa-inzinieremis-ir-matematikemis/

https://kaksplus.fi/threads/orava-liukastui-kohtalokkaasti-r-kioskin-edessae.2226962/

 

 

 

Ryhmämme tutkimusaihe taito- ja taidekasvatukseen liittyen on tuntunut meille helpolta ja mieluisalta. Itse tutkimuksen tekoon tutustuminen tutkijan jakaman aineiston pohjalta on kuitenkin ollut haastavaa, emmekä koe päässeemme sen kautta kosketuksiin tutkimuksen teon kanssa niin paljon kuin toivoimme. Tietomme tutkijan työstä on jäänyt paljolti kurssikirjan varaan, jonka pohjalta olemme ryhmässämme pyrkineet yhdessä selkeyttämään ymmärrystä tutkimuksen teosta.

Ryhmämme tapaamisissa on vallinnut motivoiva ja innostava ilmapiiri, jonka ansiosta myös luoville ratkaisuille on jäänyt sopivasti tilaa, eikä haasteiden ole annettu muodostua esteeksi oppimiselle. Tutkimusaihetta silmällä pitäen olemme valinneet tämänkertaisen blogin osittaiseksi toteutustavaksi vlogin.

Toivomme videolta välittyvän kurssilla omaksumiemmme tiedollisen taitojen lisäksi jotakin siitä, miksi taito- ja taidekasvatus on oppimisen kannalta tärkeää.

Alla olevaan kirjalliseen osioon olemme koonneet sekä tutkimuksen teosta että ryhmätyöskentelystä kurssilla oppimiamme oleellisimmiksi katsomiamme asioita.

Tutkimuksen tekemisestä oppimaamme

Ennen tutkimuksen toteutusta on tehtävä alustava tutkimussuunnitelma sekä määriteltävä sille aihepiiri ja tavoitteet. On pohdittava kysymyksiä: Mitä tutkit ja miksi? Aihetta valittaessa on hyvä lähteä liikkeelle siitä, mikä itseä tutkijana kiinnostaa ja tutustua sitä koskeviin aiempiin tutkimuksiin mahdollisimman perusteellisesti.

Tutkijan tulisi tietää lähes kaikki siitä, mitä aiheesta on jo aiemmin selvitetty. Tämän jälkeen on oma tutkimusaihe helpompi rajata niin, että se on tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti relevantti, ja sitä kykenee käsittelemään riittävän syvällisesti.  

Tässä auttaa aiheen asettaminen johonkin teoreettiseen viitekehykseen, joka käytännössä tarkoittaa näkökulman valitsemista. Valinnan perustelu on ensisijaisen tärkeää, sillä tutkija voi teoreettisen viitekehyksen puitteissa tehdä mitä vain, kunhan näkökulma on tutkimuksen kannalta relevantti ja hyvin perusteltu. Näkökulma antaa tutkimukselle ne lähtökohtaiset käsitteet, joiden avulla havainnoida todellisuutta. Tieteelliset käsitteet ovat tarkasti määriteltyjä ja niiden avulla tutkittava ilmiö on mahdollista tehdä näkyväksi.

Teorian työstämisen ja tutkimusaiheen rajaamisen jälkeen on tarkennettava tutkimusongelma, jolle tutkimuksella haetaan ratkaisua. Tutkimusongelman tarkoitus on kirkastaa tutkimuksen tavoite asettamalla se kysymysmuotoon. Mitä tarkemmin tutkimusongelma kyetään asettamaan, sitä paremmin ajatus voi tarkentua siihen, mitä todellisuudessa on tarkoitus tutkia ja työskentely helpottuu.

Jotta valittuihin tutkimusongelmiin on mahdollista vastata, tarvitaan luotettavaa lähdeaineistoa, jota tutkia ja käyttää avuksi tutkimustulosten saamisessa. On myös mietittävä tarkkaan millä menetelmillä aineistoa lähdetään käsittelemään ja analysoimaan sekä miten tuloksista on tarkoitus raportoida. Todennäköisesti tuloksista voi tehdä useita erilaisia tulkintoja, mutta tutkimuksen merkityksellisyyden kannalta on oleellista esittää vain alussa asetetun tutkimusongelman kannalta merkitykselliset havainnot ja johtopäätökset.

Ryhmätyöskentelystä oppimaamme

Akateemisen sisältönsä ohessa kurssi on opettanut paljon ryhmätyöskentelystä. Ryhmän suhteellisen iso koko on tuonut mukanaan omat haasteensa ja vahvuutensa. Isossa ryhmässä keskustelu on vaarassa karata helposti sivuteille. Olemmekin pyrkineet löytämään ratkaisun muun muassa siihen, kuinka kaikki saavat äänensä kuuluviin ryhmässä tasapuolisesti, kuitenkin niin, että työskentely on samalla tehokasta. Tämä on pakottanut yksilöt toimimaan eri rooleissa ja samalla tunnistamaan omia voimavarojaan, haasteitaan sekä oppimisen mahdollisuuksiaan.

Roolien muodostumisprosessia on ollut kiinnostavaa havainnoida ryhmän vuorovaikutuksen kehittyessä. Olemme osittain keskustelleet rooleista, osittain ne ovat muodostuneet luonnostaan, siten että kukin on asettunut rooliin, jossa on tottunut toimimaan. Tällaisia rooleja ovat olleet esimerkiksi tarkkailija, vetäytyjä, täsmentäjä tai aloitteentekijä (Toivakka & Maasola 2011). Keskustelemalla olemme valinneet tapaamisiin useimmiten sihteerin ja puheenjohtajan. Lisäksi olemme tehtäviä tehdessämme jakaneet vastuut esimerkiksi kirjallisesta toteutuksesta ja visuaalisesta ilmeestä. Huolitellun lopputuloksen saamiseksi olemme antaneet vastuun työn viimeistelystä aina jollekin ryhmän jäsenistä.

Erilaisia rooleja ryhmässämme (Toivakka & Maasola 2011)

Puheenjohtaja: Puheenjohtajalla on homma hanskassa, hän tietää mitä tehdään ja huolehtii, että keskustelu kulkee eteenpäin. Puheenjohtaja huolehtii, että ryhmäläiset tietävät mitä tapahtuu ja mitä heidän tehtäviinsä kuuluu.

Sihteeri: Pitää kirjaa sovituista asioista ja kirjoittaa muistiinpanoja keskustelusta. Näin ne, jotka eivät päässeet paikalle pysyvät perillä sovituista asioista.

Tietojen etsijä: Tietojen etsijän roolia ei ole ryhmässä jaettu, mutta rooli on tullut esille luontaisesti eräistä ryhmämme jäsenistä. Tietojen etsijä tukee ryhmätöiden edistymistä tarjoamalla tietoa mahdollisimman luotettavista lähteistä.

Aloitteen tekijä/ ideoija: Ryhmämme on halunnut toteuttaa tehtävät luovalla tavalla. Luovan työn tekemiseen tarvitaan ideoijia ja aloitteen tekijöitä. Tämä rooli on luontainen suurelle osalle ryhmämme jäsenistä. Tiukassa aikataulussa suuri määrä ideoijia on osoittautunut haasteeksi.

Täsmentäjä: Suuresta ideoiden määrästä johtuen, ryhmässämme täsmentäjän rooli on osoittautunut erittäin tärkeäksi. Monet ajatukset jäävät idean tasolle pyörimään ja täsmentäjä esittää ryhmälle vaatimuksen tarkentaa suunnitelmaa.

Muut roolit: Ryhmästämme löytyy tietysti myös muita rooleja, tehtävästä riippuen. Erittäin tärkeää suuressa ryhmässä on, että osa jäsenistä on mukana hiljaisempina osallistujina, tullen mukaan keskusteluun tarvittaessa. 

Koemme että tapaamisissa, joissa roolit ovat yhdessä ryhmän kesken päätettyjä, myös muut päätökset ovat syntyneet jouhevammin. Vastuualueiden selkeä jakaminen on varmistanut sen, että tehtävät tulevat tehdyksi, ja viime kädessä asioista päättää puheenjohtaja. Luontaisesti muodostuneissa rooleissa haasteena on ollut se, että roolit pysyvät helposti melko muuttumattomana, eivätkä haasta yksilöä menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Ryhmässä hiljaisempi voisi toivoa pääsevänsä enemmän ääneen, muttei uskalla tuoda mielipidettään esille. Toisaalta puheliaammasta saattaa tuntua, että ottaisi välillä mieluusti sivuroolin, mutta muu ryhmä odottaa häneltä jo tiettyä toimintatapaa, johon jonkun tulee asettua.

Ratkaisuksi muuttumattomiin rooleihin pohdimme toteutettavaksi harjoitusta, jossa jokainen miettisi ja jakaisi ajatuksensa muulle ryhmälle seuraaviin kysymyksiin:

• Mitkä roolit ovat itsellesi luontaisimpia ja missä rooleissa olet kokenut toimineesi tähän asti?
• Mitä rooleissa haluaisit jatkossa työskennellä?

Lisäksi hyödynsimme tutkijamme Heikki Ruismäen (2010) tutkimuksessa “Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa- haikuja opettajankouluttajilta” tutuksi tullutta Pattonin (1997) ajatusta hyödyntämiskeskeisestä arviointiprosessista. Keskustelimme kuinka oppimisprosessin aikana voimme oppia ja kehittää toimintatapojamme hyödylliseen suuntaan erityisesti silmällä pitäen tehokkuutta ja erilaisia rooleja.

Yhdessä päädyimme ratkaisuun, että seuraavassa tehtävässä aiomme kokeilla työskentelytapaa, jossa jakaudumme ryhmämme sisällä kahteen pienempään ryhmään, joilla molemmilla on oma vastuualueensa. Ryhmäkoon ja ryhmädynamiikan muuttuessa, on työskentely luultavasti tehokkaampaa, ja jokainen pääsee kokeilemaan erilaisia uusia rooleja.

Kaiken kaikkiaan ryhmätapaamisissamme on ollut motivoitunut, iloinen ja kannustava ilmapiiri, heti alusta alkaen. Ryhmämme on tiivistynyt säännöllisten tapaamisten myötä sitä mukaan kun olemme oppineet tuntemaan toisemme paremmin. Sujuva yhteistyö ryhmän sisällä on ollut koko kurssin ehdoton voimavara ja auttanut tutkimuksen teon tutustumiseen liittyvien haasteiden ylittämisessä sekä aikaansaanut hienoja tuloksia kuten tässä blogissa julkaistu video-blogi!

Lähteet

Patton, M. Q. (1997). Utilisation-focused evaluation: the new century text. Utilization Focused Evaluation: The News Century Text.

Ronkainen, S., Pehkonen, L., Lindblom-ylänne, S. & Paavilainen E. (2013). Tutkimuksen voimasanat, . WSOYpro: Helsinki.

Ruismäki, H. (2010). Taito- ja taideaineet akateemisessa opettajankoulutuksessa- haikuja opettajankouluttajilta. Akateeminen luokanopettajakoulutus : 30 vuotta teoriaa, käytäntöä ja maistereita.

Toivakka, S. & Maasola, T. (2011). Itsetunto kohdalleen! Harjoituksia itsetuntemuksen ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen. PS-kustannus 2011. Linkki: https://varhaiskasvatuksentietopalvelu.fi/lisamateriaalit/itsetunto_kohdalleen_liite24.pdf