Kategoria: Yleinen

Täällä taas 6. ryhmä! Toisessa blogitekstissämme kerromme nimikkotutkijamme tutkimuksesta ja miten sen olemme ymmärtäneet. Lopuksi olemme koonneet ryhmämme ajatuksia ja “fiiliksiä” yleisesti tekstistä.

Nimikkotutkijamme on Liisa Hakala ja saimme luettavaksi hänen yhteistyössä Tiina Kujalan ja Riitta Asantin Kasvatus-lehteen kirjoittaman katsauksen “Tämä hetki vai tulevaisuus – koululiikunta murroksessa”. Odotimme tyypillistä tutkimusta koeasetelmalla ja yllätyimme kun kyseessä olikin katsaus, jossa peilattiin teoriaa ilmiöön. Pohdimme pitkään katsauksen tutkimusstrategiaa ja vaikka “Tutkimuksen voimasanat”-teos esittelee kattavasti erilaisia tutkimusstrategioita, ei mikään tuntunut sopivan katsaukseen. Jyväskylän yliopiston Koppa-internetsivuilta löysimme kriittisen tutkimuksen kuvauksen, joka tuntui osuvalta. Kriittisen tutkimuksen pyrkimyksenä on ymmärtää ilmiötä syvällisemmin, ja mitä ilmiöstä seuraa. Tämän tutkimusstrategian tavoitteena on kyseenalaistaa niitä rakenteita, joissa tutkimuskohde ilmenee. Käännyimme kuitenkin vielä Hakalan puoleen ja saimme vastaukseksi, että kyseessä on konstruktiivinen tutkimus kriittisellä lisällä. Kari Lukan “Konstruktiivinen tutkimusote”-artikkelissa todetaan, että konstruktiiviselle tutkimusstrategialle on tyypillistä, että tutkimuksen kohteena on todellisen elämän ongelma, johon pyritään löytämään käytännön ratkaisu. Tutkimusongelman ratkaisemisella pyritään luomaan uusi konstruktio, jonka avulla kehitetään uudenlainen todellisuus.

Kun tapasimme nimikkotutkijamme Liisa Hakalan, hän kertoi, että ajatus artikkelista heräsi kun Kataisen hallitusohjelmassa 2011 mainittiin liikunta erillisenä taito- ja taideaineista. Suhtautuminen koululiikuntaan muuttuisi, sillä taito- ja taideaineilla katsotaan olevan myös päämäärästä tai lopputuotoksesta riippumaton arvo. Alunperin tutkijoilla oli tarkoituksena kirjoittaa tieteellinen artikkeli. Kommenttikierroksella he kuitenkin saivat palautetta, että artikkelissa esiintyvä ilmiö oli liian kapea tieteelliseen artikkeliin ja siinä oli liikaa teoriaa. Näin artikkelista tuli katsaus.

Katsauksessa tarkastellaan koululiikunnan asemaa uusliberalistisessa maailmassa, jossa koulumaailmaankin on soluttautunut kilpailukykydiskurssi. Tämä on johtanut päämäärätietoiseen terveyspuheeseen, joka aikalaiskeskusteluissa haki asemaansa koululiikunnan määrittäjänä. Katsauksessa kritisoidaan tätä tutkijoiden mukaan “vääristyneen muodon saanutta” terveyspuhetta ja nähdään tämän vievän liikuntaa kouluaineena väärille urille. Tutkijat näkevät terveyspuheen välineellistävän ja mekanisoivan koululiikuntaa, jolloin siitä häviää liikunnan muut ulottuvuudet. Mitattavien tulosten ollessa keskiössä oppilas on tuomittu ikuiseen epäonnistumiseen, sillä aina voisi juosta kovempaa tai elää terveemmin. Terveyspuheen liikuntaa yksiuloitteistava näkökulma ei myöskään ota huomioon hetkessä elämisen tärkeyttä ja lasten tarvetta tähän. Hakalan aiemman tutkimuksen materiaalissa 9-luokkalainen poika toteaakin: “Kaikki tietävät , että koulu tekee hyvää tulevaisuudelle, mutta suurin osa nuorista, mukaan lukien minä, haluaa olla onnellisia NYT eikä kymmenen vuoden päästä”.

Katsauksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi ja katsauksessa käsite avataan huolellisesti. Sosiaalinen konstruktionismi on ymmärrystapa, jossa otetaan huomioon tiedon vuorovaikutuksessa syntyvä luonne. Se, miten näemme maailman riippuu näkökulmastamme, joka taas on yhteydessä sosiaaliseen ympäristöömme. Käsite on tyypillinen postmodernille ajalle ja taustalla on muutokset tiedon sekä tieteen ymmärtämistavassa. Tavatessamme Hakala kertoi, että näkee teorian merkityksen tärkeänä ja ihmisen ajattelua avartavana. Hakalan sanoin teoria voi olla “tajunnanräjäyttävää”.

Alun vaikeuksien jälkeen opimme pitämään katsauksesta ja teorian auettua pääsimme käsiksi artikkelin ajatuksiin. Katsauksen avautuessa huomasimme olevamme samaa mieltä monista tutkimuksesta nousevista ajatuksista. Koululiikunnan tulee mielestämme olla muutakin kuin mitattavia suorituksia eikä päämääränä voi olla vain tulevaisuuden terveys. Artikkeli on tuonut hyvää näkökulmaa keskusteluun ja avartanut varmasti monen ajatuksia koululiikunnasta.

Hakala kertoi, että tavoitteena oli ollut kirjoittaa hieman kärkäs ja keskustelua herättävä artikkeli. Jäimmekin pohtimaan saako tutkijalla olla näin vahva ennakkoasenne tutkittavaa ilmiötä kohtaan. Toisaalta “Tutkimuksen voimasanat”-teoksessa todetaan, että hahmottaakseen todellisuuden monimuotoisuutta tutkijan tulee valita näkökulma, joka ei koskaan voi olla täysin objektiivinen. Tärkeintä on, että näkökulma tiedostetaan ja hyväksytään tiedon rajallisuus. Artikkelissa tutkijat toteavat myös, että “toisen puolesta tietämisen uhallakin liikkumisen ja terveenä olemisen voi sanoa olevan niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta tavoiteltavaa”. Jäimme miettimään, kuinka tutkijat voivat sanoa näin tutkimuksessa, jonka viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Voiko todella sanoa, että liikkuminen ja terveys on yksilön kannalta tavoiteltavaa jos yksilö ei itse näin koe?  

Ja nyt se hetki mitä te kaikki olette odottaneet! Miten kävi liikunnan Kataisen hallitusohjelman kaavailuiden jälkeen? Ei hätää, liikunta säilyi osana taito- ja taideaineita eikä terveyspuhe saanut yliotetta liikunnasta.Tätä varmasti edesauttoi se, että Hakala oli mukana tekemässä vuoden 2014 Perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Kyseisessä opetussuunnitelmassa liikunnan keskeisiksi sisältöalueiksi on määritelty fyysisen toimintakyvyn rinnalle sosiaalinen ja psyykkinen toimintakyky. Nauttikaamme siis liikunnan kaikista osa-alueista tasapuolisesti!

Ryhmä 6: Johanna Kankaanpää, Essi Hernesniemi, Teemu Mielonen, Hanna Majuri, Katariina Laakso, Esra Karsandi, Carina Maria Pellja ja Anni Pelander

Lähteet:

Tutkimuksen voimasanat

Jyväskylän yliopisto Koppa-internetsivusto

Konstruktiivinen tutkimusote-artikkeli (Metodix-internetsivusto)

Perusopetuksen opetussuunnitelma 2014

Kuvat:

https://ubisafe.org/explore/confused-clipart-confused-expression/

https://peda.net/kouvola/perusopetus/koulut/valkealanylakoulu/oppiaineet/terveystieto/nimetön-5ed7/tutkija-gif

http://elisacichoracki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/249224-annika-saarikko-co-perhevapaiden-uudistamiseen-uudenlaista-energiaa

Tämä ryhmä ei ole kuin mikä tahansa ryhmä ja otteemme tähän kurssiin saattaa poiketa tavallisesta. Ryhmämme koostuu yhdeksästä yksilöstä kolmannelta ja neljänneltä vuosikurssilta ja jokainen meistä on syystä tai toisesta suorittamassa kurssia vasta nyt. Kurssin alussa tunnelmat olivat osittain epätoivoiset mutta vaihtuivat pian innoksi; hei mehän osataan jo jotain näistä jutuista, tästä voikin tulla antoisa kurssi!

Kurssilla vilisevät käsitteet ovat tulleet vastaan kasvatustieteellisessä kirjallisuudessa, jonka parissa on jo vietetty muutama tovi, ja jokaisella meistä oli enemmän tai vähemmän käsitystä tiedekunnassamme tehtävästä tutkimuksesta ja tutkijaprofessoreista, joiden nimet ovat osin tuttuja oppikirjoista tai luennoilta.

Ryhmän sisällä vallitsi heti alusta mainio yhteishenki, ja päätimme ottaa määrätietoisen otteen kurssista ja siitä selviytymisestä. Aiemmat opinnot mahdollistavat kurssista meille antoisan paketin ja samalla saamme kertausta tärkeistä asioista sekä tutustumme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoihin. Tässä tekstissä kurkkaamme tämän ryhmän matkaan kurssin alusta tähän päivään ja pohdimme meille tärkeiksi nousseita asioita kurssin tiimoilta.

Oma tutkimussuunnitelmamme

Kurssin ensimmäisenä oppimistehtävänä suunnittelimme tutkimuksen aiheesta Ovatko yliopistonlehtorit turhia? Tutkimus osoittaa vertaisten tuen olevan avain opettajaksi oppimisessa. Tutkimussuunnitelman tekeminen ryhmässä synnytti mielenkiintoista keskustelua ja saimmekin erilaisia näkökulmia aiheesta. Monella meistä oli yhteneväinen kokemus siitä, että yliopistonlehtorit ovat tärkeässä asemassa opettajankoulutuksessa, mutta myös opiskelijakavereiden tuki on korvaamatonta. Tämä kurssi on hyvä esimerkki siitä, kuinka yliopistonlehtoreiden tekemä taustatyö ja opiskelijoiden yhteinen panos onnistuneisiin lähitapaamisiin toimii, vaikkeivat lehtorit esimerkiksi jokaista esitystä ehdikään seurata.

Esitellessämme tutkimussuunnitelmamme halusimme aktivoida muita opiskelijoita esittämällä kysymyksen siitä, kuinka merkityksellisinä he pitävät yliopistonlehtoreita opinnoissaan. Opiskelijat asettuivat janalle sen mukaan, kuinka merkityksellisinä tai merkityksettöminä he pitivät lehtoreita. Kanssaopiskelijoiden rohkeat puheenvuorot toivat esille samoja asioita, joita olimme itsekin pohtineet, esimerkiksi hyvän ja huonon luennoitsijan eroista sekä opettajankoulutuksessa tärkeistä ryhmätunneista. Ilman yliopiston lehtoreita monesta kurssista jäisi pois tärkeitä lähiopetuksen tunteja, joissa voidaan yhdessä pohtien oppia tärkeitä taitoja tulevaa ammattia ajatellen. Toisaalta keskusteluissa tuli myös ilmi turhautuneisuus luentoihin, joissa oppimista tapahtuu lähinnä seinän tiiliä laskiessa.

Toisten ryhmien tutkimussuunnitelmien esittelyjen seuraaminen oli yllättävän antoisaa, koska ryhmät olivat nähneet paljon vaivaa niiden eteen. Hyvä te! Ryhmämme osallistui aktiiviseen keskusteluun ja oli ilo huomata, miten puheenvuoroja olisi ollut enemmän kuin aikataulu olisi sallinut. Tämä osoittaa sen, että kurssin aiheet koskettavat opiskelijoita ja niihin halutaan vaikuttaa.

Tutkimukseen perehtyminen

Akateeminen lukutaito koostuu monista osatekijöistä ja vaatii harjoittelua kokeneemmiltakin opiskelijoilta. Lukutaitoon kuuluu muun muassa tieteellisten tekstien tulkitseminen, arviointi ja ymmärtäminen. Tieteelliseen keskusteluun osallistuminen ja omien argumenttien esittäminen kuuluvat osaltaan myös akateemiseen lukutaitoon. Näiden lisäksi tulisi osata arvioida tekstejä kriittisesti. Tieteelliseen ajattelun kehittymiseen kuuluu myös oman toiminnan reflektointi. (Ronkainen ym. 2011, 155-156.) Edellä mainittujen taitojen opiskelu on tullut hyvin kurssin aikana näkyviin. Erityisesti kriittisen ajattelun herättäminen on jäänyt mieleen. Opinnoissamme on suhteellisen vähän korostettu kriittisen ajattelun tai kyseenalaistamistaidon kehittämistä, jotka ovat kulmakiviä uuden tiedon luomiselle. Kriittiseen ajatteluun rohkaisu ja “lupa” kyseenalaistaa tieteellisiä tekstejä vahvistaa myös käsitystä itsestä tieteellisen yhteisön jäsenenä.

Tutkimusartikkelin lukeminen ei tuntunut etukäteen haastavalta, mutta lisähaasteen toi englanninkielinen materiaali. Olemme opinnoissamme lukeneet todella vähän englanninkielistä materiaalia, jolloin akateemisen englannin taidot eivät ole päässeet juurikaan kehittymään. Toisaalta tieteelliselle tekstille tyypilliset selkeä, jo tutuksi tullut rakenne ja toistuva käsitteistö toivat tähän jonkin verran helpotusta.

Akateemisen englannin lisäksi yhtenä kehityskohtana pohdimme olennaisen tiedon suodattamista. Tieteellisissä teksteissä on valtavasti informaatiota, ja vaikka eheän kokonaiskuvan saavuttamiseksi onkin tärkeää perehtyä koko tekstiin, tulee lukemisesta kuormittavaa ja tehotonta jos suhtautuu kaikkeen tekstin antamaan informaatioon samalla antaumuksella. Taitomme poimia tekstistä olennaisin sisältö on kehittynyt paljon, mutta se kehittyy edelleen. Tämän taidon tärkeys korostui erityisesti englanninkielistä tekstiä lukiessa.

Pohdimme englanninkielisten materiaalien käyttöä ensimmäisillä kursseilla. Vaikka kielitaito olisikin hyvä, sekä suomen- että englanninkielinen akateeminen termistö saattaa olla valtaosalle entuudestaan tuntematonta. Tämä voi aiheuttaa ongelmia taitavallekin lukijalle. Kielivaikeuksien kanssa kamppaileva opiskelija voi alussa menettää motivaation ymmärtämisen puutteen vuoksi ja tuntea artikkelin lukemisen liian haastavana. Toisaalta suurin osa tutkimuksista tehdään englanniksi, joten on hyvä alusta saakka orientoitua opettelemaan akateemista englantia. Näin ollen se ei myöhemmin tule yllätyksenä tai muodostu kynnyskysymykseksi esimerkiksi lähteitä etsiessä omaan tutkielmaansa.

Tutkimukseen tutustuminen tuntui kaiken kaikkiaan mielekkäältä. Aihe oli mielenkiintoinen ja tuntui hyvältä huomata, että opintojen aikana akateeminen lukutaitomme on kuin onkin kehittynyt.

Tutkijan tapaaminen

Tapaamiset nimikkotutkijan kanssa ovat jotain, mitä mekään emme olleet vielä koskaan yliopistotaipaleemme aikana päässeet kokemaan. Tästä mahdollisuudesta suosittelemme ehdottomasti ottamaan kaiken irti! Mieltämme on askarruttanut opiskeluvuosiemme aikana kysymys jos toinenkin ja nyt vihdoin meillä oli tilaisuus päästä keskustelemaan näistä aiheista asiantuntijan kanssa. Lisäksi koimme tutkijan tapaamisen orientoivan meitä tutkijatenttiin, mikä käsitteenä oli meille alunperin vieras. Tutkijatentin kritiikkiä harjoittava ote on innostava, sillä artikkelin julkaisun jälkeen enää harvoin haastetaan sen sisältöä samalla tavalla.

Keskustelimme nimikkotutkijamme kanssa niin hänen omasta tutkimuksestaan kuin tutkimuksenteosta yleensä. Tutkijatapaamisen jälkimainingeissa koemme tärkeimmän keskustelun myötä tapahtuneen oivalluksen liittyvän omaan tutkijaidentiteettiimme. Tapaaminen konkretisoi sen, että vaikka luokanopettajankoulutus tähtääkin vahvasti tiettyyn ammattiin, ovat monipuolisetkin urapolut meille avoinna. Nimikkotutkijamme kertoi meille omasta matkastaan – kandin ja gradun kanssa kamppailusta, luokanopettajan työn kautta päätymisestä suomalaisen kasvatustieteellisen tutkimuksen johtotehtäviin. Tämä polku on avoinna meistä ihan jokaiselle. Ajatus on kiehtova, sillä pelkästään koulumaailmassa opettajan etenemismahdollisuudet ovat jokseenkin rajalliset.

Kyseisen nimikkotutkijan tapaaminen konkreettisesti avasi meille myös näkökulmia kriittiseen ajatteluun tieteellisiä tekstejä käsiteltäessä. Tapaaminen toi myös tutkimuksen inhimillisen puolen esiin, jota tulee harvemmin mietittyä artikkeleita lukiessa. ”Sukunimi suluissa lauseenperässä” olikin samassa pöydässä istuva ihminen, joka kertoi tunteistaan, ajatuksistaan ja pohdiskeli avoimesti mitä jo tehdyissä tutkimuksissa olisi ehkä voinut tehdä eri tavalla. Toisin sanoen, koimme yleisen oivalluksen että tieteen takana seisovat henkilöt ovat ”vain” ihmisiä. Tämä herätti meidät, jo kolmannen vuoden opiskelijat leikittelemään mahdollisella ajatuksella omasta nimestä artikkeleiden lähde-kohdassa.

Ei tarvitse kuitenkaan edes ajatella näin kauaskantoisesti, sillä tutkijaidentiteetti on osa jo meidän kandivaiheen opiskelijoiden elämää. Toisinaan sitä mieltää itsensä niin vahvasti “vain” opiskelijaksi, että roolimme osana tieteellistä yhteisöä pääsee unohtumaan. Keräämme jatkuvasti tietoa kursseilta ja kirjallisuudesta, jotta kandidaatintutkielman suorittaminen on mahdollista sitten, kun se itselle tulee ajankohtaiseksi. Vaikka kandi onkin vielä luonteeltaan harjoitustyö, on sekin tärkeä osa matkaa kohti tutkijuutta. Tieteellistä tutkimusta ei voi oppia muuten kuin tekemällä. Tässä prosessissa on tärkeää niin itselle vuosien myötä karttunut tieto kuin (akateemisesti) vanhemman tieteentekijän ohjauskin. On hyvä muistaa, että jokainen huippututkijakin on lähtenyt liikkeelle tästä pisteestä, missä me olemme juuri nyt.

Kuten huomata saattaa, on kurssi todella hyödyllinen meille, vaikka olemmekin jo pidemmällä opinnoissamme. Oli mukavaa huomata, että kurssilla käytävät asiat ovat jollain tapaa jo tuttuja. Kurssilla on kuitenkin loistava tilaisuus syventää omia taitoja.

Oman tutkimussuunnitelman teko ja sen esittäminen muille loi antoisaa keskustelua yliopistolehtorien tärkeydestä. Myös oman nimikkotutkijan kanssa tehty yhteistyö oli silmiä avaavaa. Hänen englanninkielinen tutkimuksensa haastoi meitä akateemisen englannin lukemiseen ja hänen kanssaan keskustelu kyseisestä tutkimuksesta ja tutkimuksen teosta ylipäätään oli erittäin mielenkiintoista. Voisimme jopa todeta, että tutkijaidentiteettimme on vahvistunut.

Lähteet:
Ronkainen, S., Pehkonen, L., Paavilainen, E., & Lindblom-Ylänne, S. (2011). Tutkimuksen voimasanat. WSOYpro: Helsinki.

Ryhmä 1:
Emmi Hagelberg, Joona Miettinen, Laura Purhonen, Ilmari Reima, Janette Salo, Salla Takamäki, Iida Tarkamo, Ella Väätäinen, Nina Zlobina

Tutkimusmatkamme tähän asti

Lapset ovat uteliaita ja he haluavat etsiä uusia asioita maailmasta. He ovat pieniä tutkijoita. Kun pieni lapsi tutustuu maailmaan, hän esittää paljon kysymyksiä. Kyselemisen avulla lapsi hankkii lisää tietoa ja selvittää, mitä tietoa muilla kokeneemmilla on. Tämän jälkeen hän selvittää lisää tutkimalla itse esinettä tai asiaa. Hän koskee ja haistaa, ehkä jopa maistaa. Näin lapselle käy ilmi, miten esinettä tai asiaa kannattaa käsitellä. Nyt oli meidän aikamme päästä haistelemaan uutta aihetta: tutkimuksen tekoa.

Aloitimme Kohti tutkivaa työtapaa -kurssin epävarmoina ja hiukan ennakkoluuloisina. Kysymys kerrallaan alkoi kuitenkin aueta käsitys tutkimuksen teosta ja tutkijan työstä. Tähän prosessiin tutustuimme syvemmin, kun pommitimme nimikkotutkijaa erilaisilla kysymyksillä selvittääksemme kaiken mahdollisen hänestä ja hänen tutkimuksestaan. Saimme selkeän käsityksen siitä, miten ylipäätään tietoa voidaan kerätä ja miten kyseinen tutkija oli sen tehnyt. Tämä oli kuitenkin vain pohjustusta tulevaa työtä varten ja voi että, mikä tunteiden ja epätietoisuuden vuoristorata sitä seurasikaan…

“PLÄTS” kuului ääni, kun neljäs ryhmä tipahti altaan syvään päätyyn. Saimme valita meille valmiiksi valikoiduista lööpeistä suosikkimme, jonka jälkeen lähdimme tutkimaan sen mysteerejä. Valitsimme lööpin: “Kehollisuus ja materiaalisuus valtasivat alakoululaisten suunnitteluprosessin”. Lööppi oli otsikko tutkijan tekemälle artikkelille, mutta ideana oli, että ryhmä tutkii ja pohtii itse lööpin pohjalta seuraavia kysymyksiä: miten aihetta on lähdetty tutkimaan ja mitä menetelmiä siihen on käytetty? Aluksi tuntui, että tästä ei selvitä millään ja hukkuminen vaikutti hyvinkin mahdolliselta vaihtoehdolta. Apukysymykset, Tutkimuksen voimasanat -kirja, tuntikausien pähkäily ja terve järki kuitenkin kehittivät meille kellukkeet ja pääsimme pulahtamaan kunnolla sisään aiheeseen.

Teimme esitelmän, jossa tutkimusmenetelmänä käytettiin lasten videoimista luokassa ja se esitettiin muille ryhmille. Jos pitäisi valita kurssin opettavaisimpia hetkiä, olisi tämä yksi niistä. Toisten ryhmäläisten kysymykset saivat meidätkin pohtimaan asioita, joita emme olleet aiemmin tulleet edes ajatelleeksi: “Millä perustein jaoitte kohderyhmät?” ja  “Miten otatte huomioon esimerkiksi opettajan läsnäolon ja vaikutuksen tuloksiin?” Jäimme pohtimaan näitä kysymyksiä esitelmän jälkeen. Muilta saatu palaute ja kommentit auttoivat meitä oppimaan lisää, kehittämään ajatteluamme ja tarkastelemaan tulevaa, oikeaa artikkelia uusista näkökulmista.

Artikkelin tutkimista ja tutkijan tapaaminen

Vihdoin tuli aika käydä alkuperäisen artikkelin kimppuun ja samalla sovimme oman tutkijamme kanssa tapaamisen. Jes, jännää! Tästä lähti todellinen artikkelin tutkiminen ja siihen syventyminen. Ensimmäinen huomiomme oli, että artikkelin luku ei ollutkaan ihan lastenleikkiä: tieteellinen englannin kieli, joka sisälsi hankalia sanoja ja tilastoja, tuotti hiukan päänvaivaa. Yhteisvoimin selätimme artikkelin ja saimme siitä todella paljon irti. Artikkelimme (Design Thinking in Elementary Students’ Collaborative Lamp Designing Process) kertoi 10-11-vuotiaiden valaisimen suunnitteluprosessista alakoulussa. Tutkimuksessa videoitiin ja havainnoitiin paikan päällä lasten ajatusprosessia lampun suunnittelu- ja toteutusvaiheessa. Tämä oli osa laajempaa Helsingissä suoritettua tutkimusta. Tutkija oli luokassa paikalla ja tilanne videoitiin (aivan, juuri niin kuin meidänkin kuvitteellisen tutkimuksen toimintasuunnitelmassa). Näin pyrittiin selvittämään, miten lapset hyödyntävät kehollisuutta ja materiaalisuutta lampun suunnitteluprosessissa Tutkija keskittyi kolmen tytön ryhmään. Hän analysoi tarkkaan videoita, otti videolta heidän lausahduksensa ja laski ne. Näistä tutkija muodosti taulukon, jonka avulla havainnollistettiin, miten suunnittelu etenee ja missä kohdissa kehollisuus ja materialismi ilmenevät ja millä tavalla. Yllättäen kehollisuutta ja materiaalisuutta ilmenikin lasten suunnitteluprosessissa enemmän kuin tutkija oli alunperin olettanut.

On tullut aika! Yksi kurssin huipentumista, tutkijan tapaaminen. Saanen esitellä: Kaiju Kangas. Kangaksesta sai heti hyvin avoimen ja helposti lähestyttävän kuvan. Hän vaikutti aidosti innokkaalta vastaamaan kysymyksiimme ja tunnusti jännittävänsä tapaamista sekä erityisesti tulevaa tutkijatenttiä. Aloimme kysellä mielenkiinnolla tutkimuksesta lisää ja saimme paljon uutta, selkeyttävää tietoa. Kangas vastasi kysymyksiimme suoraan ja todella antoisasti. Tiedämme nyt lisää etenkin tutkimustuloksista, jotka olivat jääneet meiltä hieman pinnan alle. Kangas kertoi myös lasten kanssa toimimisesta enemmän sekä heidän käyttäytymisestään videokameran edessä.

Saimme vastauksia muiden ryhmien aiemmin esittämiin kysymyksiin: ryhmät jaettiin sen mukaan, mitä valaisintyyppiä he olivat tutkineet kotona. Ryhmän jakoon vaikutti myös opettajan tuntemus oppilaista. Yllättävä asia oli, että tutkija ei ollut yksin tekemässä tutkimusta, vaan hän oli osa isompaa ryhmää. Tämän lisäksi Kangas kertoi tulleensa tutkimukseen kesken kaiken mukaan ja selvensi, että tutkimuksessa ei välttämättä olla aina alusta loppuun mukana, vaan tullaan mahdollisesti tekemään yksi osa ja sitten lähdetään muualle. Helpottavaa oli kuulla Kangaksen tarina siitä, miten hän oli päätynyt tutkijaksi. “En ollut mikään huippu koulussa”, kertoi Kangas. Tämä ei estänyt häntä kuitenkaan ryhtymästä tutkijaksi. Äitiysloma ja tauko kotioloista motivoivat häntä lähtemään mukaan tutkimukseen. Utelimme myös, että mitä tutkijana olemiseen oikein tarvitaan. Saimme hymyä nostattavan vastauksen, kun Kangas naurahti: “Ainakin hyvät pakaralihakset.”

Me olemme uteliaita ja haluamme löytää uusia asioita maailmasta. Me olemme pieniä tutkijoita. Kun me tutustumme maailmaan, me kyselemme paljon. Kyselemisen avulla me selvitämme, mitä jo tiedämme, ja mitä tietoa muilla kokeneemmilla on. Tämän jälkeen me selvitämme lisää tutkimalla asiaa itse. Me koskemme, haistamme; ehkä seuraavaksi jopa maistamme. Tutkimusmatkamme jatkukoon!

Ryhmä 4: Johanna Ihanus, Anna-Sofia Flinck, Anssi Braunschweiler, Elisa Vottonen, Ronja Aaltonen, Meiju Heikonen

Lähteitä:

Kuvat:

https://www.mutsimedia.fi/la6psen-kanssa/mita-leikkia-vauvan-kanssa-leikit-ensimmaiselle-kuudelle-kuukaudelle/

https://impulsegrab.com/products/touch-activated-led-moon-lamp

http://www.edu.helsinki.fi/malu/kirjasto/kokeel/tutkimus/

https://tuhat.helsinki.fi/portal/fi/person/kkkangas

Kirjat ja artikkelit:

Tutkimuksen voimasanat (2011)

Design Thinking in Elementary Students’ Collaborative Lamp Designing Process (Kaiju Kangas, Pirita Seitamaa-Hakkarainen & Kai Hakkarainen)

Kriittisesti kohti koettua maailmaa

Kohti syvää päätä, ja sen yli (yhdessä)!

Kuin huomaamatta, ryhmätyötaidot ja yhteistoiminnallisuus ovat tulleet osaksi arkeamme. On täysin luonnollista kommentoida ja koota tietotaitojamme yhteen – jaettu tieto on kaksinkertainen (yhdeksänkertainen?) tieto. Reflektointi ja argumentoiva keskustelu soljuvat ryhmätyötilassa, ja jaetut tiedostot muokkaantuvat saumattomassa yhteistyössä bittiavaruudessa. Jokaiselle yksilölle ja jokaisen panokselle on ryhmässä tilaa, vaikka kaikki eivät olisikaan yhtä sanavalmiita, puheliaita tai itsevarmoja. Ryhmämme huikea henki on tärkeä voimavara, joka mahdollistaa laadukkaan, kaikki huomioon ottavan keskustelun ja mutkattoman yhteistyön.

Yhdessä on myös helpompi kestää tiedottomuutta, sietää epävarmuutta ja kerätä tietoa yhteisen tehtävän alle. Olemme kokeneet kauhun hetkiä ja saaneet harmaita hiuksia useista tehtävänannoista, mutta olemme huomanneet, kuinka paljon oman ryhmän tuki rauhoittaa. On hienoa, että meitä haastetaan, vaikka se tuntuisikin pelottavalta. Se kasvattaa ja valmistaa meitä tulevaisuuteen sekä sen mukanaan tuomien pulmien ratkaisemiseen.

Kurssilla olemme toden totta joutuneet pois mukavuusalueeltamme. Eräät nimikkotutkijamme sanat, jotka hän lausui tapaamisessamme, sopivat tähän kohtaan hyvin. Hänen mukaansa tutkijan “täytyy olla valmis tekemään asioita, joita ei osaa, ja lisäksi myös hyväksymään se, ettei todellakaan osaa” (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018).

Ensimmäiseen oppimistehtäväämme kuulunut tutkimussuunnitelman luominen ja sen esittäminen haastoi meitä pohtimaan tutkimuksen tekemistä eettisestä näkökulmasta. Etenkin lapsia tutkittaessa on mielestämme tärkeää, että tutkimusmenetelmät ovat läpinäkyviä ja kestävät päivänvaloa. Kuinka välttää tutkittavien johdattelu? Entä kuinka todenmukaisia tutkimustuloksia lapsilta voidaan saada? Lapset saattavat ymmärtää tilanteen väärin ja näin ollen pyrkiä miellyttämään auktoriteettia eli tutkijaa vastaamalla “oikein”.  Jos kysymykset ovat hyvin johdattelevia, lapset saattavat vastata niin, että pääsevät tilanteesta vain mahdollisimman nopeasti pois (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018). Huomasimme, että kysymyksien muotoilu on siis tärkeää, ja tutkimusongelman ratkaisun sijaan myös sen oikeanlainen käsitteellistäminen ja määrittely nostavat tutkimuksen luotettavuutta ja eettisyyttä.

Havainnollistamme videolla tutkimuksen aloittamista. (Ronkainen ym. s. 35-47).

Filosofisia ulottuvuuksia ja vanhojen kaavojen rikkomista?

Miksi kasvatustieteellinen tutkimus on tärkeää? Tätä kysymystä pohdimme viime blogitekstissämme. Mikä oikeuttaa jo vallitsevat kasvatuskäsitykset? Mielestämme paras mahdollinen kasvatustieteellinen tutkimus kehittää opetusta ja toisaalta myös vahvistaa tai kyseenalaistaa aiempia tutkimustuloksia. Uudet näkökulmat ovat aina tervetulleita, ja tästä syystä kiinnostuimme nimikkotutkijamme muotoilemasta kyseenalaisesta lehtiotsikosta “Opiskelijat hämmentyneitä tutkijan väitteestä: Maa ei sittenkään ole pallo!”. Kriittinen arviointi on aina tärkeää, ja se jos mikä vie kasvatustieteellistä tutkimusta eteenpäin. Tämähän valitsemassamme tutkimusartikkelissa toteutuu!

Tutkimusartikkelimme käsitteli aiemman tutkimuksen tuloksia ja tulkintoja fenomenologisesta näkökulmasta (Juuti K. 2013, 1). Artikkeli havainnollisti meille hyvin, kuinka fenomenologia eli havaintoihin ja kokemuksiin perustuvan todellisuuden tutkiminen luo kasvatustieteelliseen tutkimustraditioon erilaista, totutusta poikkeavaa näkökulmaa. Tutkijamme Kalle Juuti mainitsikin, että oppilaat tarvitsevat opitun asian sisäistämiseen jonkin yhteyden uuden asian ja oman kokemusmaailman välillä. Esimerkiksi ympäristöopin tarkoitus koulussa on auttaa oppilasta ymmärtämään sitä ympäristöä, jossa elämme. Lapsen kokemusmaailman ja opiskeltavan aineen yhteys tulisikin mahdollisesti näkyä paremmin luonnontieteellisten aineiden opetuksessa. (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018) Tässä esimerkkinä Kolbin malli, jossa oppiminen etenee sykleittäin neljässä vaiheessa. (Pruuki, 2008)

Meihin on kouluaikoina siirretty kopernikaaninen, eli aurinkokeskinen maailmankuva. Teemme samoin, kun meistä tulee opettajia. Mutta miten sen teemme? Mitä, jos rikkoisimme kaavaa? Onko väärin poiketa tutuista ja turvallisista malleista, vai voisivatko uudenlaiset näkemykset ja lähestymistavat nostaa opetuksen ja ennen kaikkea asioiden ymmärtämisen aivan uudelle tasolle? Yhteiskunnassa ja niin myös koulumaailmassa ilmeisenä tavoitteena on kuitenkin kehittyminen. Opetuksen menetelmiä ja välineitä pyritään kehittämään, jotta opetus olisi tehokasta ja lapset oppisivat entistä paremmin.

Viitaten nimikkotutkijamme Kalle Juutin tapaamiseen, filosofia ei yleisesti ole kasvatustieteellisen tutkimuksen perustana. Kasvatusfilosofia ja – sosiologia ovat suuremmassa roolissa varhaiskasvatuksessa (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018). Juutin motivaatio artikkelin kirjoittamiseen on ollut hänen oma kokemusensa tutkijoiden kyseenalaisista tulkinnoista koskien lapsien vastauksia. (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018). Kiinnostusta johonkin tutkittavaan aiheeseen voi oppia, esimerkiksi tarkastelemalla omaa kiinnostuksen kohdettaan suhteessa ympärillä tehtävään tutkimukseen. ”Tehdäänkö mitä vaan, vai tehdäänkö asiaa”, kuuluu Juutin kommentti keskustellessamme siitä, mistä aiheesta tutkimusta on mielekästä tehdä. Pelkkä mielenkiinto ei riitä. Tutkijalla täytyy olla ymmärrys siitä, miksi jotakin tutkitaan, ja miten kyseinen tutkimus vie aihetta eteenpäin. Mistä tahansa aiheesta ei voi tutkimusta lähteä tekemään, mutta sopivan kohteen voi löytää jonkin isomman aihealueen sisältä. Tutkimuksen tekemisessä onkin tärkeää tutkimuskohteen rajaaminen – liian ison palan haukkaaminen saattaa sumentaa asioiden välisiä yhteyksiä.

Olemme saaneet valmiuksia akateemiseen opiskeluun ja tutkimuksellisen ajattelun kehittämiseen koko kurssin ajalta, mutta erityisesti tätä täydensi tutkijan haastattelu. Ymmärrys kasvatustieteen suhteesta lähitieteisiin kävi myös entistä selvemmäksi tutkijahaastattelun aikana. Olemme oppineet, että tutkijan työhön kuuluu monenlaisia projekteja. Yksinään tutkijan voi olla vaikea saada mitään aikaiseksi, mutta kun hän yhdistää voimansa muiden tutkijoiden kanssa, on tilanne toinen. Tutkijan tulee pystyä tekemään töitä erilaisten ihmisten kanssa ja epävarmuutta on opittava sietämään niin tutkimusaiheen, ihmisten kuin rahoituksenkin osalta. Tutkija toimii epämukavuusalueellaan ja saattaa tuntea, että hän tekee jatkuvasti asioita, jotka ovat vaikeita (Kalle Juuti tutkijatapaamisessa 2.10.2018).

Vaikka olemme yhdessä, olemme hyvin vaikeiden aiheiden äärellä. Haluamme oppia lisää. Nimikkotutkijamme tutkimus on todella mielenkiintoinen ja herättelee meidän kaikkien sisäistä tutkijaa. Haluamme silti nähdä tutkimuskenttää ja -työtä laajemminkin. Haluamme selkeämmän kuvan kasvatustieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tieteenfilosofiset perustelut yleisemmin ovat vielä hieman pimennossa, ja menetelmällisistä perusteluista haluaisimme oppia lisää. Tunnistamme jo kasvatustieteellisen tutkimuksen potentiaalin ja voimme nähdä tutkimusongelman. Siihen, että pukisimme ongelman itse sanoiksi tai asettelisimme oikean tutkimuskysymyksen, on vielä matkaa. Tällä matkalla olemme kuitenkin siis yhdessä.

Kun tutkii kurssin tavoitteita ja sitä mitä meidän pitäisi, ja mitä haluaisimme itse saada selville tutkimuksen tekemisestä – iskee hetkittäin epätoivo. Tehtävänannot ja yhdeksän hengen yhteistyön organisoiminen tekevät välillä saman.

”Voisiko olla, että maailman muodon tieteellisen kuvan oppiminen vaatii eletyn maailman kokemuksen hylkäämistä?” (Juuti K. 2013, 18) Voisiko olla, että tutkijan työstä ja tutkimuksen tekemisestä oppiminen ja aiheesta innostuminen vaatii jossain vaiheessa tämän epätoivon kokemuksen hylkäämistä?

Lähteet:

Ronkainen ym. (2011) Tutkimuksen voimasanat, Helsinki

Pruuki Lassi (2008), Ilo Opettaa, Helsinki: Edita

Juuti Kalle (2013), The Lifeworld Earth and a Modelled Earth, Dordrecht: Springer Science+Business Media

Ryhmä 5: Niina Fernström, Marika Tapani, Noora Särösalmi, Aki Tervonen, Elisa Tikka, Iikka Koski, Juuso Ratinen, Olli Aksela ja Miikka Toivonen

Kohti tutkivaa työtapaa -kurssi on tähän saakka ollut useimpien ryhmäläistemme mielestä paitsi mielenkiintoinen, myös stressaava. Pohdimme kukin, mitkä asiat ovat tuntuneet tällä kurssilla vaikeilta tai haastavilta. Tehtävänantojen epäselvyys tai oikeastaan puute hämmentää. Mitä meiltä oikeasti odotetaan? Heitto suoraan syvään päähän tuntuu monista epäreilulta näin aikaisessa vaiheessa opintoja. Jos tarkoituksena on herättää kiinnostuksemme tutkimusta kohtaan, on se osan mielestä epäonnistunut. Päinvastoin, joidenkin tekee mieli pysyä mahdollisimman kaukana tutkimuksen teosta, vaikka ennen kurssia fiilis on ollut positiivinen. On ollut todella vaikeaa lähteä työskentelemään vähäisillä pohjatiedoilla uutta asiaa työstäen. Tunnelma olisi varmaankin samankaltainen, jos joutuisi rakentamaan soittimen ilman työkaluja, tietämättä mitään musiikista tai siitä, millaisia ääniä soittimella pitäisi saada syntymään. Mutta ehkä tutkimuksenkin tekeminen on sellaista: tietämättömyyden, osaamattomuuden ja epävarmuuden sietämistä. 

Olisimme ehkä toivoneet, että kurssin alussa olisi käsitelty enemmän teoriapohjaa esimerkiksi luentovetoisesti. Useimmille yliopistomaailma on täysin vieras eivätkä käytänteet ole tuttuja.  Moni ryhmästämme kokee, että kurssin vetäjien olisi tärkeää antaa jonkinlaista runkoa tai rakennuspaloja tällaiselle kurssille, jonka fokus on useimmille osallistujille täysin vieraassa aiheessa. Tällä hetkellä kurssin suorittaminen tuntuu osin siltä kuin olisimme kokoamassa täysin sokkona tuhannen palan palapeliä. Osa hoksaa palojen yhteyden nopeammin, toisille haaste on valtavan suuri ja jo pelkästään asioiden hahmottamiseen menee valtavasti aikaa ja energiaa. Tuntemattomassa maastossa ilman karttaa suunnistaminen syö myös motivaatiota ja intoa.  

Tutkimuskentän laajuus on myös yllättänyt jotkut ryhmämme jäsenet. Kasvatustieteen nimissä voidaan tutkia melkein mitä tahansa lapsiin, ihmisen kehitykseen ja oppimiseen, koulutuspolitiikkaan sekä näihin liittyviin käsitteisiin ja asenteisiin liittyvää. Olemme oppineet, että tutkimuksen tekeminen on pitkällinen ja vuorovaikutteinen prosessi, jossa täytyy tehdä jatkuvia rajanvetoja ja teoreettisia ja metodologisia valintoja. Vain mielikuvitus on rajana siinä, mitä kaikkea voidaan tutkia, mutta tutkijalla ja tutkimusryhmällä on oltava laaja käsitys siitä, millä tavoin tutkimuskysymys muotoillaan ja millä menetelmillä erilaisia ilmiöitä on tarkoituksenmukaista tutkia, jotta tutkimuksesta saatava tieto on millään tavalla relevanttia ja käyttökelpoista. Tutkimus tuntuu olevan hyvin täsmällistä ja yksityiskohtaista toimintaa, jossa omia oletuksia ja arvolatauksia tulee osata tiedostaa ja suhteuttaa. 

Koemme, että ryhmätyöskentelytaitomme ovat karttuneet matkan varrella ja varmasti ryhmädynamiikkamme kehittyy jatkossakin. Keskustelu ja argumentointi on kuitenkin ollut tavalla tai toisella meille kaikille raskasta näin suuressa ryhmässä. Kymmenen ihmistä, kymmenen erilaista tapaa toimia – yhteistyön voimaa ja vaikeutta. Olemme yhdessä opetelleet uusia toimintatapoja, jakaneet vastuuta ja työstäneet tehtäviä sekä pienemmissä ryhmissä että koko kymmenhenkisen ryhmämme voimin. Olemme pureskelleet kurssin tavoitteita ja piilotavoitteita yksin ja yhdessä, tutustuneet tieteellisiin artikkeleihin ja harjoittaneet demokratiaa päätöksenteossamme.  

Mikä sitten on ollut matkan varrella kiinnostavaa tai innostavaa? 

Tähän saakka kurssin ehdoton kohokohta on ollut nimikkotutkijamme tapaaminen. Tutkijamme Minna Huotilainen tempaisi kertomuksillaan meidät kaikki mukaansa ikään kuin tutustumaan erilaisiin tutkimusprojekteihin. Hänestä todella huokui aito innostuneisuus ja kiinnostus tutkimusta ja tiedettä kohtaan. Huotilainen on ollut monessa mukana ja osalle meistä onkin hieman haastavaa hahmottaa, mitä kaikkea hän oikeastaan onkaan tutkinut. Saimme lööpin, joka oli aika raflaava, mutta joka ei kuvannutkaan nimikkotutkijamme työtä aivan niin suoraviivaisesti kuin olimme etukäteen ajatelleet. 

Nimikkotutkijamme Minna Huotilaisen tutkimusyksikkö on Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, joka julkaisee aktiivisesti aivojen toimintaan liittyviä tieteellisiä artikkeleita. Hänen ohjauksessaan syntyneissä artikkeleissa aivojen toiminnan mittaaminen esim. EEG- ja MEG-laitteilla on ollut keskeisessä roolissa. Viime vuosina tavanomaisin artikkeleiden aihe on tavalla tai toisella ollut musiikin vaikutus aivojen toimintaan. Lisäksi on tutkittu mm. katseen kohdistamista ongelmanratkaisutilanteissa (Haataja ym. 2017), ja luovien harrastusten vaikutusta aivoihin (Huotilainen ym. 2018). 

Valitsemamme tutkimukset mittaavat EEG:n avulla aivojen nopeita reaktioita ääniärsykkeisiin (Putkinen ym. 2012). Nämä tutkimukset ovat aika kaukana luokanopettajan päivittäisestä työstä, mutta kertovat tärkeitä asioita aivotoiminnan perusteista. Lisäksi tutkimukset avaavat meille ikkunan tutkimuksen maailmaan. Ensimmäiseksi lukemamme artikkeli käsittelee musiikin epämuodollisen, kotona tapahtuvan harrastamisen vaikutusta aivosähkökäyrän reagointiin, eli miten erilaisten ääniärsykkeiden kuuleminen vaikuttaa EEG-tuloksiin lapsilla, joilla on eriasteista musiikinharrastamista kotona. Aihe on todella mielenkiintoinen, mutta samaan aikaan englanninkielisen tieteellisen tekstin lukeminen on meissä monissa herättänyt halun paikantaa lähin mahdollinen sanakirja. 

Tutkijamme Minna Huotilainen on ollut myös viime aikoina paljon esillä mediassa ja tehnyt julkisia keskustelunavauksia tutkimuksensa kohteina oleviin ilmiöihin liittyen (mm. oppimisen ja musiikin sekä oppimisen ja liikunnan välinen yhteys, työkulttuurin pirstaloituminen ja keskittymisen sirpaloituminen aivotutkimuksen näkökulmasta). Mitenköhän yliopistomaailmassa suhtaudutaan tällaiseen tieteen ja tutkimuksen popularisoitumiseen? Toisaalta on hyvä, että laajempi joukko ihmisiä voi lisätä ymmärrystään aivotoiminnan monipuolisuudesta ja sen merkityksestä hyvinvoinnille, tieteellistä tietoa ei ole syytä kätkeä yliopiston komeroihin pölyttymään. Siitä kai tutkimuksessa loppujen lopuksi on useimmiten kysekin – halusta muuttaa maailmaa. 

Kaiken kaikkiaan tutkijamme tutkimus ja koko kurssi ylipäänsä on herättänyt meissä kysymyksiä ja ajatuksia laidasta laitaan. Miten opimme haarukoimaan tietoa internetin valtavasta tietosammiosta? Mitä kaikkea kasvatustieteellinen tutkimus oikeastaan pitää sisällään? Mitä artikkelien julkaisuprosessissa oikein tapahtuu? On vain kerrottu, että niitä yritetään työntää eri julkaisuihin, ja ne saattavat tulla “hylkyinä” takaisin, mutta mitä tutkimukselle on siinä kohtaa enää tehtävissä, jotta julkaisu olisi jotenkin todennäköisempi? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin toivomme saavamme vastauksia vielä kurssin aikana. Pala palalta kokonaiskuva toivottavasti hahmottuu ja ymmärrämme tutkimuksen moniulotteisuutta ja nimikkotutkijamme työtä vielä paremmin! 

Heta Eronen, Tytti Hartikainen, Tiia Kangasmäki, Jade Laurila, Mikael Nikkari, Aino-Maria Nurmi, Maritsa Palmunen, Emma Suorajärvi, Tuula Tykkyläinen, Aida Zakik 

Lähteitä: 

Haataja, E., Salminen-Saari, J. (2017) Exploring collaboration during mathematics problem solving in the classroom with multiple mobile eye tracking. Utrecht 2017 Conference  

Huotilainen, M. J., Rankanen, M., Groth,. (2018).Why our brains love arts and crafts: Implications of creative practices on psychophysical well-being. FORMakademisk.  

Putkinen, V., Niinikuru, R., Lipsanen, J., Tervaniemi, M. & Huotilainen, M. (2012). Fast measurement of auditory event-related potential profiles in 2– 3-year-olds. Dev. Neuropsychol., 37, 51–75.  

Putkinen, V., Tervaniemi, M., and Huotilainen, M. (2013). Informal musical activities are linked to auditory discrimination and attention in 2–3-year-old children: an event-related potential study. E J Neurosc Vol. 37, pp. 654–661. 

Kuvat: Tiia Kangasmäki 

Kurssi kulkee kohti puoliväliä, vaan mitä kohti kuljemme me? Havaintoja ja ajatuksia ryhmän 7 matkasta kohti tutkivaa työtapaa.  

Ohjaavat tutkijat ilmoittivat heti kurssin aluksi, etteivät ole opettajia ja me kurssille osallistujat olemme jo osa kriittistä tiedeyhteisöä ja meidän tulisi toimia sen mukaan. Heitto syvään päähän ja kohti oppimista, etsikää oppi ja löytäkää ymmärrys! Kuten useissa aiemmissa blogiteksteissä mainittiinkin, tämän kurssin rakenne poikkeaa kovasti aiemmin tutusta opettamisen ja oppimisen mallista ja on lisäksi valtaosalle yksi ensimmäisistä kursseista koskaan yliopistossa. Uusi reitti tarkoittaa tietysti myös uusia tapoja oppia, mutta irrottautuminen vanhoista kaavoista on haastavaa… 

https://www.videoblocks.com/video/submarine-floats-in-a-deep-water-loopable-background-bi6cpdjxgiw8dfv3y 

Mitä sitten olemme oppineet matkalla kohti pintaa ja valoisampia vesiä? 

• Itsekritiikki 
• Tutkimuksen tekemisen käsitteistö 
• Epävarmuuden ja turhautumisen sietäminen 
• Keskeneräisyyden sietäminen 
• Asioiden kyseenalaistaminen – tässä vielä kyllä  petrattavaa silti 
• Vastausten etsiminen eri tavoin 
• Vastuun kantaminen omasta ja ryhmän oppimisesta  
• Joitakin konkreettisia tapoja tehdä tutkimusta  
• Ryhmätyöskentelytaidot 

 Kurssi on opettanut meille päätöksentekoa ja oma-aloitteisuutta. Kun tehtävänannot ovat olleet laajoja ja monitulkintaisia, on meidän tarvinnut itse päättää, mistä lähdemme aihetta rajaamaan ja minkälaiseen näkökulmaan keskitymme. Emme onnistuneet tässä kovinkaan hyvin ensimmäisessä ryhmätyössä, mutta toisaalta se auttoi meidät tajuamaan, ettei ryhmämme työskentely ollut kovin hyvää tai johdonmukaista. Aiheemme oli aivan liian laaja toteutettavaksi ja tavoitteemme erittäin kunnianhimoinen, mutta siitäkin erehdyksestä opimme ja jatkossa osaamme toimia paremmin. 

Nimikkotutkijamme artikkeli käsitteli erityisopetuksen toteuttamista Suomessa ja Yhdysvalloissa. Siitä opimme mm. sen, että molempien maiden mallit ovat samankaltaisia, vaikka toki erojakin löytyy paljon. Mielenkiintoista oli kuulla, että taustalla on kuitenkin erilaiset ideat ja lähtökohdat, jotka eroavat maitten välillä valtavasti, onhan kyse pienestä Suomesta ja monen kymmenen osavaltion Yhdysvalloista.  

Tapasimme nimikkotutkijamme Markku Jahnukaisen pari viikkoa sitten Auroran yläkerrassa. Olimme keksineet hänelle pitkän liudan kysymyksiä ja saimmekin kattavia vastauksia. Opimme lisää hänen tutkimuksestaan ja kuulimme mielenkiintoisia näkemyksiä erityispedagogiikasta, erityisopetuksen järjestämisestä sekä Suomen ja Yhdysvaltojen eroista ja yhtäläisyyksistä inkluusioon liittyen. 

Tapaamisessa tosin oli läsnä aika selkeä auktoriteettiasetelma. Jahnukaisella oli mahtavan paljon kokemusta tältä alalta ja hän todella vaikutti tietävän mistä puhuu. Meistä kukaan ei oikein tainnut uskaltaa heittää mitään kritiikkiäkään, vaan tyydyimme ainoastaan kyselemään ja hiljaa kuuntelemaan hänen vastauksiaan. Vielä siis on matkaa siihen tasavertaiseen tiedeyhteisön jäsenenä toimimiseen!  

Miten olemme oppineet? 

• Yhdessä ja erikseen 
• Ryhmässä työskennellen  
• Toisiamme auttaen ja opettaen 
• Muita ryhmiä kuunnellen 
• Kyseenalaistaen koko kurssin olemassaolon välttämättömyyden  
• Itsearviointia tehden 
• Nimikkotutkijan kanssa keskustellen 

 Mielenkiintoisinta antia kurssilla on ollut kanssaopiskelijoiden tuotokset, esitelmät ja blogikirjoitukset sekä tutkijan tapaaminen, näissä hetkissä koemme oppineemme paljon. Muiden ryhmien esitykset ja kirjoitukset ovat antaneet ajattelemisen aihetta, uusia näkökulmia ja toisaalta auttaneet hahmottamaan myös jonkinlaisen kehyksen oman ryhmän toiminnalle; mitä ja miten muut ovat ymmärtäneet sisältöjä ja toteuttaneet erilaisia tehtäviä. 

Toisinaan on tuntunut kieltämättä jokseenkin mitättömältä, kun on liikaa verrannut omaa suoritustansa muiden suorituksiin, mutta toisaalta vertailu on auttanut myös kehittymään. Kun kurssin aikana on alkanut tuntua siltä, että oma toiminta on vain haparointia tuntemattomiin suuntiin, toisten ryhmien tuotoksiin ja ajatuksiin tutustumalla on taas saanut jonkinlaisen otteen siitä mihin suunnata. Tuntuu turhauttavalta työstää tehtäviä, blogitekstiä, esitystä tai osallistua keskusteluun, kun ei ole enää tarjolla sitä helposti lähestyttävää, ulkoista suunnannäyttäjää omalle oppimiselle.  

Näin iso ryhmä on vaikeampi saada toimimaan tehokkaasti nopean aikataulun puitteissa, kun ryhmätapaamisten ensimmäiset puoli tuntia punnitaan kaikkien ehdottamia tapoja toteuttaa tehtävät. Olemme todenneet hyväksi tavaksi jakaa isoa ryhmää pienempiin porukoihin ja jakaa tehtäviä sekä vastuualueita. Tällä tavoin olemme päässeet tehokkaammin eteenpäin ja pystyneet keskittymään itse asiaan sen sijasta, että hyppelisimme päättömästi aiheesta toiseen.  

http://traveladipramaa.blogspot.com/2016/09/deep-ocean-pictures-ocean-light.html 

Mihin suuntaamme katseemme seuraavaksi? 

Olemme oppineet kurssilla jo muutamia tärkeitä asioita, mutta paljon on vielä opittavanakin. Tahtoisimme erityisesti oppia lisää konkreettisia tapoja tehdä tutkimusta, sillä aihe on oikeastaan jäänyt meidän oman onnemme nojaan, vaikka se kai koko kurssin perimmäinen tarkoitus onkin – etsiä tietoa itsenäisesti. 

Näinkin isossa kun kymmenen opiskelijan ryhmässä toimiminen on mielestämme tuonut entisestään haastetta kurssin suorittamiseen. Täytyy huomioida jokaisen mielipiteet ja ehdotukset ja päätyä vielä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseenkin. Haluaisimme myös vahvistaa entisestään ryhmätyötaitojamme, koska sillä on valtavan suuri vaikutus kaikkeen mitä tällä kurssilla teemme ja opimme. Olemme asettaneet yhteiseksi tavoitteeksi vahvistaa asemaamme tutkijatentissä. Haluamme saada aikaan kriittistä yhteistä keskustelua, emmekä vain pommittaa tutkijaa tavanomaisilla kysymyksillä.  

Vaikka aluksi (ja toisinaan vieläkin) päällimmäinen tunne kurssista oli lähinnä epätoivo, olemme tällä hetkellä matkalla kohti valoisampia vesiä! 

Ryhmä 7: Sonja Ohra-aho, Krista Eteläpää, Raisa Marjakangas, Noora Lahtinen, Tex Suchodolski, Lamia Khan, Eveliina Juvonen, Amanda Poutiainen, Annuliina Pulli, Johanna Hyvönen 

Tervehdys kurssitoverit!

Edellisestä kirjoituksesta saimme rakentavaa palautetta esimerkiksi tekstin jäykkyydestä. Päätimme siis vaihtaa vaihteen hupi-asetukselle ja kiihdyttää kohti huumorin ruuhkaista moottoritietä.

Tervetuloa kyytiin!

Tutkimussuunnitelman työstäminen oli mielestämme kohtuullisen haastavaa ensimmäiseksi oppimistehtäväksi. Ryhmästämme kenelläkään ei ole aiempaa kokemusta tutkimuksen tekemisestä. Vuoden 2017 Idols voittajan sanoin, hyppäsimme suoraan (tiedemaailman) syvään päähän. Päästyämme työn touhuun, tutkimussuunnitelman rakenne ja tarkoitus avautuivat meille kohtalaisella tasolla.

Suurimmaksi haasteeksi osoittautui tutkimusongelman ja -kysymyksien laatiminen sekä laajan tutkimusaiheen rajaaminen käytännössä toteutettavaksi tutkimukseksi. Pohdimme kuumeisesti (ajoittain jopa ryhmämme jäsenten työkykyä heikentävän kuumeisesti) ja lopulta päädyimme mielestämme toimiviin tutkimuskysymyksiin. Tämän jälkeen pohdimme menetelmiä, joilla saisimme vastaukset asetettuihin kysymyksiin. Menetelmien ja tutkittavien valinta sujui melko vaivattomasti.

Jännittävän esitystilanteen jälkeen käyty reflektiokeskustelu muiden ryhmien kanssa avasi meille kokonaan uusia näkökulmia omaan tutkimussuunnitelmaamme. Huomasimme esimerkiksi menetelmävalinnassamme (havainnointi) esiintyvän eettisen ongelman, sillä tutkittaville ei voisi kertoa, mitä havainnoidaan. Tätä emme olleet osanneet edes ajatella. Oli myös mielenkiintoista päästä kuuntelemaan muiden ryhmien esityksiä. Esitykset tarjosivat tutkimuksen tekemisestä monipuolisemman kuvan, sillä omaa suunnitelmaa tehdessämme tutustuimme tarkemmin vain valitsemaamme tapaan tehdä tutkimusta.

Tutkimussuunnitelman työstäminen huipentui itsearviointiin. Sitä tehdessä oivalsimme, että ponnistuksistamme huolimatta suunnitelmamme oli jäänyt melko pintapuoliseksi, emmekä olleet onnistuneet rajaamaan tutkimuskysymyksiä tarpeeksi. Suunnitelmamme siis vaatisi vielä paljon työstöä, jotta se voitaisiin käytännössä toteuttaa. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, vaan jo seuraavalla viikolla käänsimme henkilökohtaisen Batman-valonheittimemme kohti kuutamoa ja mustiin pukeutunut ritarimme saapui paikalle.

Tapaaminen nimikkotutkijamme Jaakko Hilpön (mustiin pukeutunut ritari) kanssa oli mielenkiintoinen ja antoisa. Oli innostavaa huomata, että luokanopettajakoulutuksen saanut Jaakko työskentelee tutkijana, eikä opettajana. Tapaamisen aikana keskustelimme monipuolisesti Jaakon omista kokemuksista tutkijana, sekä hänen tekemästään tutkimuksesta, johon olemme perehtyneet tämän kurssin aikana.

Ryhmäämme kiinnosti erityisesti tutkimuksessa hyödynnetty FUSE-studio (https://www.fusestudio.net/) ja keskustelu liikkui aikalailla tämän aiheen ympärillä. Lisäksi hän tarjosi meille konkreettisia esimerkkejä tutkimuksen tekemisestä, datan keruusta ja analysoinnista sekä eettisistä haasteista. Saimme nähdä näytteitä hänen tutkimuksessaan toteutetuista tehtävistä, joiden perusteella analyysit suoritettiin. Tapaaminen auttoi ymmärtämään laajemmin hänen näkemyksiään ko. tutkimukseen kuin myös tutkimuksen mahdollisiin ongelmiin, joita hän ei meille kuitenkaan liiaksi avannut. Nämä ovat  kysymyksiä, joita joudumme pohtimaan ryhmässä rauhanpiipun äärellä.

Juuri tutkimuksen kriittinen ajattelu on ollut haastavaa ryhmällemme. Kuten aiemmin mainitsimme,meillä ei juurikaan ole aiempia kokemuksia tutkimuksen työstämisestä. Tutkimuksessa ilmenevien ongelmien ja epäkohtien havaitseminen onkin juuri tästä syystä ollut hankalaa. Olemme joutuneet haastamaan itseämme, jotta olisimme kykeneviä sisäistämään tutkimuksen sisällön ja tätä kautta poimimaan ongelmakohdat sen sisällöstä.

Tutkijatapaamisessa Hilppö kannusti meitä kritisoimaan häntä ja hänen tutkimustaan. Hän selkeästi janosi haastavia kysymyksiä ja halusi meidän kyseenalaistavan argumenttejaan. Juuri tässä tilanteessa olisi varmasti muotoutunut hedelmällistä keskustelua, jos olisimme osanneet tarkastella tutkimusta kriittisesti ja esittää aiheeseen sopivia kysymyksiä.

Yksi ilmeinen ongelma Hilpön tutkimuksessa kuitenkin on se, että hänen analyysinsa perustuvat FUSE-studion sisällä tehtyihin havantoihin. FUSE-studio pähkinänkuoressa tarkoittaa toiminnallista oppimista kehittävää ympäristöä, eikä siis ole tyypillinen koululuokka. Tästä syystä FUSE-studiosta saadut tulokset eivät ole suoraan verrannollisia suomalaiseen koulumaailmaan.

Tämänkertaisessa tekstissä olemme käsitelleet tutkimussuunnitelman tekemistä, arviointia, käytettyjä tiedonkeruumenetelmiä, sivunneet tutkijatapaamista ja pohtineet tutkimuksen toteuttamisessa ja opponoinnissa ilmeneviä laajoja ongelmia. Lievistä ongelmista ja kolmesta puhjenneesta renkaasta huolimatta olemme tyytyväisiä tähän astiseen työhömme ja odotamme innolla tulevia haasteita. 🙂

Mia Laitinen, Tessa Rinkinen, Sini Saari, Liina Maximova, Taru Kyllönen, Hilma Ukkola, Ida Horttanainen, Saara Tattari, Elias Linnas ja Petteri Paajanen