Opetuksen digitalisaatio

Opetuksen digitalisaatiosta on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta viimeisten muutaman vuoden aikana muutostahti erityisesti lukiokentällä on vilkastunut digitalisoituvan ylioppilastutkinnon, uudistuneen opetussuunnitelman (OPH, 2015) vaatimusten, yhteiskunnan muutosten ja teknologian kehittymisen vuoksi.

Teknologian hyödyntämisestä on tullut arkea lukioiden oppitunneilla viimeistään syksyllä 2016, jolloin aloitti ensimmäinen kokonaan digitaalisesti ylioppilastutkinnon suorittava vuosiluokka. Tämä vuosiluokka tuo jo omat kannettavat tietokoneensa tunneille ja ottaa ne nopeasti käyttöön tilanteen niin vaatiessa. Mutta milloin teknologiaa kannattaa hyödyntää? Voiko teknologian käytöstä olla oppimiselle myös haittaa? Oppimisympäristöjen, ohjelmistojen ja digitaalisten oppimateriaalien ja internetin käyttöä kannattaa suunnitella huolellisesti ja hyödyntää teknologiaa aluksi niissä kohdissa, joissa hyöty oppimiselle on selkein. Pienillä pedagogisilla askeleilla päästään kohti teknologian laajempaa pedagogista hyödyntämistä, eikä aikaa hukata turhaan säätämiseen, jos saman voisi tehdä helpomminkin ilman teknologiaa. Alussa tuota säätämistä varmasti kaikissa oppiaineissa kuitenkin on ja sekin tulee sallia itselleen ja opiskelijoilleen. Oppiminen vaatii työtä, yritystä ja usein myös epäonnistumisia ja niistä oppimista.

Tässä blogissamme nostamme esille esimerkkejä teknologian pedagogisesta hyödyntämisestä oppimisen ja arvioinnin välineenä.

Blogimme elää vielä ja videoitakin on tulossa tähän teemaan…

Tässä osa kurssin 2. päivän aamun dioista. Ja osa ylimääräisiä.

Terv. Marja Tamm & Lauri Hellstén

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *