Tekijä: Ilkka H Ahola-Luttila

 

Vaikka pedagogiikka ja pedagogiset ratkaisut ovat keskeisessä roolissa myös hybridiopetuksessa, kuvan ja äänen näkymistä ja kuulumista voi pitää perustellusti lähtökohtana onnistuneelle opetukselle. Kuvan ja äänen tulee toimia molempiin suuntiin siten, että luokassa opiskelevat ja opettaja kuulevat ja mielellään myös näkevät etänä olevat ja että oman laitteensa äärellä oleva opiskelija näkee ja kuulee luokasta muutakin kuin vain opettajan puhetta ja epätarkkaa yleiskuvaa. Yksi selkeä havainto hybridimallin mukaan suunnitellusta ja toteutetusta kurssista olikin, että mitä parempi kuvan ja äänenlaatu oli, sitä helpommin aitoa vuorovaikutusta pystyi rakentamaan.  

 

Kurssin aikana kokeilin kolmea erilaista laitteistoa, joista edullisin ja kallein osoittautuivat selvästi toimivimmiksi. Edullisin ja yksinkertaisin koostui Teamsista ja langattomista nappikuulokkeista (Apple AirPods ja AirPods Pro), seuraava oli  entry level -tason konferenssikamera (LogitechBCC95), ja kolmas muita selvästi kalliimpi ja monipuolisempi videoneuvottelulaitteisto (Logitech Rally). Kokoonpanot ovat erilaisia eikä mitään niistä ole suunniteltu erityisesti luokkahuoneessa tapahtuvaa opetuskäyttöä varten, mikä näkyy ennen kaikkea äänipuolella. Kaikki kuitenkin toimivat, mutta tunnin sujuvuuden, toimintavarmuuden ja luontevan vuorovaikutuksen osalta toimivimmiksi osoittautuivat halvin ja kallein ratkaisu. 

 

Osalla tunneista opetus oli enemmän opettaja johtoista ja niihin tunteihin toimiva ratkaisu oli käyttää toisessa korvassa nappikuuloke mikrofonia ja jakaa luokassa näkyvä esitys Teamsin kautta etänä oleville. Mikrofoniksi valitsin Teamsin laiteasetuksista kuulokkeet, ja ulos ääni tuli luokan kaiutinjärjestelmän kautta. Näin tehdessä luokassa olijat kuulivat, mitä etänä olijat puhuivat, joskin toisin päin tämä ei aina toiminut. Käytännössä opetuskeskustelu toimikin siten, että menin luokassa kysyvän tai vastaavan opiskelijan lähelle tai toistin uudelleen muotoillen sen, mitä hän oli sanonut. Tämä on monella tapaa myös osa tavallista vuorovaikutusta luokassa, joten se tuntui luontevalta sekä minusta että opiskelijoita. Tämän mallin toteutus vaati käytännössä ainoastaan nappimikrofonin. Kokeilin sekä vastamelukuulokkeita että ilman vastameluoimintoa olevia, ja selkeästi toimivammaksi osoittautuivat jälkimmäiset, koska silloin pystyi paremmin kuulemaan luokassa olevien opiskelijoiden äänet. 

 

Kurssin alkupuolella käytin muutamilla tunneilla edullista konferenssikameraa, jossa on yhdessä kamera, mikrofoni ja kaiutin. Tunnin alussa riitti laitteiston yhdistäminen USB-kaapelilla koneeseen ja koneen yhdistäminen luokan näyttöön joko HDMI-kaapelilla tai langattomasti. Kyseessä on melko edullinen laite, joka osoittautui suurehkossa luokkahuoneessa ja opetusryhmässä (n. 20 opiskelijaa luokassa ja 5-10 etänä) auttamatta liian pieneksi sekä kuvan että äänen osalta. Pienessä tilassa ja porukassa esimerkiksi pienryhmätyöskentelyssä ongelmia ei kuitenkaan ollut, mikä kertoo ehkä enemmän siitä, että laite oli väärässä käytössä, kuin sen toimimattomuudesta yleensä.  

 

Selvästi muita monipuolisempi oli kallein kokeiltu laitteisto, jossa oli kameran ja kaiuttimen lisäksi erillinen mikrofoni noin 3 metriä pitkällä johdolla. Mikrofoneja olisi myös voinut ketjuttaa useita, jolloin suuri luokkatila olisi saatu katettua hyvin eri puolilta. Kuvan laadun myötä etänä tunnille osallistuvat saivat hyvän tuntuman luokkaan ja samoin hyvä äänenlaatu edisti molemminpuolista vuorovaikutusta. Ensiasennuksen jälkeen käyttöönotto vaati vain USB-kaapelin liittämisen koneeseen ja mahdollisesti video- ja äänilähteen valinnan Teamsissa. Käyttö oli selvästi helpompaa kuin edullisemman mallin kohdalla, ja selkein konkreettinen etu oli, että tunneilla ei tarvinnut juuri toistaa, mitä luokassa tai etänä opiskelijat sanoivat äänen kuuluessa molempiin suuntiin hyvin. 

 

Yhteenvetona voisi sanoa opetuksen olleen kaikkein sujuvinta silloin, kun tunnin alussa ja aikana ei tarvinnut miettiä teknologiaa ja laitteistoja juuri niiden käynnistämistä enempää. Toisaalta kyse oli myös opetuksen suunnittelusta ja pedagogisista valinnoista, koska kurssin kuluessa opetukseen alkoi löytyä yhä enemmän hybridiopetukseen yleensä, mutta myös opettamaani kurssiin (lukion äidinkielen kirjallisuushistorian kurssi) ja omaan opetustapaani sopivia ratkaisuja, joiden myötä hybridiopetus kehittyi. Yksi konkreettinen muutos oli opiskelijoiden palautteesta ja toiveesta  lähtenyt muutos koota pienryhmissä työskenneltäessä etänä olevat mahdollisuuksien mukaan samaan ryhmään. Näin vuorovaikutus oli tasapuolisempaa ja aidompaa. Toinen kurssin aikana kehittynyt käytäntö oli antaa etänä olevien katsoa esimerkiksi video- ja äänimateriaalit linkin kautta silloin, kun se oli mahdollista, sen sijaan, että videon olisi jakanut omalta näytöltä.  

Hybridilukio-hankkeen tavoitteena on kehittää mallia hybridiopetukselle. Lähtökohtana on ajatus opetuksen suunnittelemisesta siten, että opiskelijat ovat tasa-arvoisessa ja tasavertaisessa asemassa riippumatta heidän fyysisestä sijainnistaan. Kyse ei siten ole luokkaopetuksen välittämisestä verkon kautta luokan ulkopuolelle eikä toisaalta etäopetuksesta, johon voi osallistua myös luokasta käsin. Niiden sijaan tämän hankeen puitteissa rakennettavan mallin tavoitteena on löytää ja kehittää sellaisia pedagogisia käytänteitä, joiden lähtökohtana on riippumattomuus paikasta.

 

Kyse on pedagogiikasta, mutta myös teknologiasta. Tärkeä tekijä osallisuuden tunteen ja aidon, reaaliaikaisen vuorovaikutuksen syntymisessä on äänen ja kuvan laatu. Luokkahuoneesta verkkoyhteyden päässä etänä opiskelevien tulisi nähdä ja kuulla mahdollisimman hyvin samat asiat kuin he näkisivät ja kuulisivat luokassa eli ei vain opettajaa, jaettua esitystä ja opettajan puhetta, vaan myös muut opiskelijat ja heidän äänensä. Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan myös etäyhteydellä osallistuvat opiskelijat tulisi saada mukaan luokkahuoneeseen siten, että heidän osallistumisensa tuntiin ja vuorovaikutuksensa opettajan ja muiden opiskelijoiden kanssa olisi aktiivista ja luonnollista. Luokan kalustuksessa ja teknologisessa varustuksessa on tärkeää huomioida luokkatilan ja ryhmäkoon lisäksi mahdolliset ainekohtaiset tarpeet.

 

Vaikka teknologia on keskeinen tekijä hybridiopetuksen toteuttamisessa, ei ole mielekästä lähteä suunnittelemaan hybridiopetuksen mallia sen pohjalta, vaan pedagogiikan tulee luonnollisesti olla etusijalla. Koulujen resurssit vaihtelevat, minkä vuoksi on tarjota erilaisia ja eri hintaluokan vaihtoehtoja. Kevään 2020 nopea siirtyminen etäopetukseen osoitti, että opetuksen järjestäminen täysin perinteisestä poikkeavissa oloissa onnistui monella tapaa puutteellisen teknologian avulla. Tämän hankkeen myötä kehitettävän hybridiopetuksen mallissa tarkoituskin onkin tuoda esiin myös erilaisia ratkaisuja, joilla hybridiopetusta voi toteuttaa. Tavoitteena on hahmotella kolme eritasoista kokonaisuutta sisustuslehdistä tutun pihistä–panosta–satsaa -mallin mukaan.

 

Hybridiopetusta suunniteltaessa pedagogiikka on muun opetuksen lailla suunnittelun keskiössä. Tehtyjen pedagogisten ratkaisujen tulee ottaa huomioon verkon kautta tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyvät erityispiirteet, mahdollisuuden ja rajoitukset. Näiden lisäksi ja osin pedagogiikkaa sivuten merkittävässä roolissa ovat kurssin yhteiset käytännöt, jotka liittyvät esimerkiksi osallistumiseen ja vuorovaikutukseen. Etäopetusjaksot ovat osoittaneet selkeästi, että opiskelijoilla on taipumus pitää kameraa suljettuna, jos sitä ei erityisesti vaadita. Kuitenkin kuvayhteys on tärkeä yhteisöllisyyttä lisäävä tekijä, joka tuo etänä olevat opiskelijat mukaan luokkaan. Tämä on hyvä ottaa tuntisuunnittelussa huomioon ja miettiä, miten etänä olevat saadaan näkyviksi muulle ryhmälle.