Luonnonväriaineet

Saimme mielenkiintoisen tehtävän valmistaa villalangoista lautanauha ja värjätä se luonnonväreillä. En ollut aikaisemmin tehnyt lautanauhaa, vaikka minulla olikin kotona mummon vanhat nauhalaudat. Lautanauhatekniikka on vanha käsityöperinne erilaisten nauhojen valmistamiseen ja sen juuret Suomessa ulottuvat 500-luvulle asti.

Nauhalaudat ovat keskenään samankokoisia, usein neliskulmaisia, puisia tai pahvisia lautoja, joiden kulmissa on reiät. Näistä rei’istä pujotetaan ohjeen mukaan loimilangat ja laudat järjestetään mallin mukaisesti käteen sopivaan nippuun.  Tässä vaiheessa pitää olla tarkka, että jokainen lauta on oikeinpäin ja oikeassa kohdassa, jotta kuviosta muodostuu oikeanlainen. Lankanipun toinen pää kiinnitetään esimerkiksi pöytään ja toinen pää vyötärölle solmittuun nauhaan tai vyöhön ja langat pidetään työskennellessä kireällä. Kääntäessä lautoja neljänneskierroksen itsestä katsottuna eteenpäin, viriö aukeaa. Kääntäminen aiheuttaa lankojen kiertymistä, joten lautoja käännetään myös vastakkaiseen suuntaan säännöllisesti. Lautojen ja siten loimilankojen määrä määrittelee nauhan leveyden. Kude on erillinen kerällä tai puolalla oleva lanka, joka pujotetaan viriöön.

 

Tein lautanauhan Punomon ohjeella:  https://punomo.fi/kasityotekniikat/lankatekniikat/nauhat-ja-nyorit/lautanauhat/.  100 %:ssa villalangassani oli löyhät kierteet, joten se ei ollut kovin kestävä materiaalivalinta. Lanka katkesi muutamaan otteeseen ja myös keskittyminen kuvion laskemiseen herpaantui luokkatilassa helposti. Lautanauhan tekoon tarvitaan siis rauhallista tilaa ja keskittymistä, varsinkin jos tekee kuviota. Muuten tekniikka vaikutti mukavalta tavalta valmistaa erilaisia nauhoja.

 

Minua kiinnosti kokeilla puretepainantaa ja ajatuksena oli saada nauhaan eri sävyisiä raitoja ja myös harmaan ja valkoisen langan suomia värisävyeroja. Puretusaine on metallisuola, jolla luonnonväri saadaan kiinnittymään värjättävään materiaaliin. Puretepainannalla taas nimensä mukaisesti painellaan pureteainetta värjättävään materiaaliin saaden eri sävyisiä kohtia/kuvioita värjättävään materiaaliin.

Käytin kolmea erilaista puretepastaa; aluna-, kuparisulfaatti- ja rautasulfaattipastaa. Puretepastaan tulee vettä, pureteainetta, ureaa ja paksunnosainetta. Painelin näitä puretepastoja järjestyksessä kuivaan lautanauhaan ja jätin myös kohtia ilman puretetta. Annoin puretteiden kuivua seuraavaan päivään ja huuhtelin nauhan ennen värjäämistä.

Väriliemen keitin samettijaloista; 400 g tuoreita samettijalkoja, reilun puolen tunnin keitto, kasvien siivilöinti liemestä ja 1 h keittovärjäys nauhan kanssa.

Nauhassa näkyy eri puretteiden tuottamat sävyerot, varsinkin rautapuretteen tummuus, mutta lopputulos on mielestäni hieman levoton. Sävyt ovat kauniita, mutta eivät tuottaneet toivomiani selkeämpiä raitoja. Samettijalka luonnonvärinä sen sijaan oli iloinen yllätys, ja jatkossa kaikki samettijalat löytävätkin tiensä sienikoriin.

Miia

 

 

Saimme langat pirtanauhojen tekoon yliopistolta. Valitsin loimilangoiksi neljää erilaista – otin kutakin seitsemän 2,5 metrin pituista pätkää. Loimilankoja oli siis yhteensä 28. Mietin niille järjestyksen ja laitoin pirtaan. Toivoin, että järjestys tulisi näkyviin kivana pintakuviona.

Kiinnitin loimilankanipun toisen pään telineeseen ja toisen vyölleni. Nostin pirran reikiin ja rakoihin pujotetut langat vuorotellen ylös ja pujotin kudelangan kulloinkin syntyneeseen viriöön. Oli tärkeää painaa kudetta kiinni sormella sekä viriön avaamisen jälkeen että langan lisäämisen jälkeen. Kun kudelankaa piti vaihtaa, jätin noin 5 cm loppuvaa ja 5 cm uutta lankaa reunan yli myöhempää katkaisua varten. Lopettaessani otin pirran pois ja laitoin loput loimilangat solmulle.

Toiveeni toteutui ja pirtanauhaan muodostui kiva kuvio. Pirtanauhan teko oli muutenkin mukavaa. Hankalinta oli nauhan pitäminen tasalevyisenä – siltä osin en ollut lopputulokseen ihan tyytyväinen.

Halusin pirtanauhaani vihreää väriä, mutta minua huoletti, että erilaisten lankojen itsessään muodostama kuvio voisi värjäyksen myötä hävitä tai huonontua. Onneksi olin aiemmin tehnyt järviruokoröyhystä väriliemen ja testannut sen kanssa eri puretteiden toimintaa eri materiaaleihin. Testissä huomasin eri materiaalien saaneen parhaiten vihreän eri sävyjä tinakloridilla. Päätin siis tehdä pirtanauhalle väriliemen järviruokoröyhystä ja käyttää puretteeksi tinakloridia.

Pirtanauha painoi 41,7 g. Peitin 41,8 g kuivaa järviruokoröyhyä (1:1) lämpimällä hanavedellä, nostin liemen lämpötilan kiehumispisteeseen ja keitin sitä tunnin ajan. Annoin väriliemen jäähtyä 40 C:seen ja siivilöin liemen lehdet pois. Kostutin pirtanauhan. Liuotin väriliemeen 0,4 g (1 % nauhan painosta) tinakloridia. Laitoin nauhan liemeen, nostin lämpötilan 80 C:seen ja pidin liemeä tunnin ajan 80-90 C:ssä. Sekoitin nauhaa useasti värjäyksen aikana. Värjäyksen lopuksi huuhtelin nauhan asteittain viilenevässä vedessä. Puristin ylimääräiset vedet pois ja laitoin nauhan kuivaustelineelle kuivumaan.

Olin iloinen värjäystuloksesta. Sain toivomaani vihreän sävyä ja kuviot erottuivat edelleen. Sain nauhan reunoja jonkin verran tasaisemmiksi höyryttämällä. Lopuksi letitin vielä kutomatta jääneet loimilangat.

Marja-Leena

Olen juuri tehnyt elämäni ensimmäisen lautanauhan. Ei, olen tehnyt kaksi, mutta ensimmäiseen olin niin tyytymätön, että päätin tehdä uuden. Tämä uusi on kuvassa yllä. Se on värjätty vastavärein, jotka nauhan puolivälissä liukuvat toisiinsa. Värilähteinä olen käyttänyt pietaryrtin kuivattuja kukkia sekä punajuurta. Punajuuren väriaine haalistuu helposti valossa ja pesuissa, mutta koska nauhaa ei ole tarkoitettu kovaan käyttöön, otin vastavärien houkutuksesta riskin. Mutta varsinainen juttu tässä on purete.

Jotta väriaine saadaan kiinnittymään lankaan, tarvitaan pureteaineita. Monet puretteista – tina, kupari, rauta – ovat metalleja, jotka luontoon joutuessaan ovat haitallisia. Parasta aikaa jopa teollisuus etsii keinoja purettaa orgaanisilla aineilla, jotka olisivat vähemmän haitallisia. Erityisesti puumateriaaleista ja niiden tanniineista ollaan käsittääkseni kiinnostuneita. Itse päätin tehdä kokeiluja raparperilla ja sen oksaalihapolla.

Aluksi meni kaikki vähän pieleen. Hillojen keittäjänä tiedän, että puutarhani raparperi antaa keitettäessä kaunista, punertavaa sävyä. Niinpä päätin keittää raparperista värjäysvahvuisen liemen (värjäävää tuoretta kasvia kymmenen kertaa värjättävän materiaalin paino), joka on kymmenen kertaa vahvempi kuin pureteliemeksi tarvittava raparperikeitos olisi. Ajattelin, että nauhani saa siinä jo ensimmäisen pohjavärin. Tämän vaaleanpunertavan nauhan ajattelin värjätä pietaryrtillä, joka vaikkapa alunapuretteella antaa heleää keltaista, ja sellaista oletin nytkin saavani. Suunnittelin liukuvärjäystä niin, että raparperin pakkasaamutaivaan sävy taittuisi pikku hiljaa keltaiseen. No, toisin kävi.

Jo raparperipurete sävytti vaaleista langoista (luonnonvalkoinen 100% villa, harmaa sekoitelanka, jossa 80% villaa, juuttinaru ja jokin arkistojen aarre, jonka sävy oli vaalean harmaa mutta koostumus tunnistamaton) kutomani nauhan melko ruskeaksi, ja raparperin päälle imeytyvä pietaryrttiliemi ehkä aavistuksen verran muutti ruskean sävyä vihreämmäksi, mutta eron havaitsemiseen tarvittiin hyvää tahtoa. Vaikka nauhan toinen pää makasi väriliemessä huomattavasti kauemmin kuin toinen, ei syntynyt juuri minkäänlaista liukuvärjäysefektiä. Olin kuitenkin samoissa liemissä värjännyt myös pienen koeannoksen villalankaa, jolla tein kokeilun: mitäköhän tapahtuisi, jos raparperin happoa neutraloisi ruokasoodan emäksellä? Ripottelin soodaa langalle, ja totesin, että tapahtui ihme:

Soodan kanssa kosketuksissa olleet langat muuttivat raparperipuretetut, pietaryrtillä värjätyt langat haalean oljenvärisistä kauniin kuparinruskeiksi. Niinpä päätin koettaa syventää myös ensimmäisen lautanauhani toisen pään sävyä soodalla, jotta saisin aikaan toivomani liukuvärjäysefektin. Soodakäsittelyn jälkeen lopullinen nauha näytti tältä – pelkässä raparperissa kylpeneet lyhyemmät tupsut ovat aavistuksen vaaleammat kuin toisen pään pitemmät huiskaleet:

Liukuvärjäysefektistä tuli vähän parempi, mutta vieläkin tarvittiin niin paljon hyvää tahtoa sen havaitsemiseksi, että päätin aloittaa alusta. Siispä uusi nauha. Käytössäni oli kuusi lautaa ja ensimmäisen nauhan aikana yrityksen ja erehdyksen kautta karttuneet taidot. Lankoina 100% luonnonvalkea villa, 100% kirkkaanvalkoinen puuvilla ja harmaa villasukkalanka, josta 80% villaa ja 20% polyamidia.

Tällä kertaa keitin raparperiliemen ihan puretusliemiohjeen mukaan, tuoretta kasvia saman painon verran kuin puretettavaa materiaalia. Tunnin puretuksen jälkeen siirsin nauhani väriliemiin. Osasin jo odottaa, ettei pietaryrtti anna tällä puretteella keltaista vaan vihreää, mutta vastavärinä ajattelin sen sopivan hyvin punajuuren punaisen kanssa. Ainakaan ei olisi vaaraa, että sävyt olisivat niin lähellä toisiaan, ettei niitä edes erottaisi. Ja toden totta ja hurraa, uudessa nauhassa värit liukuivat kauniisti toisiinsa ja nauhan päät ovat niin selkeästi eri väriset, ettei katsojalta sen havaitsemiseen tarvita edes erityistä myötämielisyyttä. Eri materiaalista tehdyt langat olivat myös imeneet väriä eri tavoin, mikä oli tarkoituskin. Läpi nauhan kulkee vaalea puuvillalankainen kuvio, jossa värivaihtelut ovat vain vähäiset, kun taas luonnonvalkea villa on muuttanut väriään kokonaan.

Päätän ajatella, että tämä on elämäni ensimmäinen lautanauha. Se aiempi oli vain beta-versio.

Mini ryijyihin meillä oli aiheena sadonkorjuu. Ensimmäisenä minulle tuli mieleen ajatukset Suomalaisesta viljapellosta.  

Vasemmanpuoleinen ryijy kuvastaa viljan kypsymistä harmaana syksyisenä päivänä. Ryijyssä maisema on pelkkää viljaa ja taivasta. Oman kokemukseni mukaan läntisessä Suomessa peltomaisema usein on tällainen, peltomaisema  jatkuu silmänkantamattomiin.  

Lähdin työstämään oikeanpuoleista maisemaa vilja pellosta sinisen taivaan alla. Taivaan vieressä tumma metsä humisee. Tähän ryijyyn halusin ehdottomasti metsää. Olen kotoisin itäisemmästä osasta Suomea ja siellä peltomaisemaan usein kuuluu metsät tai järvet peltojen reunoilla.

Käytin useaa erilaista tekniikkaa. Tein alareunat molempiin töihin perinteisellä hevosenhäntäsolmu menetelmällä. Jälkeenpäin leikkasin hapsuista erimittaisia. Ryijyjen yläosiin sovelsin lenkkinukkaa ja virkkausta.

Malla 

Tein kaksi miniryijyä, jotka heijastelevat loppukesän runsautta ja värejä. Ryijyistä tuli saman oloiset väreiltään. Ne poikkeavat toisistaan vain hieman värisävyjen ja värien sijoittelun suhteen. Ne ovat kuin palaset elokuista kasvimaata, jossa kasvit ovat saavuttaneet täyden mittansa ja osittain jo hieman ränsistyneet. Kevään raikkaat ja kirkkaat vihreän sävyt ovat vaihtuneet sammuneempiin, ruskeaan vivahtaviin vihreän sävyihin. Vihreiden keskellä loistaa tiilen punaista. Punaruskean sävyiset samettikukat kukkivat vielä.

Tein ryijyt ikään kuin virkkaamalla pohjaverkon läpi ja jätin silmukat pitkiksi hapsuiksi. Hain langan virkkuukoukulla verkon reiän läpi, niin että virkkuukoukulle muodostui silmukka. Hain langan uudestaan virkkuukoukulla edellisen reiän yläpuolella olevan reiän läpi. Vedin langan ensin muodostuneen silmukan läpi jättäen uuden silmukan pitkäksi ryijyn hapsuksi. Jatkoin näin koko verkkopohjan läpi. Lopuksi vielä tein varmistusompelun niin, että silmukat eivät pääse purkautumaan.

Sirke

Oma työni sadonkorjuu-teemalla lähti ajatuksesta auringonlaskusta horisontissa peltojen takana maalaismaisemassa, parhaimpaan puinti-aikaan. Halusin työhön peltojen multaa, edelleen puimatonta osaa, sekä jo puitua peltoa. Keltaiset sävyt kuvastavat auringon kajoa.

Punaiset väripilkut työssäni kuvaavat omenoita ja sadonkorjuun monipuolisuutta ulottuen pelloilta myös puihin ja pensaisiin.

Tässä vielä molemmat työni lähempää tarkasteltuna.

Sadonkorjuun aikaan kun katselee ympärilleen luonnossa, näyttävät ojien reunukset ja teiden pientareet usein paljon nätimmiltä kuin pellot, joilta satoa korjataan. Inspiroiduin ryijyn tekoon miettiessäni näitä eroja villin ja vapaan luonnon, ja hoidetun ja kasvatetun ympäristön välillä.

Vasemmalla kuvassa on näkemykseni pientareista, joissa kasvusto rönsyilee täynnä kaikenkirjavia kukkia, rikkaruohoja ja heinäkasveja. Oikealla taas palanen peltonäkymästä siisteine riveineen ja hillittyine väreineen. Peltoaukea saattaa olla hyvinkin rauhoittava näky toisin kuin pientareiden rönsyilevät kukkaset jotka rauhattomasti heiluvat tuulessa ja pyrkivät kaikkein korkeimmalle, valoon, ylöspäin, eteenpäin, joka puolelle. Mutta pientareista inspiroidun, niissä on sitä jotakin.

Helmi

Tein hyvin yksinkertaiset miniryijyt perussolmuilla eripaksuisista maanläheisen värisistä, kauan sitten kasvivärjätyistä langoista.
Ryijyssä vihreän sävyiset ja vaaleanruskeat langat kuvastavat maata, josta joka vuosi saamme kerätä satoa.

Siniset, punaiset ja keltaiset langat puolestaan ovat kuin metsän pieniä antimia – mustikoita, puolukoita ja sieniä, jotka tuovat vielä pitkään värikkäitä yksityiskohtia maisemaan syksyn vaihtuessa talveksi.

 

Inka