Sadonkorjuun aika

Tein kaksi miniryijyä, jotka heijastelevat loppukesän runsautta ja värejä. Ryijyistä tuli saman oloiset väreiltään. Ne poikkeavat toisistaan vain hieman värisävyjen ja värien sijoittelun suhteen. Ne ovat kuin palaset elokuista kasvimaata, jossa kasvit ovat saavuttaneet täyden mittansa ja osittain jo hieman ränsistyneet. Kevään raikkaat ja kirkkaat vihreän sävyt ovat vaihtuneet sammuneempiin, ruskeaan vivahtaviin vihreän sävyihin. Vihreiden keskellä loistaa tiilen punaista. Punaruskean sävyiset samettikukat kukkivat vielä.

Tein ryijyt ikään kuin virkkaamalla pohjaverkon läpi ja jätin silmukat pitkiksi hapsuiksi. Hain langan virkkuukoukulla verkon reiän läpi, niin että virkkuukoukulle muodostui silmukka. Hain langan uudestaan virkkuukoukulla edellisen reiän yläpuolella olevan reiän läpi. Vedin langan ensin muodostuneen silmukan läpi jättäen uuden silmukan pitkäksi ryijyn hapsuksi. Jatkoin näin koko verkkopohjan läpi. Lopuksi vielä tein varmistusompelun niin, että silmukat eivät pääse purkautumaan.

Sirke