Hallitus

 MaO:n vuoden 2018 hallituskokoonpano

(Hallituksen tavoitat parhaiten sähköpostilla osoitteesta mao-hallitus[at]helsinki.fi)

 
Puheenjohtaja: Julia Viertola (julia.viertola[at]helsinki.fi)
Moi! Olen Julia Viertola, ja toimin MaO:n puheenjohtajana. Opiskelen kolmatta vuotta ja olen erikoistunut kehitysmaateemoihin sekä ympäristötutkimukseen. Puheenjohtajana tärkein tehtäväni on luotsata järjestön mahtavia toimijoita omissa viroissaan. Lisäksi hoidan yhteydenpitoa muihin järjestöihin.
 
Varapuheenjohtaja: Aku Suoknuuti (aku.suoknuuti[at]helsinki.fi)
Olen Aku, kolmannen vuoden ihmismaantieteen ja valtiotieteiden opiskelija. Toimin tällä kaudella hallituksen varapuheenjohtajana. Vastuualueisiini kuuluu järjestön tiedotus ja viestintä, jonka lisäksi toimin puheenjohtajan ja hallituksen apuna erinäisissä toimissa. Lisäksi olen ainejärjestön ympäristö- ja yhdenvertaisuusvastaava, sekä häirintäyhteyshenkilö.
 
Taloudenhoitaja: Iivari Laaksonen (iivari.laaksonen[at]helsinki.fi)
Olen Iivari, kolmannen vuoden mantsalainen. Pääaineenani on geoinformatiikka, ja toimin hallituksessa taloudenhoitajana. Tehtäviini kuuluu mm. MaO:n taloudesta ja budjetista huolehtiminen.
 
Sihteeri: Olivia Halme (olivia.halme[at]helsinki.fi)
Olen Olivia, toisen vuoden maantieteen opiskelija, ja toimin hallituksen sihteerinä tällä kaudella. Tehtäviini kuuluu muun muassa kokouspöytäkirjojen kirjoittaminen, tulostaminen ja julkaisu MaO:n nettisivuille.
 
Opintovastaava: Tanja Palomaki (tanja.palomaki[at]helsinki.fi)
Olen Tanja, kolmannen vuoden kaupunkimaantieteen opiskelija. Toimin hallituksessa opintovastaavana ja tehtäviini kuuluu huolehtia opintoihin liittyvistä asioista olemalla yhteydessä henkilökuntaan, pitämällä info -tilaisuuksia ja edistämällä opintoasioita yhdessä MOT-työryhmän kanssa.
 
Huvipäällikkö: Antti Nevalainen (antti.s.nevalainen[at]helsinki.fi)
Moi! Olen Antti, toisen vuoden mantsalainen. Toimin MaOn hallituksessa huvipäällikkönä vuoden 2018 ajan. Huvipäällikön tehtäviin kuuluu tapahtumien järjestämistä yhdessä huvityöryhmän kanssa, tiedottamista esimerkiksi somessa ja sähköpostilistamme kautta sekä huolehtiminen siitä, että kaikilla on hauskaa!
 

Tilamestari: Vivi Tarkka (vivi.tarkka[at]helsinki.fi)

Olen Vivi, toisen vuoden maantieteen opiskelija ja toimin tänä vuonna hallitustilamestarina. Tilamestarit ovat mukana järjestämässä tapahtumia virvokkeiden ja musiikin muodossa. Pidämme myös huolta MaO:n lipusta.
 
Keittiömestari: Aino Aalto (aino.aalto[at]helsinki.fi)
Olen Aino Aalto. Olen maantieteen toisen vuoden opiskelija ja mahdollisesti tuleva opettaja. Toimin hallituksessa keittiömestarina ja tehtäviini kuuluu kokoustarjoiluiden hoitaminen kokouksiin sekä juhlien tarjoilujen suunnitteleminen, organisointi sekä toteuttaminen. Vastaan MaO:n keittiöstä ja pidän huolen, että kahvia ja teetä on aina tarjolla. Toimin yhdessä Ellin ja Reetan kanssa.
 
Tuutorivastaava: Jessika Isomeri (jessika.isomeri[at]helsinki.fi)
Olen Jessika, kolmannen vuoden mantsalainen ja tuleva mantsan ja bilsan ope. Tuutorivastaavana tehtäviini kuuluu huolehtia kaikesta tuutoritoimintaan liittyvästä, kuten tuutorihaun sekä tuutorikoulutusten sujuvuudesta yhdessä fuksivastaava Hannan kanssa. Tiivis ja toimiva tuutoriporukka takaa upean fuksisyksyn seuraavillekin fukseille.
 
Liikuntavastaava: Sari Aroalho (sari.aroalho[at]helsinki.fi)
Moikka! Olen Sari, kolmannen vuoden mantsalainen ja opiskeluissani suuntaudun ihmismaantieteen puolelle. MaO:n hallituksessa toimin liikuntavastaavana ja tehtäväni on huolehtia opiskelijoidemme viikottaisesta liikkumisesta esimerkiksi erilaisten pallopelien muodossa. Onneksi tätä hommaa ei tarvitse hoitaa yksin, vaan apunani toimivat Pauli Voipio sekä Topias Tanska.