Dia de los muertos

14937240_10154606811778397_5983669653929139134_n                     14955860_10154606802853397_799901921289862796_n

Dia de los muertos -juhlia eli meksikolaista pyhäinpäivää vietettiin hyvän ruoan, juoman ja seuran parissa tiistaina 1.11.2016 Humanistiklusterilla. Mukana menossa olivat Macondo ry:n ohella Setenta ry, espanjan opiskelijoiden ainejärjestö sekä ALKU ry, alue-ja kulttuuritutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö. Kyseessä on Macondon monivuotinen perinne, joka jatkui iloisissa merkeissä. Illanvietossa oli mukana 50 henkeä ja tunnelma oli rento ja lämmin – asianmukaiset koristeet ja meksikolainen ruoka takasivat lattarifiiliksen. :) Ilta jatkui pikkutunneille saakka ja marraskuun pimeys väistyi valon tieltä.

 

Posted in Tapahtumat | Leave a comment

Macondo mukana HYY:n verenluovutuskampanjassa

Macondo on mukana HYY:n #HYYtymättömät-verenluovutuskampanjassa, jossa jäsenmääräänsä nähden prosentuaalisesti sekä määrällisesti eniten verta luovuttaneet järjestöt voittavat illaksi käyttöönsä HYY:n saunatilan! Lisäksi kaikki luovuttajat saavat kiitokseksi #HYYtymättömät-haalarimerkin.

Käymme luovuttamassa verta ti 8.11. klo 15 Sanomatalon Veripalvelussa. Ilmoittaudu mukaan laittamalla sähköposti osoitteeseen sofia.mursula(at)helsinki.fi viimeistään to 3.11.

Mikäli kyseinen päivä ei sovi sinulle, voit käydä luovuttamassa pääkaupunkiseudulla yksin tai kaverin kanssa kampanjan aikana 30.11. asti. Muistathan mainita ryhmämme nimen (HYY Macondo) ilmoittautuessasi!

veri

 

Posted in Tapahtumat | Leave a comment

Macondon merkki on täällä / The Macondo Patch is here

Macondon haalarimerkit ovat saapuneet. Ne ovat pian myynnissä hintaan 3€/kpl.

Merkin on suunnitellut Alan Avila. Ohessa lyhyt kuvaus merkin symboliikasta.

The Macondo patch is here and soon on sale for a price 3€.

mde

The patch is designed by Alan Avila. Here is a short description of the patch’s symbolisim:

“The hand is an Aztec representation of the god Huitzilopochtli. He is a Mesoamerican deity of war, sun, human sacrifice and the patron of the city of Tenochtitlan. He was also the national god of the Mexicans, also known as Aztecs, of Tenochtitlan. The name literally means something like “Hummingbird(‘s) South” or “Hummingbird(‘s) Left”, yet it has commonly been translated as “Southern hummingbird” or “left-handed hummingbird”.”

Posted in Tapahtumat | Leave a comment

Mirar morir -elokuvan näytös 26.9.2016

Syyskuun 26. päivänä vuonna 2014 joukko meksikolaisia opiskelijoita joutui poliisin aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Igualassa, Guerreron osavaltiossa. Osa heistä kuoli, osa loukkaantui ja 43 katosi. Kadonneiden kohtalosta ei tänäkään päivänä ole varmuutta. Tapahtuneen kaksivuotispäivänä Macondo ja Maan Voima Collective – Colectivo La Fuerza de la Tierra järjestivät Studia Latinoamericana -keskustelutilaisuuden, jossa näytettiin dokumentti Watching Them Die (Mirar morir. El ejército en la noche de Iguala).

mirar morir 3

Tilaisuuden avasi Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Martti Pärssinen. Elokuvan jälkeen kuultiin kommentteja tutkija Florencia Quesadalta, joka käsitteli puheenvuorossaan järjestäytynyttä rikollisuutta Meksikossa, rankaisemattomuuden kulttuuria ja sosiaalisen muistin merkitystä. Yleisö pääsi myös Skypen välityksellä esittämään kysymyksiä dokumentin ohjaaja Témoris Greckolle, jonka kanssa keskusteltiin muun muassa kadonneiden opiskelijoiden vanhemmista sekä tutkivan journalistin työstä Meksikossa.

fue el estadoElokuva kritisoi voimakkaasti Meksikon armeijan ja poliisivoimien toimintaa hyökkäyksessä sekä kyseenalaistaa tapauksen tutkinnan ja viralliset tiedotteet. Meksikon valtio on julistanut tapauksen loppuun käsitellyksi. Dokumentin tekijöiden toiveena on, että se saataisiin kasvavan huomion myötä ja kansalaisjärjestöjen tukemana käsiteltäväksi Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

Kiitokset kaikille järjestäjille ja tapahtumaan osallistuneille! Dokumentti on nähtävissä  19.10. alkavilla Cinemaissí-elokuvafestivaaleilla.

Posted in Tapahtumat | Leave a comment

Studia Latinoamericana: Mirar Morir -screening and panel

Macondo, the department of area- and cultural studies and researchers Nadia Nava Contreras and Violeta Gutierréz Zamora present Mirar Morir: a documentary about the Mexican student movement in Iguala, and the violent events that started on September 26th 2014 – daily two years ago.

Watch the trailer here

Macondo Ry in collaboration with Maanvoima Collective invite you to the Helsinki screening and open discussion of ”Watch Them Die” within the framework of the Studia Latinoamericana series of the University of Helsinki.  The Event takes place in University’s Main Building, room 12.

The documentary is in Spanish with English subtitles.

About the documentary
On September 26th 2014, a group of students from the Ayotzinapa Rural Teachers’ College was attacked by police officials in the town of Iguala (Mexico). 6 people were killed, 17 got injured and 43 students went missing. The research documentary ”Watching them Die” (”Mirar Morir. El Ejército en la noche de Iguala”) questions the participation of the army in the attacks to the students of Ayotzinapa, an emblematic case in the large list of forced disappearances in Mexico.This documentary, produced and directed by Mexican journalists and filmmakers, received the LASA award for Merit in Film and will be screened in 40 cities around the world.

Event’s Program:
17:15-17:25: Presentation by Dr. Martti Pärssinen, Professor of Latin American Studies
17:25-19:00: Screening of documentary
19:00-19:10: Comments by Docent Florencia Quesada, Research Fellow at the Helsinki Collegium for Advanced Studies.
19:10-19:30: Q&A session with film producers
19:30-19:45: Open Discussion

Entrance is Free. At the day of the event, donations can be made. 50% percent of the donations go directly to the families of the disappeared students, the other 50% to ”Ojos de Perro vs la impunidad”, a collective of journalists that produced and distributed this documentary.

Event in Facebook: https://www.facebook.com/events/513041888895408/

Posted in Tapahtumat, Uutiset/News | Leave a comment

Alkusyksyn tunnelmia

Syksy ja Helsingin yliopiston uusi lukuvuosi ovat täällä, ja niinpä myös Macondossa on jälleen alkanut tapahtua.

Avajaiskarnevaaleilla.

Avajaiskarnevaaleilla.

Orientaatioviikolla Macondo ja Setenta järjestivät yhteisen fuksi-illan, jossa kumpikin esitteli toimintaansa. Loppuilta kului rennosti ruuan, juoman ja seurustelun merkeissä. Mukana menossa oli myös vanhempia opiskelijoita sekä kääntäjäopiskelijoiden ainejärjestö KouKi.

Yliopiston perinteisiä avajaiskarnevaaleja vietettiin maanantaina 5.9., ja myös Macondolla oli oma pöytä päärakennuksella. Nachot ja Macondo-tarrat tekivät kauppansa, ja komeaan boksiimme tipahteli useampi jäsenilmoituslomake!

 

Pari päivää sitten oli vuorossa ALKU:n fuksi-ilta. Paikalla oli uusia ja tuttuja alue- ja kulttuurintutkimuksen opiskelijoita sekä pari Intercultural Encounters -opiskelijaa. Jotta ilta ei olisi mennyt pelkäksi istuskeluksi, järjesti Frontier fukseille puuhaa muun muassa karttatehtävän muodossa.

Ruokientunnistustehtävä. Näköaistia ei saanut käyttää apuna.

Ruokientunnistustehtävä. Näköaistia ei saanut käyttää apuna.

Sangriaa ja hyvää seuraa!

Sangriaa ja hyvää seuraa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mitä parhainta lukuvuotta 2016–2017 itse kullekin!

Posted in Tapahtumat | Tagged , , | Leave a comment

Macondon merkkikilpailu – Design a Patch for Macondo

14183816_10154418161648397_3494394645371642893_n

Suunnittele Macondolle haalarimerkki! Mitä Latinalainen Amerikka, sen tutkimus tai Macondo tuovatkaan sinulle mieleen, olkoon merkin aiheena. Siispä mielikuvitus sekä piirrostaidot käyttöön ja merkin suunnitteluun. Näytä kykysi!

Helsingin yliopiston Latinalaisen Amerikan tutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Macondo palkitsee voittajamerkin suunnittelijan maineellla ja latinalaisamerikkalaisillaruokaherkuilla lahjakortin muodossa.

Facebookissa: https://www.facebook.com/events/355972641406567/

Lähetä merkkiehdotuksesi sähköpostilla osoitteeseen elena.tamminen(at)helsinki.fi 30.9.2016 mennessä.

***
Create a patch for Macondo! Whatever Latin America, its research or Macondo bring to your mind might be the subject of the patch. The choice and imagination is yours, so putyour talent into good use. :)

Macondo is a student organization for Latin American Studies in Helsinki University. The winner of the best patch design will get publicity and delicious food treats from Latin America in a form of gift card.

Facebook: https://www.facebook.com/events/355972641406567/

Send your patch design to us by e-mailing to elena.tamminen(at)helsinki.fi . The deadline is 30th September 2016.

Posted in Uutiset/News | Leave a comment

Kenno ja Interkult Kassandra työelämävierailulla 13.4.

Työelämätervehdys!

Tällä kertaa ei työelämävierailulle tarvitse lähteä Topeliaa kauemmas, sillä keskiviikkona 13.4. alue- ja kulttuurintutkimuksen opiskelijoille tulevat omista työpaikoistaan kertomaan kulttuuriyhdistämö Interkult Kassandran toiminnanjohtaja Cátia Suomalainen Pedrosa sekä etnografisen tutkimustoimisto Kennon edustaja. Tule mukaan kuulemaan antropologien kokemuksia yrittäjyydestä, etnografisen tutkimuksen hyödyntämisestä liiketoiminnan tarpeisiin ja siitä, miten interkulttuurisuutta edistetään taiteen ja kulttuurin keinoin!

Koska saliin mahtuu rajallinen määrä ihmisiä, ilmoittauduthan mukaan sähköpostilla (sofia.mursula(at)helsinki.fi) ma 11.4. mennessä, jotta tiedän, paljonko väkeä on tulossa. Samasta syystä toivon sinun ottavan yhteyttä myös, mikäli olet ilmoittautunut, mutta et jostain syystä pääsekään mukaan.

Mitä: Kenno ja Interkult Kassandra esittäytyvät
Missä: Venäjä-huone (sali A 109), Topelia (Unioninkatu 38)
Milloin: Ke 13.4. klo 14.15-15.45

Lisätietoa Kennosta: http://kennohelsinki.com/ ja Kassandrasta: http://www.kassandra.fi/

Keväisin terveisin

Sofia Mursula,
Macondon työelämävastaava

Posted in Tapahtumat, Uutiset/News | Tagged , , , | Leave a comment

Macondo juhlistamassa professori Pärssistä

Macondo oli mukana juhlistamassa Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professori Martti Pärssisen 60-vuotissyntymäpäiviä helmikuun loppupuolella. Macondo, Pärssisen kollegat ja opiskelijat sekä ystävät osallistuivat juhlarientoihin. Juhlissa nostettiin maljoja Pärssisen kunniaksi ja puheissa muisteltiin professorin uran eri vaiheita. Pärssisen vanhat ja tämänhetkiset tohtorikoulutettavat antoivat hänelle lahjaksi teoksen, joka koostui heidän kirjoittamistaan kymmenestä poikkitieteellistä artikkelista.

Macondo toivottaa professori Pärssiselle onnellista ja menestyksellistä vuotta!

Martti Pärssinen1

IMG_20160226_155347

12325717_10208890125400634_413827135_o

 

Kakut

Ruoka

 

Posted in Tapahtumat, Uutiset/News | Tagged , , , | Leave a comment

Macondon kokous

Seuraava Macondon kokous Ti 1.3. klo 15.00 Kaisa-kirjaston työhuoneessa nro 5039, tervetuloa!!

Macondo’s next meeting will be held in Kaisa-library (room 5039) on Tuesday 1st March at 3pm, welcome!!

Posted in Tapahtumat | Tagged | Leave a comment