Mana matkailee: Blogikirjoitus Marokosta 27.2 – 6.3.2014

Antrofuksi Timo tarttuu urheasti haasteeseen ja tuottaa haltioivaa kerrontaa maisemista, joissa suomalaisen antropologian kummisetä taivalsi viiksissään ja silmälaseissaan!

 

sahara

 

Blogikirjoitus Marokosta 27.2 – 6.3.2014  by Timo Tahkola

Helmikuun lopulla nousi aamuvarhaisella Helsinki-Vantaalta kone, joka aloitti 17 antropologian opiskelijan matkan kohti Marrakechiä. Viime vuosisadan alussa Marokossakin seikkailleen suomalaisen etnografin kunniaksi opintoretkelle annettiin nimeksi Westermarkin jalanjäljillä. Matkan järjestäjinä toimi Mana Ry ja matkaa sponsoroi Helsingin Yliopisto.

Siirtymä Suomen pimeydestä Marokon häikäisevään auringonvaloon oli valtava ja saikin ryhmämme pysähtymään heti terminaalin ulkopuolelle palvomaan erittäin lämmittävää aurinkoa. Löysimme kentältä pienen tinkaamisen jälkeen taksin hostelli WakaWakaan, johon ennakkovaraus oli tehty. Aasien, riksojen, mopojen ja autojen kirjo oli valtava. Tienlaidassa kasvavat appelsiinipuut ihastuttivat. Huomion kiinnitti myös palmun mallisiksi muotoillut radiomastot, joissa antennit piiloutuivat kätevästi sen lehmustoon. Afrikan punainen multa hehkui tienlaidoilta.

Illalla keräännyimme keskustan Djemaa el-Fna- nimiselle torille syömään. Ruokaa sulatellessa kiertelimme keskusaukiolla, jossa on opaskirjan mukaan ollut aina 1800-luvun alusta saakka käynnissä erilaisia esityksiä. Ympäri aukiota löytyy myös lukuisia ruokapaikkoja. Marokkolaisia erikoisuuksia on minttuisen yrttiteen lisäksi ehdottomasti Taginit, eli keraamisissa ruukuissa haudutetut liha- ja kasvisruoat. Rosvonpaistin lailla pitkään kypsytetty liha on todella mureaa ja kielelle sulavaa. Erilaiset paikalliset mausteseokset viimeistelivät ruoan.

mausteet

Ja kuhinaa torilla tosiaan oli. Näimme käärmeenlumoajia, tanssivia kääpiötä sekä lantiotansseja huntuihin ja helistimiin pukeutuneilta miehiltä. Lisäksi torilla myytiin kaikenlaisia ruokia kymmenissä numeroiduissa kojuissa, vankkureista kaupattiin appelsiinimehua ja vielä tätä kaikkea tungosta rytmitti joukko kiertäviä leivoskauppiaita. Aukiolla oli myös dramaattista arabian ja ranskankielistä tarinankerrontaa yhditettynä musiikkiesityksiin, sekä loputon määrä muita pieniä toimijoita.

Jokaisen Marokossa herättyyn aamuun kuului erottamattomasti muezzien mineraateista laulamat ruokoushuudot; ”Allaah akbaaar, aalalalalal…”. Suuri toiveemme moskeija-vierailusta kuitenkin kaatui, kun paljastui että moskeijat ovat suljettuina kaikilta ei-muslimeilta. Tämä oli mielestäni hieman yllättävää, kun ainakin Istanbulissa ja Ugandan Kampalassa isoimmatkin käytössä olevat moskeijat ovat avoimia kaikille. Sen sijaan pystyimme ihailemaan labyrinttimäistä vanhaa kaupunkia (Medinaa) ja sen tunnetuinta maamerkkiä, Koutoubijan Moskeijaa.

Westermarkin ajan, eli 1900-luvun taitteen mustavalkoista valokuvataidetta pääsi ihailemaan Le maison De La Photographyssä. Osa valokuvista oli tehty lasinegatiiveilta. Ainakaan silmämääräisesti eivät Marrakechin vanhan kaupungin keskeiset rakennukset juuri olleet sadassa vuodessa muuttuneet.

Keskiaikaista lumoa taas löytyi kuninkaallisen palatsin raunioista. El Badi niminen palatsi oli toiminut myöhäiseltä 1500-luvulta sulttaani Ahmad El-Mansurin hovin kotipaikkana. ”El-Mansour” eli voittoisa on yksi Marokon historian merkittäivimmistä hallitsijoista ja palatsin viileät vankityrmät ovat olleet käytössä vielä 1900-luvullakin. Raunioihin oli nyt lisätty paikallisten taiteiljoiden toimesta erilaisia taideinstallaatioita. Mielenkiintoisin oli puusta rakennettu sokkelikko, jonka osia koskettelemalla pystyi tuottamaan erilaisia vahvistettuja elektronisia ääniä.

Reissun puolivälissä ryhmä hajaantui, ja suurinosa ryhmästä lähti kohti suosittua Essaouiran kaupunkia, jonka medina on Unescon maailmanperintökohde. Kaupunki on hieman kuin Kreikan saaristo sinivalkoisine rakennuksineen. Essaouirasta matka jatkui Casablancaan, jossa on Marokon ainut turisteille auki oleva moskeija. Näin siksi, että se on varta vasten turisteja varten rakennettu, ja vain nimellisesti moskeija.

Eräs Afrikan vilkkaimmista basaareista sijaitsee Marrakechissa. Noilta loputtomilta tavaran täyteisiltä kujilta löysimme sattumalta ruokapaikan, jonka pitäjän serkku Mohammed, eli alias Simo, tarjoitui järjestämään meille kahden päivän retken aavikolle.

Oppaiden avulla vuokrasimme ryhmälle minibussin ja lähdimme matkalle Atlas-vuorten yli aavikkoa kohden. Vuoristotie kulki paikoin yli kahden kilometrin korkeudessa, ja sieltä täältä murtuneet tienvarsimuurit olivat muistutuksena äkillisesti päättyneistä matkoista. Vuorten huiput olivat vielä osittain lumen peitossa, mutta alhaalla laakossa oli vehreää ja värikästä. Raikas vuoristomaisema vaihtui pikkuhiljaa tuulen pyöristämiin kivisiin, dyynimäisiin kalliomuotoihin ja lämpötila nousi samaan tahtiin kun ilmankosteus häipyi. Noin muutama tunti ennen auringonlaskua saavuimme aavikon laitaan, jossa parikymmentä kamelia odotteli suomalaisia selkäänsä. Ratsastimme kameleilla auringonlaskuun aavikolle.

kamelit

Illalla nautimme paimentolaisteltassa hyvän keiton ja lihapadan, jonka jälkeen vietimme pienen musisointihetken teltan ulkopuolella olevilla isoilla matoilla. Instrumentteina oli pienet perulaiset bongo-rummut, paikallinen kolmikielinen bassosoitin, metalliset castanetsit, sekä hieman suurempi bassorumpu. Ilta huipentui dyynillä vietettyyn pitkään hiljaiseen tähtien katseluhetkeen.

berberi

Ennen enemmistön poistumista Marokosta oli Marrakechissä vielä aikaa viettää yksi kokonainen shoppailupäivä. Vanhan kaupungin kapeat kujat olivat loputtoman pullollaan tavaroita ja kauppiaita. Myynnissä oli kaikkea rukouskaavuista, vesipiippujen kautta länsi-Afrikkalaisiin muinais-naamioihin. Ostettua sai myös Gekko-liskoja, puisia shakkilautoja, lukuisia mausteita, värikkäitä mattoja, monenvärisiä nahkalaukkuja, suitsukkeita, hedelmiä, kenkiä, tuhansia erilaisia kaulakoruja, hopealamppuja jne. Hinnat alkoivat pilvistä ja päätyivät pitkän väittelyn jälkeen kohtalaisen halvoiksi. Suomalaisia tämä tavaroiden määrittämätön, ikusesti elävä arvo meinasi hieman rasittaa.    Kauppiaat saattoivat olla päällekäyviä ja ilmassa vedätyksen tuntua. Lisämomentin pienten kujien hektisyyteen toi silloin tällöin ohi vilahtavat moottoripyörät, riksat, aasivankkurit tai polkupyörät.

Viikon jälkeen suurin osa lähti paluulennolle. Jäljelle jääneet suunnistivat kohti rannikkoa ja siellä sijaitsevaa pientä kalastajakylää.

 

ryhmäkuva