Viimeisellä kurssikerralla tavoitteena oli nivoa kurssin oppeja yhteen. Tehtävänanto oli täysin vapaamuotoinen ja itseohjautuva, ja tuli nostaneeksi esiin yhden aiemmin kurssilla heikosti koetelluksi jääneen, mutta kartantekijälle keskeisen ja välttämättömän taidon – tuotoksen tavoitteiden ja viestinnällisten keinojen hahmottamisen ja määräämisen. Se vaatii itsestäänselvästikin tosielämän kokemusta ja harjaannusta, jota tällä kurssiviikolla haluttiin tarjota. Näin vapaata työskentely tulee tuskin monesti työelämässä, tai opinnäytetöitä tehtäessäkään kuitenkaan olemaan. Oman aineiston ja näkökulman etsiminen oli piinallista ja siihen liittyvä epävarmuus kuluttavaa. Päädyin siksi lopulta toteuttamaan työni ikään kuin tilaustyönä koirien historiallisia jäänteitä tutkineelle ystävälleni. Kartta tuskin tulee tällaisenaan käyttöön, mutta hän koitti sanella minulle, mitä saattaisi työn alla olevassa tehtävässään haluta ilmentää kartalla, ja minä pääsin toteuttamaan omaa työtäni ainakin näennäiseen tarpeeseen.
Hyödynsin työssäni aineistoa, joka on tuotettu Helsingin yliopiston ekologishistoriallisessa työryhmässä. Se käsittää eri-ikäisiä ja erilajisia fossiilihavaintoja kaikkialta maailmasta, ja pääsin työssäni käsittelemään aineistoa monella eri tavalla. Sen ajalliset mittakaavat olivat suunnattomia, joten jouduin laskemaan ja haarukoimaan niitä useaan otteeseen melko raskailla laskutoimituksilla. Lisäksi suodatin havaintokirjauksista vain murto-osan käyttööni varsinaista karttakuvaa varten. Karttani esittää ihmisten ja koirien rinnakkaiseloa miljoonien vuosien takaisessa Euroopassa, ja tarkastelee sitä muutaman eri muuttujan kautta.
Hyödynsin kartassa erilaisia oppeja kurssin varrelta. Tein sekä määrällistä että laadullista erottelua, ja liitin tietueita keskenään ristiin. Karttakuvan pohjana olevan maajakoaineiston hain internetistä erikseen. Halusin haastaa itsenäni, ja näpersin erityisesti fossiilien määriin ja esiintymistiheyteen liittyviä muuttujia omin käsin. Laskemistani uusista sarakkeista valtaosa jäi lopullisessa kartassa käyttämättä. Innostuin siis pakertamaan aineiston parissa vähän ylimääräistäkin.
Lopullisen kartan toteutus ja visualisointi tuotti minulle tässä työssä kaikista eniten haasteita. Tietokantojeni yhteensovittaminen vaati kikkailua, ja jouduin pyörittämään esimerkiksi karttapohjan geometriatietoja useankin erilaisen työkalun läpi ennen kuin sain kuvan piirtymään toivomallani tavalla. Pidin sitä kuitenkin ennen kaikkea rakentavana ja opettavaisena, kuten olen huomannut useiden kurssitoverienikin ajatelleen erilaisista vastoinkäymisistä kuluneiden viikkojen aikana.
Haluaisin sanoa, että pystyin tuomaan tähän kurssin viimeiseen karttaan kaiken osaamiseni. On kuitenkin selvää, ettei kaikkia taitojaan pääse jokaisessa kartassa hyödyntämään. Tietyt ydinasiat tuntuvat kuitenkin kurssin jäljiltä painuneen hahmotukseeni. Tiedän nyt, millaisia aineistoja kartan taustalla on, ja miten ne, tai oikeastaan niiden valitut osat, tehdään näkyviksi. Ymmärrän myös, kuinka karttatulkintaa johdatetaan ja rajoitetaan. Kartasta on tullut minulle entistä informatiivisempi ja ilmaisuvoimaisempi media.
Kurssi jättää minuun siis pysyvän jäljen. Tekninen osaamiseni ei ole vielä alkuunkaan sitä mitä se voisi parhaillaan olla, mutta ajattelussani tapahtuneet muutokset ovat olleet ratkaisevia. Haluan pitää karttatajustani ja -tuntemuksestani kiinni. Vain sen pohjalta voin sukeltaa yhä syvemmälle kartoille viestimisen maailmaan.