On olemassa sanonta “jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä.” Hyvinvointiyhteiskunnassa jokin tosiaan vaikuttaisi julkisen keskustelun ja aiheesta tuotettavien raporttien perusteella olevan vialla. Eriarvoisuus on kasvanut. Huono-osaisuus kasautuu sukupolvesta toiseen. Huoltosuhde heikkenee.

Usein keskustelut hyvinvointiyhteiskunnan nykyhetkestä menevät suoraan polttaviin ongelmiin, esimerkiksi nuorten syrjäytymiseen ja eriarvoistumiseen. Eduskunnassa pari viikkoa sitten järjestetyssä kestääkö hyvinvointiyhteiskunta -seminaarissa usempikin puhuja toi esiin sen, miten joka päivä kuusi alle 30-vuotiasta nuorta jää työkyvyttömyyseläkkeelle. Se on 2190 nuorta vuodessa. Esimerkiksi THL:n Eriarvoisuus elämänkulussa -sivustoon tutustumalla saa aavistuksen siitä, miten monisyisestä asiasta tällaisissa numeroissa on kysymys ja minkälaisia arvoja ja syvyyttä osallisuuden kokemuksen ja tulevaisuuden näköalojen tarjoaminen vaatii yhdessä toimivien palveluiden ja oikeiden tukien kanssa. Moni varmaan muistaa myös Helsingin Sanomissa viime syksynä julkaistun “Älä jää ostarille pyörimään” artikkelin, jossa näköalattomuuden ja syrjäytymisen aihetta käsiteltiin ansiokkaasti ja konkreettisesti.

Samaan aikaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut koskettavat edelleen erityisesti keskiluokkaa ja hyvätuloisia. Kuten Anneli Anttonen ja Jorma Sipilä kirjoittavat vuonna 2005 Tiede-lehdessä julkaistussa artikkelissaan “Jäikö hyvinvointi historiaan?”: “Kyse ei ole vain köyhien auttamisesta. Brittitutkijat ovat osoittaneet, että itse asiassa keski- ja hyvätuloiset kansalaiset hyötyvät sosiaalipolitiikasta eniten, sillä juuri he nauttivat kauimmin eläkkeitä, jotka ovat lisäksi suurimpia, sekä käyttävät eniten koulutus- ja terveyspalveluja.” (Artikkeliin kannattaa muuten tutustua niiden, jotka haluavat virkistää muistiaan siitä, miksi nykyisin tupataan puhumaan hyvinvointiyhteiskunnasta hyvinvointivaltion sijaan.)

Hyvinvointiyhteiskunnan haasteisiin kaivataan nyt meiltä osallistujilta konkreettisia kehitysehdotuksia. Jaetun arvon -ratkaisuja näkisin mielelläni nimenomaan esimerkiksi juuri nuorten työllistämiseen liittyen, kuten Sampo Varjonen merkinnässään ehdottaa. Ratkaisuehdotuksia hakiessamme kannattaa samalla muistaa Pauli Kettusen viime viikon seminaarissa esittämä erinomainen kysymys: “voiko hyvinvointivaltio kestää keinoja, joilla sitä pelastetaan?”