Hyvinvointivaltio pohjautuu ajatukseen siitä, että poliittisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa kansalaisten hyvinvointiin ja valtion politiikalla on avainrooli sosiaalisessa suojelussa ja kansalaisten hyvinvoinnin järjestämisessä. Kapeasta näkökulmasta hyvinvointipolitiikka käsittää tulonsiirrot, sosiaalipalvelut ja kysymyksen asumisesta. Laajassa näkökulmasta hyvinvointivaltion käsitteen piiriin kuuluuvat eläkejärjestelyt, työtapaturma- ja sairausvakuus järjestelmä, terveydenhuolto, työttömyys vakuutus, perhe-etuudet ja palvelut, koulutus, vammaispalvelut, aktiivinen työmarkkina politiikka ja sosiaaliturvajärjestelmä. Laajimillaan hyvinvointivaltion käsitteeseen voidaan sisällyttää myös taloudellinen viitekehys ja valtion rooli talouden ohjauksessa (Esping-Andersen 1990).

Suomi on perinteisesti katsonut kuuluvansa pohjoismaisten hyvinvointivaltion malliin, tosin useat tahot ovat kritisoineet Suomen valitsemia hyvinvointivaltion leikkauksia ja kyseenalaistaneet Suomen sitoumuksen universaaliin hyvinvointivaltioon.

Master Class – ohjelma käsittelee hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuutta vastuullisuuden ja jaetun arvon näkökulmasta. Ohjelman sisällöllisenä päätavoitteina on ymmärtää suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden haasteet ja palvelujen järjestämisen problematiikkaa sekä ymmärtää mistä shared value – ajattelussa on kyse. Omasta näkökannastani tärkeimpiä esiin nostettuja kysymyksiä kurssilla ovat olleet professori Pauli Kettusen kysymys, kestääkö hyvinvointivaltio ne toimenpiteet, joilla sitä pelastetaan sekä kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluodon kysymys ja tulevaisuuden haaste, miten hyvinvointierojen kasvu voidaan pysäyttää?

Sekä Suomen sisällä että ulkopuolella on yleisesti hyväksytty käsitys siitä, että hyvinvointivaltiot ovat uhattuina ja suurten haasteiden edessä. Hyvinvointivaltion haasteet voidaan karkeasti jakaa sisäisiin ja ulkoisiin tekijöihin. Sisäisiä tekijöitä ovat mm. Väestön ikääntyminen ja hyvinvointivaltion ”ylikasvu” pitkälllä aikavälillä. Ulkoisiksi tekijöiksi taas voidaan katsoa muuttunut toimintaympäristö, talouden muutos sekä globalisaation tuomat haasteet. Ehdotetut keinot hyvinvointivaltion pelastamiseksi tai toivottavaksi suunnanmuutokseksi riippuvat pitkälti tulkinnasta siitä, mikä tai mitkä tekijät tekevät tämän hetkisestä tilanteesta kestämättömän ja mihin suuntaan hyvinvointivaltiota halutaan kehittää.

Uudistusmielisten näkökulmasta perinteinen hyvinvointivaltio on harmittavankin suosittu Suomessa. Seminaarissa olemme usein saaneet kuulla moitteita siitä, miten vaikea Suomea on muuttaa ja miten jähmeät ovat hyvinvointivaltion rakenteet uudistuksia ajatellen. Kaikki tietävät myös, että Suomessa on poliittisesti mahdotonta olla avoimesti hyvinvointivaltiota vastaan.

Käytännössä hyvinvointivaltion malli perustuu insitutionaaliseen järjestelmään, joka määrittää valtion markkionoiden ja yksilön (/perheen) roolia. (Esping-Andersen 1990). Nämä insitutionaaliset rakenteet istuvat syvällä ja ovat hitaasti muutettavissa. Osassa seminaaripuheita on noussut selvästi esiin ajatus yritysten kyvystä tuottaa parhaat mahdolliset hyvinvointiratkaisut. Neo klassista ajattelutapaa tuki myös kurssilukemistoon kuuluva Michael E. Porterin ja Mark R. Kramer artikkeli ”Creating shared Value”. Artikkelissa kapitalismi määriteltiin seuraavasti: ”Capitalism is an unparalleled vehicle for meeting human needs, improving efficiency, creating jobs and building wealth.”

Itse sosiaalitieteiden edustajana olen törmännyt myös hieman erilaisiin määritelmiin kapitalismista. Ohjelman viitekehys etsii vastauksia hyvinvointivaltion tulevaisuuteen shared value ajattelun kautta. Keskeisiä ajatuksia on uudelleen miettiä hyvinvointivaltion vastuunjako sekä palvelujen järjestäminen, jotta hyvinvointipalvelut voidaan turvata myös pitkällä aikavälillä. Olen miettinyt kurssin aikana, miten paljon shared value – ajattelussa, kuten Porterin ja Kramerin artikkelissa todetaan,  on kyse yritysten tarpeesta jälleen legitimoida itsensä ja toimintatapansa? Miten paljon kyseessä on yritysten keino lisätä uskottavuuttaan hyvinvoinnin rakentajana ja sitä kautta päästä luomaan hyvinvointimarkkinoita? Mihin muuhun kuin taloustieteilijöiden luomiin teorioihin/uskomuksiin perustuu ajatus, että markkinat toimivat myös terveys- ja sosiaalialalla julksisia palveluja paremmin ja tehokkaammin ja sen lisäksi myös tuovat säästöjä? Mistä säästöt pitkällä aikavälillä syntyvät? Joustavammasta työvoimapolitiikasta? Monet tuntuvat myös unohtavan, että kaikki eivät halua olla yrittäjiä ja että käyttäjille ilmaisilla terveys- ja sosiaalipalveluilla (sosiaalisilla investoinneilla) luodaan säästöjä, jotka tosin näkyvät pitkällä aikavälillä ja ovat vaikeasti mitattavissa.

Kurssilla kaikki tuntuivat tunnustautumaan hyvinvointivaltion kannattajiksi. Siihen nähden oli melkein hämmentävää, miten nopeasti, ainakin omassa pöydässäni – itseni mukaan lukien, päädyttiin pohtimaan, miten hyvinvointivaltion raskasta organisaatiota päästäsiin mahdollismman pian eroon, koska se selvästi haittaa yhteiskunnallisten yritysten pääsyä pelastamaan hyvinvointiyhteiskunta, sitä ilman palveluiden yksityistämistä odottavalta tuholta. Tähän ei tarvittu kuin muutama innostava esimerkki yritysmaailmasta.