Hyvinvointineuvola – Välitämme hyvinvointia

Alkuidea: Hyvinvointia kaikille

Ongelma & Tavoite: Haasteena hyvinvointipalvelujärjestelmän pirstaleisuus; ihmiset ja palvelut eivät kohtaa. On valtavasti eri sektoreilla tuotettuja hyvinvointipalveluja, mutta käyttäjien on vaikea löytää niitä, mikä johtaa siihen ettei palveluja käytetä ja se taas siihen, ettei palveluja kohta enää ole, vaikka niille olisi tarve. Tulevaisuudessa hyvinvointipalveluja tuotetaan yhä enemmän eri sektoreilla, varsinkin yksityisesti ja järjestöjen toimesta,  ja tarvitaan niitä kokoavaa, yhdistävää ja ohjaavaa toimintoa.

Arvo: Tuo yhteen paikallisia ihmisiä, yrityksiä, yhteisöjä ja julkisia toimijoita. Yksilöt löytävät tarvitsemansa ennaltaehkäisevät ja korjaavat hyinvointipalvelut ja saavat mahdollisuuden vaikuttaa alueensa hyvinvointipalveluihin. Paikallisille yrityksille ja järjestöille mahdollisuus kehittää olemassaolevia ja uusia palveluja alueen tarpeista käsin. Paikallisten yritysten ja järjestöjen hyvinvointiverkoston luominen. Parantaa hyvinvointipalveluiden tuottavuutta ja vaikuttavuutta. Säästöjä syntyy, kun hyvinvointipalvelut saadaan tehokkaammin käyttöön, ja ennaltaehkäisevien palveluiden käyttö korostuu.

Muutos: Sektoririippumattomasti eri toimijoiden tuottamat hyvinvointipalvelut ”samasta luukusta”. Eri toimijoiden välinen yhteistyö enemmän sääntö kuin poikkeus. Hyvinvointitoimijat toimivat tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti yhteistyössä ja uusia palveluita on syntynyt.

Avaintoiminnot ja –kanavat: Hyvinvointineuvola koostuu moniosaavasta tiimistä, joka tuntee alueen hyvinvointipalvelut ja niitä tuottavat tahot. Hyvinvointineuvola toimii paikallisesti matalan kynnyksen –periaatteella. Toiminta on henkilökohtaista ja tapahtuu face-to-face-tyyppisesti konkreettisessa keskeisellä julkisella paikalla sijaitsevassa hyvinvointineuvolassa sekä netissä, myös mobiilisti, ”ravintolapäivä-tyyppisellä” sovelluksella. Hyvinvointineuvola myös kerää käyttäjien kokemuksia palveluista ja välittää niitä eteen päin toimijoille, jotka voivat taas kehittää palveluitaan asiakkaiden tarpeita paremmin vastaaviksi.

Käyttäjät: Käyttäjiä ovat kaikki, jotka hyötyisivät olemassaolevista palveluista, mutta eivät niitä löydä.

Kumppanit ja vetäjät: Kunnat, paikalliset yritykset ja järjestöt, asukasyhdistykset, kaupunginosayhdistykset, koulut. Toimijoina sosiaali- ja terveysalan osaajat, järjestöosaajat, kansalaiset vertaistoimijoina

Normatiiviset puitteet: Tietyt hyvinvointipalvelut, varsinkin julkiset, voivat olla käyttäjää leimaavia, esimerkiksi sosiaalitoimiston tai lastensuojelun palvelut.  Jo pelkästään siksi kynnys niistä tiedusteluun ja niihin hakeutumiseen voi olla korkea. Koska hyvinvointineuvola ei ole julkisen sektorin toimija, sillä ei myöskään ole samanlaista viranomaisen ilmoitusvelvollisuutta, jolloin asiakkaat uskaltavat tulla kysymään apua ongelmiinsa. Myöskään sosiaali- tai terveydenhuollon laeissa ei ole estettä tämäntyyppiselle palveluvälitykselle.

Levittämissuunnitelma: Kokeilukulttuurin hengessä pieniä kokeiluja hyvinvointineuvolapisteillä. Kahden viikon kokeilulla Arabian kauppakeskuksessa Helsingissä, jossa edelleen kartoitetaan tarvetta  ja kehitetään ideaa yhdessä käyttäjien kanssa, mutta toteutetaan myös ns ”kevyt välitystä”.  Kokeilujen jälkeen vuoden hanke Arabian kauppakeskuksessa, jossa täkeää on jatkuva kokeilu ja toiminnan kehittäminen yhdessä alueen toimijoiden kanssa.  Samaan aikaan Arabian hyvinvointineuvolan kanssa järjestetään kokeiluja ja pilotointeja muilla alueilla ja paikkakunnilla, erityisesti pienillä paikkakunnilla, jossa testataan palvelun toimivuutta eri väestörakenteen ja palvelut omaavissa paikoissa.

Kulut ja rahoitus: Hyvinvointineuvoiden rahoitus saadaan jäsenyhteisöiltä, julkiselta sektorilta sekä kansalaistoiminnasta. Käyttäjille palvelu on ilmainen. Rahoitusta haetaan Kolmannen lähteen kehittämisohjelmasta. Mahdollisesti myöhempää rahoitusta voi hakea Sitran Kestävän hyvinvoinnin ohjelmasta tai esimerkiksi Kuntaliitolta.

Benchmarking: Etsivä nuorisotyö, Ne-rå

One thought on “Hyvinvointineuvola – Välitämme hyvinvointia

  1. Kappas, VM:llä on menossa saman tuntuinen hanke:

    “Valtiovarainministeriön asettaman Asiakaspalvelu2014 -hankkeen tavoitteena on, että asiakkaat saavat julkisen hallinnon asiakaspalvelut yhteisistä asiakaspalvelupisteistä yhden luukun periaatteella koko maassa yhdenvertaisesti ja kohtuuetäisyydellä asuinpaikastaan. ”

    Täältä lisätietoja sekä myös kansalaisten keskustelua aiheesta:

    https://www.otakantaa.fi/fi-FI/Hankkeet/Asiakaspalvelu2014_hanke

Leave a Reply to Janne P. Hukkinen Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *