Tieto ei asu enää kirjastossa

Kasvokuva Antti KTiede + suuryritykset = pahuuden akseli. Vaiko onko? Kysyy Master Class -osallistuja Antti Kähkönen.

Maailma muuttuu, ja niin muuttuvat myös tuhatvuotisen yliopistoinstituution tehtävät. Haluan nyt avata yhden näkökulman yliopistojen tehtäviin muuttuvassa maailmassa. Tämä lyhyt välähdys on syytä aloittaa yhteiskunnan perustasta eli laista.

What does the law say?

Yliopistolain 2 §:n mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä [yhdessä ylioppilaskuntien kanssa] kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Huomatkaamme erityisesti viimeinen virke: siis toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa ja edistää toimintansa yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

 Muutosta muutoksen vuoksi?

Teknologinen kehitys ja globalisaatio myllertävät rakenteita ja kansainvälisiä suhteita, ja suuret ajattelijat hokevat puheissaan, että muutoksesta on tullut ainoa asia, joka on pysyvää. Tulevaisuudessa ainoastaan tarpeeksi ketterät instituutiot voivat selvitä lisääntyvässä tiedon tulvassa ja tiedon, tekniikan ja sääntelyn muutostahdin nopeutuessa. Ennen samaa lakia sovellettiin jopa satoja vuosia pienin muutoksin, kun taas nykyään niin kansallisen kuin kansainvälisenkin normitulvan myötä sääntely muuttuu jopa muutamien vuosien välein. Sama pätee teknisiin ratkaisuihin. Valtio ja yliopistot edustavat monille pysyvyyttä ja pysähtyneisyyttä, ja vaikka valtioiden aika yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijana ei olekaan ohi, tulee kiinnostavia ratkaisuja ongelmiin lisääntyvässä määrin toiselta ja kolmannelta sektorilta, eli esimerkiksi voittoa tavoittelevilta yrityksiltä ja kansalaisjärjestöiltä.

Mitä on siis tehtävä?

Tiedeyhteisön – siis laajasti ymmärrettynä yliopistojen, ylioppilaskuntien, tutkijoiden, opettajien, opiskelijoiden ja akateemisesti koulutettujen – on siksi nykyistä tiiviimmin verkostoiduttava yksityisten toimijoiden kanssa. Niin Suomessa kuin globaalisti. Suomessa erityisesti Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Hanken ovat näkyvästi tiivistäneet yhteistyötään yritysten kanssa. Helsingin yliopistokin on lähtenyt mukaan ja yhtenä esimerkkinä toiminnasta on LähiTapiolan kanssa jo toista kertaa toteutettava Hyvä Yhteiskunta Master Class -ohjelma, jossa etsitään ratkaisuja hyvinvointiyhteiskunnan kohtaamiin ongelmin.

Tieto muodostuu yhä ketterämmin

Olennainen tieto ei enää asu kirjastoissa, vaan se saattaa muodostua uudella tavalla ketterien toimijoiden välisissä rajapinnoissa. Yliopistojen on mentävä ulos maailmaan ja etsittävä näitä rajapintoja ja tultava osaksi niitä. Monet pelkäävät, ehkä aiheellisesti, kaupallistumista tai tieteen tason ja autonomian kärsimistä, jos yliopistot liiaksi menevät yhteiskunnan ehdoilla. Nämä asiat on pidettävä mielessä, mutta harkitusti toteutettuna yliopistojen ja ympäröivän yhteiskunnan välinen verkottuminen ja yhteen kietoutuminen on nähdäkseni jo nyt menestyksekkään tieteellisen toiminnan elinehto. Jotta voimme toteuttaa yliopistolain 2 §:n viitoittamaa tarkoitusta, on meidän suunnattava yliopistomaailman ulkopuolelle ja haettava ennakkoluulottomasti uusia kumppanuuksia. Silloin tiedeyhteisö voi myös tulevaisuudessa osallistua hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen väkevänä voimana. Rohkeasti maailmalle ja yhteiskuntaan siis, yliopistot!

Antti Kähkönen on sekä oikeustieteen että kauppatieteen ylioppilas, joka työskentelee Hankenin ylioppilaskunnan pääsihteerinä.

Terveyskeskukseenkin voi saada porttikiellon

MC-luokkaMiten tuottaa kestäviä sosiaali- ja terveyspalveluja yhteiskunnan kaikkein heikoimmille? Master Class -luokka pääsi tutustumaan Helsingin huono-osaisimpien arkeen, kun minibussillinen osallistujia suuntasi Helsingin Diakonissalaitoksen järjestämälle Luokkaretkelle laitakaupungille. Bussi kiersi aamupäivän aikana neljässä kohteessa, joiden toiminnassa Diakonissalaitos on mukana.

Teksti: Enni Sahlman, Kaskas Media

20140429_155531Luokkaretkeläisille jaettiin matkan aluksi Luokkaretki laitakaupungille -oppaat, joista pystyi seuraamaan matkan kulkua ja sai ennakkotietoa vierailukohteista.

”Se, miten ihmisiä kohdellaan varjoissa, kertoo koko yhteiskunnasta,” diakoniajohtaja Jarmo Kökkö muistutti osallistujia.

Luokkaretkeläiset olivat etukäteen huolissaan siitä, millainen ”me” ja ”ne” -asetelma vierailijoiden ja kohteiden asiakkaiden välille saattaisi syntyä. Diakonissalaitoksen kehitysjohtaja Liisa Björklund vakuutti, että palveluiden käyttäjille on tärkeää ja arvokasta se, että myös ulkopuoliset ovat kiinnostuneita heistä, ja että heitä halutaan kuunnella.

Luokkaretken ensimmäinen vierailukohde oli Munkkisaaren päihde- ja mielenterveystyön palvelukeskus, jossa toimii myös korvaushoidon yhteisö. Masterclassilaisissa mielenkiintoa  herätti se, miten palvelukeskukseen oli saatu luotua toimiva hallinnollinen malli, vaikka mukana on eri toimijoita erikoissairaanhoidosta sosiaalipalveluihin. Munkkisaaren toimipisteessä, Helsingin vauraimpiin kuuluvan asuinalueen kupeessa toimii lisäksi hiv-positiivisten narkomaanien klinikka. Keskittymällä haittojen vähentämiseen klinikka on saanut parannettua hiv-positiivisten narkomaanien hoitoa merkittävästi.

Klinikan aktiivisen toiminnan ansiosta Suomessa ei kahteen vuoteen ole tavattu neulan välityksellä tarttunutta uutta hiv-tartuntaa suomalaisten ruiskuhuumekäyttäjien keskuudessa. “Saavutus on kansainvälisesti sensaatiomainen. Ulkomailla ei usein edes uskota Suomessa saavutettuja hyviä tuloksia”, klinikan toimintaa esitellyt Diakonissalaitoksen päihde- ja mielenterveystyön johtaja Pekka Tuomola sanoi.

Toinen päihderiippuvaisille suunnattu vierailukohde oli Itäkeskuksessa sijaitseva matalan kynnyksen erityispäiväkeskus Stoori & Salli. Keskuksesta saa vertaistuen ohella esimerkiksi lääkäripalveluita tai lounasta euron hintaan. Päiväkeskuksen lääkäripalvelut ovat joillekin kävijöistä erittäin tärkeitä, sillä osalla saattaa olla porttikielto omaan terveyskeskukseensa. Stoorissa & Sallissa voi lisäksi vierailla anonyymisti, mikä madaltaa asioinnin kynnystä. Haasteena ohjaaja Taru Ålanderin mukaan on silti esimerkiksi nuorten huumeriippuvaisten naisten tavoittaminen. 20140428_111951-1

Naisia yritetään houkutella mukaan toimintaan järjestämällä esimerkiksi kynsienlakkausta tai muuta kauneudenhoitoa. Miehille on tarjolla parturi joka torstai.

Herttoniemessä sijaitsevassa nuorten palvelukeskus Vamoksessa asiakkaiden tavoittaminen ei puolestaan ole ollut ongelma. Päinvastoin, syrjäytyneitä nuoria olisi ajoittain jonoksi asti. “Yhteiskunnan ei kannata tarjota palveluita nuorille silloin, kun heillä ei ole valmiuksia hyödyntää niitä. Vamos antaa nuorille apua ja valmiuksia arjesta selviytymiseen”, Liisa Björklund valotti.

mc-vamosVille Koikkalainen kertoi luokkaretkeläisille Vamoksen toiminnasta. Esityksen lomassa retkeläisille tarjoiltiin Vamos-nuorten valmistama keittolounas.

Vamos-nuorten kohdalla keskustelua retkeläisissä herätti se, että valtio on kiinnostunut mittaamaan vain sitä, kuinka suuri osa Vamos-aktiiveista pääsee kiinni koulutukseen tai työelämään. Jonkun nuoren elämän voi kuitenkin mullistaa se, että hän on saanut Vamoksen kautta oikean ystävän.

Liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundo puolestaan täyttyy päivisin romanikerjäläisistä. Heillä on siellä mahdollisuus levähtää, laittaa ruokaa tai pestä pyykkiä ja tavata sosiaalityön ammattilaisia. Henkilökunnan on monikulttuurisen toimintaympäristön vuoksi puhuttava monia kieliä ja ymmärrettävä kiertolaisten kulttuuria.

Masterclassilaiset huomasivat nopeasti, että Hirundon toimitilat ovat tarpeisiin nähden liian pienet. Kontrasti etenkin Vamoksen tiloihin oli melkoinen. Suuremmat toimitilat ovat hakusessa, mutta etsintä tyssää aina siihen, kun vuokranantaja kuulee, keitä vuokralaisiksi olisi tulossa.

“Kun Hirundo kolme vuotta sitten avattiin, vihapostia tuli tulvimalla. Tänä keväänä naapurustolta ei ole tullut yhtäkään sähköpostia Hirundoa koskien”, Diakonissalaitoksen viestintäjohtaja Mika Mäkinen huomautti. Retken osallistujat jäivät pohtimaan sitä, miten ennakkoluulot vaikuttavat paremman avun tuottamiseen.


Kukaan ei halua dataa

MC_jussa klapuri2“Datan todellinen arvo syntyy siitä, miten hyvin siitä voidaan johtaa vastauksia. Aivan kuten raakamalmi on arvokasta vain, jos siitä saadaan jalostettua metallia”, kirjoittaa Master Class -osallistuja Jussa Klapuri.

Onko mahdollista pelkistä rannekellon kiihtyvyyssensorin tekemistä mittauksista tunnistaa vakava epilepsiakohtaus kaikkien muiden käden liikkeiden seasta? Vastaus on kyllä ja tämä on yksi esimerkki niin kutsutun datatieteen sovelluksista.

Viime aikoina monissa yhteyksissä on voinut törmätä käsitteisiin: “data science”, “big data” tai “open data”. Big data -termin suosio on lisännyt tietoutta datan hyödyntämismahdollisuuksista mitä moninaisimmissa yhteyksissä riippumatta siitä, onko hyödynnetty datamäärä oikeasti massiivista, kuten kissavideoita seulottaessa Youtubesta, vai hyvin jalostettua, kuten epilepsiakohtauksia tunnistettaessa.

Big datalle on monia määritelmiä. Mediassa sitä monesti käytetään markkinointiterminä hieman harhaanjohtavasti kuvaamaan ylipäänsä digitaalista dataa. Hieman teknisemmästä näkökulmasta big data viittaa yleisesti niihin palveluihin, tuotteisiin ja teknologioihin, joilla suuren tietomäärän haastetta pyritään ratkomaan.

On havaittu, että siinä missä laskentakapasiteetti kaksinkertaistuu noin 18 kuukauden välein kuuluisan Mooren lain mukaisesti, tallennuskapasiteetti kaksinkertaistuu 13 kuukauden välein Kryderin lain mukaisesti. Osittain tästä syystä suurimpia tietomassoja on pystytty kustannustehokkaasti hyödyntämään vasta viime aikoina. Tällaisia datamassoja syntyy muun muassa sosiaalisesta mediasta, videoista, eri laitteiden sensoreista ja monilta tieteenaloilta, kuten genomiikasta ja tähtitieteestä. Esimerkiksi tuleva LSS-teleskooppi (Large Synoptic Survey Telescope) kuvaa yötaivasta jopa 30 teratavun verran (eli 7000 DVD-levyä) joka yö. Näin suurta kuvamassaa ei ihmissilmin voida analysoida. Lisähaasteen tuo vaatimus analysoida kaikki uudet kuvat alle 60 sekunnissa, jotta nopeasti ohimenevistä havainnoista voidaan tiedottaa muita teleskooppeja.

Entinen Royal Statistical Societyn puheenjohtaja David J. Hand tiivisti Intelligent Data Analysis -konferenssin avauspuheenvuorossa, että juuri kukaan ei oikeasti halua dataa, vaan kaikki haluavat vastauksia. Datan todellinen arvo syntyy siitä, miten hyvin siitä voidaan johtaa vastauksia. Aivan kuten raakamalmi on arvokasta vain, jos siitä saadaan jalostettua metallia. Sama analogia pätee raakadataan ja siitä jalostettavaan informaatioon.

Avoimella datalla viitataan (usein massiivisiin) aineistoihin, jotka ovat julkaistu suuren yleisön vapaaseen käyttöön. Kyseessä voi olla esimerkiksi yrityksen tarve kehittää tehokkaampia suosittelualgoritmeja, kuten miljoonan dollarin Netflix Prize -kilpailussa vuonna 2006, tai kaupungin tarve saada kiinni laittomasti rasvaa dumppaavia ravintoloita. Jälkimmäisessä tapauksessa New Yorkin kaupungin julkaisemasta datasta löytyi varsin selkeä yhteys viemäristön rasvatukosten ja ravintoloiden sijainnin välillä.

Helsingissä järjestetään avoimeen dataan liittyen syksyllä Avoin Suomi 2014 -messut, jossa yhteistyökumppaneina ovat pitkälti kaikki relevantit tahot koko Suomesta. Lisäksi jos ohjelmointi tai avoimen datan visualisointi kiinnostaa, kannattaa ottaa osaa myös Apps4Finland-kilpailuun. Ehkäpä jonkin Master Class -ryhmän jatkokehitetty idea soveltuisi suoraan kilpailutyöksi?

Mieleeni jäi kytemään Lammin työpajasta ajatus siitä, että datatiedettä voisi hyödyntää joidenkin Master Class -haasteiden ratkaisemisessa. Esimerkiksi Silta-työryhmä voisi positiviisia työllistymissiirtymäriittejä pohtiessaan hyödyntää suosittelujärjestelmää yhdistämällä työnantajat ja -hakijat tehokkaammin. Elämänvalintageneraattori-työryhmä taas voisi hyödyntää koneoppimista yksilöllisempien polkuvaihtoehtojen etsimisessä eri tilanteissa oleville nuorille.

Ideaa kehitellessä kannattaa siis miettiä, voisiko avointa dataa hyödyntää oman ryhmänne haasteen ratkaisemisessa tai voisiko muu yhteiskunta hyötyä teidän palvelunne keräämästä datasta?

Jussa Klapuri työskentelee data scientistina yrityksessä nimeltä Autovista ja on aiemmin tutkinut suosittelujärjestelmiä Aalto-yliopistossa ja epilepsiakohtausten tunnistusta rannekellolla Helsingin yliopistossa.

Asiasta lisää:
Aalto University Magazine 3/2014: Kuva big datasta tarkentuu.
Focus 1/2014: Avoin tieto kuuluu kaikille.
Hand, David J. Data, Not Dogma: Big Data, Open Data, and the Opportunities Ahead.
New York Times 23.03.2013: The Mayor’s Geek Squad.
Google Blog: Using large-scale brain simulations for machine learning and A.I.

Lihaa trendisanojen luiden ympärille

”TutkAula kuvaimukset osoittavat luovien ideoiden syntyvän ympäristössä, jossa käytännön tekijöillä on tahtoa ja aikaa pohtia oman tekemisensä mielekkyyttä. Arkea jaksaa parantaa vasta, kun arjessa jaksaa.” Master Class -osallistuja Ville Aula pohtii kirjoituksessaan tehostamis-puheen ja uusien ideoiden syntymisen suhdetta.

Seuraava lause on tuttu jokaiselle yhteiskunnallista keskustelua seuraavalle: Hallintoa on tehostettava ja palvelujen vaikuttavuutta on lisättävä. Tärkeitä tavoitteita, eikä kukaan liene niistä erimieltä. Keskustelussa jäämme usein tällaiselle pintatasolle, emmekä pääse kiinni varsinaiseen asiaan. Mitä, missä ja miten ja pitäisi kehittää tai toimia toisin?

Julkiselta sektorilta penätään toistuvasti tehokkuutta, jota tavoitellaan juustohöyläämisen ja tehostamisen luovalla yhdistelyllä. Kuitenkin fraasi ”hallintoa pitää tehostaa” on jotakuinkin yhtä informatiivinen kuin ”on tehtävä parempaa politiikkaa”. Se ei tarkoita mitään, ellei sitä sidota johonkin konkreettiseen.

Samalla julkiselta sektorilta vaaditaan innovatiivisuutta ja rohkeaa uudistamista. Uudet ideat ovat tehokkuuden lisäämisen edellytys. Samaan aikaan tehostaminen kiristämällä on myrkkyä uusien ideoiden luomiselle. Useat tutkimukset osoittavat luovien ideoiden syntyvän ympäristössä, jossa käytännön tekijöillä on tahtoa ja aikaa pohtia oman tekemisensä mielekkyyttä. Arkea jaksaa parantaa vasta, kun arjessa jaksaa. Kovempaan vauhtiin piiskattavat työntekijät eivät uhraa aikaa työnsä pohtimiselle, koska tekemiselle on liian kiire.

Uusien toimintatapojen kehittämisellä on alussa vain lupaus jostakin paremmasta. Ideoissa on hyviä puolia ja kritisoitavia kohtia, eivätkä kaikki yleensä ole samaa mieltä niiden toimivuudesta. Kun uudet ideat kohtaavat hyvää tarkoittavat, mutta tyhjät trendisanat, kuten tehostamisen, jäävät ne helposti alakynteen. Tehostaminen keskittämällä ja juustohöyläämällä on jostakin syystä päätöksentekotasolla hyväksyttävämpää ja helpommin allekirjoitettavissa, kuin uuden arkisen toimintatavan käyttöönotto.

Pahimmassa tapauksessa hyvää tarkoittava kehittäminen päättyy näennäistehostamiseen ja organisaatiomuutokseen, jonka seurauksena sekä tehokkuus että mahdollisuudet uusien ideoiden kehittämiseen heikentyvät. Lopputulos on verrattavissa satojen vuosien takaiseen lääketieteeseen, jossa myrkyllistä arsenikkia tarjottiin potilaille lääkkeenä. Ongelma ei todellakaan ollut lääkkeessä, vaan jossain aivan muualla, luultavasti potilaassa.

Master Classilla vain harvat meistä ovat käytännössä tehneet töitä niiden toimintatapojen ja mallien kanssa, joita olemme kehittämässä. Monilla ei myöskään ole omakohtaista kokemusta niistä tarpeista, joihin pyrimme vastaamaan. Innovaatioiden kehittämisen kaksoisedellytyksestä meidän kohdallamme toteutuu aika pohtia, mutta kosketus käytäntöön on heikompi. Emme voi muuttua käytännön tekijöiksi, joten on pärjättävä näillä eväillä. Voimme lähinnä tarjota ideoita ja ajatuksia, jotka tulisi välittää käytännön tasolle testattavaksi ja päättäjien tasolle tiedostettaviksi.

Todelliset innovaatiot tapahtuvat vasta, kun ideat prooffauksien ja pitchauksien jälkeen kohtaavat ne ihmiset, jotka tekevät pohtimiamme asioita käytännössä. Vasta heidän kauttaan ideamme kehittyvät arkisiksi uudelleen tekemisen muodoiksi, jotka voivat nousta lentoon. Väitän, että on yhdentekevää kuinka monessa seminaarissa ideoitamme jälkeenpäin esitellään, mikäli ideat eivät kohtaa arkea ja käytännön tekemistä. Lopputuloksena pitäisi jäädä jäljelle muutakin kuin ”tahtotila kasvattaa tehokkuutta luomalla uutta synergiaa avaintoimijoiden välille sekä kohdata globaalin maailman haasteet aiempaa strategisemmalla ja ketterämmällä organisaatiorakenteella”. Tätä kieltä on viljelty jo riittävästi ja vastaavia temppuja kokeiltu riittävän monta kertaa.

 VIlle Aula opiskelee valtio-oppia ja hallinnontutkimusta Helsingin yliopistossa.

Hyvä työihminen vai taitava golffari?

MC_LauriHeimala“Ahkeruus on kantanut kansakuntaamme yli kriisien ja sotien. Onko työmoraalissamme kuitenkin tapahtunut viime aikoina muutos?” Kysyy Master Class -osallistuja Lauri Heimala.

Meille suomalaisille – vauraan Pohjolan lottovoittajille – on useimmille katettu jo ensimmäisen parkaisun jälkeen valmis ateria esimerkillisellä ruokaympyrällä. Julkinen keskustelu on luonut ympärillemme menestystarinan, jonka mukaan elämme pitkään ja seesteisesti. Kuinka on kuitenkin mahdollista, että vapaassa maassa, jossa kaikille nuorille taataan optio sydämen sivistykseen, esiintyy kasvavaa eriarvoisuutta ja syrjäytymistä? Usein päättäjät etsivät ratkaisua hallitusohjelman nuorisotakuusta tai oppivelvollisuuden pidentämisestä. Sanotaan, että perhe on maailman keskus – entä jos vastaus löytyykin sieltä?

Jorma Ollilla kertoo viime vuonna julkaistussa kirjassaan Mahdoton menestys – kasvun paikkana Nokia pohjalaisista juuristaan ja elämäntaipaleen alkuvaiheen arvopohjasta. Ollilla kirjoittaa: ”Ihmisten mittana oli heidän kykynsä tehdä työtä. ”Hyvä työihminen” oli kaunein kohteliaisuus, mitä Pohjanmaalla ihmisestä voitiin sanoa. Työn tekemiseen liittyi toinenkin arvo: omatoimisuus. Ihmisten piti huolehtia itse itsestään ja yrittää elämässään eteenpäin.”

Ahkeruus on kantanut kansakuntaamme yli kriisien ja sotien. Onko työmoraalissamme kuitenkin tapahtunut muutos? Nykyisessä runsaudenyhteiskunnassa moni suomalainen ilmentää itseään mieluummin harrastusten kuin työn kautta. Vanha pohjalainen viisaus on kärsinyt inflaation.

Sixten Korkman pohtii hyvinvointivaltion tulevaisuutta käsittelevässä raportissaan, uhkaako moraalikato hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Suuren laman jälkeen työttömyydestä tuli kiinteä osa usean suomalaisen arkea, ja yhteiskunnan tuella eläminen ei enää ollut samanlainen häpeä kuin ennen. Voidaan perustellusti kysyä, onko pohjoismainen hyvinvointimalli tehnyt meistä passiivisia kansalaisia, jotka ovat ulkoistaneet ajattelun julkiselle sektorille? Kohdatessamme vaikeuksia suuntaamme katseemme valtion laitoksiin ja syytämme valtiota, jos henkilökohtaiset tavoitteemme eivät täyty.

Jokainen nuori tarvitsee elämäänsä vakaan pohjan, josta ponnistaa. Emme kuitenkaan voi laskea elämäämme poliitikkojen käsivarsien varaan. Hyvinvointiyhteiskunta 2.0 edellyttää jokaisen kansalaisen aktiivisuutta ja kannustaa meitä pyrkimään eteenpäin.

Lauri Heimala työskentelee myynti- ja tuoteryhmäpäällikkönä Hankkija Oy:ssa.

Kolme oivallusta Lammilta

lammi7

Lammin työpaja lähenee loppuaan, ja tiimit valmistautuvat parhaillaan pitchaamaan ideansa muille ensimmäistä kertaa. Aamupäivän aikana saatiin monta timanttista väläystä: tässä niistä kolme.

“Saan välillä itseni kiinni siitä, että ajattelen stereotyyppisiä ryhmiä, joita ei ole oikeasti edes olemassa. Että voi noita toisia.” – Annina Hirvonen

“Jos useampi taho tekee jo samantyyppisiä juttuja kuin me, se on merkki siitä, että tätä asiaa kannattaa pohtia.” – Sari-Anna Pulkkinen

“Ongelma on, että syrjäseutujen vanhuspalveluissa tehdään vain yksi asia kerrallaan: yksi ihminen tuo ruoan, yksi käy mittaamassa verenpaineen, yksi käy ehkä pitämässä seuraa.” – Johanna Rahunen

Muista ihminen!

Image

lammi_ihminen

Huhtikuisena torstaina Hyvä yhteiskunta Master Classin osallistujat ja mentorit pakkautuivat bussiin ja hurauttivat Helsingin yliopiston biologiselle tutkimusasemalle Lammille. Kaksipäiväisen tehoretriitin aikana porukka muodostaa tiimit, ja ratkaisujen muotoileminen alkaa.

Nelikymppinen Tomi-Jenni asuu pääkaupunkiseudun kehyskunnassa rivitalossa, josta on vielä velkaa maksettavana. Töistä on tärkeää päästä ajoissa kotiin, koska lapset odottavat. Lauantaisin katsotaan televisiosta Putous ja kymppiuutiset. Omat vanhemmat ovat vielä elossa, joten vastuuta pitää kantaa molempiin suuntiin, sekä vanhoista että nuorista. Yhteiskunnallista vaikuttamista ei juuri tule ajateltua: voimat eivät riitä, kun oma ruuhkavuosielämä vie mehut. Vaaleissa kyllä käydään yleensä äänestämässä. Puolue tosin saattaa vaihdella.

“Ajatellaan ehkä vähän niin, että sen takia ne sinne Arkadianmäelle on valittu, että ne päättää”, tiivisti Antto Orasmaa.

Oikeasti Tomi-Jenni asuu Master Classin osallistujien päässä. Hän on linssi, jonka kautta on tarkoitus katsella maailmaa. Ihmislinssejä on muitakin, jokaisella ryhmällä omansa. Heitä voivat olla esimerkiksi Parkinsonin tautia sairastava Pihtiputaan pappa, jonka arki muuttuu mahdottomaksi, kun oman kylän terveyskeskus lakkautetaan, tai 27-vuotias IT-tukihenkilö, joka kyllästyy työelämään ja lähtee opiskelemaan taidealaa alan kehnosta työtilanteesta huolimatta.

Näillä tyypeillä on kaikilla sama synnyinpaikka: Helsingin yliopiston biologinen tutkimusasema Lammilla, jossa Master Classin kaksipäiväinen työpaja käynnistyi perjantaina aamupäivällä. Aluksi osallistujat jaettiin ryhmiin, joista jokainen lähtee ratkaisemaan yhtä haastetta. Ensin haasteiden ympärillä kaarreltiin aiemman tiedon pohjalta, sitten tarkennettiin lähemmäs: jokainen ryhmä loi kohdehenkilön, jonka hyvinvointia haluaa parantaa.

lammi4

Muutamassa ryhmässä vaatimus tuntui kovalta. Miten pelkistää iso haaste vain yhtä ihmisryhmää koskevaksi kysymykseksi? Ei huolta, ihmisiä voi keksiä myöhemmin lisää. Mikä toimii yhdelle, voi olla sovellettavissa toisille, vetäjät tsemppasivat. Seuraavaksi ideoidaan ratkaisuja.

Haasteet ovat selvillä

kysymyslammi

Nyt alkaa puurtaminen! Master Classin osallistujat ovat muotoilleet kuusi hyvinvointiin liittyvää haastetta. Kuusi tiimiä lähtee kukin ratkomaan yhtä näistä kysymyksistä:

1. Miten periferioiden palvelut järjestetään kun palvelut muuttavat kasvukeskuksiin? Kuinka suuret erot palveluissa alueiden välillä ovat hyväksyttäviä?

2. Miten saadaan lyhennettyä työttömyysjaksoja (esimerkiksi luomalla positiivisia siirtymäriittejä työllistymiseen)?

3. Millaista palveluiden tasoa uusia riskejä kohtaavat työttömät tarvitsevat?

4. Miten verkottua niin, ettei ihminen putoa missään vaiheessa turvaverkkojen välistä?

5. Miten julkinen ja kolmas sektori yhteistyössä luovat eri sukupolvien kohtaamisen tilan (joka edistää elämänhallintaa)?

6. Edistäisikö taloudellisen päätöksentekovastuun antaminen ja ns. ”kansalaistilipalvelun” käyttöönotto yksilön vastuunkantoa?

Visaisia kysymyksiä, eikö? Seuraamme ideoiden kehittelyä tiiviisti. Tästä se lähtee!

Syrjäytynyt nuori – mahdollisuus ei taakka?

MC_SallaikäheimoMitä jos puhuisimmekin mahdollisuuksien nuorista syrjäytyneiden nuorten sijaan?” Pohtii masterclassilainen Salla Ikäheimo.

”Hyvinvointivaltiossa ei ole kysymys vain sosiaalisten riskien välttämisestä vaan myönteisistä elämänmuutoksista”, kertoi Heikki Hiilamo Hyvinvoinnin kova ydin – seminaarissa. Hänen mukaansa jokaista riskiä kohden löytyy myös positiivinen muutos, ja voisimme käyttää uusia hyvinvoinnin käsitteitä, joilla olisi positiivisempi ja kannustavampi kaiku.

Jos työttömyysturvaa kutsuttaisiinkin työnhakuvakuutukseksi, eikö se herättäisi ihan erilaisen mielikuvan siitä, mitä tällä ajalla kuuluu tehdä? Ei olla työtön vaan työnhakija. Työttömyyden riskin voi muuntaa uudeksi mahdollisuudeksi kouluttautua ja etsiä uutta mielekästä työtä.

Mietitäänpä vaikka syrjäytynyttä nuorta. Mitä on syrjäytyminen? Negatiivisen mielikuvan herättävä leimaava termi  heterogeeniselle ryhmälle ihmisiä, joille on kasautunut huono-osaisuutta. Syrjäytynyt nuori on toisesta näkökulmasta henkilö, jonka kaikki potentiaali ei ole käytössä.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa puhutaan syrjäytyneistä tähän positiviisempaan tapaan, käyttäen termiä ”opportunity youth”. Sillä kuvataan nuoria, joilla olisi mahdollisuuksia sosiaalisesti ja taloudellisesti, mutta ne eivät jostain syystä toteudu. He eivät kerrytä inhimillistä pääomaa koulussa tai työtaitoja töissä, mutta heidät voidaan silti nähdä taloudellisena mahdollisuutena.

Syrjäytyneen nuoren kustannusten sijaan olisi hyvä puhua nuoren arvosta yhteiskunnalle ja ehkäisevien palveluiden kustannukset tulisi nähdä investointeina, joilla on epäilemättä korkeat tuotto-odotukset. Menetetyn mahdollisuuden aiheuttamat kustannukset kantavat sekä nuori itse että yhteiskunta. Ne näkyvät muun muassa terveydentilassa, elämänlaadussa, rikollisuuden kasvuna, maksettuina tulonsiirtoina ja tuotannonmenetyksinä.

Mieti kummassa nuorille suunnatussa ohjelmassa olisi paremmat onnistumisen näkymät:

”Oletko syrjäytynyt nuori? Tee muutos elämässäsi ja tule mukaan toimintaamme!”

”Sinäkö mahdollisuuksien nuori? Tule mukaan toimintaamme ja autamme sinua pääsemään kiinni mahdollisuuksiisi!”

Millä positiivisemmalla ja kannustavammalla termillä sinä haluaisit puhua nuoresta, joka tulisi ohjata polulle, jossa hän pääsee toimimaan potentiaalinsa mukaisesti yhteiskunnan jäsenenä?

Salla Ikäheimo on Master Class -osallistuja ja hän työskentelee tutkimusassistenttina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella.

Osallistuvasta budjetoinnista kannustavaan sosiaaliturvaan

Toisessa Master Class -sessiossa ryhmät pähkäilivät seitsemää yhteiskunnallista haastetta Hyvinvoinnin kova ydin -seminaarin puhujien kanssa. Torstaina haasteisiin ruvetaan rakentamaan konkreettisia ratkaisuja työpajassa Lammilla.

MC_hiilamoNurkkapöydässä Ville Sihto, Antti Kähkönen, Anni Korhonen, Annina Hirvonen ja Heikki Hiilamo puhuivat osattomuudesta. Keitä ovat ne ihmiset, jotka eivät koe osallisuutta yhteiskuntaan ja mistä se johtuu?

“Moni jättää esimerkiksi äänestämättä sen takia, että ei tiedä, millaisiin asioihin sillä voi vaikuttaa ja miksi se on tärkeää. Hyödyt pitäisi pystyä artikuloimaan heille selkokielellä”, Hirvonen selvensi.

Ryhmässä herätti keskustelua muun muassa osallistuva budjetointi, jota on käytetty jo muun muassa Reykjavikissa Islannissa. Sen ideana on, että tavalliset ihmiset pääsevät päättämään, miten julkisia varoja käytetään. Islannissa kuka tahansa on voinut katsoa verkosta mitä julkiset hankinnat maksavat, ja kansalaiset ovat voineet käydä äänestämässä, olisiko heidän mielestään tärkeämpää laittaa esimerkiksi jalkakäytävät vai leikkipuistot kuntoon.

MC_soinivaaraRyhmässä, jossa istui Osmo Soininvaara, lähdettiin pohtimaan hyvinvointiyhteiskunnan rajoja, eli niitä palveluja, joita yhteiskunnan tulisi ainakin tarjota jäsenilleen. Tovin kuluttua keskustelu oli fokusoitunut kysymykseen: mitkä ovat pakollisia palveluita, joita työttömille pitää turvata.

“Työttömät osoittautui meidän kaikkien yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi”, Erika Keppola summasi. Häneen teki vaikutuksen Soininvaaran esittämä ajatus siitä, että toimeentulotuen tason pitäisi olla sellainen, että sillä ei pysy vain hengissä vaan pystyy myös työllistymään. Tuen pitäisi työntää eteenpäin, ei passivoida.

Keppolan kanssa samassa ryhmässä ollut Anna Eskola oli toiseen Master Class -päivään tyytyväinen. Erityisesti häntä inspiroi Sitran Kalle Niemisen esitys kokeilukulttuurista iltapäivän Hyvinvoinnin kova ydin -seminaarissa.
“Pelkäämme tosiaan liikaa riskejä. Meillä pitäisi olla enemmän rohkeutta kokeilla asioita.”
Keppola oli samoilla linjoilla. Hän tykkää Master Classin käytännönläheisestä työskentelytavasta, jossa teoriasta siiirrytään nopeasti konkreettisiin kokeiluihin.

MC_rehtori puhuuSeminaarin jälkeen Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola tapasi masterclassilaisia.