Summamutikka-keskus juhli 10-vuotista taivaltaan

Teksti: Jenni Räsänen
Kuvat: Maija Pollari

Matematiikan opetuksen ja oppimisen resurssikeskus Summamutikka perustettiin 7.11.2005. Keskuksen 10-vuotissynttäreitä juhlittiin maanantaina 9.11. matikkaluokka Origossa. Paikalle saapui 25 juhlijaa, joiden joukossa oli niin vanhoja koordinaattoreita, LUMA-väkeä kuin yhteistyökumppaneita. Juhlissa muisteltiin menneitä sekä touhuttiin Summamutikka-aktiviteettien parissa.

juhlat3
Laitoksen opiskelijat olivat askarrelleet origameja synttärikoristeiksi.

Summamutikka-keskuksen toiminta alkoi virallisesti marraskuussa 2005, mutta toiminnallisia matikka-aktiviteetteja oli järjestetty jo ennen keskuksen avajaisia. Keskuksen johtajan Juha Oikkosen ensimmäiset matikkapäiväkokemukset ovat jo vuodelta 1996, kun hän vieraili poikansa esikoulussa esittelemässä mielenkiintoisia matikkapulmia. Muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 1999 joukko Helsingin yliopiston matematiikan opiskelijoita piti ensimmäiset matematiikkapäivät osana omaa kurssiaan. Opiskelijaryhmän käsissä syntyi myös Sukkia ja muuta matematiikkaa -kirja, johon koottiin matematiikan monipuolisuutta korostavia tehtäviä.

juhlat1
Syntymäpäivillä pohditiin, miten taulun saisi ripustettua mahdollisimman huonosti. Kuvassa Summamutikan johtaja Juha Oikkonen pohtimassa pulmaa.

Keskuksen avaamisen jälkeen matematiikkapäiviä ja matematiikan iltapäiväkerhoja on järjestetty monen monta kertaa ympäri pääkaupunkiseutua ja sen lähikuntia. Vuonna 2011 toimintamuodot laajenivat, kun matikkaluokka Origo avattiin Helsingin yliopiston Kumpulan kampukselle 18. maaliskuuta. Modernissa matikkaluokassa vierailevat oppilaat pääsevät tutustumaan teknologiaan, yliopisto-opiskeluun sekä tietysti myös toiminnalliseen matematiikkaan.

juhlat2
Origo-luokan ikkunaan oli piirretty aikajana, johon vieraat saivat kirjoittaa omia muistojaan Summamutikan vaiheista.

Vanhat toimintamuodot ovat edelleen voimissaan, mutta niiden rinnalle ollaan kehittelemässä uusia tapoja matematiikan ilosanoman levittämiseksi laajemmalle alueelle. Virtuaalisesta matematiikkakerhosta sekä kokonaan verkossa toteutetusta opettajien täydennyskoulutuksista on saatu jo hyviä kokemuksia ja palautetta, joiden perusteella toimintaa kehitetään edelleen. Lisäksi parhaillaan on menossa pilottikokeilu kirjastoissa järjestettävistä matematiikka- ja ohjelmointipajoista, joilla tähdätään myös toiminnan laajentamiseen.

Lisää kuvia syntymäpäiviltä löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.