Laitosesittelystä toiseen

Teksti: Jenni Räsänen

Syyslukukauden 2016 ensimmäinen Origo-vierailu pidettiin torstaina 22.9., jolloin saimme vieraaksemme lukiolaisia Helsingin luonnontiedelukiosta. Tunnin aikana Origossa ehti vierailla kaikkiaan kolme ryhmää. Samaan aikaan rinnakkaisryhmät tutustuivat fysiikan ja kemian laitoksiin.

Tahti oli kiivas, mutta 15 minuutissa ehdittiin käydä läpi laitoksella opiskelemista sekä tutustua siihen, mitä matemaatikot oikeastaan tekevät. Matemaatikkojen puuhista esiteltiin niin lääketieteellistä kuvantamista, asteroidien mallintamista, synteettistä ääntä kuin biomatemaatikoiden tartuntatautitutkimuksia.

Esimerkiksi puheäänen syntetisoinnista löytyy mielenkiintoinen video, jolla Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksen professori Samuli Siltanen kertoo tutkimuksistaan. Video löytyy physicworld.com-sivustolta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *