Pihlajiston 4.-luokka Origossa

Teksti: Johanna Helle ja Anni Jyrinsalo
Kuvat: Johanna Helle

Pihlajiston a-a/Viikinmäen sivupisteen 4. luokka saapui vierailemaan Helsingin yliopiston Summamutikka-keskuksen Origo-luokkaan keskiviikkona 1.3. Paikka olikin ryhmälle jo viime vuodelta tuttu, joten jätimme esittelykierroksen väliin ja ryhdyimme heti pulmien pariin.

Ensin mietittiin montako neliötä 4×4-ruudukosta löytyy. Pienet ruudut osattiin hienosti laskea neljän kertotaulun mukaan. Hetken päästä hoksattiin, että neliöitä on ruudukossa myös 2×2, 3×3 sekä 4×4 -kokoisia. Moni löysikin kaikki neliöt ja laski niiden määrän aivan oikein. Tämän jälkeen pohdittiin Pentamino-palojen muodostumista ja oppilaiden tethtävänä oli keksiä mahdollisimman monta kyseisenlaista palaa. Paloja alkoi muodostua hurjaa vauhtia ja melkein kaikki palat saatiinkin muodostettua.

Seuraavaksi jaettiin luokka neljään ryhmään. Kaksi ryhmää lähti hommiin käytävälle, josta löytyi Pentamino ja 3D-ubongo. 3D-ubongo soittautui haastavaksi tehtäväksi, mutta lopulta jokaisen ryhmän kanssa saatiin muutama pulma ratkaistua. Pentamino vaikutti olleen oppilaille helppo nakki ja moni saikin tehtyä melkein kaikki tehtävät.

Kaikki 12 pentaminopalaa on vaikea saada aseteltua suureen ruudukkoon.

Luokkaan jääneet ryhmät pääsivät kukin vuorollaan pohtimaan loikkivia sammakoita, rosvoja ja poliiseja sekä hanoin torni -pulmaa. Ohjeiden lukeminen tuotti pientä kitkaa, mutta opettajan ja ohjaajan avulla saatiin kaikki töihin! Poliisien asettaminen karttaan oli monesta oikein hauskaa. Hanoin torninkin siirtäminen oli monen lemppari pulma.

Hanoin tornipaloja siirrellään kolmella alustalla edestakaisin.

Kaksi tuntia hujahti todella nopeasti ja monta matemaattista pulmaa saatiin ratkottua. Toivottavasti nähdään taas ensi vuonna Origo-vierailulla uusien pulmien parissa!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *