PULMIA YLIOPISTOLLA

Teksti: Johanna Joentausta ja Johanna Helle
Kuvat: Johanna Helle

Keskiviikkona 15.3 saimme Origoon vieraiksi joukon Pakilan yläasteen seitsemäsluokkalaisia. Tavoitteenamme oli näyttää, että matikka on muutakin kuin vain kirjasta laskemista ja monenlainen puuha voi olla matematiikkaa. Aikaa meillä oli vain tunti ja tehtäviksi oli valittu Pentamino, Hanoin torni sekä Pilvenpiirtäjät. Ihan niitä samoja tehtäviä, joita voi tehdä paljon nuorempienkin kanssa!

Pentaminoista torni saatiin ratkottua suit sait sukkelaan ja useimmat ehtivät tehdä molemmat pienet suorakaiteet ja pääsivät näin ollen suuren suorakaiteen kimppuun.

Hanoin tornien siirtelyä.

Hanoin tornia jaettiin suoraan 7 palaa jokaiselle, aloitimme toki vain kolmella palalla. Kolmen, neljän ja viidenkin korkuinen torni oli äkkiä ratkottu. Lisätehtävänä oli laskea kuinka monta siirtoa vähintään tarvitaan ja miettiä olisiko siinä joku säännöllinen kaava. Yksi pari tämän keksikin: he kokeilivat 3, 4 ja 5 korkuisilla torneilla, saivat tulokseksi 7, 15 ja 31 siirtoa ja päättelivät tästä, että seuraavan korkeuden siirtomäärä on aina kaksi kertaa edellisen korkeuden siirrot plus 1.

Pilvenpiirtäjien ratkaisemisessa kannattaa aloittaa suunnista, joista näkyy yksi tai neljä taloa.

Lopputunnin teimme pilvenpiirtäjiä ja nekin sujuivat oikein mukavasti. Kaikki pulmat tuntuivat olevan oppilaiden mielestä kiinnostavia ja jokainen sai onnistumisen tunteita. Ennen vierailun päättymistä ohjaajat kertoivat vielä vähän yliopisto-opiskelusta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *