Murtolukuja juusto- ja pinaattipitsoilla

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Tiistaina 6.3.2018 Itä-Hakkilan koulun 4.-luokkalaiset saapuivat vieraaksi Summamutikka-luokkaan. Vieraamme käsittelevät parhaillaan murtolukuja matematiikan tunneillaan, joten niiden parissa touhuttiin myös tämän vierailun aikana.

Vierailun aluksi pohdittiin, mitä murtoluvut ovat ja piirrettiin muutama esimerkki taululle. Tämän jälkeen päästiin pelaamaan Reps!-repäisypeliä, joka osoittautui niin hauskaksi, että sitä toivottiin saada pelata useamman kerran.

Reps!-repäisypeli käynnissä.

Kun repäisypeliä oli pelattu pari kierrosta, siirryttiin pitsatarjoiluihin Peltipitsamallin merkeissä. Jokaiselle oppilaalle oli jaettu oma ”pitsa” läpinäkyvän pöytälevyn alle. Keltainen paperi esitti juustopitsaa ja vihreä pinaattipitsaa. Kukin jakoi pitsansa ohjaajan ohjeiden mukaan osiin, minkä jälkeen saatuja paloja vertailtiin ja laskettiin yhteen oman parin kanssa.

Loppukevennyksenä ehdittiin vielä hetki rakennella Pentamino-paloilla. Parit saivat ratkottua monta pulmaa, mutta loput jäivät jatkettavaksi kouluun, kun ryhmän piti kiirehtiä bussiin ja takaisin koululle.

Peltipitsaa jaettiin osiin esimerkiksi syöjien ja täytteiden suhteen.

P.S. Milla Ristiluoma on tutkinut pro gradu -työssään peltipitsamallin käyttöä opetuksessa. Opinnäyte on luettavissa täällä.

One thought on “Murtolukuja juusto- ja pinaattipitsoilla”

  1. Hei!

    Kiitokset kivasta päivästä lapsille. Oli kuulemma tosi hauskaa!

Vastaa käyttäjälle Jukka Hoenola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *