
Torstaina 11.2 Origossa vietettiin Alinan 10-vuotissyntymäpäiviä. Synttäriohjelmaksi Alina oli valinnut The Amazing Race of Math -suunnistuskisailun. Kolmeen tiimiin jakautuminen sujui tytöiltä nopeasti ja suunnistamaan päästiin heti ohjeiden kuuntelun jälkeen. Ryhmillä oli rastien suhteen tehokkaat strategiat: yhden kerroksen rastit suoritettiin peräjälkeen, niin ei tarvitsisi juoksennella rappusia ristiin rastiin.

Exactumin monet käytävät herättivät tytöissä ensin hieman ihmetystä, mutta alkujärkytyksen jälkeen kaikki tiimit sukkuloivat eri kerroksissa ja käytävillä kuin tottuneet yliopistolaiset ikään. Rastien vastaukset dokumentoitiin tableteilla joko kuvana tai videona.

Hengästyttävän suunnistuskisailun jälkeen synttärisankarille ja -vieraille maistuivat herkkupöydän antimet. Lahjatkin avattiin juhlapaikalla, vaikka sankari olikin etukäteen pohtinut avaavansa ne vasta myöhemmin. Lopuksi ruokapöydän ääressä pelattiin vielä muutama kierros Ubongoa. Vaikka se oli osalle tytöistä jo entuudestaan tuttu, oli palojen asettelu pelilaudalle silti joka kierroksella yhtä kinkkistä.
Juhlatilan siivous sujui jouhevasti ja synttäritiimin yhteislähtö bussipysäkille ja sieltä kotiin lähti pian iltaseitsemän jälkeen.