Avainsana-arkisto: halligalli

Kellon kilinää

Tiistaina 19.5. saapui Origoon kahdeksan innokasta oppilasta Länsimäen koulusta. Aamupäivän ohjelmaan oli suunniteltu HalliGalli -pelin pelaamista sekä Pentaminoilla rakentelua. Lapset kuulivat Exactumin ala-aulassa, että luvassa olisi pelaamista ja geometriaa. Kun sitten kiipesimme rappuset kolmanteen kerrokseen, hihkuivat he innosta nähdessään shakkilaudat käytävällä. Jouduimme kuitenkin jatkamaan matkaa, sillä shakkilaudat eivät olleet tämän päivän agenda.

HalliGallin ohjeistus piti tietoteknisistä ongelmista johtuen toteuttaa ihan omasta päästä. Lapset olivat kuitenkin nopeasti mukana pelissä, ja kellon pimpottaminen sai alkaa. Pelissä on tarkoituksena kilistää kelloa, kun huomaa, että pöydällä näkyy viisi samanlaista hedelmää. Hedelmiä bongailtiin niinkin innokkaasti, että sakkokierroksiltakaan ei vältytty.

pentaminovierailu
Tornien muodostaminen hyvässä vauhdissa

Pelin hurmasta siirryttiin pohtimaan kuinka monta erilaista viiden ruudun kokoista kuviota pystyy omalle pöytäruudukolleen piirtämään. Ryhmä saikin todella monta erilaista kuviota muodostettua ja huomattiinpa piirroksista sekin, että osa muistutti joitain kirjaimia.  Lopuksi vielä muodostettiin muovisilla pentamino -paloilla torni, pikkuruudukko ja iso ruudukko. Rakentaminen lähti käytiin vähän hitaasti, mutta kaikki saivat torninkin rakennettua, ja sen jälkeen ruudukkojen täyttäminen olikin helppo nakki.

Lopussa seisoikin molemminpuolinen kiitos, ja oppilaat lähtivät takaisin Länsimäkeen jatkamaan koulupäiväänsä.