Pohdintaa projektioista

Toisen viikon harjoituskerran aluksi tutustuttiin tarkemmin työkaluihin, joilla QGIS:in tasoilta voi valita elementtejä sekä mitata välimatkoja ja pinta-aloja. Mittojen johdattelemana siirryttiin pohtimaan ja tarkastelemaan erilaisten projektioiden roolia karttaesityksissä, käytännössä kokeilemalla miten projektion vaihtaminen ohjelmistossa vaikuttaa valittujen pisteiden välisiin näennäisiin etäisyyksiin ja esimerkiksi Suomen kuntien pinta-alaan.

Pinta-alojen vääristymät kartalla

Kuntien pinta-aloja tutkailtiin eri projektioissa, ja vertailukohtana käytettiin Suomen alueella pinta-aloja melko minimaalisesti vääristävää poikittaista lieriöprojektiota, ETRS-TM35 -projektiota.

Kuva 1: Pinta-alojen vääristymät Mercator-projektiossa

Mercator-prjektio on oikeakulmainen lieriöprojektio, ja tunnettu malliesimerkki pinta-alavääristymistä. Kuten kuvasta 1 näkyy, erot ETRS-TM35 -projektioon ovat valtavat, suurimmillaan yli 8-kertaiset, ja vääristymät kasvavat dramaattisesti kohti pohjoista.

Kuva 2: Pinta-alojen vääristymät Robinsonin projektiossa

Robinsonin projektio (kuva 2) on sovellettu projektio, joten siinä kaikki ominaisuudet, niin pinta-alat, kulmat kuin etäisyydetkin, vääristyvät jonkin verran. Pinta-alojen vääristymät ovat siinä huomattavasti kohtuullisempia kuin Mercator-projektiossa.

Kuva 3: Pinta-alojen vääristymät Aitoffin projektiossa

Aitoffin projektiossa (kuva 3), joka sekin on sovellettu projektio, vääristymät kasvavat edellisiä enemmän myös lännestä itään. Kaiken kaikkiaan vääristymät Aitoffin projektiossa ovat melko pieniä, ja erot eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä ovat hyvin pieniä.

Karttoja on vähän vaikea vertailla keskenään, koska kaikissa on sama väriskaala vaikka luokkien arvot ovat erilaisia. Kaikissa kolmessa projektiossa pinta-alat kuitenkin vääristyvät enemmän kohti pohjoista melko säännöllisinä vyöhykkeinä, mikä on tyypillistä useille maailmankartoissa käytetyille projektioille. Monissa niistä projektion maapalloa sivuava pinta tai kartan keskipiste sijaitsee päiväntasaajan seudulla, joten vääristymät kasvavat kohti napoja, ja jonkin verran myös keskimeridiaanilta itään tai länteen kuljettaessa. Näissä kartoissa on tarkasteltu vain pinta-alojen vääristymistä, mutta kuten Meri Lehto blogikirjoituksessaan toteaa, ei pelkkä pinta-alojen todenmukainen kuvautuminen kerro vielä kovinkaan paljoa kartan käyttökelpoisuudesta, sillä muut ominaisuudet saattavat olla voimakkaasti vääristyneitä.

Mitä tästä kerrasta jäi käteen?

Tätä harjoitusta tehdessä myös huomasin jälleen, että ilmiöiden tuominen kartalle oikeasti auttaa hahmottamaan niitä paremmin. Pinta-alan erojen tarkastelu attribuuttitalukosta ei vielä hirveästi kertonut mitään, sillä joissain projektioissa erot kuntien välillä olivat melko pieniä, eikä erojen maantieteellinen jakautuminen tule esiin, ellei sitten satu muistamaan joka ikisen kunnan sijaintia. Pinta-alojen vääristyminen monissa maailmankartoissa käytettävissä projektioissa sopi hyvin tähän harjoitukseen; tutun tuntuisen esimerkin avulla oli kätevää opetella itselle vieraita ohjelmiston toimintoja, ja arvioida lopputuloksen paikkansapitävyyttä.

Hankalimmalta tämän kerran harjoituksissa tuntui yksinkertaisesti kaikkien välivaiheiden muistaminen. Eri ominaisuudet kyllä alkavat löytyä QGIS:istä jo sujuvammin, mutta aina välillä meinaa unohtua joku ruksi ruudusta tai yhden valinnan muuttaminen ennen kuin klikkaa ookoota ja ohjelma lähtee suorittamaan toimintoa. Tämä aiheuttaa pienimuotoista turhautumista omaan hajamielisyyteen/huolimattomuuteen, mutta elättelen toivoa, että nämä alkavat ennen pitkää sujua lihasmuistista. Toistoa, toistoa, toistoa!

Lähteet:

Lehto, Meri (2.2.2022). Karttaprojektion monet puolet. Vielä yksi kysymys geoinformatiikasta. Haettu osoitteesta https://blogs.helsinki.fi/lehtomer/2022/02/02/karttaprojektion-monet-puolet/