Kukaan ei ole niin fiksu kuin kandi!

Keski-ikäisenä tätiopettajana ihailen suuresti kandien tietoteknistä osaamista. Periaatteenani on, että kokeneen opettajan pitää pystyä selviämään mistä tahansa ongelmasta ja keksiä lennosta luova ratkaisu – Eeva Pyörälä on tässä esikuvani. Tietoteknisiin ongelmiin tämä periaate ei päde.

Taannoin oli aloittamassa simulaatiota Töölössä ja huomasin, etten saanut simulaatiotilan orjanäyttöjä päälle. Simulaatioharjoitus ei oikein onnistu, jolleivat osallistujat näe monitorinäyttöjä. Olin jo valmis antamaan periksi ja ilmoitin kandeille opetuksen peruuntumisesta. Ei hätää, joukossa oli muutama tekniikkaguru. Useita ratkaisuvaihtoehtoja kokeiltuaan he päätyivät ratkaisuun, jonka mukaan orjanäytöillä näkyi ohjaajan näkymä ja he peittivät liinoilla kaiken muun paitsi osallistujille tärkeät monitorilukemat.

Toisella kerralla menin pitämään luentoa Meilahden luentosaliin 3 ja totesin, ettei luentoni ollutkaan muistitikulla. Paniikki iski, kun luentoa ei löytynyt myöskään omista tiedostoistani. Olin tehnyt sen päivitetyllä Windows-ohjelmalla eikä luentosalin tietokone osannut lukea kuin edellistä päivitystä. Taas olin valmis peruuttamaan luennon, mutta kandit olivat toista mieltä. Eräällä oli kannettava mukanaan ja hän konvertoi diani hetkessä vanhaan versioon. ”No, nyt voit opettaa meitä!”

Viimeisin innovaatio tapahtui valinnaisen kurssin hengityskoneharjoituksessa. Olin sijoittanut toisen koneen simulaatiotilaan ja kandien tehtävänä oli tehdä koneelle skenaarion mukaiset konesäädöt. Simulaationukke lisäsi tehtävän realismia, mutta toinen ryhmä joutui harjoittelemaan keinokeuhkon avulla. Ryhmä ei jäänyt suremaan simulaationuken puutetta, kuten kuvasta näkyy. Intubaatiopään keuhkoista saa suoraan konesäätöjä koskevaa palautetta. Nostan hattua, aivan loistavaa!

Kaverien kanssa ryhmässä vai ryhmän jäsenistä kavereiksi?

Tiedekunnassa on jo pitkään keskusteltu parhaasta tavasta jakaa opiskelijat ryhmiin. Keskustelu tuntuu oudolta vanhasta konkarista, joka koko oman opiskeluaikansa vietti aakkosjärjestyksen perusteella ilmoitetussa ryhmässä. Keskustelun ydin on se, kuka tekee ryhmäjaon ja millä perusteella.

Opiskelijat toivovat pääsevänsä samaan ryhmään omien kavereiden kanssa.  Yhteiset kiinnostuksen kohteet ja positiivinen pohjavire tekevät opiskelusta helpompaa kuin yhteistyö ventovieraiden kanssa. Lika barn leker bäst! Hyvin toimivassa ryhmässä yhdessä tekemisen ja oppimisen ilo loistavat kauas ja sellaisen ryhmän ohjaaminen piristää opettajankin päivän.

Koko kaveriporukan saaminen samaan ryhmään ei ole aivan helppo asia. Ratkaisuksi on ehdotettu, että jokainen saa valita yhden kaverin samaan ryhmään. Hankalaksi tilanne menee, jos valittu kaveri haluaisikin mieluummin olla jonkun muun kanssa. Ryhmän kokoa ei voi loputtomiin venyttää ja osa kuitenkin päätyy samaan ryhmään tuntemattomien kanssa. Ongelmia syntyy myös, jos kaverien kesken tulee epäsopua.  Huonosti toimivassa ryhmässä opettaja vaistoaa jonkin asian olevan vinossa, mutta perussyytä on vaikea tavoittaa.

Pitkän keskustelun jälkeen tiedekunta on päätynyt ratkaisuun, jonka mukaan opiskelijat jaetaan ryhmiin satunnaisesti, ennalta sovittujen pelisääntöjen mukaan. Ryhmien sukupuolijakauma pyritään tasaamaan ja katsotaan, että ryhmissä on eri ikäisiä ja eri opiskelutaustoista tulevia. Muun opetuksen tapaan jako-ohjeet perustuvat olemassa olevaan tutkimustietoon.

Itse en aikoinani päässyt samaan ryhmään kavereitten kanssa, mutta ryhmän jäsenistä tuli kavereita kuten nykyisistä työtovereista. Opiskelu on hyvää harjoitusta työelämää varten!