Avainsana: simulaatio

Julkaistu

Luento 2.0

Luennolla istuminen on vuosisatoja vanha perinne, joka istuu huonosti tähän päivään. Schwartzstein ja Roberts julistivat perinteisen luennon kuolleeksi NEJM:ssä 17.8.-17 julkaistussa kirjoituksessaan. Alan huippuasiantuntijan sanomasta ei välity paljonkaan, jos esittäjä naputtaa 60 diaa näkyviin 45 minuutin esityksen aikana ja kuulijat istuvat passiivisina.

Luento-opetuksella on yksi ehdoton etu,  siinä kootaan suuri määrä opiskelijoita yhdessä samaan paikkaan, vuorovaikutukseen opettajan kanssa. Niitä on myös mahdollista pitää monella tavalla. Kokeellisen opetuksen suosijana päätinkin irrotella kunnolla saatuani tilaisuuden pitää luennon muussa kuin omaan vastuualueeseeni kuuluvassa kokonaisuudessa.

Otsikkoni oli Hengitysvajauspotilas päivystyksessä, mikä tarjoaa mukavuudenhaluiselle opettajalle oivallisen tilaisuuden lukea ääneen hiljattain päivitettyä Käypä hoito-suositusta. Siitä löytyy kaikki oleellinen, suosittelen! Päätin kuitenkin lähestyä tilannetta prosessinäkökulmasta, sillä potilaat saapuvat päivystykseen oireineen, vailla diagnoosin ilmoittavaa viivakoodia otsassaan. Harvoin potilaalla myöskään on yksi selvä vaiva (keuhkokuume), vaan mukana saattaa olla kroonisia sairauksia (COPD, astma, sydämen vajaatoiminta). Hoito aloitetaan samalla, kun diagnoosia tehdään – vakavassa tilanteessa ei ole paljon aikaa pohdintaan.

Olin jo keväällä kokeillut Taitopajan iSimulate-laitteistoa havainnollistajana ja tällä kertaa rakensin koko luennon sen varaan. Akuutti hengitysvajaus on ABCD-toimintajärjestyksessä kakkosena ja sairaalassa se on MET-keikkojen tavallisin syy. Esitin iSimulaten avulla nopeutetussa tahdissa, miten potilaan tilanne etenee vähäisistä oireista hapenpuutteesta johtuvaan sydänpysähdykseen. Tämän jälkeen keskustelimme tyyppitapausten hoitovaihtoehdoista eri vaikeusasteen hengitysvajauksessa.

Toivon, että opiskelijat oppivat jotakin. Keskustelu ainakin oli vilkasta, sekä Presemo-chatissa että salissa. Vähän teknisiä ongelmia tuli, mutta entisen ensihoitaja Maarit Raukolan ne ratkesivat niukasti ennen luennon alkua. Tästä on hyvä jatkaa!

Julkaistu

Tervetuloa, kansainväliset opiskelijat!

Keväällä sain suhteellisen lyhyellä varoitusajalla tehtävän laatia Anen kurssi kansainvälisille opiskelijoille. Minulla on toki aiempaa kokemusta KV-opiskelijoista ja heidän osaamistasostaan vuosittain järjestämäni elvytysopetuksesta osana RiHa-kurssia. Kolmen opintopisteen kurssin eli omaa kotimaista opetustamme vastaavan kurssin järjestäminen ei kuitenkaan ollut mikään pieni asia.

Päätin käyttää omaa vanhaa Anen kurssia pohjana ja KV-kurssia uuden curriculumin mukaisen kurssin pilottina. Kokemuksesta tiedän, että KV-opiskelijoilla on teoriatieto todella hyvin hallussa, mutta käytännön kokemusta heille kertyy vasta erikoistumisvaiheen alussa. Luento-opetus n. 10 opiskelijan joukolle ei tuntunut mielekkäältä, joten päätin viedä luennot verkkoon ja painottaa käytäntöä käänteisen oppimisen periaatteella.

Tapasin opiskelijat kurssin aluksi ja keskustelimme järjestelyistä yleisellä tasolla. Kerroin materiaalien löytyvän Moodlesta ja kehotin tutustumaan niihin ennakolta. Käänteinen oppiminen tuntui ilmeisesti ajatuksena vieraalta, sillä kahden lukupäivän kuluttua pidetyssä elvytysopetuksessa ERC:n suositus ei näyttänyt olevan kovin hyvin hallinnassa. Vaikka suositus on kaikille yhteinen, maa- ja paikkakuntaisia terveydenhuoltojärjestelmän eroja tuli keskusteluissa esiin.

Alun tapaamisessa opiskelijat kertoivat olevansa varsin kokeneita tipanlaittajia ja hetken mietin, kannattaako kanylointiharjoitusta edes järjestää. Kanylointi sujui kyllä kaikilta, mutta yhteinen harjoitus auttoi meidät yhteiselle kartalle. Meillä desinfektioksi riittää yksi pyyhkäisy potilaan puhtaalle iholle, mutta saksalaiset hankaavat ensi yhdellä desinfektioaineeseen kastetulla lapulla kaikki ihokarvat ja sen jälkeen tulee yksi pyyhkäisy kuten meillä.

Ensi viikolla on ohjelmassa anestesian induktiota harjoittava simulaatio. Odotan keskustelujamme suurella mielenkiinnolla!

 

Julkaistu

Muutos on mahdollisuus

Vuosikellossani kesäkuu on omistettu tulevan lukuvuoden suunnittelulle. Tänä kesänä tämä onkin ollut poikkeuksellisen jännittävää, sillä tiedekunnan organisaatiouudistus ehtii niille lukukausille, joilla minulla on opetusta eli L4 ja L6s. Kuutosen koordinaattorina olen valmistellut uudistusta jo pitkään.

L4k uudistuksen kohtaan kurssin vastuuhenkilönä ja se aiheuttaa melkoisesti enemmän päänvaivaa kuin L6s koordinaattorin työ. Oman oppiaineeni volyymi nousi ensin 3,5 op ja laski sitten kolmeen opintopisteeseen. Tämä ei olisi ollut niin paha asia, jollen 0,2 op noususta riemastuneena olisi luvannut ottaa siihen toisen oppiaineen hallinnassa ollutta pientä opetuskokonaisuutta. Nyt jouduin suunnittelemaan koko paletin uusiksi.

Supistaminen pakottaa kiteyttämään oleellisen. Anen ydinaines on tähänkin asti ollut selvä ja oman opetuksen supistaminen auttaa meitä lisäämään ensimmäisten vuosikurssien perustietojen painoarvoa. Olen jo aiemmin huomannut, miten hyvät perustiedot opiskelijoilla on! He tietävät kyllä kaiken, mutta opittujen asioiden käytännön merkitys ei vielä ole hallussa ja sitä me yhdessä pohdimme anen opetusten aikana.

Tiukka paikka tuli eteen, kun tajusin, etteivät opintopisteet anna myöten koko käytännön viikon säilyttämistä. Toisesta näkökulmasta tämä on iloinen asia, sillä nykyisellään oppiminen on ollut paljon opiskelijan omasta aktiviteetista ja ohjaajan ajasta kiinni. Leikkaussali on mutkikas ympäristö eikä noviisi osaa heti katsoa oikeita asioita. Lisäsin simulaatioharjoituksen yhden salipäivän tilalle auttaakseni hahmotusta.

Muutos on mahdollisuus, tuskin olisi näin radikaaleihin uudistuksiin ryhtynyt ilman ulkoista painetta.

Julkaistu

Kukaan ei ole niin fiksu kuin kandi!

Keski-ikäisenä tätiopettajana ihailen suuresti kandien tietoteknistä osaamista. Periaatteenani on, että kokeneen opettajan pitää pystyä selviämään mistä tahansa ongelmasta ja keksiä lennosta luova ratkaisu – Eeva Pyörälä on tässä esikuvani. Tietoteknisiin ongelmiin tämä periaate ei päde.

Taannoin oli aloittamassa simulaatiota Töölössä ja huomasin, etten saanut simulaatiotilan orjanäyttöjä päälle. Simulaatioharjoitus ei oikein onnistu, jolleivat osallistujat näe monitorinäyttöjä. Olin jo valmis antamaan periksi ja ilmoitin kandeille opetuksen peruuntumisesta. Ei hätää, joukossa oli muutama tekniikkaguru. Useita ratkaisuvaihtoehtoja kokeiltuaan he päätyivät ratkaisuun, jonka mukaan orjanäytöillä näkyi ohjaajan näkymä ja he peittivät liinoilla kaiken muun paitsi osallistujille tärkeät monitorilukemat.

Toisella kerralla menin pitämään luentoa Meilahden luentosaliin 3 ja totesin, ettei luentoni ollutkaan muistitikulla. Paniikki iski, kun luentoa ei löytynyt myöskään omista tiedostoistani. Olin tehnyt sen päivitetyllä Windows-ohjelmalla eikä luentosalin tietokone osannut lukea kuin edellistä päivitystä. Taas olin valmis peruuttamaan luennon, mutta kandit olivat toista mieltä. Eräällä oli kannettava mukanaan ja hän konvertoi diani hetkessä vanhaan versioon. ”No, nyt voit opettaa meitä!”

Viimeisin innovaatio tapahtui valinnaisen kurssin hengityskoneharjoituksessa. Olin sijoittanut toisen koneen simulaatiotilaan ja kandien tehtävänä oli tehdä koneelle skenaarion mukaiset konesäädöt. Simulaationukke lisäsi tehtävän realismia, mutta toinen ryhmä joutui harjoittelemaan keinokeuhkon avulla. Ryhmä ei jäänyt suremaan simulaationuken puutetta, kuten kuvasta näkyy. Intubaatiopään keuhkoista saa suoraan konesäätöjä koskevaa palautetta. Nostan hattua, aivan loistavaa!