Koronaepidemia ja sen aiheuttama poikkeustila jatkuu Suomessa toista kuukautta. Hallituksen tekemillä, ihmisten kohtaamisia ja liikkumista rajoittavilla päätöksillä on ollut varsin suotuisia vaikutuksia taudin leviämisen hidastamisessa, tartuntahuipun madaltamisessa ja sen hajottamisessa alueellisesti eriaikaiseksi. Tämä on ollut välttämätöntä, jotta terveydenhuollon kapasiteetti ja valmius on saatu nostettua koko Suomessa.
Rajoitustoimiin on ryhdytty Pohjoismaissa eri tavoin. Tanska valitsi nopeasti hyvin tiukat rajoitukset Ruotsin tyytyessä suosituksiin. Ruotsin elinkeinoelämä on toistaiseksi selvinnyt vähemmin vaurioin, mutta kuolintapausten määrä on moninkertainen Suomeen ja Tanskaan verrattuna. Vielä ei tiedetä, kenen strategia on loppujen lopuksi viisain.
Sairaanhoito ja varsinkin tehohoito on rajoitustoimien aikana pystynyt virittäytymään aivan uudelle tasolle. Sairaanhoitopiirit selviävät nyt paljon suuremmasta potilasmäärästä kuin mitä epidemiatilanne tällä hetkellä vaatii. Taudin kiihtyvä leviäminen on saatu muutettua tasaiseksi, jolloin myös sairaaloiden potilasmäärät ovat pysyneet melko vakaina.
Kansallinen kapasiteetti viruksen testaamiseen on merkittävästi kasvanut. Nyt voidaan testata matalalla kynnyksellä kaikki oireiset ja todentaa tautia sairastavat. Vähitellen käyttöön tulevilla vasta-ainetesteillä pystytään alustavasti tutkimaan, kuka on taudin sairastanut jopa tietämättään. Näillä testeillä saamme tietoja taudin todellisesta levinneisyydestä.
Yhteiskunnan sulku epidemian taltuttamiseksi aikaansaa myös ongelmia. Yhteiskunnan avaamisessa arkeen on vaakakupissa siis kansalaisten välitön terveys ja toisaalta pitkän aikavälin hyvinvointi. Pitkän aikavälin hyvinvoinnissa talous on tärkeä työkalu.
Kuinka kauan rajoituksia voi tai niitä tulee jatkaa? Jotta virus katoaisi odottamalla, rajoituksia tulisi jatkaa epämääräisen kauan. Puoli vuotta, vuosi, enemmänkin? Kukaan ei tiedä. Liian pitkät rajoitukset syövät hyvinvoinnin työkaluja, hyvinvointiin tarvitaan toimiva talous. Suomen hallituksen olisi osattava rajoittaa ja vapauttaa siten, että välitön terveys ja pitkän aikavälin hyvinvointi arvotetaan oikein.
Järeiden rajoitustoimien purtua ja terveydenhuoltokapasiteetin kasvettua on syytä alkaa pohtia, millä tavoin rajoituksia tulee jatkossa hienosäätää. Tanskassa, jossa epidemia on noin viikkoa Suomea edellä, avattiin pääsiäisen jälkeen alakoulut. Koska Tanskakin on menestyksekkäästi hoitanut epidemiaa ja heidän sairaalakapasiteettinsä kestää, rajoitusten purku aloitettiin nuorista. Nuorilla sairauden taakka ei ole kovin suuri. Hyvinvoinnin näkökulmasta erityisesti lapset tarvitsevat sosiaalisen ympäristön omaan terveeseen kehitykseensä.
Kansa on jo oppinut fyysisen etäisyyden ja käsihygienian merkityksen. Silti rajoituksia ei voi purkaa kerralla. Ne on tehtävä ketterästi, kenties paikallisesti, ja on oltava kyvykkyys sekä löysäämiseen että tiukentamiseen. Muutosten vaikutukset näkyvät parin viikon viiveellä.
Oppilaitosten avaaminen asteittain olisi hallittua riskinottoa, varsinkin kun kesä joka tapauksessa katkaisee opiskelun. Nuorilla tauti on vähiten vakava. Koululaiset tai korkeakouluopiskelijat voisi harkiten päästää pienryhmiin. Sairastuvat ja altistuvat nuoret tulisi saada välittömästi koronavirustesteihin ja tarvittaessa eristykseen ja karanteeniin. Eristys- ja karanteenitoimet ovat jatkossakin merkittävä keino epidemian kurissa pitämisessä.
Joukkokokoontumiset, suuret yleisötilaisuudet ja varsinkin anniskeluravintolat kuuluvat suuren tartuntariskin paikkoihin. Niiden rajoitustoimet tulee harkita purettavaksi viimeisten joukossa, jollei tartuntariskiä muulla keinoin saada vähennettyä.
Kyvykkyys epidemian seuraamiseen ja sairausepäilyjen testaamiseen on aiempaa korkeampi. Enää vain henkilösuojaimista on pulaa. Kun niitäkin saadaan jossain vaiheessa riittävästi, voidaan omaisia päästää hoivakoteihin ja rajoituksia tarkastella joustavammin.
Hallituksen tulee luoda malli, jolla ketterästi, jopa alueellisesti säädellään rajoituksia siten, että terveydenhuollon kapasiteetti kestää, mutta yhteiskunta aukeaa mahdollisimman nopeasti.
Risto Renkonen
Dekaani, Helsingin yliopiston lääketieteellinen tiedekunta
Ylilääkäri, HUS
Juha Tuominen
Toimitusjohtaja, Helsingin yliopistollinen sairaala (HUS)
Professori (hc)
Kistallinkirkasta tekstiä – hyvä että otatte kantaa !!!
Entä jos joku valtaapitävä asiantuntija sanoo, että alueellisia eroja ei saa tehdä/säätää, ketterästi ja joustavasti. (Perustuslaki, tasavertaisuus, tms. heidän mukaansa estää.)
Hei -muutamia kysymyksiä jotka mielestäni kaipaisivat myös epidemia-asiantuntijoiden julkisia kannanottoja, avointa keskustelua monien ilmaiseman huolten hälventämiseksi:
1. Kokemukset kouluista. Onko kokemuksia kaikenlaisten koulujen turvallisuudesta? Pieni kortteli- tai eurooppalainen kyläkoulu lienee eri asia kuin suuri keskitetty peruskouluyksikkö. Nykykouluista monet ovat suuria yksikköjä, joissa alakouluissakin voi olla puolentuhatta ja enemmän oppilaita, suurissa yhtenäiskouluissa oppilaita on tyypillisesti tuhat. Uudet oppimisympäristöt avoimine tiloineen ilman rajaavia ja eriyttämisen mahdollistavia seiniä ja ilman tyhjiä käytäviä, tehokkaampine täyttöasteineen, ovat erilaisia ympäristöjä kuin perinteisemmät koulurakennukset omine kotiluokkineen ja käytävien muodostamine välitiloineen.
2. Koulujen avaaminen pienryhmittäin. Kirjoitatte: ”Koululaiset tai korkeakouluopiskelijat voisi harkiten päästää pienryhmiin”.
– Miten tätä pienryhmäajattelua neuvottaisiin toteutettavan suomalaisissa peruskouluissa?
Pienryhmät edellyttävät varmaankin oppilasmäärän rajaamista, aloituksen porrastamista. Mutta se ei riitä. Koulun toiminta – ja ne uusien oppimisympäristöjen tilat tätä toimintaa varten – on suunniteltu siten, että kaikki tai ainakin n. sadan oppilaan joukko, esim kaikki rinnakkaisluokat, ovat ajoittain samassa tilassa. Kohtaamisia ja läpikulkuja on vaikea välttää. Miten toimintaa tulisi epidemiatilanteessa suunnitella uusissa oppimisympäristöissä, joissa pienryhmien eriyttäminen voi tilallisen todellisuuden vuoksi olla haastavaa?
3. Kouluruokailu. Kouluruokailu on suomalainen ylpeys ja erityisyys. Onko kokemuksia siitä miten korona suhtautuu kouluruokailun järjestämiseen? Tyypillisesti uusissa kouluissa kouluruokailu järjestetään yhdessä suuressa ruokala-tilassa. Suurimmissa kouluissa se tarkoittaa tuhannen oppilaan ja parinsadan henkilökunnan aikuisen ruokailua kahden tunnin aikana. Tilanne kuulostaa enemmän sisäfestivaalien, suuren joukkokokoontumisen, kuin hallitun eriytetyn pienryhmän toiminnalta. Eriyttäminen on haasteellista, jos kotiluokkiakaan ei ole, eikä kaikissa tiloissa pöytiä ja tuoleja vaan vapaamuotoisempi kalustus.
4. Koulun aikuinen henkilökunta. Kouluissa ei ole vain lapsia, vaan suuri joukko aikuista, eri-ikäistä henkilökuntaa parikymppisistä eläkeiän kynnyksellä oleviin. Suurissa kouluissa henkilökuntaa on pitkälle toista sataa, ylikin. Miten henkilökunnan työturvallisuus tulisi järjestää?
5. Koulumatkat. Peruskouluihin ja lukioihin, jotka eivät ole alimpien luokkien pieniä korttelikouluja, liikutaan tyypillisesti joukkoliikennettä käyttäen. Suuriin kouluyksiköihin oppilaat ja opettajat pendelöivät aamuisin ja iltaisin ruuhkauttaen bussit. Miten tätä koulumatkailua tulisi järjestää ja ohjeistaa?
6. Koululaisten perheet. Millaisen riskin koululainen muodostaa perheelle? vaikuttaako koululaisen ikä tartuttamisriskiin?
– Näistä kysymyksistä käy mielestäni ilmi, että koulut muodostavat laajan ja monella tapaa verkostuneen, lukuisia erilaisia kohtaamisia ja eri ryhmien yhdistämisiä sisältävän tilallis-sosiaalisen kokonaisuuden. Tästä tulisi puhua yhtenä kokonaisuutena, eikä jättää keskustelua siihen, että lapsilla covid19 on lievä tauti ja lasten ei nykytiedon perusteella tiedetä olevan merkittäviä tartuttajia. Avoin keskustelu osoittaisi, että laaja tilallis-sosiaalinen todellisuus on on tiedossa ja sen tuottamiin lukuisiin sosiaalisiin lähikontakteihin osataan varautua.
Kiitos Karoliina Periäinen! Juurikin nämä asiat ovat puhuttaneet myös itseäni. Erityisesti kiinnostaa tämä asiantuntijoiden esille tuoma pienryhmä -ajattelu. Miten se on ajateltu toteuttaa luokissa,joissa työskentelee 25 tai jopa 32 oppilasta? Päteekö silloin edelleen myös max 10 henkilön kokoontumissäännön voimassaolo? Mikäli kyllä, tarkoittaa se joidenkin luokkien osalta sitä, että koulua käydään kolmessa rytmissä,lyhennetyin koulupäivin,jotta voidaan taata turvavälit sekä opettajan virkavelvollisuuteen kuuluva oppilaiden valvonta. Pääsääntöisestihän suurimmassa osassa luokkia työskentelee vain 1 opettaja. Mikäli tuo 10 hengen kokoontumissääntö ei päde enää, voi olla vaikeaa maallikoille perustella sitä,miksi oppilas saa koulupäivän aikana kokoontua välitunneilla 900 hengen ryhmään, mutta iltapäivällä ei saisi vierailla kavereiden luona tai käydä perheensä kanssa ruokakaupassa. Toki välitunteja voidaan porrastaa,mutta 900 oppilaan koulussa ne väistämättä tulevat silti oppilasmäärällisesti isolukuisiksi. Tämä siitä syystä, että eri opettajat opettavat eri oppiaineita päivän aikana monille eri oppilasryhmille.
Renkonen ja Tuominen mainitsevat kirjoituksessaan, että ”kansa on oppinut fyysisen etäisyyden merkityksen”. Periäinen pohtii avoimien oppimisympäristöjen riskiä, mutta itse nostaisin keskustelun aiheeksi pienten oppilaiden tavan toimia ja oleskella koulussa. Välituntisin siihen kuuluu painiminen,rymyäminen, isoissa joukoissa juokseminen ja oleileminen. Naulakoilla vieri vieressä riisuminen tai pukeminen, jonossa edessä olevan kaverin ”niskaan hengittäminen” ja koululuokassa omalta paikalta juoksenteleminen kaverin luokse näyttämään onnistumista tai vain kertomaan mieleen juolahtavaa asiaa. Arkipäivää jokaisessa alakoulun luokassa ympäri Suomea. Nostaisin keskusteluun sen realiteetin, että luokan yksi ja ainoa opettaja ei pysty takaamaan oppilaiden fyysisen etäisyyden rajoitusta yhdessäkään koululuokassa. Se on vain puhdas realiteetti.,jonka jokainen alkuopettaja varmasti allekirjoittaa. Jos luokassa on fyysisesti vielä seinät, ovat ne ainakin pääkaupunkiseudulla niin täynnä oppilaita, että pulpettien väleissä on ahdasta liikkua.
Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että joukkokokoontumiset kuuluvat suuren riskin paikkoihin. Vaikka lapset ja nuoret eivät kuulu suurimpaan tartuntariskiin, heidän kanssaan työskentelevistä,jopa yli sadan hengen henkilökunnasta sekä huoltajista varmasti iso osa kuuluu. Meillä on myös paljon riskiryhmään kuuluvia oppilaita. Peräänkuulutankin samaa kokonaisnäkemyksen hallintaa mihin Periäinenkin viittaa. Täytyy tuntea koulumaailmaa erittäin hyvin,jotta pystyy arvioimaan sekä pienten että isojen kouluyksiköiden mahdollisuuksia toteuttaa lähiopetus turvallisesti kenenkään terveyttä vaarantamatta ja kaikki mahdolliset altistumisriskit huomioituna ja eliminoituna. Millaisilla toimenpiteillä se voidaan toteuttaa,mitä järjestelyjä tai lakimuutoksia tulee tehdä, millaista lisärahoitusta mahdollisesti tarvitaan
sen toteuttamiseen? Pienillä ryhmillä aloittaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys kolme-
tai nelisarjaisessa koulussa (saman vuosiluokan rinnakkaisluokkien määrä)! Huonosti valmisteltu ja toteutettu koulujen avaaminen mahdollistaa sen, että epidemia pääsee pahimmassa tapauksessa uudelleen hallitsemattomana valloilleen ja nyt toteutetut rajoitustoimet olisivat olleet turhia. Yhteiskunta pitää saada auki, siitä varmasti kaikki ovat yhtä mieltä. Mutta se pitää toteuttaa suunnitelmallisesti, myös sen alan asiantuntijoita kuunnellen,joilla on käytännön kokemus ja tietotaito siitä,mitä koulupäivien aikana kouluissa oikeasti tapahtuu,miten siellä työskennellään ja sosialisoidutaan. Tällä hetkellä varmasti suurin osa opettajista kantaa huolta siitä, miten koulujen mahdollisen avautumisen myötä pystyy takaamaan oppilailleen turvallisen oppimisympäristön sekä miten huolehtia myös omasta työturvallisuudesta. Kokemukseni mukaan samoja kysymyksiä pohtii myös moni huoltaja! Vastaukseksi ei riitä se, että covid-19 tarttuu heikosti lapsiin ja nuoriin!
No coronavirus, jatkuvasti nousee tartunnat meillä ja maailmalla, miten kauan?
Parhain kiitos Risto Renkoselle ja Juha Tuomiselle ytimekkäästä kannanotosta!
Blogin aikaisempien kommentoijien tapaan en kuitenkaan ymmärrä, mitkä argumentit puoltavat koulujen avaamista joitakin viikkoja ennen kesälomia?Oppimistavoitteiden suhteen tällä ei lie etäopetuksen vakiinnuttua ole suurtakaan merkitystä. Kiitos opettajakunnan esimerkillisen työpanoksen!
Vaikkeivat koululaiset lähes koskaan vakavaan Covid-19 -taudinmuotoon sairastuisikaan, voivat he oireettominakin tartuttaa usein kesälomien aikana yhteenkokoontuvan perheyhteisön vanhimmat, heikoimmat ja altteimmat jäsenet vaikkapa suvun yhteisessä kesäpaikassa. En tarkoita tällä mitään massatapahtumia, vaan normaalia perheen tai pienen sukuyhteisön kanssakäymistä opittuja varotoimenpiteitä unohtamatta.
Eikö nyt maltti olisi valttia estämään koululaisten keskuudessa syntyvää tartuntojen lisääntyminen juuri ennen lomakauden alkua? Psyko-sosiaalisestinkin seurauksena oleva varttuneiden sukulaisten sairastuminen ja joidenkin menehtyminen aiheuttaa ahdistusta ja surua juuri kesälomalla, kun koululaisen tulisi voida viettää huoletonta ja palauttavaa aikaa ollakseen valmistautunut syyslukukauteen. Tällöin ongelmat myös suojavarusteiden suhteen ovat toivottavasti ratkaistut.
Hyvää kevättä ja kesää!
Koululuokan parikymmentä lasta on pieni ryhmä verrattuna koulun lounassalin tuhanteen lapseen. Ratkaisu voisi olla palaaminen vanhaan ruokailumalliin. Kun kävin Tehtaan kansakoulua 50-luvulla, ruoka kannettiin peltiämpärissä luokkahuoneeseen. Opettaja jakoi puuron kauhalla lautaselle ja jokainen söi omassa pulpetissaan. Ryhmä pysyy pienenä ruokatunnillakin.
Hyvä katsaus RR ja JT!
Nyt olisi päästävä eroon pelon lietsomisesta, jota näyttää Suomenmaassa valitettavasti tapahtuvan.
Asialinjalla ja ihmisiä kannustaen eteenpäin!