Psykologiset termit ovat suorastaan valloittaneet populaarimedian. Raflaavat otsikot, kuten ”Tutkimus: Mieltymys kitkerään voi kieliä narsismista” ja ”Tällaista on olla älykäs” nousevat luetuimpien artikkelien listan kärkeen.
Harvoin kuitenkaan pohditaan, mitä oikeastaan mittaamme. Mitä tarkoitamme mittaustuloksella, kun puhumme ihmisen usein niin abstrakteista ominaisuuksista, kuten älykkyydestä, persoonallisuudesta tai esimerkiksi tunneälystä?
Valitettavan usein ihmistieteiden arviointimenetelmien tulos muodostaa varsinkin julkisessa keskustelussa pikemminkin kehäpäätelmän: mitattava ominaisuus on se, mitä jonkin mittarin tulos kertoo. Esimerkiksi usein älykkyys on sama kuin älykkyystestin tulos, ja ihmisen persoonallisuus on sama kuin persoonallisuustestin pistemäärä. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, ja olisikin kautta linjan parempi puhua varsinkin yksilötasolla alttiuksista tai todennäköisyyksistä.
Monia suuria esiintyjiä, kuten Kurt Cobainia ja Freddie Mercurya, on kuvattu ujoiksi ja jopa introverteiksi. Kuitenkin he pystyivät valloittamaan suuria areenoja esiintymisellään. Vastaavia tilanteita nähdään helposti myös arkielämässä. Tietyssä porukassa se hiljaisin saattaakin toimia täysin vastakkaisesti jossakin toisessa tilanteessa, vaikka tietynlainen alttius on tunnistettavissa.
Mielikuva ja todellisuus eivät aina kohtaa
Ihmistieteisiin liittyvässä arvioinnissa mitattavien käsitteiden määrittely ei aina ole täysin selkeää. Esimerkiksi jos luetaan alkuperäistutkimusta, johon kirjoituksen alussa mainittu lehtiartikkeli kitkerien makujen ja psykologian välisestä yhteydestä viittaa, huomataan nopeasti, että tutkimuksessa ei varsinaisesti puhuta narsismista vaan narsismipiirteisyydestä. Ei siis voida sanoa, että yksikään tutkimukseen osallistunut välttämättä olisi narsisti.
Samat haasteet koskevat tunneälyä, joka on noussut keskeiseen rooliin muun muassa työelämässä ja johtamiseen liittyvässä keskustelussa ja jossa jo sanan ”äly” lisääminen määritelmään luo tietynlaisia mielikuvia siitä, mitä ollaan arvioimassa. Kuitenkaan suurimmassa osassa tunneälymittareissa tunneäly ei määritelmän mukaan ole esimerkiksi kysyä tunnistaa tunteita ja toimia erilaisissa tilanteissa ”oikein” tämän informaation avulla. Pikemminkin puhutaan niin sanotusta piirretunneälystä, joka on persoonallisuuspiirteiden kokoelma.
Mielikuva ja todellisuus eivät valitettavasti aina kohtaa. Mittaus ei myöskään ole staattinen, vaan se riippuu tyypillisesti useista eri tekijöistä. Kysymykset eivät välttämättä ole stabiileja ajan suhteen, ja niiden merkitys voi muuttua tai jopa kokonaan vanhentua. Esimerkiksi kysymys ”Mitä yhteistä on puhelimella ja faksilla?” voi nykyaikana olla jo monelle nuorelle yllättävänkin haastava.
Sama ongelma pätee vertailtaessa kysymyksiä eri kulttuurien ja kielien välillä ja myös erilaisissa tilanteissa. Väitteellä ”Halaan ystäviäni aina tavatessamme” arvioidaan aivan erilaisia ominaisuuksia nykyisenä korona-aikana kuin normaalitilanteessa ja mahdollisesti myös eri asioita Suomessa ja Ranskassa. Mittaustulos on lopulta aina sidottu tiettyyn aikaan ja ympäristöön, jossa elämme. Sen yleistettävyys johonkin muuhun ympäristöön ei ole suoraviivainen.
Mittarit muodostavat vain otoksen
Usein kuulee myös väitteen, että psykologiset arviointimenetelmät paljastavat jotain, mitä ihminen ei ole itsekään pystynyt tunnistamaan. Cambridge Analytica -niminen yritys kuohutti vuosia sitten Facebookista kerätyn aineiston epäeettisellä ja luvattomalla käytöllä. Yrityksen pyrkimyksenä oli vaikuttaa esimerkiksi Yhdysvaltojen vaalitukseen kohdentamalla mainontaa Facebook-aktiivisuusaineiston avulla luotujen psykologisten profiilien perusteella.
Asiaa käsittelevissä lehtijutuissa kohistiin tekoälystä ja persoonallisuudesta, jotka yhdessä loivat syväluotaavan kuvan ihmisestä. Kuitenkin tiedämme varsin hyvin, että persoonallisuuspiirteiden yhteys puoluekantaan tai äänestystulokseen on parhaimmillaankin varsin heikko ja tilanne ei paljonkaan parane, vaikka esimerkiksi yksilölliset arvot yhdistettäisiin malleihin.
Yrityksen toiminta oli kuvausten perusteella selkeästi epäeettistä, mutta persoonallisuuden käsitteen tuominen mukaan oli mielestäni pikemminkin joko ymmärtämättömyyttä tai mainoskeino, jossa hyödynnettiin ihmisten uskoa persoonallisuus arvioiden ja psykologisen mittauksen salattuun voimaan.
Ongelma on se, että psykologiset mittarit muodostavat kysymyksineen tai tehtävineen ainoastaan otoksen koko mitattavan käsitteen alasta. Esimerkiksi erilaisia hieman toisistaan poikkeavia sosiaalisia tilanteita on lopulta äärettömän paljon, ja kyselyissä rajallinen määrä kysymyksiä näissä toimisen kartoittamiseksi.
Huomattavasti paljon enemmän tietoa ihmiset paljastavat itsestään sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi poliittisen suuntauksensa suorien ilmoitusten sekä tykkäysten ja jakojen perusteella. Tätä käyttäytymistietoa voitaisiin, mikäli eettisesti mahdollista, käyttää suoraan, jolloin persoonallisuuden arvioinnin vaihe olisi täysin turha.
Sama ilmiö toistuu usein työelämässä, kun konsultti täyttää lomaketta, jossa työntekijä valitsee, mikä adjektiivi kuvaa häntä parhaiten. Sen jälkeen hän saa palautteen, jossa kerrotaan hänen olevan ”tunnollinen, älykäs ja sosiaalinen”, eli palautteessa ovat juuri nämä adjektiivit, jotka työntekijä on itse valinnut kuvaamaan ominaisuuksiaan. On tietenkin mahdollista, että kuvauksien valitseminen on hyödyllistä ja saa ihmisen pohtimaan omia ominaisuuksiaan, mutta on usein liioiteltua sanoa, että arvio paljastaisi jotain, mikä on ihmisen oman itsereflektiokyvyn ulkopuolella.
Haittaa arviosta voi olla silloin, jos se luo itseään toteuttavan ennusteen, joka vaikuttaa henkilöön itseensä ja/tai hänen ympäristöönsä, varsinkin, kun tulkinta perustuu pikemminkin stereotypiaan kuin tutkittuun tietoon.
Psykologisella arvioinnilla on aina tarkoitus
Monien psykologisten ilmiöiden suosion salaisuus on, että ne ovat suhteellisen helppoja sanallistaa ja ihmiset kokevat ja tunnistavat niitä itse omassa elämässään. On helppo havaita, että urheilijalla menee hyvin ja kaikki tuntuu onnistuvan. Voisimmeko puhua silloin flow-tilasta? Tunnistamme työyhteisössämme sen puhelijaan henkilön ja ehkä hiljaisemman ja syrjäänvetäytyvämmän. Meillä saattaa olla mielikuva lähipiiristämme tai vaikka koulusta henkilöstä, joka oli äärimmäisen nopea päättelemään asioita ja joka tiesi paljon asioita. Nimittäisimme henkilöä älykkääksi.
Kuitenkin, kun tehtävämme on aidosti ennustaa, kuka urheilija saavuttaa flow-tilan, kuka on missäkin tilanneessa se puhelias ja kuka keksii abstraktiin ongelmaan ratkaisun, tehtävä on huomattavasti vaikeampi ja pystymme parhaimmillaankin puhumaan ainoastaan jo aikaisemmin mainituista alttiuksista tai todennäköisyyksistä.
Psykologisella arvioinnilla on aina jokin tarkoitus ja eri arviointimenetelmillä on tietyin rajoituksin mahdollista saada kuva ihmisen käyttäytymisen, tunne-elämän tai persoonallisuuspiirteiden ominaisuuksista lopulta suhteellisen nopeasti, kun tätä tietoa tarvitaan. Tällöinkin on pystyttävä huomioimaan mittareiden rajoitukset.
Jari Lipsanen
Psykometriikan yliopisto-opettaja, Helsingin yliopisto