Salaliittoteorioiden psykologiaa

Vaikka yhä avoimempi tiede antaa kaikille mahdollisuuden saavuttaa tarkistettua, vertaisarvioitua tietoa, on hämmentävää, että siitä huolimatta disinformaatio ja salaliittoteoriat ovat niin yleisiä. Faktasta on tullut joissakin piireissä hyvin epävarmaa vaikuttamisen valuuttaa, ja meidän tutkijoiden tulisi miettiä, miksi.

Salaliittoteorioiden vetovoima voi perustua siihen, että ne antavat yksinkertaisia selityksiä vaikeasti ymmärrettäville tapahtumille tai tilanteille ja ne yrittävät luoda tunteen hallinnasta ja toimijuudesta.

Psykologinen näkökulma painottaa ihmisen yksilöllisiä motiiveja ja tiedonkäsittelyä. Tutkimuksen mukaan salaliittoteorioihin uskovien henkilökohtaiset motiivit voivat olla episteemisiä (esimerkiksi oman ympäristön kausaliteettien ymmärtäminen), eksistentiaalisia (oman turvallisuuden hallinta, autonomian tunne) ja sosiaalisia (esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tunne). Tällainen selittämisen tarve korostuu epävarmoina ja ahdistusta herättävinä aikoina, kuten pandemian aikana.

Jos jopa 20–30 prosenttia eri maan kansalaisista kertoo gallupeissa uskovansa, että Covid-19 on vieraan vallan aiheuttama eikä luonnollisesti syntynyt virus, kyse ei ole enää pienestä marginaalista. EU on vastannut tilanteeseen tuottamalla kaikilla kielillään ohjeita disinformaation vastaiseen taisteluun. EU:n kampanja antaa jopa vinkkejä siitä, kuinka disinformaatiota jakavan ihmisen kanssa pitäisi keskustella, mikä kertoo siitä, että dialogi ei ole faktanrakastajalle helppoa.

Näinä pandemia-aikoina erilaisia faktoja, objektiivisen tiedon jyviä, jaetaan, popularisoidaan ja jauhetaan sopiviksi annoksiksi suurelle yleisölle. Salaliittoteorioiden vaikutusytimessä on nerokas hokema epäilijöille: ”Do your own research” – tutki ja yhdistele asioita, ajattele, oivalla itse. Se vetoaa monen ihmisen episteemisiin, eksistentiaalisiin ja sosiaalisiin motiiveihin kuin kuuma veitsi voihin, vaikka tarjolla olevat aineistot olisivatkin enemmän akanalaatua ja tuloksena olisi disinformaation leviäminen.

Millaista olisi uuden ajan tutkimusviestintä, joka onnistuisi paremmin kutkuttamaan näitä perin inhimillisiä motiiveja? Tiedonjyviä viljelevä kansankynttilä ei ehkä ole enää voittava strategia tiedeviestinnässä. Tutkimuksen kehitysprosesseista tai jopa tiedon tuottamisen narratiiveista kerrotaan liian harvoin julkisuudessa – vaikka loistavia esimerkkejä toki löytyy. Tutkijoilta kysytään liian usein sitä, mitä he tietävät, eikä sitä, mitä he eivät tiedä tai mitä tulisi tutkia.

Uutta aikaa odotellessa meillä tutkijoilla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa. Supertehokas viestintäväline löytyy taskustamme. Taidamme olla vähän takamatkalla tutkimustemme selittämisessä, popularisoinnissa ja miksei jopa inhimillistämisessä. Mitä vaikeampi tutkimusaihe, sitä tärkeämpää on viestintä.

Anu-Katriina Pesonen
professori, mielen ja aivojen kokeellinen tutkimus
Sleep & Mind -tutkimusryhmän vetäjä
Twitter:
@anu_katriina