Voiko terveyttä mitata rahassa – mitä terveydenhuollon tuotantotalous tutkii?

Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan perustettiin terveydenhuollon tuotantotalouden professuuri neljä vuotta sitten. Käytännössä alueelle kuuluu myös terveystaloustieteen ja nyttemmin sote-taloustieteen opetus, kun näille ei ole omia professuureja. Miten talous ja terveys liittyvät yhteen? Onko kyse siitä, että yritetään arvottaa ihmisen terveyttä rahallisesti tai säästää sote-palveluiden kustannuksia?

Maailmanlaajuinen pandemia on muistuttanut meitä tuntuvasti ja traagisesti siitä, että yhtäältä voimavaramme ovat rajallisia ja toisaalta erilaisilla julkisen vallan ratkaisuilla voi olla laajoja vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin – ei pelkästään sote-palveluilla. Priorisointi on välttämätöntä. Päättäjät ovat hankalassa tilanteessa joutuneet punnitsemaan viruksen riskejä ja haittavaikutuksia esimerkiksi suhteessa erilaisten rajoitusten haittavaikutuksiin. Toisaalta myös ihmiset ovat saattaneet varoa hakeutumasta palveluihin peläten viruksen tarttumista. Onko esimerkiksi kroonisten potilaiden hoito kärsinyt tai ihmisten mielenterveys heikentynyt ja miten tämä suhtautuu viruksen haittoihin? Kannattaako leikkaussaleja sulkea ja siirtää hoitohenkilökuntaa teho-osastolle?

Juuri tällaisia tilanteita terveystaloustiede ja terveydenhuollon tuotantotalous tutkii – miten kannattaa optimoida niukkojen resurssien käyttö mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja vaikuttavasti. Miten varmistetaan, että ne, joilla palvelutarve on suurin, saavat palvelunsa oikea-aikaisesti ja tehokkaasti? Pandemia on kärjistänyt tilanteen näkyväksi, mutta tosielämässä tällaista kysymyksenasettelua tarvitaan aina.

Meillä on oltava tietoa palveluiden kustannusvaikuttavuudesta, jotta osaamme kohdentaa julkiset varat tehokkaasti. Pelkästään maalaisjärkisesti päättelemällä voi olla hankala tehdä arvovalintoja, panostetaanko kunnan budjetissa lasten iltapäiväkerhotoiminnan, lastensuojelun vai lastenpsykiatristen palveluiden kehittämiseen. Saati sitten, että joutuisimme arvioimaan eri sairauksien hoitoon käytettävien rahamäärien oikeellisuutta.

On kaksi erityistä syytä, miksi juuri vaikuttavuuden tutkiminen on erityisen ajankohtaista:

Ensimmäinen on se, että terveydenhuoltomme on kehittynyt valtavasti viime vuosikymmeninä. Ihmiset elävät terveemmin ja pidempään kuin koskaan. Tämän seurauksena hoidetaan yhä lievempiä vaivoja terveyspalveluissa ja kehitetään yhä kalliimpia menetelmiä hoitojen parantamiseen. Eri erikoisalat kulkevat omia latujaan kehityspolulla ja uusien menetelmien suhteelliset hyödyt voivat erota suuresti.

Toinen syy on, että vaikuttavuuden arviointi on pohjautunut pitkälti kokeellisissa asetelmissa tehtyihin tieteellisiin tutkimuksiin rajatuissa potilasjoukoissa (randomized controlled trials, RCT). Emme voi olla varmoja, että tutkimusten tulokset yleistyvät tosielämään. Yhä useammalla ihmisellä on kroonisia sairauksia, mikä voi vaikuttaa eri menetelmistä saataviin hyötyihin. Toisaalta toteutuvatko palvelut oikea-aikaisesti ja laadukkaasti eri puolilla palvelujärjestelmää, tai voidaanko monisairaan ihmisen hoidon jatkuvuus varmistaa pirstaloituneessa palvelujärjestelmässä?

On siis syytä alkaa mitata hoitotuloksia systemaattisesti ja jatkuvasti siten, että tämä tieto on käytössä laajemmin kuin nykyisin. Nykyisellään tieto saattaa olla pelkästään ammattilaisen ja asiakkaan/potilaan välillä tai sitten käytetään erilaisia tapoja arvioida tuloksia, jolloin emme saa vertailukelpoista tietoa eri palvelutuottajista. Keskeisenä puutteena Suomessa on edelleen potilaan omien kokemusten – hoitotulosten (patient-reported outcome measures, PROM) ja potilaskokemuksen (patient-reported experience measures, PREM) kerääminen systemaattisesti. Jos hoitotuloksia arvioidaan pelkästään kliinisillä mittareilla, ei välttämättä ymmärretä, mitä hyötyä hoidosta on ollut potilaalle. Eikö tämä ole kuitenkin tärkeimpiä näkökulmia?

Hoitotuloksiin on liitettävä potilaskohtaiset kustannukset, jotta osaamme arvioida kustannusvaikuttavuutta. Kustannusten arvioinnissa on punnittava riittävän kattavasti myös niin sanottuja epäsuoria kustannuksia. Auttoiko hoito, että työikäinen palasi töihin nopeasti tai että ikääntynyt pärjää kotona itsenäisesti ilman kotihoidon palveluita? Usein hyödyt – myös taloudelliset – saattavat syntyä ”sote-järjestelmän” ulkopuolella.

Sote-palvelut ovat investointi ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Tavoitteena on siis oltava kustannusvaikuttavuus eli mahdollisimman suuri hyöty ihmisille käytettyyn rahamäärään nähden. Tässä kohden tarvitsemme siis tietoa, paljonko terveyttä tai hyvinvointia saadaan tuotettua eri palveluissa eri rahamäärillä. Mitä paremmin tällaista tietoa on käytössä, paranevat edellytykset tehdä väestön ja potilaiden kannalta parempia päätöksiä sote-palveluiden eri tasoilla. Meidän on kuitenkin hyväksyttävä tosiseikka, että rahamme ja resurssimme ovat rajallisia eikä varmasti parasta hyötyä saada kohdentamalla ne kaikki sote-palveluihin.

Paulus Torkki
apulaisprofessori, terveydenhuollon tuotantotalous, Helsingin yliopisto